Kaupallinen yhteistyö: Opetusalan ammattijärjestö OAJ

Sivistys on meidän suomalaisten perusoikeus. Meillä on oppivelvollisuus, ilmainen kirjastolaitos ja pedagoginen varhaiskasvatus. Näin olen tottunut ajattelemaan, mutta nyttemmin on pitänyt korjata ajatustaan muotoon: sivistyksen pitäisi olla meidän suomalaisten perusoikeus.

Tutkimusten mukaan vuosikymmeniä jatkunut suomalaisen koulutustason nousu on kääntynyt laskuun. PISA-tuloksissa näkyy merkkejä siitä, että koulutus ei enää kykene tasoittamaan perhetaustasta – sosioekonomisista ja kulttuurisista syistä – johtuvia eroja entiseen malliin. Sivistystä annosteleva suppilo tuntuu kaventuneen, ja peruskoulun päättää nuoria, jotka eivät osaa edes lukea kunnolla saati ymmärrä lukemaansa. Koulupolku tyssää yläasteeseen, ja matala koulutustaso periytyy sukupolvelta toiselle.

Eihän sen pitäisi mennä niin. Jokainen lapsi ja aikuisuuden kynnyksellä haparoiva nuori ansaitsee hyvät eväät elämäänsä.

Pohdittiin tätä asiaa ja ratkaisuja siihen yhdessä yhteistyökumppanini OAJ:n, eli opetusalan ammattijärjestön jengin kanssa. Kahvin huvetessa palaverihuoneen termarista, opin hämmästyksekseni, että Suomessa varhaiskasvatukseen osallistuminen on Euroopan heikointa. EU-maista vain Kreikan lapset osallistuvat hitusen verran Suomen mukuloita vähemmän varhaiskasvatukseen. Esimerkiksi suomalaisista 5-vuotiasta 22 prosenttia ei ole viikossa tuntiakaan läsnä varhaiskasvatuksessa.

Nurinkuristahan tässä on se, että tutkimusten mukaan laadukas varhaiskasvatus hyödyntää lasta enemmän kuin mikään myöhempi koulutus ja petaa hyvät olosuhteet lapsen kasvulle ja kehitykselle. Siksi vielä nurinkurisempaa on se, että  tutkimusten mukaan juuri ne lapset, jotka eivät osallistu varhaiskasvatukseen, hyötyisivät siitä kaikista eniten.

Suomessa lasten pitkään kotihoitoon ohjaa perhevapaajärjestelmä, joka kannustaa tukien muodossa etenkin juuri taloudellisesti heikossa asemassa olevia vanhempia hoitamaan lapset kotona. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen tämän hallituskauden aikana osui pahiten juurikin heikommassa asemassa oleviin perheisiin ja heidän lastensa oikeuteen osallistua varhaiskasvatukseen.

Onneksi meidän esikoisemme sai käydä tutussa päiväkodissa pikkuveljen synnyttyäkin. Lasta ei pitäisi rangaista uudesta perheenjäsenestä, vaan pysyvän ryhmän, opettajan ja ylipäätään varhaiskasvatuksen pitäisi olla jokaisen lapsen perusoikeus. Sillä ei saisi olla mitään merkitystä, onko lapsi perheensä kuopus, esikoinen, ainokainen tai katraan keskimmäisiä. Samaten yhtäläiset mahdollisuudet varhaiskasvatukseen pitäisi olla jokaisella lapsella, vaikka toisen vanhemmat olisivat hyvin toimeentulevia korkeakoulutettuja ja toisen toimeentulotuella eläviä.

Siksi kuuntelin mielenkiinnolla OAJ:n ajatusta siitä, että 3–4-vuotiailla lapsilla pitäisi olla oikeus maksuttomaan osapäiväiseen päiväkodin varhaiskasvatukseen, ja että esikoulu laajenisi kaksivuotiseksi ja velvoittaisi viisivuotiaat osallistumaan esiopetukseen. Näin varhaiskasvatukseen osallistuminen ei jäisi kiinni vanhempien lompakon laihuudesta, ja lasten eriarvoistumista pystyttäisiin tasata heti päiväkodista lähtien. Samalla myös tietä peruskouluun tasattaisiin lempeämmäksi.

Että tämä saataisiin toimimaan, OAJ vaatii leikkausten – jotka pitkässä juoksussa tulevat yhteiskunnalle kalliiksi – sijaan investointeja koulutukseen. Samaten OAJ vaatii, että yliopistojen pitää lisätä opiskelijoiden sisäänottomääriä varhaiskasvatuksen opettajakoulutukseen. Itse lisäisin vaateisiin vielä tsekkauksen varhaiskasvatuksen opettajien palkkaan, jotta varhaiskasvatuksen opiskelijat ja heidän akateeminen tieto-taitonsa myös saataisiin pidettyä alalla. Tästä olenkin kirjoittanut aikaisemmin, esimerkiksi täällä. Eikä tilanne ole sitten sen häävimmin parantunut:

Kuulemani mukaan täällä Itä-Helsingissä on eräs päiväkoti, jossa on kaksi koulutettua varhaiskasvatuksen opettajaa. Päiväkodin muissa ryhmissä opettajien hommia hoitavat lastenhoitajat, jotka tietenkin ovat rautaisia ammattilaisia hekin, mutta eivät koulutettuja opettajia. Ja kun taas lastenhoitajat eivät ehdi hoitaa omia töitään, lapsia hoitavat vaihtuvat tuuraajat, joilla ei välttämättä ole mitään koulutusta tai kokemusta lastenhoitotyöstä – töihin kun pääsee neljän päivän perehdytyksellä.

Tuuraajat ovat varhaiskasvatuksen arjessa kullanarvoisia esimerkiksi, kun joku vakiohenkilökunnannasta sairastuu. Mutta päiväkotien ja eskareiden arki ei saisi pyöriä epäpätevien henkilöiden voimalla. Kaupungille tuuraajia välittävä henkilöstövuokrausfirmakin käyttää palkkauksesta puhuessaan tuuraajista nimenomaan nimitystä epäpätevä lastenhoitaja.

Omassa päiväkodissamme henkilökuntatilanne on kaupungin ja koko maan mittakaavassa hyvä. Mutta muiden päiväkotien ongelma on silti myös minun ja koko Suomen ongelma. Koulutuksessa tasa-arvo ei toteudu, mikäli lapsen varhaiskasvatuksen ja koulutuksen laatu on kiinni siitä, missä päin kaupunkia tai maata sattuu asumaan. Kuten olen kirjoittanut, lähikoulu estää lasten eriarvoistumista, mutta silloin pitää voida luottaa siihen, että jokaisen lapsen lähikouluun – kuten myös päiväkotiin ja eskariin – saadaan päteviä opettajia ja varhaiskasvatuksen ammattilaisia.

Tämä kannattaa pitää mielessä etenkin nyt, eduskuntavaalien alla. Näistä vaaleista on puhuttu monenlaisilla etuliitteillä; ilmastovaalit, sote-vaalit ja maahanmuuttovaalit, noin etunenässä. Mutta kun koulutus on näissäkin asioissa se, joka lopulta ratkaisee. Melkein mitä tahansa yhteiskunnallista ongelmaa miettiessä lopulta koulutus on se, jota tarvitaan ratkaisuksi.

Miettikääpä itse vaikka näitä teemoja; syrjäytyminen, eriarvoistuminen, ilmastonmuutos, arvokas vanhuus, työttömyys, talouden ongelmat, radikalisoituminen, maahanmuutto, ihmisoikeudet, energiapolitiikka, lasten luokkayhteiskunta… Kaikkien näiden käsittelyyn tarvitaan lopulta pohjalle koulutusta. Mitään näistä ei voida ratkaista ilman koulutusta.

Kansainvälisten vertailujen mukaan Suomi on kuitenkin jäänyt jälkeen tutkimukseen, koulutukseen ja innovaatioita luovaan toimintaan panostamisessa. Ja juuri tutkimuksen ja tieteen avulla päästään ratkomaan yhteiskunnan ongelmia ja kehittämään  yhteiskuntaa. Kun investoidaan koulutukseen, investoidaan tulevaisuuteen. Tulevaisuuden tekijät, tutkijat, ratkaisijat ja toimijat ovat tällä hetkellä päiväkodeissa kurahousuissaan, esikoulujen aamupiireillä ja koulujen luokkahuoneissa.

Me vanhemmat olemme vastuussa siitä, minkälainen maailma meidän lapsille ja heidän jälkeläisilleen jää. Me olemme osaltamme myös vastuussa siitä, keitä nyt kevään eduskuntavaaleissa äänestetään päättämään yhteisistä asioistamme tulevien vuosien ajaksi. Käytä ääntäsi, ja käytä se sivistyneesti ajattelemalla meidän kaikkien napoja, ei vain sitä omaa.

Jaa: