Yhteistyössä Ånni-hanke ja Suomen Blogimedia 

Meillä on alle kouluikäiset lapset, iältään 4 vuotta ja 1 vuotta. Eihän tämän ikäisten kanssa mitään päihdekasvatusta vielä tarvitse miettiä? Eikös nuo kaljoittelut, viinihiprakat ja tupakalta haisevat kaulaliinat tule kuvioihin onneksi vasta paljon myöhemmin – jos silloinkaan. Puuh, ei ajatella vielä sitä!

Moni pienen lapsen vanhempi pohtii samalla tavalla kuin minä, vaikka oikeasti nyt eletään juuri sitä aikaa, kun päihdekasvatukselle luodaan terve ja avoin pohja. Aloin kelailla näitä asioita tarkemmin osana yhteistyötä Ånni-hankkeen kanssa. Hankkeen tavoitteena on lyhyesti sanottuna luoda ehkäisevä päihdetyön toimintamalli vanhempien ja ammattikasvattajien työn tueksi. Päihdekasvatusta tarvitaan jo ennen yläkouluikää, minkä paljastaa tämä video. Siinä alakoululaiset saavat tehtäväkseen esittää humalaisia. Video on pysäyttävä ja ahdistava. Niin tarkasti jo noin pienet lapset tietävät humalaisen maneerit.

Päihteistä puhuminen ei ole ajankohtaista vasta sitten, kun niiden kokeileminen itse kiinnostaa. Sillä ovathan päihteet osana lapsien elinympäristöä jo nyt. Olisivat, vaikka minä ja mies ei niitä käytettäisi lainkaan. Tupakoivia ihmisiä tulee kaupungilla vastaan, terasseilla jääpalat kilisevät siiderimukeihin, juhlissa nostetaan maljoja ja juna-asemalla värjöttelee sekakäyttäjiä.

Se kiinnostaa ja ihmetyttää lapsia. Ihan hiljan metroasemalla tuli vastaan kaveri, joka ei ollut hetkeen käynyt suihkussa ja joka tykkää luultavasti tehdä kaiken muun alkoholin ohella drinkkejä vaikka tuulilasinpesunesteestä. Onhan heitä, elämän sivuraiteelle heittämiä. Tämä kaveri kuitenkin kiinnitti esikoisen huomion, sillä leppoisan puliukon sijaan hän oli rähisijä. Miehen aggressiivinen käytös selvästi pelotti lasta, ja hän halusi tietää syyn moiseen älänmölökiukutteluun ja ilmakarateen.

Aloin siinä sitten selittää siitä, miten jotkut juovat liikaa alkoholia. Että miten se äidin ja isin juoma kaljakin voisi aiheuttaa ihmisessä tuon, jos sellaisia joisi liikaa. Kerroin humalasta ja siitä, miten humala voi pahimmillaan aiheuttaa kaikenlaista pöpeilyä. Että mies oli selvästi nyt juonut liikaa alkoholia (ja todennäköisesti napannut kaikkea muutakin) ja oli humalassa.

Lapsi katsoi minua pitkään ja kysyi sitten: ”Mikä on se sellainen jumala, joka noin tekee?”

Vähän aikaa jouduin siinä keskellä metroasemaa pohtia, että mistäs nyt tuulee. Kunnes muistin, että olimme hiljan lapsen kanssa keskustelleet myös erilaisista uskonnoista ja siitä, mitä ne ihmisille merkitsevät. Olimme puhuneet myös siitä, miten uskonnoissa on erilaisia jumalia. Ja nyt lapsella menivät sitten jumalat ja humalat sekaisin.

Siitä tulikin sitten vähän pidempi juttutuokio, johon konkretisoitui kaksi Ånni-hankkeen sivuillakin esiin nousevaa asiaa. Pienet lapset ymmärtävät, näkevät ja miettivät asioita paljon enemmän kuin me vanhemmat ehkä tajuammekaan. Lasta kiinnostaa puhua ja kysyä häntä askarruttavista asioista, jos vain me vanhemmat pidämme korvat höröllään.

Mutta mitä se alle kouluikäisen päihdekasvatus sitten on? Ånni-hankkeen projektipäällikkö Anne Ahlefelt kertoi mulle sen olevan esimerkkinä oloa. Jo yksivuotias imee itseensä kaiken mitä näkee ja kokee. Hän hahmottaa maailmaa sen perusteella, miten vanhemmat reagoivat vaikka bussipysäkillä tupakoivaan tai kadunkulmassa viinapullonsa kanssa nuokkuvaan. Yksivuotiaallekin voi jo sanoittaa hänen näkemäänsä maailmaa myös päihteiden osalta.

Päihdekeskustelu on myös sitä, että ylipäätään mahdollistaa keskustelun päihteistä. Kun lapsi oppii nyt, että näistä asioista voi puhua ja kysyä, sillä luodaan hyvä luottamuspohja tulevaan. Anne myös ehdottaa, että vanhemmat voisivat itse kysyä lapsilta, miltä heistä tuntuu joku tilanne, jos asia näyttäisi lasta kiinnostavan. Tässä huomaan itselläni petrattavaa. Sen sijaan, että olisin metroasemalla alkanut kertoa lapselle alkoholista ja humalasta, olisin voinut kysyä, miksi mies sun mielestä käyttäytyi noin? Mitä sä arvelisit alkoholin olevan? Miksi sitä sun mielestä juodaan? Hussasin hyvän keskustelumahdollisuuden ja keskityin pääasiassa yksinpuheluun.

Ånni-hankkeen taustatiimi toivoo vanhempien päihdekasvatukseen myös rohkeutta. Asioista pitäisi puhua niiden omilla nimillä, mutta niin, että lapsikin sen ymmärtää. Aikuisten limpparin sijaan olut on ihan reilusti olut. Kun tavoitteena on opettaa seuraaville sukupolville tervettä alkoholikulttuuria, ei sitä pidä myöskään piilotella lapsilta. Alholista pitäisi uskaltaa kertoa faktat: se että se on myrkkyä, mutta että vaikka se ei ole parhaista parhain aine, silti siitä pidetään.

Hankalaahan se on. Vaikka meillä alkoholi on luontevana ja ongelmattomana osana lapsiperhe-elämää, enhän mä itsellenikään oikein osaa selittää, miksi tahdon silloin tällöin juoda jotain, joka on myrkky. Koska tahdon juhlistaa jotain tilannetta? Koska välillä ruuan kanssa viini vain maistuu niin hyvältä? Koska se rentouttaa? Koska välillä kesäinen ilta terassilla vaatii oluen siinä missä kesäinen päivä rannalla jäätelön? Koska välillä vain minä, myöhäisilta, sukkapuikot ja punaviinilasi on parasta, mitä sillä hetkellä tiedän? Koska toisinaan tykkään jopa siitä kuplivan kevyestä hiprakasta, hyvien ystävien seurassa nautittuna?

Anne kuitenkin lohduttaa, ettei aikuisen tarvitsekaan osata vastata jokaiseen lapsen esittämään kysymykseen, ei edes päihteistä. Lapselle riittää, että olen keskusteleva ja luotettava vanhempi, joka näyttää esimerkillään tervettä ja mutkatonta alkoholikulttuuria. Siihen mä uskon kykeneväni.

Jaa: