Kun sinivalkoiset liput hulmuavat saloissa juhlistaen suven päivää, on pakattava eväät koriin ja lähdettävä nauttimaan pohjolan lyhyestä suvesta – vaikka säätiedotukset lupaisivat kaikkea auringosta ukkosmyrskyyn. Perheenäidin living in the edge -päivä!

Mulle ja Minimelle lähtivät pitämään retkiseuraa kesäaupairimme, kun suunnistimme kohti Hietalahdenrannan tuntumasta lähtevää Walhalla-yhteysalusta. Voisin kertoa, että siinä venettä odottaessamme mekkojen helmat, kengät ja eväät kastuivat likomäriksi auringonpaisteen vaihtuessa minuutissa piiskaavaan sateeseen. Mutta kerronkin vain siitä, miten tunnelmallista oli istua kyykyssä nelistään kolmen sateenvarjon muodostamassa teltassa, kun lämmin kesäsade ropisi sateenvarjoon ja kutitti varpaita.

Sade jatkui vielä veneen puskiessa aallokossa kohti Mustasaarta. Se on seurakunnan omistama saari, mutta tällaisten pakanoiden onneksi kirkkoseurapassia ei tarvitse esittää päästäkseen nauttimaan saaresta.

Kirkkomeininki näkyy saarella lähinnä mahdollisuutena osallistua päivittäin kappelissa järjestettävään messuun ja siinä, että saarelle ei saa tuoda alkoholia. Jälkimmäistä on nyt mutsiduttuaan ja täten nynneröidyttyään oppinut arvostamaan. Olen jo tarpeeksi monta kertaa tänä kesänä kokenut tuntemuksia hämmennyksen, ahdistuksen ja vitutuksen kautta sääliin ja pahoinvointiin, kun tuntemattomien perheiden vanhempien retkimehupulloina toimivat Jallu-pullot. Ja vaikka skidit olisi jätetty Jallujen pakkaamisen jälkeen kotiin, mä tykkään nauttia perheeni kanssa kesästä ilman, että joku vieressä ördää persvako vilkkuen ja naama ruvella kello 12 päivällä.

Vilkkuvien persvakojen minimoimisen lisäksi Mustasaareen kannattaa tehdä retki muutenkin. Siellä on matala uimaranta, luontopolku ja leikkipuisto perheen pienimpien vipeltäjien energiavarastojen tyhjentämiseksi. Mun makuun saari on jo ehkä vähän liiankin sliipattu, eikä jäljellä ole enää kuin paikka paikoin rakastamaani rosoista saarimeininkiä. Nyt sateen ropistessa olin kuitenkin onnellinen, että voitiin pystyttää retkieväspiste katoksen alla olevalle pöytäryhmälle eikä märälle luonnonkalliolle.

Retkilounaan jälkeen käytiin natustamassa jälkkäriksi kahvion korvapuustit, jotka todellakin ovat huhujen mukaisesti ihmisen pään kokoisia. Pullaa pupeltaessa ja kaakaota ryystäessä oli mukava katsella vanhan kahvilarakennuksen ikkunoihin hakkaavaa sadetta ja saaren yllä riehuvaa ukkosta.

Kun jättimäiset pullat loppuivat, loppui myös sade. Niinpä lähdimme morjenstamaan saarella majailevia kotieläimiä; kanoja, bodarikanoja, pupuja ja lampaita. Kun Minime ryhtyi katselun sijaan laskemaan lampaita kärryjensä uumenissa, me muut likat kiersimme saaren luontopolkua, uitimme varpaita meressä ja pötköttelimme auringossa.

Että lällällää sade! Kesä kuivaa sen minkä kasatelee, ja tyttöjen lauantai oli mitä mainion!

Jaa: