Flow’n pressiranneke saatu

Koulujen lukukauden alkaminen hassusti keskeltä viikkoa lienee vuosikausien kehitystyön tulos. Jos heti alkuun olisi rytissyt viiden päivän verran, olisin todennäköisesti ollut valmis myymään omaisuuteni Torissa (perhe kaupanpäälle, annetaan vain yhtenä pakettina) ja ostamaan junalipun mahdollisimman kauas, ilman paluutikettiä.

Jos minä suhtauduin arjen alkamiseen varovaisella mielenkiinnolla ja ilolla, arki itse päätti, että mitä tässä kainostelemaan, kun tuttuja jo ollaan. Se rymisteli paikalle kaikkine romppeineen, asettui taloksi sen kummempia kyselemättä ja kutsui myös kylään sen ne rasittavat ja energioita vievät kaverit, joiden kanssa en tahtoisi hengailla sen enempää kuin pakko on: kiireen, ahdistuksen ja vitutuksen.

Torstai-iltana olin työpäivän jälkeen muun muassa A.) selvittänyt salaa herkkuostoksilla olleen marakattijengin edesottamuksia, B.) yrittänyt korjata alas romahtanutta pöytälevyä tavaroineen ”me vaan nojattiin siihen!”, C.) tehnyt susinälkäisenä uudestaan perheen päivällisen, jonka keittiössä vallitsevasta kaaoksesta päätellen eittämättä barbaarinen lauma oli käynyt syömässä viimeistä murua myöten työpäiväni aikana, D.) Todennut, että Wilman tappavan tasainen piipitys laukaisee parin kuukauden tauosta ja positiivisista viesteistä huolimatta pelon ja paniikin kaltaisia tunteita, E.) kuunnellut silmät pyörien selityksiä siitä, miten seinällä ollut amppeli kasveineen ”yhtäkkiä vain itsekseen tipahti”.

Olin loppu. Raato. Epätoivoisen väsynyt. Yhden päivän jälkeen.

Mietin, että en pystyisi mistään kaivamaan energiaa, jolla seuraavana päivänä, kaksipäiväisen arkiviikon (!) jälkeen, jaksaisin viikonloppuna festaroida. Että pitää se Flow´kin tässä suorittaa, en jaksa.

Etkot, vätköt ja jatkot

Olen aika varma, että Flow’kin on taktisesti sijoitettu juuri elokuun toiselle viikonlopulle, kuin arjen alkamisen aiheuttamia paiseita sekä ruhjeita voitelevaksi hoidoksi. Sillä jotain taianomaista tapahtui perjantaina siinä välissä, kun puin kirppispaljetit päälleni ja kävin hakemassa palstalta ison kukkakimpun juhlan kunniaksi. Meri kannatteli Suvilahdesta kantautuvia soundcheckin tapailuja, ja aurinko paistoi saaden paljettihameeni kimaltelemaan ympärilleen diskopallona.

Alkoi iloituttaa.

Pikkumökillä odotti puoliso, sushit ja haave, jota olen muhistellut kolmen vuoden ajan. Kun hankimme Kivinokan kesämajan syyskuussa 2019, en osannut edes haaveilla, miten monin tavoin ja miten kokonaisvaltaisesti 12 neliön töllerö voi tuoda elämään onnea, rauhaa ja hyvää oloa. Yksi haave minulla oli kuitenkin selkeänä mielessä jo tuolloin: unelmoin, että pikkumökillä pidetään sitten pikkuruiset Flow-etkot ja sinne fillaroidaan festareiden jälkeen elokuun hämyisen maagisessa yössä viettämään minijatkoja ja nukkumaan.

Tätä haavetta piti odottaa tapahtuvaksi kolme vuotta, mutta sinä aikana haave oli vain kasvanut korkoa. Elokuu helli lämmöllään ja auringollaan, ja me saimme etkojen ja jatkojen lisäksi myös VÄTKÖT. Flow’hun fillaroi stadimökiltämme vartissa, joten kävimme festaripäivän välissäkin Kivinokassa, vätköilemässä.

Samettinen elokuun ilta Flow’ssa

Kolmen vuoden tauon ja pienien festareiden jälkeen arviolta 90 000 ihmistä viikonlopun aikana Suvilahteen kerännyt Flow tuntui syleiltävän ihanalta ja vähän häiritsevältä. Keikkojen intiimiys talloutui jonnekin edestakaisin vaeltavien ihmismassojen jalkoihin. Sitten toisaalta juuri isot ihmismassat saivat liikuttumaan Gorillazin keikalla, jota en olisi lähtemällä lähtenyt katsomaan, mutta jonka luoma kollektiivinen festarihurmos sai omatkin ihosoluni valppaan vastaanottavaiseksi imemään tunnelmaa.

Parasta olikin juuri tunnelma, se Flow’n ihan omanlaisensa. Elokuun samettinen ilta, jonka ilma oli aivan paksuna lämpöä, tunteita ja värinää. Sametin keskelle pujotellut valot ja tutut rakennukset, joiden päälle on levitetty viikonlopun ajan kestävä toinen todellisuus. Oli jännittävää ja turvallista samaan aikaan.

Pyöräilimme Kivinokkaan viimeisten bassojen vielä sykkiessä meren yllä. Pyöreänä ja valtavana loimottava kuu antoi valoaan niin paljon, että sen kajo riitti valaisemaan, kun kävimme rannalla kylmässä suihkussa. Ajattele, että tämä on ihan oikeasti totta, sanoin kävellessämme pelkät pyyhkeet ympärillämme ja hiekkaa varpaissamme takaisin mökille. Ajattele.

Purjehdus on kuin neulomista

Lauantaina Flow jäi väliin, sillä kuten vanha herttoniemeläinen sananlasku kuuluu; kaikkea kivaa ei voi saada, ei ainakaan samaan aikaan. Ystävämme Maija kun on sellainen, että ensin hän ottaa lapsemme yökylään ja sitten vielä vie koko sakin seuraavana päivänä purjehtimaan.

Meillä on ollut vuosia puolison kanssa haaveena, että sitten joskus lasten kasvettua opetellaan yhdessä purjehtimaan. Nyt siihen ei olisi aikaa tai energioita, ja siksi onkin täydellistä, haaveesta voi napsia parhaita palasia silloin kun itselle (ja Maijalle) sopii, ilman osaamista tai vastuuta veneestä ja purjehtimisesta. Saadaan silti tehdä se, mitä osataan, ja oppimisenriemu on kutkuttavaa. Osaan puhua jo vähän purjehdustakin, kuunnelkaas: osaan esimerkiksi auttaa vendassa skuuttaamalla keulapurjeen.

Purjehduksessa taitaa olla jotain samaa kuin neulomisessa. Siinä pääsee sellaiseen samanlaiseen virtaavaan rentouden tilaan, jossa on tilaa vain sen kokoisille ajatuksille, että keskittyminen pysyy koko ajan itse tekemisessä. Ja se tunne, kun vene kulkee eteenpäin tuulella – vaikka en itse vielä osaa kuin vähän vetää köydestä ja hihkua riemusta.

Kakkukestit purjeveneessä

Purjehdimme Vallisaareen, jossa parkkeerasimme laituriin vieriviereen muiden veneiden kanssa. En ole kokenut moista ennen, ja se oli jotenkin huvittavaa ja söpöä: jengiä vieri vieressä istumassa iltaa veneissään, jotka olivat vieri vieressä kuin kelluvat rivitalomajat.

Illalliskokkailua varten veneen kajuutta muuttui pieneksi keittiöksi. Sohva muuntautui pöydäksi keittotasoineen, ja kokkina toimineen avioroikaleen pää sojotti ulkona veneestä. Jälkiruuaksi oli mehua ja punalaputettujen kakkujen buffet.

Aurinko piirsi oransseja valojuovia metsäpolulle, kun kävelimme vielä iltauinneille Kuninkaansaaren pienelle hiekkarannalle. Vihreys on jo niin pitkinpoikin, että kesä tuntuu kasvaneen yli ja katkeavan kohta. Mutta vielä lämpö silitteli ihoa ja sai unohtamaan, että nyt olisi syytä yrittää pitää jonkinlaista rotia yllä nukkumaanmenoajoissa.

Illaksi tuuli laantui vain silitelläkseen meren silkkiä väreille. Vaikka nukkumaanmenoaikoja voi vähän siirtää, auringonlaskua ei, joten teimme paluumatkan kotisatamaan moottorilla. Purjeiden sijaan levitimme ihmiset veneen kannelle, puolison hoitaessa ohjaamisen. Aurinko laski kaupungin siluetin taakse, ja me katsoimme esitystä luonnon omalta laajakankaalta.

Vaikka olin ajatellut mennä kokemaan Flow’n lauantaihin Florence + the machinen, olin niin onnellisen voipunut, että kahistelin sen sijaan itseni pikkumajan lakanoihin yhdessä muun perheen kanssa.

Flow’n perhesunnuntai

Oli sellainen keijukaisten lykky, että puolisolle osui täysin vapaa viikonloppu arjen alkamista pehmentämään. Se tarkoitti myös sitä, että hän pääsi ensimmäistä kertaa minun ja lasten kanssa Flow’n Perhesunnuntaihin.

Perhesunnuntai on ihana, mutta myös nerokas konsepti. Sunnuntain rannekkeella aikuiset voivat ottaa mukaansa myös lapset fiilistelemään festareita alkuiltaan asti, ja alueella on normiohjelman lisäksi lapsiperheitä varten järjestettyä menoa ja meininkiä. Näin sunnuntai-iltapäivän hiljaiset ja tyhjät tunnit festivaalialueella saadaan hyöty- ja ilokäyttöön, ja samalla se luo turvallisen ja jännittävän (sama tunneyhdistelmä kuin perjantaina festareilla!) sillan aikuisten ja lasten maailman välille.

Tämä oli kymmenenvuotiaan 9. Flow ja seitsemänvuotiaan 6. Flow. Ilman tiedätte-kyllä-mitä lapset olisivat olleet Flow’ssa festaroimassa kanssani elämänsä jokaisena elokuuna. Molemmilla lapsilla on edessään vielä muutamat Flow’t ennen pakollista taukoa, sillä Perhesunnuntaihin saa ottaa mukaansa 0–12-vuotiaat lapset.

Viikonloppu tuntui mittaansa pidemmältä, kuin se olisi venynyt ja vanunut lämmössä. Kun sitten illalla fillaroimme koko perhe festareilta Kivinokkaan ja siitä myöhemmin kotiin, olo oli ihan auringosta pöhnäinen, kaikesta yhdessä koetusta pehmoinen ja viikonlopun lempeiden virtausten kannattelema.

(Onneksi en ehtinyt kirjoittaa sitä ilmoitusta Toriin.)