Viime vuoden alussa täällä Herttoniemen metroaseman huudeilla alkoi tapahtua kummia. Siis vielä oudompia juttuja kuin mitä villin Itä-Helsingin metriksillä nyt yleensä tapahtuu muutenkin. Ihan metroasemaa vastapäätä sijaitsevaan lähiökapakkaan alettiin tehdä ruokapyhiinvaelluksia joka puolelta Helsinkiä ja jopa Suomea. Metro kuljetti tänne toimittajia, bloggaajia ja ruokarakastajia.

Yhtäkkiä kaikki tuntuivat olevan lääpällään Treffiin, tuohon paikallisen lähikapakkaan. Sanoivat sen hampurilaisen olevan Suomen paras. Toivat seuraavalla kerralla kaveritkin tutustumaan idän ihmeeseen. Kyllähän minäkin muualta muuttaneena tiesin Treffin olevan klassikko, mutta tämä oli jo hyvin kummallista. Sillä kaikella rakkaudella sanoen, Treffin edustalla vipeltäneet pubiasiakkaat ovat vaikuttaneet olleen enemmän kiinnostuneita kaljatuopin hinnasta kuin makunystyröillä rakastelusta. Mutta kas, mysteeriin vastaus löytyi ravintolan katolle pubi-sanan viereen ilmestyneestä bistro-sanasta.

Treffi oli silloin reilu vuosi sitten useamman viikon remontissa. Ikkunassa komeilleet mainokset lupailivat laajentunutta ja täysin uudistunutta Treffiä – ja sitä bistroa. Saa syyttää kapeakatseisuudesta, mutta vähän naureskelin sille bistroajatukselle. Että mitähän se meinaa, käristemakkaraa ja eltaantuneita suolapähkinöitä vai. Mutta johan sain vetää nauruni takaisin ja kääntää sen hymyksi. Sillä jos ravintolan uudistus voi mennä nappiin, sen on Treffi tehnyt. Se on säilyttänyt vanhan asiakaskuntansa, mutta saanut päälle laumoittain uusia.

Treffi on todellakin Herttoniemen oma olohuone, jonne naapurikylän kaveritkin ovat tervetulleita viihtymään. Mä en ole koskaan käynyt ehdassa englantilaisessa pubissa, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, meillä täällä Hertsikassa on nyt paikallinen versio sellaisesta. Paremmilla sapuskoilla vaan! Tunnelma on lämmin, mutkaton ja aito. Asiakkaita riittää aamusta iltaan. Pöytien ympärille on kokoontunut porukkaa vauvasta mummoon. On keskikaljan litkijää, kahvin sekä sanomalehden nautiskelijaa ja kaikenlaisia kokoonpanoja ruokailijoista; lapsiperheitä, tyttöporukoita ja viereisessä pöydässä kuulostaisi ihan ensitreffeiltä.

Me ei olla kuitenkaan ennen tätä aurinkoista maanantaita käyty syömässä Treffissä perheenä. Yritetty kyllä on. Lounasaikaan kasvisvaihtoehdot ovat kehnohkot, sillä vain alkupalat eli salaatti ja keitto löytyvät puffapöydästä vegenä. Heti remontin jälkeen Treffistä ei myöskään löytynyt syöttötuoleja, ja kun sellaisten perään kyselin, sain vastaukseksi jotain mutinaa siitä, että tämä kun on kuitenkin pubi. No nyt treffiläiset ovat onneksi tajunneet sen, minkä maailmalla pubeja pitävät kanssaravintoloitsijat ovat tajunneet jo aikoja sitten: perheet ja pubitkin sopivat yhteen, kun väliin yhdistää letkeän ja lämminhenkisen meiningin – ja täydellistä parmesan-tryffelimajoneesia.

Sillä kyllä, onnelliseksi tekevä oli myös a la carte -listalta löytyvä Treffin vegeburgeri sen enemmän mainetta niittäneen lihaisan juustohampurilaisen lisäksi. Nälkäisen hätäisenä ja huonossa valossa otetut kuvat eivät anna oikeutta annosten rennolle kauneudelle. Vegeversiossa on muun muassa puuhiilillä grillattua fetajuustoa (voi mieletön!), munakoisoa ja Andyn chilikastiketta, joka sai minut ihan lopullisesti vakuuttuneeksi Treffiä 15 vuotta pöyrittäneen Andyn neroudesta. Hampurilaisen vieressä lankulla tarjoillaan bataattiranskalaisia ja sitä kuulua parmesan-tryffelimajoneesia. Huhuh!

Lapset jakoivat Artun funky falafel -annoksen, jonka falafelit olivat itse tehtyjä ja tarjoiltiin sellaisten soossien kanssa, että dippirakastajalla pyörivät sukat jaloissa. Esikoisen suosikeiksi nousivat bataattiranskalaiset, ja hän halusi kertoa Lähiömutsin lukijoille lisäksi tiedoksi sen, että limsa oli erityisen hyvää. Lapsissa riemua sai aikaan myös lautapelivalikoima. Onneksi he eivät nähneet alakerrassa olevaa biljardipöytää, sillä muuten ilta lähipubissa olisi vehäntänyt.

Että ei voi kun taas sanoa, että kyllä meillä täällä lähiössä on vaikka ja mitä. Kannattaa muualtakin kaupungista tulla ihmettelemään. Herttoniemen metroasemalle huristaa keskustasta metrolla kymmenessä minuutissa, ja Treffi on siinä heti asemaa vastapäätä. Keittiö on auki yhdeksään asti ja viikonloppuisin kello 22.30 asti, minkä jälkeen ruokapöytiä kannetaan sivuun tanssilattian tieltä. Viikonloppuisin tarjoillaan myös brunssi, jonka haluan seuraavaksi testata. Ja heti kun Treffissä esiintyy taas Aarne Tenkanen, pitää kyllä mennä.

Jaa: