Kaupallinen yhteistyö: Neljä Seppää

Vuosi sitten keittiömme paikalla oli betoniseinäinen ja pölyinen huone, joka oli täynnä remonttirompetta. Käyttövesi haettiin vessan bideesuihkusta ja tiskit pestiin kylpyhuoneen suihkun alla. Nyt vuotta myöhemmin voin vihdoin kutsua teidät virtuaalikahville keittiöömme, sillä nurkat alkavat olla kunnossa. Vain kattolamppu ja työvalo puuttuvat, ja siksi ikkunaseinästä törröttää vielä yksi orpo sähköpiuha.

Keittiömme on kotimaisen Neljä Seppää -brändin valmistama. Kalusteet tehdään puusepäntyönä omilla kotikonnuillani Pohjanmaalla, Kauhajoella Hietaranta Oy:ssa. Jos kotimme vanha alkuperäinen keittiö palveli seitsemällä vuosikymmenellä, nykyinen keittiö pystyy kaikella todennäköisyydellä samaan. Se materiaali on runkoa myöten kotimainen, lakattu ja oksaton koivuvaneri.

Neljä Seppää -brändin takana on yläasteaikainen ystäväni Annina miehensä Mathiaksen kanssa. Kuten olen aikaisemmin kertonutkin, he tarjosivat meille Neljän Sepän suunnittelutyöstä vastaavan Muotoilutoimisto Hiomon palveluita ilmaiseksi bloginäkyvyyttä vastaan. Eli käytännössä Mathiaksen duunia. Tämä postaus onkin nyt vihdoin se virallinen oravannahkakauppoja vastaan lupaamani yhteistyöpostaus keittiöstämme.

Muut osaset keittiöstä, eli kalusteet puusepäntöineen, koneet, tasot, maalit, laatat ja sen sellaiset olemme maksaneet ihan tavanomaiseen tapaan. Meidän keittiö olisi kustantanut ilman Hiomon suunnittelutyöstä saatua alennusta noin 22 000 euroa asennettuna. Tuollaisen pienen keittiön hinta lähtee asennettuna noin 15 000 eurosta ylöspäin. Hintaan vaikuttaa tietenkin kalusteiden määrä ja malli sekä valitut materiaalit ja varustetaso. Lisäksi ostoslistalle ja budjettiin pitää lisätä vielä tasot, altaat ja kodinkoneet.

Meillä suunnittelutyö lähti siitä, että tahdoimme talon rakennusvuosikymmenelle kumartavan ilmeen. Eli kodikkaan ja skandinaavisen 50-luvun keittiön. Alkuperäisestä ja läpimädäksi paljastuneesta keittiöstä poiketen uusi fiftarikeittiö pitäisi tietenkin olla ilmeestään huolimatta kaikilla nykyajan herkuilla, kuten hidastekiskoilla ja 180 astetta aukeavilla saranoilla. Halusimme myös kaappien sijaan mieluummin laatikoita ja niin paljon laskutilaa kuin näppärä taskukokoinen keittiömme vain periksi antaisi. Ja aivan ehdottomasti halusimme lankavetimet.

Mathias teki toiveidemme perusteella suunnitelmat, joita pyöriteltiin edestakaisin useampaan otteeseen. Pidin siitä, että Mathias kuunteli toiveitamme, mutta myös haastoi meidät miettimään jokaista ratkaisua. Kinkkisyyttä toivat keittiömme pinnat, jotka ovat vähän joka nurkasta ja kohdasta täynnä ulokkeita ja kulmaa. Lopulta keittiöremonttisuunnitelmat olivat valmiina piirroksia myöten, ja puusepät ryhtyivät työhön.

Keittiön värimaailma poimittiin 50-luvulta. Alakaappien sinistä kävimme pohtimassa maalikaupassa kahtena iltana erilaisissa valoissa, kunnes just se oikea petroolin sininen löytyi. Yläkaapistot ovat valkoiset, mutta vetimet ja nupit jätettiin koivupuun väriseksi. Kaappi on niin söpö, että sitä tekisi mieli pussata aina ohi kulkiessaan. Täyttä koivua on myös ikkunaseinän pöytätaso, joka myös tehtiin Kauhajoella. Koivutaso tuo kodikkuutta ja pehmyttä muuten aika viileäsävyiseen keittiöön.

50-luvulta vaikutteensa saava keittiö tarvitsee tietenkin myös rosteritason. Niiden mummolatunnelma on ihana ja ajatukset lapsuuskesiin vievä. Meidän rosteritaso tilattiin Staalalta. Taso on pisin kotikeittiöihin saatavilla oleva malli, mikä tuotti vähän ongelmia. Me kun olisimme halunneet vielä pidemmän, koko seinän pituisen. Teollisuuskäyttöön olevat rosteritasot olivat kuitenkin liian teollisia, ja me tahdoimme tasoon ylös nousevan huulloksen, kuten 50-luvulla oli tapana. Päädyimme siis venyttämään lyhemmän seinän puutasoa.

Koneet päädyimme ottamaan rosterinsävyisenä nekin, jotta yhtenäinen ilme säilyy. AEG:n mikro ja uuni ovat integroituna toisella seinustalla, ei siis perinteisesti lieden alla. Tykkään tästä ratkaisusta sekä käytännön syistä että ihan keittiön ulkonäön takia. Näin keittiön pitkäseinä on yhtenäistä laatikostoa. Toisella seinustalla hankala nurkka saatiin tehokäyttöön, ja kodikkuutta sinne tuovat suloiset lasipurkunat. Joku päivä ehkä saadaan niihin laitettua jauhot, pähkinät ja sen sellaiset, joita nyt vielä säilytetään laatikoissa lasipurkeissaan.

Myös induktioliesitaso on AEG:n. Se on läpikuultavan harmaa, mikä saa aikaan hauskan efektin kuin liesi olisi osa rosteritasoa. Vähän alkuun epäilin tätä Mathiaksen ideaa, mutta ai että, kun tykkään! Lisäksi tuo liesi on käytössä ihan ässä. Nopea kuin mikä, ja mittaa lämmitettävän alueen erikseen kattilan perusteella. Se on myös helppo huoltaa ja pitää puhtaana, eikä mitään rapsutteluja ja hinkkaamisia tarvita, kuten vanhan kodin induktioliedessä.

Liesituuletin tilattiin Frankelta. Meillehän selvisi sähköremontin yhteydessä iloinen yllätys, että meillä on ikioma hormi. Niinpä saimme aktiivihiilisuodatinrutkun tilalle nyt ihan kunnon liesituulettimen, joka imee käryt oman hornin kautta ulos.

Astianpesukoneena meillä on kalusteisiin integroitu Miele. Päädyimme lopulta ottamaan pienemmän astianpesukonemallin. Juuri samankokoinen meillä oli vanhassa kodissa käytössä myös perhevapaiden aikana, ja pärjäsimme sillä silloinkin vallan hyvin. Tykkään siitä, että nyt koneen saa täyteen ja pyörimään myös niinä päivinä, kun kotona ehditään syödä vain aamupala ja iltapala. Eikä tietenkään haittaa sekään, että näin säästyy tilaa muulle.

Hämmästystä on aiheuttanut pienen astiapesukoneen lisäksi se, että meillä ei ole lainkaan kuivauskaappia. Tätä pohdittiin pitkään, enkä ehkä ilman ulkomailla asumista olisi osannut nähdä elämää ilman suomalaiskeksintöä. Minä olen jo aikaisemmin mieluummin kuivannut ne muutamat käsitiskit – kattilat ja isommat astiat – pellavapyyhkeellä suitsait ja laittanut takaisin paikoilleen, sen sijaan, että olisin laittanut ne hetkeksi kuivauskaappiin valumaan ja vasta sen jälkeen takaisin paikoilleen. Siksi päädyimme nyt luopumaan kuivauskaapista kokonaan.

Mutta takaisin koneisiin. Ikkunaseinältä löytyy kalusteisiin integroituna Smegin kaappipakastin. Meillä ei siis enää ole arkkupakastinta tyylikäästi keskellä olohuonetta, kuten vanhassa kodissa! Myös jääkaappi-pakastin on Smegin. Sellainen on ollut haaveenani pitkään, sillä sen pullea fiftarimuoto vetoaa. Keittiöremonttisuunnitelmassa jääkaappi jäi myös esiin, joten piilottamisen sijaan pitikin etsiä sellainen yksilö, joka saa pullistella yhtenä keittiön katseenkiinnittäjänä. Päädyttiin jääkaapissa turvallisesti mustaan väriin, mutta nyt ehkä luottaisin siihen, että jakaisin katsella jotain sähäkämpääkin väriä nurkissani.

Totta puhuen Smegin jääkaappi ei ole teknisiltä ominaisuuksiltaan hintansa veroinen, kuten muut kodinkoneemme ehdottomasti ovat. Ei siinä mitään vikaakaan ole, muuta kuin se, että onhan se nyt ihan törkeän kallis ihan perusjääkaapiksi. Mutta kai sitä voi ihan puhtaasti ulkomuodostakin välillä maksaa kodinkonehankinnoissa.

Remontin yhteydessä myös keittiön vanha koivuparketti hiottiin, petsattiin kevyesti valkoisella ja lakattiin. Seinät saivat vihdoin harmaan sävynsä, jota jahkailtiin monta kuukautta. Päädyimme lopulta Tikkurilan sävyyn Valamo, eli kuitenkin hieman lämpimämpään harmaaseen kuin alunperin oli ajatuksena. Se näyttää oikeastaan aika sementtiseltä seinällä. Mies tykkää sävystä, mutta itse en ole ihan vakuuttunut sävyn olevan täydellinen harmaa, mutta vallan kiva kuitenkin. Sen sutiminen valkoisen päälle toi heti keittiöön kodikkuutta ja jonkinlaista syvyyttä.

Keittiön pidempi seinä laatoitetiin 50-luvun tyyliin valkoisella neliskulmaisella peruspertti-laatalla ja välit saumattiin harmaanmustalla. Mukaan tuotiin vähän tätä päivää asettelemalla laatat tiililadontana, ei tasan päälletysten. Laatoitus tehtiin myös ihan ylös asti, ja vihdoin pari viikkoa sitten myös liesituulettimen poistoputkea varten rakennettu sokkeli sai laattansa.

On se sitten ihana tuo meidän keittiömme! Se on ihan meidän näköisemme ja ihan kotimme näköinen. Se on toimiva, enkä näin vuodenkaan jälkeen vielä keksi mitään, mitä tekisin toisin. Mitä nyt uskaltaisin ottaa värikkäämmän jääkaapin. Laskutilaa on tarpeeksi, ja vaikka keittiö ei ole mikään suuren suuri, sinne on saatu mahtumaan kaikki tarvittava ja hyvä määrä säilytystilaa. Fiilis ei ole pienuudesta huolimatta ahdas, vaan ilmava.

Lapsiperheessä tämä keittiö on sellainen, josta olen unelmoinut. Se on kliseisesti kodin sydän, eikä kodin perälle eristetty koppero, jonne 50-luvun kotirouva on hyvä eristää sillä aikaa, kun sikarikerho kokoontuu olohuoneessa. Ruokailutilan puolelle kulkeva oviaukko on toki alkuperäisessä huonejärjestyksessä ollut kiinni, mutta jo aikaisemmat asukkaat olivat puhkaisseet seinään kapean oven. Me avasimme remontin yhteydessä kulkuaukkoa vielä reilusti lisää.

Kun keittiö on kaiken keskellä ja sieltä on hyvä näköyhteys joka puolelle kotia, voi keittiössä hääräillä samalla kun muut oleilevat vaikka olohuoneen sohvalla tai ruokailutilan pöydän ympärillä. Lastenhuoneeseenkin näkee, kun vähän ojentaa niskaansa pidemmälle. Sillä on ihan uskomattoman iso vaikutus lapsiperhe-elon sujuvuuteen, kun keittiössä ja sen ympäristössä on tilaa olla, eivätkä lapset koe tarpeelliseksi olla ihan ihossa kiinni.

Kaikista parasta uudessa keittiössä onkin se, miten se on vaikuttanut elämänlaatuun. Luultavasti myös lasten kasvamisella on tekemistä asian kanssa, mutta olen taas alkanut nauttia ruuanlaitosta. Tykkään hääräillä siellä niin yksin, kaksin kuin porukalla. Keittiössä on hyvä olla.

  • Täällä kuvia alkuperäisestä keittiöstä
  • Täällä keittiöremonttisuunnitelmat
  • Täällä kuvia ja tunnelmia keittiöremontin keskeltä
  • Täällä keittiöstämme otetut katalogikuvat
Jaa: