Olipa kerran kuluneena kesänä helteinen päivä Naantalin Muumimaailmassa. Se oli, noh, sanottaisiinko että elämys. Valmistauduin päivään tsemppaamalla itseäni....
Jaa:
Tämän kesän hiekkalaatikkolempparista ei ole epäilystäkään. Sörnäisten ja Kalasataman kupeessa olevan Teurastamon hiekkalaatikon reunalla minäkin jaksan istuksia ilman...
Jaa:
Perheemme kaksivuotias bailasi eilen kolmatta kertaa Flowssa. Hän alkaa olla jo kovempi festarikonkari kuin isänsä! Mullekin Flow oli...
Jaa:
Joskus asioiden kauneuden ymmärtää vasta, kun niihin on ottanut etäisyyttä. Sellaisen kymmenen vuoden ja useamman sadan kilometrin verran....
Jaa:
Kävimme taannoisen Pohjanmaan-reissun yhteydessä perheen kanssa Ähtärin eläinpuistossa. Mulla on eläinpuistoista noin yleensä kaksijakoiset fiilikset, mutta Ähtäri osaa...
Jaa:
Hälsingar från Jakobstad! Pakkauduimme tänään lapsen ja siskon kanssa autoon ja ajoimme ikkunat reteästi avoinna Pietarsaareen. Hiukset hulmusivat,...
Jaa:
Viime viikonloppuna sain kaivaa kaapista pitkästä aikaa I love weekends -kreppilakanat. Lapsikin jo tietää, että siitä seuraa kivaa:...
Jaa:
Se iskee syksyisin, kun iltapäiväaurinko paistaa matalalta, märkä hiekka rahisee tennareiden alla ja puut ovat pukeutuneet väreihin. Se...
Jaa:
  Tästä kesästä tulee superi. Vaikka en luultavasti tömistä hiekkaista maata yhdelläkään festarilla, katso auringonlaskua puistossa pitkäksi venyneen...
Jaa:
Page 6 of 6« First...3456