Viime kesän Flowssa mun ja Minimen perässä kulki valokuvaaja kameransa kanssa ja tutkija nauhurinsa kanssa. He tallensivat festaripäiväämme ja haastattelivat meitä molempia musiikkifaniudesta ja musiikkitapahtumissa luuhaamisesta.

Suurin osa kuvista ja haastattelumateriaalista tallennettiin Helsingin kaupunginmuseon arkistoihin ajankuvana jälkipolvien ihmeteltäväksi. Mutta muutama kuva ja haastattelusitaatti löytyy tänään Hakasalmen huvilassa auenneesta Musiikkia! -näyttelystä. Helsingin soivia muistoja keräävässä näyttelyssä musiikin historiaa lähestytään musiikin kuuntelijoiden kautta, kuten tuon meidän festaripäivämme.

Me kävimme pyörähtämässä näyttelyn ennakkoavajaistilaisuudessa, mutta tupa oli niin piukassa väkeä, että näimme paremmaksi mennä toisella kertaa uudestaan. Vaikka Hakasalmen huvila on ilmainen ja sijaitsee ihan keskustassa, Finlandia-talon ja Musiikkitalon välissä, siellä on etenkin arkisin oman kokemukseni mukaan väljää. Pystyy sitten paremmin muksujen kanssa muun muassa osallistua kansakoulun laulukokeeseen, testauttaa musiikkimakunsa ja kuunnella bändikellarin jytinää.

Mun kirjoittamani tarina näiden kuvien takaa löytyy tästä postauksesta, jossa kerron festarirymyämisestä Kolmistaan-jengin kanssa sekä siitä, miten festarit päättyivät yhteen äitiyden superhetkeen.

Kuvat: Jaana Maijala / Helsingin kaupunginmuseo

Jaa