Jahas, on taas se aika vuodesta, kun muu elämä haittaa palstaelämää ja esikasvatuspuuhasteluja. Tekemistä olisi mielin määrin, mutta aika on kitsas, eikä anna yhtään ylimääräistä tuntia käyttööni, vaikka kuinka pyydän. Niinpä olen ottanut velkaa yöuniltani, siitäkin huolimatta, että jo vippiä napatessani tiedän sen typeräksi: korko on kallista ja lankeaa maksettavaksi heti.

Onneksi tämä on kuitenkin erittäin mieleinen ongelma, sillä se selviää sitä paremmin, mitä enemmän saan viettää aikaa onnenaarillani Kivinokassa.

Minkälaisia kasveja palstallamme aioin sitten tänä vuonna kasvattaa? No vaikka ja mitä! Tässä kirjoituksessa keskityn vihanneksiin, marjoihin, juureksiin ja yrtteihin. Perennoista, sipulikukista ja kesäkukista kerron myöhemmin, vaikka ne ovatkin tärkeässä osassa myös syötävien kasvien kasvatuksessa, houkuttelemalla ja pitämällä pölyttäjät tyytyväisinä.

Marjapensaat, maa-artisokka ja muut palstan monivuotiset kasvit

Kun saimme palstan viisi vuotta sitten pitkän odotuksen jälkeen, villeimmissä haaveissani oli se, että palstalta löytyisi vanha marjapensas. Riemulla ei ollut rajaa, kun palstalta löytyi kaksi isoa vanhaa punaviinimarjapensasta sekä kaksi raihnaista mutta siitä lannoituksella terhakoitunutta karviaispensasta.

Marjapensaissa kunnon satoa saa odottaa pensaan istutuksen jälkeen monen vuoden ajan, joten edellisiltä palstanpitäjiltä perintönä saadut pensaat olivat kuin lottovoitto. Sittemmin olemme istuttaneet itse palstalle kolme mustaherukkapensasta, ja niiden sato on vielä sen verran pieni, että se menee aina suoraan puskasta suuhun.

Palstan vanhaa perua on myös sitkeä maa-artisokka. Yritin sitä ensimmäisenä vuonna kitkeä poiskin, sillä olen ainut, joka sitä mielellään meidän perheessämme syö. Mutta mukuloita jää aina maahan ja ylipäätään kasvi on melkoinen sissi, joten lopulta luovutin. Nykyään se kasvaa pääosin puutarhakompostorimme alla, josta se työntää kesäisin keltaiset kukkansa huojumaan kompostorin ylle. Keväällä kompostia kääntäessä saan samalla kaivaa maasta palstan kauden ensimmäisen sadon: sangon tai pari maa-artsisokan mukuloita.

Toinen palstan raparperipensaista on muistaakseni palstan alkuperäinen, jonka vain siirsin eri paikkaan. Toisen taas olen tuonut pienenä juuripistokkaana lapsuuskotini pihasta. Lapsuuskodin peruja ovat myös mansikat, joita on ripoteltu puska sinne ja toinen tänne, enemmänkin maanpeittokasviksi. Varsinainen mansikkamaa purettiin viime vuonna, sillä valtaosa marjoista meni myyrien, erinäisten lintujen, hiirien ja päästäisten suuhun. Nyt jos jostain jäljelle jätetystä puskasta löytyy yksi marja itsellekin syötäväksi, se on odottamaton ja siksi niin kiva yllätys.

Monivuotisia palstalla on lisäksi kaksi salamatkustajana palstalle muuttanutta mutta mieleistä asukasta: pörriäistenkin rakastama mäkimeirami sekä keväästä myöhäissykyyn satoa antava viinisuolaheinä. Palstanaapurilta juuripistokkaana saatu ruohosipuli nousee sekin vuodesta toiseen ja antaa satoa ensimmäisenä. Nyt sain napsia siitä makua vapun perunasalaattiin.

Ikkunalaudalla palstalle muuttoa odottaa herkkuja tomaateista kurpitsoihin

Palstan maasta kohoaa jo paraikaa terhakkaan vihreinä nuolina talvivalkosipuli. Istutin sipulikynnet maahan syksyllä, ja nyt maan lämmetessä ne ovat alkaneet itää. Varhaisimpia lajikkeita pääsen sujauttamaan keitoksiin jo kesän aikana, loput sopivat varastoitavaksi.

Esikasvatukseen olen kylvänyt tai tulen nyt ripotellen toukokuun aikana kylvämään nämä:

• Lehtikaali `Halbhorer Grüner Krauser`
• Mukulaselleri `Moarch`
• Kirsikkatomaatti `Tiny Tim`
• Kirsikkatomaatti `Rosella`
• Pensastomaatti `Balkonzauber`
• Tomatillo
• Sokerimaissi `Damaun`
• Jättikurpitsa `Rouge Vif d’etampes`
• Jättikurpitsa `Mammouth gold`
• Myskikurpitsa `Butkernut`
• Kesäkurpitsa `Tondo charo di Nizza`
• Avomaakurkku `Market more`
• Avomaakurkku `Lornichon de Paris`
• Ruusupapu `Lady Di`
• Vahapapu `Maxidor` (Neljää jälkimmäistä laitan myös suorakylvönä)

Olen suunnitellut palstan esikasvatettavat sitä mukaa, että ne sujahtavat mukavasti osaksi perheemme kokkailua ja makumieltymyksiä. Lisäksi hyvät kokemukset edellisiltä vuosilta vaikuttavat. On kiva, että jos vain kaikki menee hyvin, esimerkiksi tomaatteja, papuja ja kurpitsoja saa syödä pitkin kautta niin paljon kuin jaksaa, mutta silti niitä jää myös säilöttäväksi asti.

Mutta ei se hyötysuhdekaan aina ole niin olennainen. Sokerimaissi vie verrattain paljon tilaa ja vaatii paljon aikaa ja lämpöä kasvaakseen, mutta voi morjens, miten hyviä juuri talteen kerätyt ja tuoreet maissit ovat! Kokeilin niiden kasvatusta ensimmäisen kerran viime vuonna torilla ostetuilla taimilla, ja nyt laitoin itse siemenet multaan.

Esikasvatukseen olen laittanut myös basilikaa ja persiljaa, mutta ne istutan mökin katolla oleviin kasvulaatikoihin ja parvekkeelle, jotta niitä voi napata ruokiin aivan tuoreena. Sama juttu erilaisten salaattien kanssa: ne laitan kasvamaan niin, että ne ovat lähellä kodin ja mökin keittiöitä.

Valmiina taimina ostan lisäksi ainakin korianterin, salvian ja mintun. Näitä en vaan saa itse kylvämällä menestymään. Mintut näyttäisivät selvinneen tällä kertaa talvesta ja nousevat mullasta mökin yrttipenkissä.

Sipulit maahan ensimmäisenä, perunat ensin tekemään ituja lämpimässä ja valossa

Kylvöpuuhiin olisi täällä etelässä voinut osittain jo ryhtyä. Toivon onnistuvani nappaamaan palstan kanssa niin paljon tärskyaikaa tällä viikolla, että kaiken muun kevätpuuhastelun lisäksi ehtisin myös istuttaa sipulit.

Ensin pitäisi kuitenkin ehtiä puutarhakaupoille, sillä siemensipulilajike on vielä päättämättä ja ostamatta. Tänä vuonna ajateltiin laittaa vain punasipulia, sillä sitä on kiva käyttää tuoreeltaan salaateissa, kylmissä kastikkeissa ja muissa lisukkeissa. Silloin myös itsekasvatun maku pääsee parhaiten oikeuksiinsa.

Ostamatta ovat vielä myös siemenperunat, ja näiden kanssa on jo hoppu. Tahdon nimittäin tänä vuonna idättää perunat ennen istutusta lämpimässä ja valossa, kuten tein ensimmäistä kertaa viime vuonna. Päähäni oli jostain iskostunut, että idätys pitäisi tehdä viileässä ja suoralta valolta suojattuna. Se on ollut hankala toteutettava kaupunkiolosuhteissa, joten ilolla kokeilin toisenlaista tapaa.

Pidin siemenperunoita kotimme ikkunalaudalla noin kolmen viikon ajan. Kun nostelin esikasvattamiani taimia ulkoilemaan parvekkeelle, nostin perunat taimien tilalle paistattelemaan ikkunalaudan aurinkoisimmalle paikalle.

Ja kas, näin perunoihin syntyi valoituja: lyhyitä, jämäköitä, vihreän violetteja ja lopulta söpön lehteviä ituja. Tällaiset idut ovat kuulemma paljon kestävämpiä kuin ne honteloiset vaaleat idut. Ja siltä myös istuttaessa tuntui: idut eivät katkeilleet yhtä helposti. Lopputuloksena saimme myös erinomaisen, vaikkakaan ei mitenkään poikkeuksellisen erinomaisen, sadon Annabelle-perunoita.

Retiisi, retikka, mangoldi ja muut suoraan palstalle kylvettävät

Palstan maan lämpötila oli viikonloppuna vielä alle 10 astetta, ja monissa kohdin lämpömittari tökkäsi vielä vähän kohmeiseen maahan. Mutta muutamien viikkojen kuluessa ja viimeistään kesäkuun alussa pääsen kylvämään suoraan maahan nämä:

• Porkkana `Saturno`
• Retiisi `Saxa 2`
• Retikka `Black spanish`
• Mangoldi `Bright Lights`

Porkkanan kanssa olen pähkinyt, onko se niin sanotusti wörttiä, vaikka niin vannoutunut porkkanamuija olenkin. Mutta ainakin tänä kesänä nyt vielä laitetaan, kun siemeniä on. Itse kasvatetussa porkkanassa on se mainio puoli, että myös naatit voi huoletta käyttää esimerkiksi pestossa, kun tietää varmuudella, ettei kasvatuksessa ole käytetty mitään myrkkyjä.

Retiisi on alkukesän ihana kirpeä herkku, jota kylvän esimerkiksi lehtikaalien juurelle. Kun lehtikaalit tai muut tilaa vaativat taimet alkavat kasvaa peittäen retiisit, ovat retiisit valmiita korjattavaksi lautaselle.

Mangoldia kokeilen tänä vuonna ensimmäistä kertaa, kun kerrankin muistin sen sisällyttää siementilaukseen. Jännä nähdä, mitä se meidän palstastamme ja hoidostamme tykkää, ja minkälaisia ruokia me siitä tullaan laittamaan. Mangoldi kun ei ole keittiömme vakioaineksia, mutta mielelläni sen sellaiseksi saattelisin.

Sienipenkin laajennus sekä uutena kokeiluna inkivääri

Kokeilimme viime vuonna ensimmäistä kertaa osterivinokkaiden viljelyä. Pienen pieni sienipenkki oli menetys, ja sen meille antamat osterivinokkaat itkettävän hyviä. Testistä innostuneena laajennamme sieniviljelmiä tänä vuonna. Mainiota on se, että sinällään ne eivät vie lisätilaa, sillä sienet viihtyvät varjossa. Laitamme niitä siis marjapensaiden juurille, missä ei tällä hetkellä kasva kuin vuohenputkea.

Samalla kun sienipenkki muhistelee meille sieniä, se toimii myös katteena marjapensaiden juurilla. Toisin sanoen se pidättää kosteutta maassa ja vähentää tarvetta kitkeä niitä vuohenputkia sun muita. Kaikin puolin win-win!

Jos viime vuoden jännittävin uutuuskokeilu olivat sienet, tänä vuonna se on inkivääri. Luin Viherpiha-lehdestä keväällä, että inkivääriä voi kasvattaa myös Suomessa ja innostuin. Rakastan inkivääriä, enkä voi edes kuvitella, miten hyvää voi olla tuore inkivääri! Juu juu, kyllä minä kaupastakin ostan tuoretta inkivääriä, mutta on eri asia, miten tuoretta se oikeasti on.

Nyt inkiväärijuurakot kasvattelevat silmuja ikkunalaudalla ennen istutusta. Juurakoiden luvataan kaksinkertaistavan kokonsa kesän aikana, joten mitään inkiväärimehuvarantoja en pääse talveksi kerryttämään. Mutta on aina hauska kokeilla jotain ihan uutta! Lisäksi on käsittääkseni mahdollista siirtää sadonkorjuun jälkeen osa mukuloista kasvamaan sisätiloihin; niiden maanpinnan yläpuolella oleva kasvusto on hauskasti vähään bambumainen.

Heinäkuussa on myöhäiskylvöjen aika

Vielä en edes halua ajatella heinäkuuta, vaan nautiskella ensin kevään ja sitten alkukesän ihanuuden joka hetkestä. Mutta kun palstalla alkaa sadonkorjuun myötä tulla länttejä, joilla ei kasva mitään, on myöhäiskylvöjen aika.

Silloin kylvän maahan näitä:

• Japaninretikka `Daikon, April cross F1`
• Japaninkaaliseos
• Pinaattikiinankaali `Yorokobi`
• Salaattivuonankaali
• Pinaatti
• Herne

Minulla on aika vähän kokemusta myöhäiskylvöistä, mutta aloitin pari vuotta sitten japaninretikasta, mikä oli menestys. Kun sen kylvää heinäkuussa, siitä saa lokakuussa korjata talteen niin mellevän määrän valkoisia pötkylöitä, että etikkaliemeen säilöttyjä ärtsyjä herkkuja riittää leivän päälle laitettavaksi usean kuukauden ajan.

Japaninkaaliseos sen sijaan ei onnistunut ollenkaan viime vuonna, kun ensimmäistä kertaa sitä kokeilin. Se meni jonkun muun kuin meidän suihin ja tuntui muutenkin kasvavan kituuttaen. Mutta kun siemeniä vielä on, koitetaan tänä vuonna uudelleen.

Pinaattikiinankaali eli paksoi on kokeilussa nyt ensi kertaa, ja valitsin sen juurikin sen kylmänkestävyyden takia. Se kasvaa korjattavaksi 60 vuorokaudessa ja se antaa satoa aina talven tuloon saakka. Samasta syytä hankin nyt ensimmäistä kertaa salaattivuonankaalin siemeniä. Sitä kuulemma voi kerätä jopa lumen keskeltä! Arvelisin senkin olevan mainio lajike myöhäiskylvöihin.

Pinaattiakin on suunnitelmissa laittaa palstalle myöhäiskylvöinä, jos suinkin tilaa on. Alkukesällä kylvän sen salaattien ja yrittien tapaan mökin kattopuutarhaan tai kotipihan kasvulaatikkoon, mutta loppukesän tullen, kun pinaatin kukintaan nopeasti puskeva aika on ohi,  saatan sujauttaa sitä myös palstalle.

Myös herne on listoilla, jos tilaa vain on. Tänä vuonna päätin olla kylvämättä sitä alkukesän kylvöissä, sillä niin hyviä kuin tuoreet herneet ovatkin suoraan puskasta syötynä, niitä tulee aina verrattain vähän. Hernepenkki myös kuivuu tosi herkästi. Mutta loppukesästä hernettä voisi laittaa, sillä siinä on sellainen erinomainen piirre, että toisin kuin kasvit yleensä, herne sitoo maahan typpeä. Se tekee herneestä mainion maanparannuskasvin.

Pyllistelin ruusupensaan juurella juuri kukkaan puhjenneita krookuksia ihaillen, kun se rysähti voimalla kehoon: epätoivo, johon sekoittui paniikkia ja pelkoa. Ihan pian tämä hetki vuodesta on ohi, sitten tuleekin heti pian syksy ja pimeys nielaisee minut elävältä. Pysäyttäkää aika krookuksien kukintaan, en pysty tähän!

Rakastan elää neljän vuodenajan luomissa sykleissä, mutta silti keväissä on liikaa kestämistä. Tuli takatalvia tai ei, muutos tapahtuu lopulta niin nopeasti ja on niin äkkiväärää, että pää ei meinaa ehtiä mukaan.

Pari viikkoa sitten kuljin vielä paksussa talvipalttoossa, nyt tekisi mieli fillaroidessa riisua paitahihasilleen. Kevään armoton kirkkaus paljastaa ikkunoiden likakalvon ja toimii spottivalona huoneissa tanssiville pölyhiukkasille. Tekisi mieli siivota jok’ikinen kynttilä ja villaviltti pois nurkista pilaamasta tunnelmaa. Iltojen ajantaju sulaa auringossa, ja aamun ensisäteet saavat sisäisen kelloni pyörryksiin. Väsyttää ja samaan aikaan pää surisee energiaa. Kun käännän hetkeksi selkäni, luonto on kaivanut takataskustaan lisää vihreiden sävyjä ja nakellut niitä ympäri maisemaa.

Kaikki on ihanaa, aivan liian ihanaa.

Näillä kohdin vuodenkiertoa löydän itseni miettimästä sitä vaihtoehtoa, että huijaan itsenäni. Väitän olevani yhtä lailla talvi-, kevät-, syksy- ja kesäihminen, mutta ehkä se on vain selviytymiskeino, tapa selittää asiat itselleen parhain päin.

Kun muutamia viikkoja sitten ensimmäistä kertaa poljin pyörällä ilman nastarenkaita, tunsin pökerryttävää vapauden ja vauhdin hurmaa. Oli kevyt polkea, oli kevyt elää! Ero oli kerrasta niin huima, että uhosin mielessäni, että en ikinä ikinä ikinä enää halua polkea raskailla nastoilla loskan, jään, kuran ja pimeyden keskellä. Siitäkin huolimatta, että ihan tosissani olen sanonut – tai ainakin väittänyt – saavani sitä enemmän kiksejä pyöräilystä, mitä kreisimpi sää.

Vaatekaapissani vuodenaikojen vaihto on yhä kesken – kevät tosiaan tulee kerrasta ja täysii – mutta jokainen yläkaapin uumenista esiin kaivamani kepeä kesähelma tuntuu keventävän myös mieltäni. Talviteloille pakkaamista odottavat paksut villavaatteet tuntuvat tuhnuisilta, vaikka muistelisin syksyllä kaivaneeni niitä esiin ihastuksesta huokaillen ja puhuen jotain siitä ”miten ihanaa näihin on kääriytyä pimeinä iltoina”. Hyi olkoon, en halua kääriytyä mihinkään, vaan vapautua ja olla sikin sokin kaikkialla!

Muistan myös yhä hyvin elävästi, että viime kesän jälkeen odotin huojentuneena marraskuuta ja sen mukanaan tuomaa mahdollisuutta rauhoittua, tiivistää eloa kotiin ja vetäytyä pimeyden pehmeyteen lepäämään. Kuulostaa juuri nyt ihan päässilmäiseltä! Oksettaa ajatuskin, jos vielä pitäisi niellä lisää pimeää sisuksiinsa, oikein mukamas nautiskellen kieriskellä siinä.

En tiedä, kyllähän tämä jonkinsorttista masokistista vuodenaikahekumaa ja taitoa itsehuijaukseen vaatii, mutta luulen, että lopulta kyse on vaihtelunhalusta. Pää hajoaisi niin ikuiseen kesään kuin talveenkin, sen tiedän kohdallani todeksi tässäkin vaiheessa vuodenkiertoa. Mutta havahdun kyseenalaistamaan sitä juuri keväisin, kun mennään niin nopeasti ääripäästä toiseen.

Syksyllä viileys alkaa sekoittua päiviin hiljalleen ja pimeys tekee tuloaan armollisesti ensin loppukesän tunnelmallisina hämyisinä iltoina. Ja lopulta talven pakkaset ja lumi ovat jo niin odotettuja, että ei voi kuvitella itseään keväisin hakkaamassa mökkipoluilta jäätä pois. Ne pyörätietkään eivät täyty yhdessä yössä jääkokkareista, hiekoitussepelistä ja auratuista lumivalleista, ja siksi nastojen vaihto tuntuukin aina vain parannuksena ajamiseen.

Toisin kuin keväällä, muiden vuodenaikojen taitteessa mieli ja keho ehtii tottua. Kai, muuta selitystä en nyt kevään ihanuuden riivaamana keksi.

Sillä juuri nyt tahtoisin, että krookukset eivät koskaan lakastu.