Lahiomutsi Palsta Kivinokka Helsinki Viljely Puutarha Kasvimaa Kaupunkiviljely-7054

Miten maailman onnekkain muikkeli olenkaan! Kymmenen vuoden intensiivisen ja lopulta satunnaisen hakemisen jälkeen meillä on vihdoin ikioma palsta. Toisin sanoen aarin verran viljelyonnea ja kuopsuttelun autuutta  – niin ja ehkäpä vähän paremmin satoakin kuin laatikkoviljelmiltämme on tavannut tulla!

Erityisen parasta tässä on se, että saatiin palsta leppoisan pyöräilymatkan päästä yhdestä kotikaupunkimme lempparipaikoista, Kivinokasta. Me vietetään Kivinokan rannoilla ja metsiköissä etenkin kesäisin paljon aikaa, ja se on näppärästi pyöräilyreitin varrella, kun suunnataan Herttoniemestä kantakaupunkia kohden. Nyt Kivinokka on vielä enemmän meidän paikkamme.

Kivinokka on myös se paikka, josta olemme haaveilleet joskus hankkivamme pienen vinksallaan olevan metsätöllin. Ollaan voitu sitä eloa larpata naapureiden kesämajalla, ja nyt tietenkin toivon, että Kivinokan palstapaikka toimii porttiteoriana siihen, että joskus meillä vielä on oma minimökkimme Kivinokassa.

Aikaisemmin Kivinokan palstapaikkoja eivät saaneetkaan muut kuin kesämajalaiset. Käsittääkseni vasta tänä keväänä hakua avattiin myös muille, jotta pitkään rempallaan olevat palstatkin saataisiin hyötykäyttöön. Huomasin ilmoituksen siitä ihan sattumalta ja laitoin hakemuksen sisään miettien, että varmemmin voittaisin lotossa.

Viikko takaperin sain kuitenkin ilmoituksen, että meitä odottaisi maapläntti nimellistä 50 euron vuosivuokraa vastaan. Hyppäsin pomppimaan riemusta niin että karheaan pöydänreunaan osuneet sukkahousut olivat revetä. Ihanaa!

Lauantaina sitten lähdin lasten kanssa katsomaan, minkälainen maatilkku meillä on. Olin kuullut varoituksena, että se saattaisi olla ihan vain heinää kasvava ja savimainen pusikko, sillä moni palsta on ollut oman onnensa nojassa vuosia. Villeimmissä haaveissani mietin, että voi kun siellä olisi yksi marjapuska valmiina.

Mutta huh huh! Meidän palstamme oli jo nyt maailman ihanin, suloisin ja paratiisimaisin. Siellä oli valmiina kaksi isoa ja ryppäinä kukkivaa puna- tai valkoherukkapuskaa, joista saadaan satoa jo tänä kesänä. IG Storyn seuraajien avulla tunnistin myös karviaispuskat – en kestä! Yhdessä kulmassa kasvaa raparperia ja yksi nurkka on tainnut olla kukkapenkki.

Keskellä palstaa on kasvupenkkejä, joiden ympärille rakennetut suojat ovat hajoilleet. Yksi kasvulaatikko rönsyilee rikkaruohoja, ja vanha jättimäinen emaliastia on kerännyt ympärilleen sammalkasvuston. Penkit nitisevät liitoksistaan, ja työkalulaatikko kaipaa korjausta pysyäkseen kasassa. Käytävillä kasvavan heinikon seasta näkyy puisia terassilaattoja.

Ihastelun jälkeen aloitimme hommat kääntämällä pitkulan muotoista peltoaluetta, johon tulee ainakin perunaa, mansikkaa, hernettä, sipulia ja porkkanaa. Naapurilta lainaan saatu lapio pureutui maahan ja hiki alkoi valua selkää pitkin. Niin paras fiilis! Lapset ottivat tehtäväkseen maasta nousevien juurien erottelun ja kovien multaklönttien hajottamisen pienemmäksi. Kaiken seasta löytyi ruohosipuli ja – IG Storyn seuraajien avulla tunnistamani – lipstikka.

Tämä tässä onkin kutkuttavan ihanaa; tuleva kesä on täynnä yllätyksiä, kun ei tiedetä, mitä kaikkea maasta nouseekaan. Samalla tavalla kuin tahdon asua taloissa, joilla on historia ennen minua, tuntuu myös jotenkin juurruttavan hyvältä, että voimme aloittaa viljelyn maassa, joka ei ole vain neliö, johon on juuri kipattu vain tuore lasti multaa. Ehkäpä voin nyt lopettaa salaiset vanhojen talojen googlaukseni, kun on tämä palsta tässä tarjoamassa yllätyksiä ja puuhasteltavaa. Kirppareitakin voi katsoa taas ihan uudella silmällä, sillä ainakin pöytä iltapäivän kahvihetkiä varten palstalla on oltava!

Muuten kaikki onkin vielä melkoisen auki, ja se just tässä on kepeän ihanaa. Mutta ainakin jonkinlainen kompostointisysteemi pitäisi rakentaa tai ostaa, sillä kaikki puutarhajäte on käsiteltävä omalla palstalla. Alue pitäisi aidata tai jotenkin muuten tehokkaasti sekä samalla nätisti suojata kauriilta, jotka kuulemma pitävät palstoja buffetpöytänään ja hyppivät puolitoistametristen aitojenkin yli. Maata olisi kai ennen istutuksia ja kylvöjä lannoitettava, ehkä kanankakalla, mutta maanviljelijöiden lapseksi olen hämmästyttävän pihalla näistä asioista.

Mikään kiire tai pakko ei kuitenkaan ole, mikä tekee tästä niin nautinnollista. Möyrimme palstalla lauantaina useamman tunnin, enkä ajatellut sekuntiakaan mitään niistä työasioista, jotka tällä hetkellä pyörivät päässäni ahdistavina sähikäisinä. Tuntuu, että otsan huolirypyt ihan oikenivat sitä mukaa, kun laitoin toimistotyöläisen kehon kokemaan fyysistä työtä.

Myös lapset sujahtivat palstaelämään hetkessä. He tutkivat etanoita, puljasivat palstaa kiertävissä ojissa, ystävystyivät lintujen kanssa, rakensivat tarvikelaatikon alla olevalle hiirelle pesää ja ihan oikeasti olivat myös avuksi minulle. Ruoka-aika oli ja meni, mutta he saivat minut heltymään, että jäädään vielä hetkeksi. Vasta lähestyvä saderintama ja lupaukseni siitä, että tullaan pian, saivat meidät nousemaan pyörän kyytiin ja suuntamaan kotiin.

Ja tämä kaikki on vasta alussa. Hykerryttävän onnellista!

Jaa: