Aktiivinen juoksuharrastukseni on kestänyt pian puolitoista vuotta. Uskallan jo kutsua itseäni juoksijaksi, ja huomaan ilokseni, että juoksusta on tullut niin tärkeä osa elämää, että jos alkuun välillä saattoi olla hankalaa saada itsensä lenkille, nyt hankalaa olisi pysyä metsäpoluilta poissa.

Vaikka juoksu on niin sanotusti päälajini, sen ympärille on kerääntynyt muita liikuntaharrastuksia, uusia ja vanhoja tuttuja. Niitäkin kaikkia yhdistää sama kuin juoksuharrastusta: voin harrastaa niitä silloin kun itsestä tuntuu ja kun itselle (sekä perheelleni) parhaiten sopii.

Lihaskuntoa kaupungin ulkokuntolaitteilla

Juoksun aloittaessani lihaskuntotreenit jäivät. Juoksu kun tuli ryhmäliikuntatuntiharrastukseni tilalle, ja vaikka en sinällään kaipaa vaikkapa body pumppia, kaipaan lihaskuntotreeniä; tunnetta siitä, että on vahva ja sitkeä.

Onkin ollut mahtavaa tänä syksynä löytää kaupungin ulkokuntolaitteet. Ilmaisia kuntoiluvälineitä, jotka ovat ulkona ja käytettävissä milloin vain. Täydellistä!

Olen ottanut tavaksi yhdistää juoksulenkkiin lyhyen kuntopiirin ulkokuntolaitteilla. Lihaskuntotreeniä ei tule kuin ehkä 15 minuuttia, mutta kun sen tekee 2–3 kertaa viikossa juoksulenkin ohessa, se on 30–45 minuuttia lihaskuntotreeniä viikossa. Eli ihan jo lyhyen jumppatunnin verran treeniä, jolle ei kuitenkaan tarvitse erikseen ottaa viikosta aikaa. Ja mikä olennaisinta, se on 30­–45 minuuttia lihaskuntotreeniä viikossa enemmän kuin aikaisemmin.

Lihaskuntotreeniä on nyt takana muutamat kuukaudet, ja on kreisin ihanaa huomata, että voima on alkanut palata myös yläkroppaan. Vaikka olen sanonut, että kehittymisen sijaan hyvä olo on minulle tärkeintä juoksemisessa, ei käy kieltäminen, ettenkö saisi kiksejä tästä kehityksestä!

Jooga pitää kropan notkeana ja pään kasassa

Jooga on kulkenut eri muodoissaan elämässäni jo monien vuosien ajan. Olen harrastanut sitä pitääkseni huolen kehonhuollosta ja venyttelystä, mutta Bali-talven joogien aikana koin ymmärryksen siitä, miten paljon joogassa on kyse myös mielenterveyden ylläpidosta.

Joka kerta joogan jälkeen mietin keho hyvinvoinnin lämpöä säteillen ja pää tyynenä, että tätä minun pitäisi antaa itselleni enemmän. Totuus on kuitenkin se, että joogaan hädin tuskin kerran viikossa. Kaikkeen ei vain ei ole aikaa, minkä hyväksymistä opettelen. Ja kehoni kyllä fiksuna muistuttelee, jos joogasta on liian pitkä tauko, jolloin muokkaan viikon treenejä sitä mukaa.

Olen elämässäni kokeillut monenmoisia joogasaleja ja käynyt vaihtuneiden kuntosalieni joogatunneilla, mutta keväällä siirryin pakon edessä kotijoogaan. Ja ihmeekseni se on tuntunut niin miellyttävältä, että tuskin enää saleille palaankaan, paitsi kursseille ja retriiteille. Muuten koti toimii hyvin; laitan tunnelmaan sopivaa musiikkia, sytytän pari kynttilää, valitsen diffuuseriin sopivan tuoksun ja levitän joogamaton olohuoneen lattialle. Pelkkä ajatus siitä saa hengityksen kulkemaan paremmin!

Keväästä syksyyn nautin Oh my goodnesin täydellisistä valikoimasta erilaisia onlinejoogatunteja ja -tallenteita, mutta perkuleen korona ajoi senkin hyvistekijän konkurssiin. Niinpä olen nyt muutamien viikkojen ajan kokeillut Roots Helsingin joogavideopankin tallenteita, mikä vaikuttaa lupaavalta.

Kylmäuinti on nautinto (uimahallejakin olen alkanut sietää)

Neljäs vakituinen liikuntaharrastukseni on uiminen luonnonvesissä läpi vuoden. Tai sanotaanko, että etenkin tämän lajin kohdalla kyse on ennen kaikkea hyvinvointiharrastauksesta. Niin paljon hyvää oloa sekä päälle että kropalle meressä uiminen säällä kuin säällä tuo.

Olen kirjoittanut kylmävesiuintiharrastuksestani enemmän täällä, ja palailen harrastukseen liittyvien vinkkien kanssa myöhemmin.

Siihen nähden, että olen pulahtanut koko ikäni avantoon, on hivenen hassua, että olen suorastaan vihannut uimahalleja, koska niissä on niin kylmää vettä. Mutta tehdään tämä nyt selväksi: kylmä vesi hälyisessä hallissa ja kloorilta haisevassa altaassa on ihan eri asia kuin kylmä vesi luonnon ympäröimänä meressä.

Kuluneen vuoden aikana olen kuitenkin siedätyshoitanut itseäni lähtemällä mukaan puolison ja lasten uimahallireissuille. Koska lasten kanssa meno ei ole enää sellaista sekoilua ja itsekin pääsee oikeasti vuorollaan uimaan, olen huomannut ihmeekseni nauttivani uimahalleissa uimisestakin. Jopa niin paljon, että haaveilen uintikurssista, koska vaikka jaksankin uida pitkiä matkoja, osaan uida lähinnä ns. mummoa.

Hiihtämään ja luistelemaan aina kun pääsee

Neljän vakituisen liikuntaharrastuksen lisäksi mukana menossa kulkee läjäpäin epäsäännöllisiä liikuntaharrastuksia. Pääsin yli lapsuuden hiihtovihastani (vaikka kuulostan 100-vuotiaalta, olen niitä, jotka ovat hiihtäneet kouluun) muutettuamme Helsinkiin kymmenisen vuotta sitten ja ostin sukset.

Ennen lapsia ja silloin kun vielä oli lumitalvia (kuulostan taas 100-vuotiaalta) meillä oli puolison kanssa tapana tehdä viikonloppuisin monen kymmenen kilometrin hiihtoretkiä Helsingin laduilla kaakaotermarit ja eväät repussa. Viime vuosina hiihtoretket ovat painottuneet enemmän Lapin-reissuille, mutta jos vain lunta saadaan, vaihdan mielelläni juoksulenkkarit monoihin ja pujahdin juoksemisen sijaan hiihtämään takapihan metsään.

Luistelu taasen on kiva koko perheen harrastus, jossa yhdistyy ulkoilu, hauskanpito ja ihan kunnon treeni. Luistelusta pääsee nauttimaan Helsingissä pakkasettominakin talvina, sillä tekojäitä on eri puolilla kaupunkia. Tänä vuonna kaikkien ulkotekojäiden käyttö on ihan ilmaista.

Hyötyliikunta ja satunnaiset urheiluriemut

Alleviivattujen urheiluharrastusten lisäksi arkeen sujahtaa ihan huomaamatta monenmoista hyötyliikuntaa. Pyöräilen lähes päivittäin, vaikkakin näin talvisin melko lyhyitä matkoja. Retkeilyssä, sienestyksessä ja marjastuksessa kertyy askelia. Myös kaupunkiviljelmillä puuhastellessa keho pääsee hommiin ja mieli tyyntyy.

Lähden myös mielelläni kokeilemaan erilaisia urheilulajeja ja muita liikuntariemuja, ja tykkään etenkin boulderoinnista, melomisesta, soutamisesta, mäenlaskusta, rantalentopallosta, tenniksestä sekä tanssimisesta ilman sääntöjä ja koreografioita.

Pääasia on, että tekemistä tulee hyvä olo.

Mene naimisiin marraskuussa ja teillä on loppuelämänne hyvä syy napata keskelle pimeintä aikaa söpöstelyloma ihan kahdestaan.

Tämän huomion tulimme tehneeksi vasta jälkikäteen, mutta mielissämme. Häämarraskuu oli lempein koskaan kokemani marraskuu, ja oli helppo tehdä päätös, että tästä eteenpäin koitamme tuoda jokaiseen marraskuuhun palasen sitä häiden luomaa kepeyttä ja lämpöä juhlistamalla vuosipäivää. Tai vuosipäiviä, sillä samaan syssyyn osuvat niin ”aletaanks oleen” -vuosipäivä, kihlavuosipäivä kuin hääpäiväkin.

Vime vuonna, häiden ensimmäisenä vuosipäivänä, hienot suunnitelmat kompuroivat itsensä kumoon lapsiperhe-elon kasaamiin esteisiin. Mutta tänä vuonna sitten! Siitäkin huolimatta, että vallitseva virustilanne laittoi mietityttämään. Päädyimme kuitenkin niin sanotulle staycationille täällä omilla kulmilla.

Ensin pohdimme tuttua Hotelli Rantapuistoa täällä Itä-Helsingissä, mutta otimmekin sen sijaan metron lännen suuntaan ja Espoon Hanasaareen, eli toisella kotimaisella Hanaholmeniin. Molemmissa hotelleissa luonto sekä meri ovat lähellä ja ne henkivät samankaltaista 60–70-luvun estetiikkaa ja designia. Rantapuiston kekkosmaisuus on vain pyöritelty Hanaholmenissa ruotsalaisen värikkäissä maaliämpäreissä, sillä Hanaholmen toimii hotellin lisäksi ruotsalais-suomalaisena kulttuurikeskuksena, jolla on lisäksi laaja taidekokoelma ja vaihtuvia teoksia esittelevä galleria.

Siellä taiteen, klassikkohuonekalujen ja Svensk Tennin värikkäiden tekstiilien keskellä me vietimme marraskuisen 17-tuntisen.

Myrskyksi yltynyt tuuli sai hotellin nurkat ulvomaan, ja lattiasta kattoon ulottuvista ikkunoista pystyi katsella luonnon elävää taideteosta, jossa sade piiskasi ikkunoita ja hotellia ympäröivät korkeat männyt niiailivat yhteistä koreografiaa seuraillen. Vaikka merta ei pimeydessä nähnyt, sen pisarat saattoi aistia ilmassa.

Minä, ääripäistä eläjä, istuin punaviinilasi kädessä ja nautin, miten pysähtynyttä ja elossa kaikki samaan aikaan oli.

Niin, siinä me tosiaan vain istuimme ja juttelimme, ilman että samaan aikaan vähintään nyt viikataan pyykkiä tai täytetään tiskikonetta. Aloin haaveilla oman kodin kirjastohuoneesta – musiikin, kirjojen ja keskustelujen pyhätöstä – jossa olisi yksi nojatuoli hänelle, yksi minulle ja sikarirasia piilossa kirjahyllyssä ihan vain tunnelman takia.

Illallisen söimme Hanaholmenin omassa ravintolassa, Platsissa. Otimme viiden ruokalajin vegetaarisen maistelumenun ja siihen suunnitellun viinipaketin. Ruoka ei saanut ulisemaan ruokaonnesta, kuten parhaimmillaan voi käydä, mutta se oli konstailematonta, ajatuksella laitettua ja kunnioitti pohjoismaalaisia aineksia. Ja ravintolassa oli takassa elävä tuli, joka maustaa kaiken elossa vähän paremmaksi, jos minulta kysytään.

Me olimmekin varanneet takkatulen perässä hotellin juniorsviitin, sillä annoin itseni olettaa huone-esittelykuvien perusteella, että huoneessa on takka. Ei siitä toki esittelytekstissä ollut mitään mainintaa, mutta ei mennä nyt siihen. Meinasin tikahtua nauruun, kun hotellihuoneen takka paljastui 3D-takaksi, jonka sähköinen loimutus sytytettiin napista painamalla. Se kapistus sai aikaan niin paljon naurua, että vatsalihakset muistavat sen edelleen.

Seuraavana aamuna, iltasaunomisen ja yöuninen jälkeen, kävimme karistamassa unihiekat silmistä hotellin spassa. Hotellin edustan männyt seisoivat hiljaa paikoillaan, mutta meressä aallot yhä nousivat paikoin vaahtopäiksi, kun kävelimme muhkeissa kylpytakeissamme rannan laiturille ja minä pulahdin uimaan.

Lopulta lilluimme vielä altaalla kunnes nälkä hätisteli meidät aamupalalle. Aamiaisen olisi voinut tilata muistaakseni 10 euron lisämaksusta huoneeseen, mikä olisi ollut ihanaa hääpäivän ja fiksua koronan kannalta, mutta aamupalarakastajana olin huolissani, jos ruokaa ei ole riittävästi. Mikä kriisi! No huoneisiin kannettuja tarjottimia katsellessani voin todeta sen huolen olleen turha, mutta ihana oli myös ravintolaan tarjolle katettu aamupala.

Aamiaisonnen ja kolmannen kahvikupillisen jälkeen pakkasimme kimpsumme ja lampsimme merenrantaa pitkin metrolle. Käsikädessä kuin teinit ja edellisillan illallisviinien ramaisemina kuin 22 vuotta yhdessä olleet.