Kaupallinen yhteistyö: Fiskars

Urbaanin marttailijan aarin koelaboratoriossa tapahtuu jälleen, kun rakensin palstallemme kohopenkin. Olen talven aikana ehtinyt sukeltaa luonnonmukaiseen puutarhanhoitoon taas asteen syvemmälle, ja useassa lukemassani kirjassa puhuttiin kohopenkistä ja sen eduista: se on luonnonmukainen tapa saada runsas sato pieneltä alalta.

Kohopenkkiviljely on vuosisatoja vanha kiinalainen tapa viljellä maata. Kiinassa kohopenkkiviljelmät ovat syntyneet halusta säästää niin lannoitteita kuin viljelyalaa. Kohopenkissä pienellä alalla mahtuu viljelemään enemmän, ja kohopenkin orgaaniset rakennusaineet hoitavat lannoituksen.

Kiinalaiset kohopenkit ovat matalampia, kuten meille palstalle rakentunut penkki, mutta Saksassa kohopenkit saattavat olla huikentelevaisesti reilusti yli metrin korkuisia kumpareita.

Mukana kohopenkin rakentamisessa olivat yhteistyökumppanini Fiskarsin kestävät, tyylikkäät ja monikäyttöiset välineet.

Meillä on ollut koko palstaelomme ajan apuna Fiskars Xact™ -sarjan työkalut haravoista istutusvälineisiin. Nyt muutaman palstavuoden kokemuksella tiesin täydentää arsenaalia muun muassa kompostin käännössä ja ilmaamisessa näppärällä talikolla sekä kätevillä kasaan taittuvilla Ergo pop-up puutarhasäkeillä, joita olen käyttänyt apua esimerkiksi haaliessani palstalle orgaanista katetta ympäröivästä luonnosta.

Kohopenkin sisus jäljittelee kompostia

Jokainen kompostoija on huomannut, miten multaantuessaan komposti pöhisee lämpimänä. Sama tapahtuu myös kohopenkissä, jota myös siksi lämpöpenkiksi kutsutaan. Hyvin rakennettu kohopenkki jäljittelee kompostia, eli penkin sisusta on toimiva yhdistelmä orgaanisia aineita, jotka toimivat kompostin tavoin ja luovuttavat kasveille vuosien ajan ravinteita.

Samalla kohopenkkiin saa upotettua valtavat määrät puutarhajätettä ja vaikka viime vuoden risusavotan oksat. Win-win! Kohopenkin lämpimään maahan taimet voi istuttaa tai siemenet kylvää aikaisemmin kuin avomaalle, minkä lisäksi satokauden luvataan jatkuvan pidempään.

Kohopenkki syntyisi toki yksinkertaisesti myös ostamalla tuhoton määrä multaa ja kippaamalla se kasaksi. Siinä ei kuitenkaan olisi järkeä, ei rahallisesti eikä ekologisesti. Kohopenkin kun voi rakentaa kuin täytekakun, johon voi hyödyntää kaikenlaista ihan ilmaista ja suoraan omasta puutarhasta tai palstalta löytyvää herkkua.

Nyt kun olen ehtinyt taas opetella puutarhahommia enemmän, käyttäisin myös laatikkoviljelmien perustamisessa näitä oppeja. Ei vanhassa tavassanikaan mitään huonoa sinällään ollut, mutta kohopenkkityyliin kasvumaata rakentaessa säästyy rahaa: multaa ei tarvitse ostaa niin paljoa, kun laatikkoihin voisi upottaa puutarhajätettä. Lisäksi tulisivat tietenkin kaikki muut kohopenkin hyvät puolet.

Näin rakennat kohopenkin, eli lämpöpenkin:

Ensin valitaan kohonpenkille paikka. Meidän kohopenkkimme on kooltaan noin kolme metriä pitkä ja vajaan metrin leveä. Se on etelä-pohjoissuunnassa, jolloin samaan penkkiin voi istuttaa kasveja sitä mukaa, mikä kasvi kaipaa paahdetta ja mikä varjoisempaa kasvupaikkaa. Jos kohopenkki olisi korkeampi, saattaisi pohjoisosa jäädä liiaksi varjoon. Siksi korkeammat kohopenkit kannattaa mahdollisuuksien mukaan rakentaa itä-länsisuuntaisesti.

Kun paikka on valittu, kaivetaan maahan noin 25 senttiä syvä kaivanto. Kaivettu maa siirretään sivuun, sillä se laitetaan lopulta valmiin kohopenkin päälle. Jos kohopenkin paikalla kasvaa nurmikkoa tai heinää, nurmi tai heinä kaivetaan esiin isoina palasina, jotka sitten penkkiä rakentaessa asetetaan penkin uumeniin ruohotupsut alaspäin ja juuret ylöspäin osoittaen.

Koska muuten pyrin palstalla olemaan kaivelematta turhia, jotta en häiritsisi ja tuhoaisi maan pieneliöelämää turhaan, tämä osa rakennusprosessia kauhistutti. Matojakin silppuuntui, vaikka kuinka varovasti koitin kaivella.

Jos et halua kaivaa, penkin voi toki perustaa myös suoraan maan päälle. Tällöin alimmaiseksi kannattaa laittaa tuhti kerros sanomalehteä tai pahvia, jotta maassa kasvavat heinät tai vaikka nurmikko eivät ala kasvaa penkissä. Paperi maatuu maahan sitten aikanaan. Tässä tapauksessa päällimmäiseksi tulevaa istutusmultaa tarvitsee hankkia muualta, kun sitä ei tule maasta.

Kun kohopenkin kaivanto tai sanomalehtiperusta on valmis, aletaan penkkiä rakentaa kuin täytekakkua. Täytekakusta poiketen kohopenkki rakennetaan kuitenkin reunoiltaan tasaisesti laskevaksi kumpareeksi.

Kohopenkkiä varten tarvitaan, saatavilla olevia aineksia hyödyntäen esimerkiksi:

• Risuja
• Haravoituja lehtiä
• Puutarhajätettä; oksia, varsia, lehtiä jne.
• Palanutta hevosenlantaa
• Biojätekompostorin namit
• Tuhkaa
• Maata (penkin pohjalta kaivettua)
• Mahdollisesti vielä puutarhamultaa
• Orgaanista katetta

Penkin alimmaiseksi asetellaan siis kerros risuja. Oman penkkini risut sain hakea naapurimökkiläisten risusavotan jäljiltä. Toisen roska on toisen aarre! Risut pitävät kohopenkin perustan ilmavana, mikä myös houkuttaa paikalle matoja ja muita puutarhurin tärkeitä kumppaneita. Risut maatuvat penkkiin aikoinaan, mutta sen verran hitaasti, että ne pitävät penkin pohjan ilmavana usean vuoden ajan.

Seuraavaan kerrokseen laitoin viimekesäisiä puiden lehtiä, joita kävin hakemassa metsästä. Tuli siinä samalla aiheutettua hämmennystä, kun kaupunkilainen haravoi metsää.

Kolmanteen kerrokseen tyhjensin puutarhajätekompostorista kaikki vielä osittain kompostoitumattomat puutarhajätteet. Ne kompostoituvat loppuun sitten penkin sisällä! Sinne voi heitellä myös kaikki talventörröttäjät, varret ja lehdet palstalta. Jos mitään tällaista ei ole saatavilla, myös kaikenlaiset luonnosta löytyvät herkut, kuten järviruoko, toimivat hyvin. Tässä vaiheessa penkkiin upotetaan myös nurinpäin aseteltuna ruoho- tai heinätupet, jos niitä on penkkiä perustaessa kaivettu ylös.

Neljänteen kerrokseen levitin palanutta hevosenlantaa. Tätä ostin sipoolaiselta hevostilalta, jossa hevoset syövät luomusapuskaa. Näin kakkaankaan ei ole päätynyt mitään, mitä en omalle palstalleni toivoisi. Palanut lanta tarkoittaa sitä, että sitä on kompostoitu vähintään vuosi, jolloin se ei ole enää niin ytyä, että kasvien juuret siitä kärsisivät.

Viidenteen kerrokseen levitin kesämajamme biojätekompostorin anteja. Näiden päälle olisi vielä kannattanut levittää haravoituja lehtiä, toimimaan ikään kuin kuivikkeena kompostissa, mutta itse siirryin täpinästä hajamielisenä suoraan seuraavaan vaiheeseen.

Kuudentena levitin tuhkaa. Tätä ei kiinalaisen tai saksalaisen kohopenkin rakentamisen ohjeissa missään lukemassani lähteessä ole mainittu, mutta meillä tuhkaa tulee pikkumökin lämmityksen sivutuotteena. Tuhka parantaa ruokakompostin laatua ja toimii melkoisen pätevänä lannoitteena: se sisältää kaikkia kasvien tarvitsemia ravinteita, paitsi typpeä.

Tämän jälkeen levitin päälle vielä kaiken penkin alta kaivamani maan. Koska maa tuolla kohtaa on hyvin savista, levitin maan päälle vielä kerroksen ostomultaa.

Lopulta kuorrutin kohopenkin vielä orgaanisella katteella, eli tällä kertaa järviruokosilpulla ja kuivalla heinällä. Molempia katteita on saatavilla mielin määrin palstan viereisiltä rannoilta. Kate ei kuivana pysynyt ihan yhtä näppärästi kaltevalla pinnalla kuin vaikka kasvulaatikoissa, mutta ensimmäinen sade asetteli sen paremmin aloilleen. Täällä kirjoitin enemmän kateviljelystä.

Kohopenkissä viihtyvät ruokakasvit

Kohopenkkimme sai jo ensimmäiset asukkaansa, kun istutin siihen kolme esikasvattamaani lehtikaalitainta. Aikomuksena on ilmojen lämmetessä istuttaa penkkiin iloiseen sekaviljelytyyliin erilaisia ruokakasveja.

Oikeastaan ainut ohje kasvien valinnassa on se, että ensimmäisenä vuonna kohopenkkiin ei kannata istuttaa pinaattia ja salaattia. Tuore kohopenkki kun on niin ravinteikas ja etenkin typpipitoinen, että salaatit ja pinaatti voivat kerryttää itseensä ihmisen terveydelle haitallisia määriä nitraatteja.

Sen sijaan ensimmäisinä vuosina kannattaa kohopenkkiin istuttaa voimakasta lannoitusta vaativia kasveja, kuten tomaattia, kaalia, selleriä, purjoa, kurkkua ja kurpitsoja. Myös papujen kerrotaan pitävän kohopenkistä. Ajan myötä mukaan viljelykiertoon voi ottaa mukaan niukemmin typpeä vaativia kasveja, kuten erilaisia juureksia.

Pelasta pörriäinen, eli istuta kasvimaallekin kukkia

Syötävää antavien kasvien lisäksi istutan kohopenkkiin myös kukkia. Niistä on iloa itselle, mutta ne houkuttelevat paikalle myös pölyttäjähyönteisiä, joille kukkaset ovat elintärkeitä. Ja koska luonnossa kaikki liittyy kaikkeen, meille ihmisille taas kukissa pyörivät pölyttäjät ovat elintärkeitä – ilman mehiläisten ja muiden pölyttäjien pörinää ja työpanosta, ei pihoilla, metsissä ja puutarhoissa kasvaisi juuri mikään.

Maailman mehiläiskannat ovat heikentyneet tasaiseen tahtiin, mihin ovat syynä esimerkiksi pölyttäjien luontaisten elinympäristöjen tuhoutuminen, mitä muun muassa tehomaatalous ja kaupungistumien aiheuttavat. Myös ilmastonmuutos ja haitalliset torjunta-aineet aiheuttavat pörriäiskuolemia. Pelkästään viime vuosina kolme kimalaislajia on kuollut sukupuuttoon, ja ennusteiden mukaan yksi kymmenestä mehiläislajista tulee kokeman saman kohtalon.

Yhteistyökumppanillani Fiskarsilla on meneillään Auta pölyttäjää -kampanja, joka toteutetaan yhteistyössä WWF:n kanssa. Yksi kotipuutarhurin tapa auttaa pölyttäjiä on perustaa vaikka nurmikon tilalle niitty tai istuttaa muualle puutarhaan pölyttäjien suosikkikasveja. Yksi suosikeista, ruiskaunokki, esikasvaakin meillä ikkunalaudalla. Osa taimihyllyn ruiskaunokeista istutetaan heti ilmojen salliessa kohopenkkiin. Täällä voit tsekata muut pölyttäjien suosikkikukat sekä muita tapoja, joilla puutarhuri voi auttaa pölyttäjiä.

Kohopenkki pysyy elinvoimaisena vuosia

Kohopenkissä riittää kasvuvoimaa 5–6 vuoden ajan, mutta itse en näe, miksi ei vielä kauemminkin. Penkkiin voi lisätä palanutta lantaa sekä biojätekompostorin anteja tarpeen mukaan ja lisäksi hyödyntää kateviljelyn perusteita.

Kateviljelyssä on monia etuja, ja yksi niistä on se, että viljelmille levitetyt orgaaniset katteet hajoavat viljelymaahan. Kateviljelyä kutsutaankin myös pintakompostoimiseksi. Näin maaperän pikkuöttiäiset saavat hyvin ravinteita, joiden avulla ne jaksavat tehdä tuoretta humusta viljelijän ja kasvien iloksi. Kohopenkki laskeutuu ajan myötä, kun sisältö alkaa lahota multaiseksi humukseksi, mutta samalla taas katteen lisääminen kasvukausien ajan lisää penkin sisältöä.

Kuten laatikkoviljelmätkin, kohopenkki vaatii enemmän kastelua kuin avomaa. Sateisina kesinä hyvä puoli taas on se, että vesi ei jää makaamaan penkkiin ja kasvien juuret eivät pääse hukkumaan.

Nyt odotan innolla, minkälainen kukkiva kasvimaakumpare kohopenkistä tuleekaan!

Kirjalähde:

Marie-Luise Kreuter: Luonnonmukainen puutarhanhoito (WSOY, 1991)

Minä olen meidän perheessämme ainut, jolla on oma huone. Varsinaisesti se on työhuoneeni, jonne minä vetäydyn tekemään töitä silloin, kun muut ovat hommissaan kodin ulkopuolella. Mutta se enemmän kuin työhuone; se on ikioma soppini, joka on vain minun. Lapsetkaan eivät koskaan puhu huoneesta työhuoneena, vaan äidin omana huoneena.

Ja voi hyvänen aika, miten rakastankaan tuota omaa tilaani. Minulla on ollut oma huone tätä ennen neljästi. Ensin lapsuudenkodissani, kun ensin olin jakanut huoneen siskon kanssa. Ja sitten opiskelijavaihdon ajan hollantilaisessa asuntolassa. Helsinkiin muuttaessani asuin myös vuoden ajan kahdessa eri kimppakämpässä, jossa minulla oli oma huone. Muuten olen 17-vuotiaasta lähtien jakanut kodit puolisoni kanssa, ilman että mikään neliö on vain minun (vaatekomeroa ei lasketa).

Mutta nyt minulla on ollut oma huone viiden vuoden ajan. Huone, jossa on minun valitsemani tapetti ja jättimäinen pöytä, johon saan levittää projektini. Voin ripotella huoneeni tasoille omituisia ja kauniita esineitä – simpukoita, kasvosuihkeita, kiiltäviä kiviä ja guasha-kampoja ­– joille ei muuten olisi mitään loogista paikkaa. Huoneeseeni paistaa aamuaurinko, joka kiertää huoneen muuttuen keskipäivän auringoksi. Kun huoneeni jää varjoon, alan minäkin jo nuupahtaa iltaa kohden.

Huoneessani on ovi, jonka saa kiinni.

Kaikista eniten pidän siitä, että huoneeni on hallinnassani. Lapset kyllä käyvät lainaamassa kaapistani teippiä, liimaa ja mitä milloinkin, kun omansa ovat loppu. Minä huomaan heti, että kaapilla on käyty kollaamassa, vaikka muksut yrittävät tehdä ryöstöretkensä salaa. Sillä vain omassa huoneessani voin olettaa, että asiat pysyvät kuten minä ne olen jättänyt. Purnukkarivit suorina kaapissa ja kirjojen kulmat suorina hyllyssä. Huomaan heti, jos jokin ei näytä minulta.

Vaikka esimerkkini ovat fyysisiä, oma huone on enemmänkin jotain, mitä ei voi koskettaa: oman tilan tuoma henkinen vapaus. Tieto siitä, että tässä tilassa kaikki on minun käsissäni. Jos koti kokonaisuutena tuo minulle mieleen sanat turva, rakkaus ja lämpö, oma huone tuo siihen päälle sanat varmuus, seesteisyys ja rauha.

Vaikka pidän tiiviisti asumisesta ja lähekkäin olemisesta perheeni kanssa – olemmehan me asuneet nelistään onnellisesti myös kaksiossa – toinen puoli minusta on sitä mieltä, että jokainen tarvitsisi oman huoneensa. Vaikka ihan pikkuruisen kolkan, jonka valta ja vastuu on vain sopen hallitsijalla.

Ja siksi olen tehnyt nyt kuukausien ajan henkistä luopumistyötä omasta huoneestani. Neliössämme ei riitä ikiomaa huonetta jokaiselle perheessämme, ja nyt on aika luovuttaa oikeuteni lapsille. Tämä hahmoteltiin jo kotia ostaessamme, mutta silloin se tuntui olevan ikuisuuksien päässä: yhteisessä lastenhuoneessa kouluikään kasvaneet lapset saavat omat huoneensa.

Samassa paikkaa vaihtaa myös minun ja puolison makuuhuone, joten kaikkiaan kolme huonetta tullaan mylläämään uusiksi. Kaikenlaisia huonekaluvalsseja ja väliseinämietintöjä on myös pyöritelty, mihin monenlaista kulmaa ja koloa tarjoileva 50-luvun kotimme on omiaan.

Minne minä sitten perustan työpisteeni? Mikään muu ei ole vielä varmaa kuin se, että mikään menneiden vuosien ratkaisuista ei tunnu hyvältä.

Vuokrattu työpöytäpaikka, ei ei, ei nyt kun olen saanut tottua omaan rauhaan ja omaan tilaan. Työpöytä makuuhuoneessa, ei missään nimessä ikinä enää. Työpöytä keskellä kotia, en mitenkään jaksaisi sitäkään sekoilua ja irtonaisuuden tunnetta, kun siitä olen eroon päässyt. Pitkin kahviloita ja kirjastoja työskentely taasen toimi perhevapaiden ohessa, mutta kyllä yritykseni toimitusjohtaja on ihan oman työtuolinsa ansainnut.

Muistissa on myös se aika, kun yritin etsiä kodin läheltä omaa vuokrattavaa työhuonetta ja kaikki kohtuuhintaiset olivat sopineet enemmän Officen kuvauslokaatioiksi kuin luovuutta ruokkivaksi ja helliväksi työtilaksi.

Luin Virginia Woolfin Oma huone -kirjan samaan aikaan, kun aloin kypsytellä päätöstä siitä, että nyt minun on luovuttava omasta huoneestani. ”Naisella on oltava rahaa ja oma huone, jos hän aikoo kirjoittaa”, Woolf toteaa kirjassaan. Lauseen merkitys on tietenkin laajempi ja koskee yleisesti naisen omaa tilaa ja vapautta, mutta silti piehtaroin tuossa ajatuksessa kuin kirvelevässä nokkospuskassa.

Minua ahdistaa ajatus paluusta siihen, että työni kulkee mukana repussani. Siinä vapaudessa kelluminen on mukavaa niin kauan, kun samalla on olemassa turvallinen ja vankalla kalliolla seisova kotisatama, jossa minulla on ikioma venepaikka merkittynä.

(Lapset ovat totaalisen pähkinöinä tulevista omista huoneistaan.)