Minä olen meidän perheessämme ainut, jolla on oma huone. Varsinaisesti se on työhuoneeni, jonne minä vetäydyn tekemään töitä silloin, kun muut ovat hommissaan kodin ulkopuolella. Mutta se enemmän kuin työhuone; se on ikioma soppini, joka on vain minun. Lapsetkaan eivät koskaan puhu huoneesta työhuoneena, vaan äidin omana huoneena.
Ja voi hyvänen aika, miten rakastankaan tuota omaa tilaani. Minulla on ollut oma huone tätä ennen neljästi. Ensin lapsuudenkodissani, kun ensin olin jakanut huoneen siskon kanssa. Ja sitten opiskelijavaihdon ajan hollantilaisessa asuntolassa. Helsinkiin muuttaessani asuin myös vuoden ajan kahdessa eri kimppakämpässä, jossa minulla oli oma huone. Muuten olen 17-vuotiaasta lähtien jakanut kodit puolisoni kanssa, ilman että mikään neliö on vain minun (vaatekomeroa ei lasketa).
Mutta nyt minulla on ollut oma huone viiden vuoden ajan. Huone, jossa on minun valitsemani tapetti ja jättimäinen pöytä, johon saan levittää projektini. Voin ripotella huoneeni tasoille omituisia ja kauniita esineitä – simpukoita, kasvosuihkeita, kiiltäviä kiviä ja guasha-kampoja – joille ei muuten olisi mitään loogista paikkaa. Huoneeseeni paistaa aamuaurinko, joka kiertää huoneen muuttuen keskipäivän auringoksi. Kun huoneeni jää varjoon, alan minäkin jo nuupahtaa iltaa kohden.
Huoneessani on ovi, jonka saa kiinni.
Kaikista eniten pidän siitä, että huoneeni on hallinnassani. Lapset kyllä käyvät lainaamassa kaapistani teippiä, liimaa ja mitä milloinkin, kun omansa ovat loppu. Minä huomaan heti, että kaapilla on käyty kollaamassa, vaikka muksut yrittävät tehdä ryöstöretkensä salaa. Sillä vain omassa huoneessani voin olettaa, että asiat pysyvät kuten minä ne olen jättänyt. Purnukkarivit suorina kaapissa ja kirjojen kulmat suorina hyllyssä. Huomaan heti, jos jokin ei näytä minulta.
Vaikka esimerkkini ovat fyysisiä, oma huone on enemmänkin jotain, mitä ei voi koskettaa: oman tilan tuoma henkinen vapaus. Tieto siitä, että tässä tilassa kaikki on minun käsissäni. Jos koti kokonaisuutena tuo minulle mieleen sanat turva, rakkaus ja lämpö, oma huone tuo siihen päälle sanat varmuus, seesteisyys ja rauha.
Vaikka pidän tiiviisti asumisesta ja lähekkäin olemisesta perheeni kanssa – olemmehan me asuneet nelistään onnellisesti myös kaksiossa – toinen puoli minusta on sitä mieltä, että jokainen tarvitsisi oman huoneensa. Vaikka ihan pikkuruisen kolkan, jonka valta ja vastuu on vain sopen hallitsijalla.
Ja siksi olen tehnyt nyt kuukausien ajan henkistä luopumistyötä omasta huoneestani. Neliössämme ei riitä ikiomaa huonetta jokaiselle perheessämme, ja nyt on aika luovuttaa oikeuteni lapsille. Tämä hahmoteltiin jo kotia ostaessamme, mutta silloin se tuntui olevan ikuisuuksien päässä: yhteisessä lastenhuoneessa kouluikään kasvaneet lapset saavat omat huoneensa.
Samassa paikkaa vaihtaa myös minun ja puolison makuuhuone, joten kaikkiaan kolme huonetta tullaan mylläämään uusiksi. Kaikenlaisia huonekaluvalsseja ja väliseinämietintöjä on myös pyöritelty, mihin monenlaista kulmaa ja koloa tarjoileva 50-luvun kotimme on omiaan.
Minne minä sitten perustan työpisteeni? Mikään muu ei ole vielä varmaa kuin se, että mikään menneiden vuosien ratkaisuista ei tunnu hyvältä.
Vuokrattu työpöytäpaikka, ei ei, ei nyt kun olen saanut tottua omaan rauhaan ja omaan tilaan. Työpöytä makuuhuoneessa, ei missään nimessä ikinä enää. Työpöytä keskellä kotia, en mitenkään jaksaisi sitäkään sekoilua ja irtonaisuuden tunnetta, kun siitä olen eroon päässyt. Pitkin kahviloita ja kirjastoja työskentely taasen toimi perhevapaiden ohessa, mutta kyllä yritykseni toimitusjohtaja on ihan oman työtuolinsa ansainnut.
Muistissa on myös se aika, kun yritin etsiä kodin läheltä omaa vuokrattavaa työhuonetta ja kaikki kohtuuhintaiset olivat sopineet enemmän Officen kuvauslokaatioiksi kuin luovuutta ruokkivaksi ja helliväksi työtilaksi.
Luin Virginia Woolfin Oma huone -kirjan samaan aikaan, kun aloin kypsytellä päätöstä siitä, että nyt minun on luovuttava omasta huoneestani. ”Naisella on oltava rahaa ja oma huone, jos hän aikoo kirjoittaa”, Woolf toteaa kirjassaan. Lauseen merkitys on tietenkin laajempi ja koskee yleisesti naisen omaa tilaa ja vapautta, mutta silti piehtaroin tuossa ajatuksessa kuin kirvelevässä nokkospuskassa.
Minua ahdistaa ajatus paluusta siihen, että työni kulkee mukana repussani. Siinä vapaudessa kelluminen on mukavaa niin kauan, kun samalla on olemassa turvallinen ja vankalla kalliolla seisova kotisatama, jossa minulla on ikioma venepaikka merkittynä.
(Lapset ovat totaalisen pähkinöinä tulevista omista huoneistaan.)
Ihana kirjoitus. Tunsin ylpeyden, ilon ja haikeuden tunteita.
Oheinen lehtijuttu sai omat aivosoluni taannoin rutisemaan. Itsellä juuri tuon muotoinen keittiö ja tilan tarve kasvaa… Mutta laitan myös sinulle, sillä tuo lasiseinä voi antaa lisää vaihtoehtoja ajatuspalapeliin https://www.is.fi/asuminen/art-2000007933001.html
Kaikenlaisia tunteita tosiaan on ilmassa! Ja kiitos, olenkin tuo jutun jostain itsekin bongannut. Hyvä esimerkki siitä, että kun kotia uskaltaa katsoa vähän eripäin kuin normaalisti, kaikenlaisia uusia ratkaisuja saattaa löytyä!
Ymmärrän niin hyvin! Olen jo 45+, ja edellisen kerran itselläni on ollut oma huone opiskelijavaihdossa ja diplomityöpaikassa, jolloin asuin viikot muualla. Nykyisessä kodissamme sain oman huoneen vuosi sitten. Etätöiksi muuttuneet päivätyöt pakottivat muuttamaan huonejärjestystä, ensimmäiset kuukaudet sinnittelin tekemällä työt makuuhuoneen kulmassa olevalla klaffipöydällä. Ei koskaan enää työpöytää makuuhuoneeseen, jos vain joku muu vaihtoehto on.
Tuo huoneiden pyörittäminen on siitä metkaa, että kaikki perheenjäsenet saivat lisää omaa tilaa, kun luovuimme harvoin hyödynnetystä vieras- ja yhteiseen käyttöön tarkoitetusta huoneesta, joka toimi lähinnä logistisena välivarastona. Ei ole yövieraita viime aikoina näkynyt, ja kun sellaisia toivottavasti joskus taas saamme, huoneeni vintagevuodesohva saa toimia vieraiden yösijana.
Toivon, että löydätte ratkaisun, jossa kaikki hyötyvät ja sinulle löytyy mieleinen ja toimiva työ- ja oma tila!
Joo, tämä on mulle myös se ehdottomin: ei koskaan ikinä enää työpöytää makuuhuoneeseen, jos suinkin vain jokin muu ratkaisu on mahdollista.
Meillä on myös minun huoneeni toiminut vierashuoneena. Pari patjaa on sopinut juuri hyvin levittää lattialle. Enpä muuten tajunnut, että tämä mahdollisuus häviää, kun lapset saavat omat huoneensa. Toki heidän yökyläilijöilleen tilaa on sitten enemmän, mutta aikuisille kyläilijöille ei ole enää omaa soppia tarjota. No se on toki ollut aika luksusta, mutta silti. Nyt ylipäätään ajatus yökyläilystä olisi niiin luksusta!
Kiinnostaa kuulla miten ratkaisette tämän pulman!
Minä teen etätöitä lastenhuoneen pöydän ääressä, sohvalla tai ruokapöydän ääressä, nämähän on kaikkea muuta kuin tuo sinun seesteinen työpesäsi, ja siltikään en haluaisi vaihtaa takaisin avokonttoriin tai johonkin vuokrakopperoon.
Ymmärrän hyvin! Vaikka omasta sopestani joudun luopua, en millään näe sitäkään mahdollisuutta, että palaisin vuokraamaan pöytää jostain yhteiskonttorista. Niissä on hyvätkin puolensa toki, mutta kotitoimiston hyvät puolet voittavat ilman epäilystäkään.
Täällä on vähän päinvastainen tilanne. Takana vuosi etätöitä (ärsyttävän avonainen koti jaettu vähintään miehen ja viime keväänä lapsenkin kanssa, etätyöpisteitä oli niin keittiössä, olkkarissa kuin lapsen huoneessakin, näistä lapsen huone oli varattu palavereille, koska ainoa ovellinen tila, hohhoijaa). Muutettiin joku aika sitten uuteen kotiin ja siellä on ovia (jee!) ja kunhan remppa valmistuu, niin päästään työhuoneen kimppuun. Ei oma, vaan miehen kanssa jaettu, mutta enemmän kuin mitä mulla on ollut omaa tilaa vuosiin (lapsen syntymän jälkeen). Huvittavaa toki, että ennen lasta meillä oli työhuone, mutta siellä lähinnä säilöttiin tavaraa ja luin siellä aamuisia hesaria. Sormet syyhyää sisustamisen pariin pääsemiseen ja lopultakin pääsen tilanteeseen jossa mun ompelukoneella ja saumurilla on oma paikka ja ei tartte ommella pienen keittiön pöydän kulmalla.
Toivottavasti saatte pyöriteltyä kodin neliöt niin, että oma työtila löytyy, on se kyllä arjen luksusta.
Ah joo, viime kevään etäkouluaika, huhuh. Miten kiitollinen silloinkin olin omasta tilasta ja OVESTA.
Miehen kanssa jaettu työtila kuulostaa aivan ihanalta sekin! Jos puolisoni voisi tehdä kotona töitä, tuntuisi mukavan lämpöiselle jakaa tila hänen kanssaan.
Kuvista voi ehkä bongata mun saumurin ja ompelukoneen pöydän alla. Ajattelin, että ne voisi levittää mukavasti isolle pöydälle, ja niin olen välillä tehnytkin. Mutta jostain syystä silti ompelen usemmin (siis silloin harvoin kuin ompelen) ruokailutilan pyöräen ja pienehkön pöydän ympärillä. En oikein edes tiedä, miksi 😀
Ymmärrän todella hyvin oman tilan tarpeen! Tää kuulostaa idiootilta, mutta kertoo vain oman tarpeen: meillä on lähes 200 neliötä kahdelle (ja autotalli miehelle ja iso tontti, maalla). Muu ei oikein riitä. Ihailen niitä, joille riittää. Mutta asiaan. Mitäs, jos ripottelet postilaatikkohin / teippaat tolppiin lappuja, joissa kerrot etsiväsi persoonallista _omaa_ tilaa vuokralle x eurolla? Voi kuulostaa ihan hifiltä, mutta tulee mieleen esim. yksin vanhoissa omakotitalossa asuvat. Kai niitä sielläkin lähistöllä on? Kaveri löysi ihanan omakotitalon haluamaltaan, muidenkin tosi haluamalta seudulta näin (eli harkitsivat myyntiä, eivät vielä laittaneet myyntiin). (Itsehän en ikinä olisi noin reipas.) Tai sitten tämä on ihan urpå ajatus. Niin sun näin, paljon onnea etsintään!
Joo, täällä on tosiaan omakotitalojakin samalla alueella. Ja ihania kivijalkotiloja kerrostaloissa. Jos näyttää siltä, että en saa itselleni työtilaa kotiin järjestettyä, varmasti myös alueen FB-ryhmä olisi hyvä paikka kertoa etsivänsä työtilaa.
Jospa toisen lapsen huoneesta löytyisi työtila myös sinulle? Itse teen lapsen huoneessa etätöitä. Lapsi tulee koulusta kotiin iltapäivällä, joskus siirryn huoneesta muualle mutta useimmiten jatkan siellä ja lapsi on joko kavereillaan tai valloittaa olohuoneen kavereidensa kanssa. Bonuksena lapsi on saanut paremman ulkoisen näytön, hiiren ja näppäimistön työpöydälleen joita sitten itsekin voi käyttää pelaillessaan tietokoneellaan. Minun työni taas eivät iske kasvoille muualla kotona työpäivän jälkeen vaan jäävät sinne lapsen huoneeseen.
Varmasti löytysi joo, mutta täytyy sanoa, että mieluummin teen sitten vaikka keittiöpöydän äärellä. Lastenhuoneet ja heidän tyylinsä ja siisteyskäsityksensä eivät ihan mene yhteen omani kanssa, enkä koe lastenhuoneiden lainaamista työtilaksi kovin ns. eteeriseksi vaihtoehdoksi 😀
No mutta sullahan on se mökki, sinnehän on lyhyt työmatka? Ja varmaan miljöö kohdillaan ajatuksen virtaa ruokkimaan
Oh joo! Olenkin siellä noin kerran viikkoon syksyn, talven ja kevään aikana käynyt tekemässä töitä. Toki se on sellaista 1800-luvun kirjailijaelämän larppaamista, kun ensin pitää lämmittää tupa lämpimäksi jne. Ja välillä on pitänyt tehdä ensin lumityöt, että on ylipäätään saanut oven auki 😀 Eli mitään tehokkaita työpäiväni siellä eivät ole, mutta sitäkin ihanampia. Varsinaiseksi työtilaksi siitä ei siis ole, mutta (työ)elämää lempeyttäväksi tilaksi kyllä <3
Jos rahaa ei tarvitsisi miettiä, olisi kerrostalossa aika ihanteellista, jos oma toimisto olisi jokin pieni yksiö samassa talossa.
Sitten menee taas sellainen pieni viuhahdus vuosissa ja ensimmäinen lapsi muuttaakin pois kotoa.
Meillekään ei ole aikuisia yövieraita juuri mahtunut viime vuosina. Kun lapset olivat pienempiä, saattoi lapset mielellään olla toistensa huoneessa yökylässä, jos toiseen huoneeseen majoittui vieraat. Se ei enää teinien kanssa ole ollut mahdollista. Ja aikusia yökyläilijöitä on ollut viime aikoina vähemmän, siis jo ennen koronaa.
Itse olisin niin onnellinen, jos saisi vuokrattua saman taloyhtiön kivijalasta liiketilan itselleen. Mutta onneksemme – ja minun työhuonehaaveideni harmiksi – meillä on taloyhtiössä pitkäaikaiset vuokralaiset, jotka tuskin ovat hetkeen lähdössä.
Ja ihan samaa mietin; että jos nyt nämä vuodet menivät viuhahtaen, niin toinen viuhahdus vaan, ja alkaa huoneita tyhjentyä. Jaiks!
Voi miten hyvin ymmärrän sinua. Ei mikään voi enempää riipoa kuin rakkaan aviomiehen liika huolehtivaisuus. ”Tule syömään!, kahvi jäähtyy…” tai ”Lähdetkö keppikävelylle?” Onneksi olen nyt saanut velkani omasta kaksiosta maksetuksi ja alan katsoa, riittävätkö tavalliset tuloni siihen, että otan sen haltuuni työtilaksi. Palaathan aiheeseen ja kerrot mitä sille rintamalle kuuluu.
Tietokirjailija X