Tehtiin eilen eteisessämme vuodenaikavaihdos. Siirrettiin vihdoin sandaalit ja olkihatut varastoon ja haettiin tilalle villaa ja toppaa. Tajusin siinä kamamäärän keskellä tuskaillessani ja toisaalta eteissäilytysjärjestelmäratkaisuamme kiitellessäni, että tämähän on kotimme ainut ihan kokonaan valmis huone. Mikään asia ei odota seinille kiinnittämistä, fiksaamista tai maalaamista. Mitään asioita ei puutu (paitsi sieto eteiskiukutteluun), ja jopa lattialistat ovat paikoillaan.

Hurraa sille! Tämä nelihenkisen perheemme arjen kohtauspiste ansaitseekin ihan kunnon esittelyn nyt, kaksi vuotta muuton jälkeen. Täältä löytyy postaus, jossa on kuvat eteisestä ennen remonttia, ja kerron samaisessa postauksessa tarkemmin myös noista eteisemme säilytysjärjestelmistä.

Sitten viime näkemän, eteisen seinät ovat saaneet ylleen harmaan maalisävyn. Sitä täydellistä harmaata sävyä pohdittiin viime vuonna tuskallisen pitkään, ja opin, että räikyvän kirjavien tapettien valinta ei ole mitään sen rinnalla, kun pitää löytää just oikean sävyinen harmaa maali. Eteisen maalisävyksi valikoitui lopulta Tikkurilan harmaa, joka on nimeltään Laasti. Samalla maalilla sudittiin myös keittiömme ja vaatehuoneemme seinät.

Tuosta eteisemme lattiasta saan kyselyä joka kerta, kun se kuvissa vilahtaa. Lattia on rakennettu käsintehdyistä marokkolaisista sementtilaatoista, jotka tilasimme tamperelaisesta Viinikan tähdestä. Paksujen, painavien ja uniikkien sementtilaattojen asennus, hoito ja tuntuma eroaa niin paljon perinteisestä laatasta, että tähän on syytä palata ihan omassa kirjoituksessaan myöhemmin.

Jo kaksiomme eteisessä palvellut Vitran Hang it all -naulakko on vihdoin päässyt seinälle. Se toimii vierasnaulakkona ja jotenkin jännästi siihen tuntuu kerääntyvän myös kaikenlainen röynä. Ulko-oven viereen jäävään koloon (eteisessämme on valehtelematta kymmeniä kulmia ja hämmentäviä kolosia, joiden hyötykäytössä saa käyttää mielikuvitusta) mahtui juuri sopivasti minun lapsuudenkodin huoneessani ollut pyörivä naulakko. Siinä roikkuvat kauppakassit, sateenvarjo ja yleensä myös jotain kamaa, joka pitäisi muistaa ottaa mennessään mukaansa.

Istuimena eteisessämme on Lahden huonekalutehtaan upea tuoli, joita löysin kolmin kappalein muinoin vaasalaiselta kirpputorilta. Tuoli odottaa edelleen uudelleenverhoilua, joten sentään jotain tehtävää eteisestäkin toki löytyy. Keltainen jakkara on Iittalan matala Plektra-jakkara, jonka kuopus sai siskoltani kaksivuotislahjaksi. Se vähän niin kuin jäi tuohon keskelle eteistä ja löysi siitä paikkansa. Se on just sopivan korkea pienimmillekin pyllyille istua samalla, kun yritetään nyrhätä kenkiä jalkaan.

Yhteen eteisen nurkkaan on kotiutunut pieni pöytä, jonka löysin Fargo Vintagen varastontyhjennysmyynnistä. Siroilla jaloilla seisova pöytä on tehty luultavasti 50-luvulla, ja se on toiminut joko yöpöytänä tai puhelinpöytänä. Siitä puuttuivat ostohetkellä jalkatassut ja vedin, mutta sopivat tassut löytyivät ihan rautakaupasta ja uusi messinkinen vedin Rakennusapteekista. Pöydän päälle on kertynyt lukemiani kirjoja, sen pieneen laatikkoon mahtuvat meikkini ja alatason sininen kirppislöytörasia kätkee sisäänsä kenkienhoitotarvikkeet.

Pöydän yläpuolella oleva peili löytyi sillä tavalla kuin asioilla on kirppiksillä tapana löytyä: silloin, kun et ole etsimässä juuri sitä. Olin kävelemässä Töölössä kirjajulkkareihin, kun sattumalta ohitin jonkun itselleni entuudestaan tuntemattoman kirpputorin. Olin jo kävellyt kirpputorin ohi, kun mielessäni hälytti; peilihavainto! Olimme etsineet sopivaa peiliä jo tovin, sillä meillä oli noihin aikoihin vain yksi tulitikkurasian kokoinen peili, ja sekin oli pimeässä ja sysipaskassa vessassamme (sittemmin onnistuin hajottamaan tuon vessanpeilin lyömällä pääni siihen niin kovin, että se irtosi ja tipahti säpäleiksi – sanoinko jo, että vessamme on sysipaska). Peruutin takaisin kirppiksen näyteikkunalle ja siellä se oli; juuri sopivan kokoinen ja juuri sopivalta vuosikymmeneltä oleva peili. Hintaa sillä taisi olla 15 euroa. Kävelin kirjajulkkareihin lopulta oma peili mukanani.

Olennainen muutos eteisessämme sitten viime näkemän on myös ikkunallisten peiliovien kylkeen asennettu verhokisko. Sen mittaan sahaaminen rautasahalla ja paikalleen poraaminen veivät ehkä 10 minuuttia, että kyllä kannatta puolitoista vuotta vaiheilla asian kanssa. Sinä aikana esimerkiksi naapurissa asuvat ystävät oppivat jo tietämään miehen bokserien sävyt, sillä olohuoneemme verhottomista ikkunoista on heille suorat näkyvät – ja olohuoneesta on taas suorat näkymät eteiseen, josta on myös kulku kylpyhuoneeseen. Nyt peiliovien eteen voi tarvittaessa kiskoa verhon. Verhona on Marimekon Kanteleen kutsu -kankaasta ommeltu suikale, joka oli vanhassa kodissamme kiinnitetty seinälle ikäänkuin sängynpäädyksi.

Iso juttu eteisen remontoinnissa oli myös valaistuksen parantaminen, ja se asia hoidettiin onneksi kuntoon heti remonttiurakan alkuvaiheessa. Eteisessä oli alkujaan vain yksi kelmeästi särisevä ”kellarivalaisin”, joka teki koko tilasta pimeän ja nuhjuisen. Nyt tilaa valaisee neljä tehokasta ja kattoon koteloitua valaisinta, joiden voimakuutta voi säätää himmentimellä. Remontoinnin myötä kertyneistä vinkeistäni kodin hyvään valaistukseen kirjoitin täällä.

Kahden vuoden käytön jälkeen tuollainen avomallinen eteinen on osoittautunut lapsiperhearjessa toimivaksi. Tietenkin välillä olisi huojentavaa voida vetäistä kaapinovet kiinni ja sulkea sotku niiden taakse. Nyt tila on kuitenkin ilmavampi ja se tulee pidettyä putsussa paremmin.

Mutta jos vain mahdollista olisi, tietenkin ottaisin eteiseen kiitollisena enemmän säilytystilaa. Mielelläni omistaisin useammat parit kenkiä ja antaisin tilaa muutamalle lisätakille. Myin muinoin pois hieman lämpimämmät välikausitakkini – villavuorellisen trenssin ja ohuen villakangastakkini – koska niiden käyttöaika vuodessa on aikuisilla niin lyhyt ja tila eteisessä vähäinen. Nyt sitten tungen ohuiden puuvillatakkieni alle kerroksittain villaa ja mietin, koskakohan voin vetäistä päälleni 10 kiloa painavan villakangaspalttooni tai napajäätikkömatkailuun sopivan toppatakkini.