Ensimmäisenä aamuna muuton jälkeen emme heränneet muuttolaatikoiden keskeltä uudesta kodista. Oli sunnuntai ja heräsimme hotellin kahisevista lakanoista herätyskellon soidessa kello seitsemän. Pohkeita jyskytti muuttolaatikoiden kannosta saatu porrastreeni ja silmiä väsy. Eikä ihme, sillä muuttaminen kolmen tunnin yöunien jälkeen saa aikaan kokovartalokrapulan.

Jos uuden kotimme remontti vähän villiintyi, samat hepulin sai muutto.

Emme ole aikaisemmin muuttaneet lasten kanssa. Remontoinnitkin ovat olleet suurimmillaan lattianmaalausta ja pienimmillään tapiseerausta. Missään ”sinusta tulee vanhempi” -kirjassa ei ollut alalukua muuttamiselle ja remontoimiselle lasten kanssa. Sen luvun ei olisi tarvinnut olla pitkä, sillä yksikin lause olisi riittänyt: varaa kaikkeen tuplasti aikaisempaa enemmän aikaa, sillä te vanhemmat ette voi yhtä aikaa tehdä mitään. Ja tämä koskee niin remonttia kuin muuttoa.

Meidän ajatuksissamme me menisimme koko sakki päiväkoti- ja työpäivien jälkeen raksalle ja remontoisimme lämpimän syysvalon valaistessa uutta kaunista kotia. Kaikki olisi ihanan rauhaisaa ja onni tulevasta kutkuttelisi jännityksenä vatsaa. Miehellä olisi nenänpäässä maalia, minä repisin tapettia ja lapset leikkisivät suut hymyssä ruuvimeisseleillä.

Todellisuudessa revin ehkä sentti kertaa viisi senttiä palan tapettia irti, kunnes luovutimme seesteisen perheremontoinnin mielikuvamme. Mies otti raksahommia duunikseenkin tehneenä päävastuun remontoinnista, minä lapsista. Suunnittelutyötä tehtiin yhdessä öisin. Raksalla oltiin perheenä vain fiilistelemässä silloin tällöin. Niiden piipahduksienkin aikana lapset saivat vaatteensa maaliin (vaikka mitään märkää maalia missään ei pitänytkään olla), löysivät leikkeihinsä sirkkelien terät ja melkein kompuroivat purettuihin kaappeihin, joista törrötti ruosteisia nauloja.

Kahta päivää ennen muuttoa meidän oli pakko myöntää, että uuteen kotiin ei voi muuttaa, ei etenkään lasten kanssa. Kyse ei ollut edes siitä, että meillä ei tule olemaan kuuteen viikkoon keittiötä, vaan siitä, että koko koti oli ja yhä on ihan täysin keskeneräinen. Parkettilattioita ei ollut lakattu ja seinistä suurin osa oli edelleen pohjamaalaamatta. Lastenhuoneen kaapistot olivat hiomatta ja pala seinää purkamatta. Joka paikassa oli remonttipölyä, joka sai yskimään ja lisää oli tulossa. Koti oli juuri sen verran kesken, mitä yhden raksatyöntekijän puuttuminen kuukauden ajan jätättää remonttiaikataulua.

Menee muuten ytimiin se tunne, kun et tiedä, missä tulet viettämään lastesi kanssa tulevat yöt. Mietin vanhempieni nurkkiin Pohjanmaalle pakenemista, mutta nyt on sen verran hetkistä työhommien kanssa, että tarvitsen kaiken mahdollisen lastenhoitoavun päiväkodilta. Sitten muistin kuukausia sitten saamani kutsun tulla tutustumaan näillä omilla nurkillamme Itä-Helsingissä olevaan hotelliin. Ja noin meille järjestyi remonttievakkopaikka hotellissa. Helpotus oli yhden kunnon stressipurkuitkun veroinen.

Niinpä pakkasimme samaan aikaan sekä muuttolaatikoita, että matkalaukkuja hotellia varten. Oli erikoista koittaa miettiä, mitä tarvitsee hotellissa, kun tulee siellä ollessaan viettämään ihan normaalia päiväkoti- ja työarkea.

Muuttolaatikot meille tulivat pari viikkoa ennen muuttoa, ja ajattelin pakkailevani niitä iltaisin yhdessä lasten kanssa miehen ahertaessa raksalla. Paskanmarjat, eihän siitä mitään tullut. Kahdessa viikossa sain pakattua seitsemän laatikkoa kuudestakymmenestä ja kaupanpäällisiksi viisitoista hermoromahdusta. Lapset ovat siitä ovelia epeleitä, että he kyllä aistivat, jos jotain pitäisi saada valmiiksi ja tekevät kaikki tenkkapoot haastaakseen mutsinsa päämäärää.

Niinpä koko koti laitettiin lopulta laatikoihin viimeisenä iltana, kun ihana siskoni tuli meitä auttamaan. Hän piti lapsille seuraa ja minä käärin lasia paperiin ja taittelin vaatteita laatikkoon. Lopulta lähempänä aamuneljää oli luovutettava ja mentävä nukkumaan välissä ne kolme tuntia. Ulkona satoi kaatamalla vettä.

Seuraavana päivänä sade oli onneksi lakannut, ja muutimme ystäviemme avustuksella laatikot uuteen kotiin remonttipölyn keskelle. Loputkin pakkaamatta jääneet tavarat saatiin kyytiin. Uuden kodin tyhjä keittiö täyttyi yhdeltä seinältään kattoa myöten muuttolaatikoilla. Vanhaan kotiin jäivät vain sängyt, kaksi matkalaukullista muuttoevakkorompetta ja lasten hotellieloa varten valitsemat lelut. Viimeisen yön vanhassa kodissa nukuimme tyhjyyttään kaikuvien seinien sisällä ja minä kuulostelin oloani.

Edellisenä iltana laatikoita pakatessa haikeus oli vielä rusikoinut hätääntyneenä sisuskaluja ja minä yritin painaa mieleeni jokaisen kodin nurkan. Nyt tuntui kuitenkin siltä, että koti oli jo muualla, mutta en ihan hahmottanut missä. On varmasti kiittäminen lähes neljän kuukauden pehmeää laskua asuntonäytöstä muuttoon (ja hivenen höperöksi olon tekeviä kolmen tunnin yöunia), mutta panikoiminen oli muuttunut rauhallisen odottavaiseksi oloksi. Koti siinä ympärillä tuntui vielä niin tutulta ja meiltä, mutta tulevaisuus on kuitenkin jo toisaalla.

Nyt olemme viettäneet arkea hotellissa, kummallisessa välitilassa. Lapsille tämä kaikki on ollut hieman vaikeaa hahmottaa. Vaikka olemme valmistelleet heitä muuttoon kuukausien ajan, eivät he ihan ymmärrä, missä se koti nyt oikein on. Ei ihme, en minäkään. Tiedän kyllä, että siellä se on, mutta emme vain ole asuneet siellä vielä päivääkään. Onneksi lapset ovat tottuneita reissaamiseen, joten olemme ottaneet tämän kaiken seikkailuina keskellä arkea.

Olen lorvaillut lasten kanssa kylillä, syönyt ravintoloissa, hyppinyt lehtikasoissa ja käyskennellyt hotellin valkoisissa tohveleissa. Kuluttanut aikaa, vaikka siitä ajasta juuri nyt onkin pula. Iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa olemme polkeneet pyörällä hotellille – kunnes pyörästä pamahtivat sähköt kesken ajon. Nyt pyörä odottaa kallista huoltoa ja on ajokiellossa. Onneksi saimme kultaisilta naapureiltamme auton lainaan, jotta matkat päiväkotiin, raksalle, töihin ja hotellille hoituvat joutuisammin ja mihin aikaan vuorokaudesta tahansa ilman pyörääkin.

Välitilaseikkailua kestää vielä tovin, kunnes kodin on pakko olla siinä kunnossa, että voimme lopullisesti muuttaa sisään. Pitäisi päästä pesemään pyykkiäkin. Vihdoin sekin olisi mahdollista uudessa kodissa, kun pesukone ja kuivausrumpu saatiin paikoilleen. Ensin piti vain vaihtaa pesuallas pienempään ja siirtää sitä sekä sahata kylpyhuoneen ovienkarmeista palat. Pikkuhommia. Muuton viimeisen osion jälkeen alkaakin remonttiseikkailun kolmas osio, kun elämme keskeneräisessä kodissa ja ilman keittiötä vielä monta viikkoa. Onneksi on ihan ässä sakki, jonka kanssa seikkailla!

Jaa: