Ensimmäisenä aamuna muuton jälkeen emme heränneet muuttolaatikoiden keskeltä uudesta kodista. Oli sunnuntai ja heräsimme hotellin kahisevista lakanoista herätyskellon soidessa kello seitsemän. Pohkeita jyskytti muuttolaatikoiden kannosta saatu porrastreeni ja silmiä väsy. Eikä ihme, sillä muuttaminen kolmen tunnin yöunien jälkeen saa aikaan kokovartalokrapulan.
Jos uuden kotimme remontti vähän villiintyi, samat hepulin sai muutto.
Emme ole aikaisemmin muuttaneet lasten kanssa. Remontoinnitkin ovat olleet suurimmillaan lattianmaalausta ja pienimmillään tapiseerausta. Missään ”sinusta tulee vanhempi” -kirjassa ei ollut alalukua muuttamiselle ja remontoimiselle lasten kanssa. Sen luvun ei olisi tarvinnut olla pitkä, sillä yksikin lause olisi riittänyt: varaa kaikkeen tuplasti aikaisempaa enemmän aikaa, sillä te vanhemmat ette voi yhtä aikaa tehdä mitään. Ja tämä koskee niin remonttia kuin muuttoa.
Meidän ajatuksissamme me menisimme koko sakki päiväkoti- ja työpäivien jälkeen raksalle ja remontoisimme lämpimän syysvalon valaistessa uutta kaunista kotia. Kaikki olisi ihanan rauhaisaa ja onni tulevasta kutkuttelisi jännityksenä vatsaa. Miehellä olisi nenänpäässä maalia, minä repisin tapettia ja lapset leikkisivät suut hymyssä ruuvimeisseleillä.
Todellisuudessa revin ehkä sentti kertaa viisi senttiä palan tapettia irti, kunnes luovutimme seesteisen perheremontoinnin mielikuvamme. Mies otti raksahommia duunikseenkin tehneenä päävastuun remontoinnista, minä lapsista. Suunnittelutyötä tehtiin yhdessä öisin. Raksalla oltiin perheenä vain fiilistelemässä silloin tällöin. Niiden piipahduksienkin aikana lapset saivat vaatteensa maaliin (vaikka mitään märkää maalia missään ei pitänytkään olla), löysivät leikkeihinsä sirkkelien terät ja melkein kompuroivat purettuihin kaappeihin, joista törrötti ruosteisia nauloja.
Kahta päivää ennen muuttoa meidän oli pakko myöntää, että uuteen kotiin ei voi muuttaa, ei etenkään lasten kanssa. Kyse ei ollut edes siitä, että meillä ei tule olemaan kuuteen viikkoon keittiötä, vaan siitä, että koko koti oli ja yhä on ihan täysin keskeneräinen. Parkettilattioita ei ollut lakattu ja seinistä suurin osa oli edelleen pohjamaalaamatta. Lastenhuoneen kaapistot olivat hiomatta ja pala seinää purkamatta. Joka paikassa oli remonttipölyä, joka sai yskimään ja lisää oli tulossa. Koti oli juuri sen verran kesken, mitä yhden raksatyöntekijän puuttuminen kuukauden ajan jätättää remonttiaikataulua.
Menee muuten ytimiin se tunne, kun et tiedä, missä tulet viettämään lastesi kanssa tulevat yöt. Mietin vanhempieni nurkkiin Pohjanmaalle pakenemista, mutta nyt on sen verran hetkistä työhommien kanssa, että tarvitsen kaiken mahdollisen lastenhoitoavun päiväkodilta. Sitten muistin kuukausia sitten saamani kutsun tulla tutustumaan näillä omilla nurkillamme Itä-Helsingissä olevaan hotelliin. Ja noin meille järjestyi remonttievakkopaikka hotellissa. Helpotus oli yhden kunnon stressipurkuitkun veroinen.
Niinpä pakkasimme samaan aikaan sekä muuttolaatikoita, että matkalaukkuja hotellia varten. Oli erikoista koittaa miettiä, mitä tarvitsee hotellissa, kun tulee siellä ollessaan viettämään ihan normaalia päiväkoti- ja työarkea.
Muuttolaatikot meille tulivat pari viikkoa ennen muuttoa, ja ajattelin pakkailevani niitä iltaisin yhdessä lasten kanssa miehen ahertaessa raksalla. Paskanmarjat, eihän siitä mitään tullut. Kahdessa viikossa sain pakattua seitsemän laatikkoa kuudestakymmenestä ja kaupanpäällisiksi viisitoista hermoromahdusta. Lapset ovat siitä ovelia epeleitä, että he kyllä aistivat, jos jotain pitäisi saada valmiiksi ja tekevät kaikki tenkkapoot haastaakseen mutsinsa päämäärää.
Niinpä koko koti laitettiin lopulta laatikoihin viimeisenä iltana, kun ihana siskoni tuli meitä auttamaan. Hän piti lapsille seuraa ja minä käärin lasia paperiin ja taittelin vaatteita laatikkoon. Lopulta lähempänä aamuneljää oli luovutettava ja mentävä nukkumaan välissä ne kolme tuntia. Ulkona satoi kaatamalla vettä.
Seuraavana päivänä sade oli onneksi lakannut, ja muutimme ystäviemme avustuksella laatikot uuteen kotiin remonttipölyn keskelle. Loputkin pakkaamatta jääneet tavarat saatiin kyytiin. Uuden kodin tyhjä keittiö täyttyi yhdeltä seinältään kattoa myöten muuttolaatikoilla. Vanhaan kotiin jäivät vain sängyt, kaksi matkalaukullista muuttoevakkorompetta ja lasten hotellieloa varten valitsemat lelut. Viimeisen yön vanhassa kodissa nukuimme tyhjyyttään kaikuvien seinien sisällä ja minä kuulostelin oloani.
Edellisenä iltana laatikoita pakatessa haikeus oli vielä rusikoinut hätääntyneenä sisuskaluja ja minä yritin painaa mieleeni jokaisen kodin nurkan. Nyt tuntui kuitenkin siltä, että koti oli jo muualla, mutta en ihan hahmottanut missä. On varmasti kiittäminen lähes neljän kuukauden pehmeää laskua asuntonäytöstä muuttoon (ja hivenen höperöksi olon tekeviä kolmen tunnin yöunia), mutta panikoiminen oli muuttunut rauhallisen odottavaiseksi oloksi. Koti siinä ympärillä tuntui vielä niin tutulta ja meiltä, mutta tulevaisuus on kuitenkin jo toisaalla.
Nyt olemme viettäneet arkea hotellissa, kummallisessa välitilassa. Lapsille tämä kaikki on ollut hieman vaikeaa hahmottaa. Vaikka olemme valmistelleet heitä muuttoon kuukausien ajan, eivät he ihan ymmärrä, missä se koti nyt oikein on. Ei ihme, en minäkään. Tiedän kyllä, että siellä se on, mutta emme vain ole asuneet siellä vielä päivääkään. Onneksi lapset ovat tottuneita reissaamiseen, joten olemme ottaneet tämän kaiken seikkailuina keskellä arkea.
Olen lorvaillut lasten kanssa kylillä, syönyt ravintoloissa, hyppinyt lehtikasoissa ja käyskennellyt hotellin valkoisissa tohveleissa. Kuluttanut aikaa, vaikka siitä ajasta juuri nyt onkin pula. Iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa olemme polkeneet pyörällä hotellille – kunnes pyörästä pamahtivat sähköt kesken ajon. Nyt pyörä odottaa kallista huoltoa ja on ajokiellossa. Onneksi saimme kultaisilta naapureiltamme auton lainaan, jotta matkat päiväkotiin, raksalle, töihin ja hotellille hoituvat joutuisammin ja mihin aikaan vuorokaudesta tahansa ilman pyörääkin.
Välitilaseikkailua kestää vielä tovin, kunnes kodin on pakko olla siinä kunnossa, että voimme lopullisesti muuttaa sisään. Pitäisi päästä pesemään pyykkiäkin. Vihdoin sekin olisi mahdollista uudessa kodissa, kun pesukone ja kuivausrumpu saatiin paikoilleen. Ensin piti vain vaihtaa pesuallas pienempään ja siirtää sitä sekä sahata kylpyhuoneen ovienkarmeista palat. Pikkuhommia. Muuton viimeisen osion jälkeen alkaakin remonttiseikkailun kolmas osio, kun elämme keskeneräisessä kodissa ja ilman keittiötä vielä monta viikkoa. Onneksi on ihan ässä sakki, jonka kanssa seikkailla!
Ahahah, vaikka mulla ei omia lapsia vielä olekaan,
niin tämä osu ja uppos.
Nimittäin kerran muutossa oli apuna (lausutaan: tiellä) 3-vuotias pikkusisko.
Siinä kun varmaan kymmenennen kerran kolhasi sitä päähän jollain lipaston kulmalla, sadannen kerran huusi ”ÄLÄ TUNGE SITÄ VISPILÄÄ SINNE HISSIKUILUUN” tai pelasti sitä hissin ovien välistä oli jotakuinkin valmis maksamaan mitä vaan, että se pieni Hello Kitty -piponen riiviö olis ollut jossain ihan muualla.
Silloin päätin, että enää ikinä koskaan milloinkaan ei mun muutoissa ole mukana lapsia (omia eikä muiden).
Ainiin ja siinä vaiheessa, kun se vielä huusi pakettiauton etupenkiltä ennen lähtöä vanhalta kodilta kohti uutta, että ”SÄ ET KYLLÄ TULE TÄNNE KYYTIIN!” ni meinasin oikeesti jäädä siihen kadulle. Ois riiviä saanu opetuksen siinä, ku ois yrittäny pikku kätösillään rehata sänkyä kolmanteen kerrokseen. NIIH.
Ps. Oikeesti se on ihana, tietysti 🙂
Meilläkin samaa tyyliä oli muutto seitsemän lapsen kanssa ja remppa kesken ja ainoa ruuanlaitto väline oli mikro. Lapset kyseli jo eikö mitään muuta oo ku pinaattilättyjä ja lihapiirakoita.. nyt näin Ikeassa 49e maksavan sähköllä toimivan keittolevyn ja se olis pelastanut eines-linjalta. Vinkkinä siis,jos mikroruoka tökkii jossain vaiheessa keittiöremppaa ��
Tervetuloa väkiaikaisesti naapuriksi! 🙂
Me muutettiin myös kesällä kolmen alle neljävuotiaan kanssa ja tehtiin siinä sivussa vähän remonttia. Se oli KAMALAA! Toivottavasti me ei muuteta enää koskaan tai ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen. Onneksi mun isällä oli vielä viikko lomaa jäljellä ja se lupautui työleirille, sillä mies kävi normaalisti myös töissä. Lisäksi isommat lapset oli mummolassa pari yötä juuri isoimman muutto rumban aikana. Silti muistot eivät ole mitenkään kovin ruusuiset. Mä myös kuvittelin että kyllähän siinä kaikenlaista tehdään ja lapset leikkii kivasta nyt kun uudessa kodissa on tilaa juosta ja ilakoidakin. Voi että mä olin niin väärässä ja luulisi sitä näinä vuosina lasten kanssa opineen, mutta ei!
Niin ja onnea uuteen kotiin sekä tsemppiä remontin loppuun.
Lasten kanssa muuttaminen (ja pakkaamienen ja remppaaminen) pitäisi olla olympialaji. Ollaan suunniteltu kylppäriremppaa, mutta aina kun vilkaisen talouden 7 veetä, kylpyhuoneen karseat lattiakaakelit näyttävätkin ihan mukiinmeneviltä. Tsemppiä! 🙂
Voi ei. Tuli heti ekana mieleen kommentti, oisitte kysyny multa! Niin oisin varoittanut. Muutin nimittäin ekan kerran kun vauva oli joku 4 kk. Oon tällänen itsenäinen, ”kyllä pärjätään”-tyyppi (lue:olen ollut, enpä oo enää). Olin yksin eläessä muuttanut jopa yksin ja joskus olin pyytänyt kaverin kantamaan sänkyä. Tavarani mahtuivat yleensä henkilöautoon ja liian isot tavarat myin kun kaupunki töiden takia muuttui. Mitä niitä uuteen kaupunkiin raahaamaan.
No sitten muutin vauvan kanssa. Yksin. Ei juuri tukiverkostoa. Öh. Mietin muutamaan kertaan tuota samaa… miksei kukaan kertonut minulle?
Nyt kun poikani on 3 v. muutimme toisen kerran. Tällä kertaa muuttoapua oli sellainen viisi tyyppiä, muutto jaettu kolmelle päivälle ja lapsi hoidossa nuo kaikki kolme päivää. Remontti oli käynnissä meilläkin samalla, tosin vaan pintaremppa ja sekin jo lähes valmis. Meilläkin kyllä yhä kuukausi suunniteltua jäljessä!
Mutta onneksi tarinanne sai hyvän lopun! Tsemppiä ihan kaikkeen puurtoon! Kyllä se vielä helpottaa!
Voih, tiedän tunteen. Tsemppiä! Me ollaan muutettu perheenä maasta toiseen niin ettei siinä välissä kolmen viikon lomamatkalle lähdettäessä vielä ollut löydetty uutta kotia uudesta asuinmaasta. Eikä siis muuttotavaroille sijoituspaikkaa. Onneksi muuttofirma hoiti muuton, mutta oli siinä silti miettimistä mitä tarvitaan seuraavien kuukausien aikana ennen kuin tavarat tulevat ja lomamatkakin tehtiin täysin eri ilmastoon kuin tuleva asuinmaa. No, asioilla on tapana järjestyä ja jatkolentoa odotellessa saatiin tietää uudesta kodista.
Olen muuttanut myös kahta viikkoa ennen kolmannen lapsen syntymää ja uudelleen kolmen alle viisivuotiaan kanssa; siinä välissä rakennutimme talon. Mantereelta toiselle muutosta on nyt myös kokemusta tämän kolmikon kanssa. Alkaa jo sujua nämä muutot rutiinilla. ☺
Onnea uuteen kotiin!
Suosittelen ihan kaikille lämpimästi muuttofirman käyttöä. 4 hengen 90-neliöinen rivitalokoti oli muutettu uuteen osoitteeseen 3,5 tunnissa. Iso rekka-auto, kuljettaja ja apumies kustansivat noin 80 €/tunti (pieni paikallinen perheyritys). Eikä mitään tarvinnut kantaa itse. Lapset (silloin 3-v ja 5-v) oli suosiolla viety jo pari päivää ennen muuttoa mummolaan, jolloin pakkaaminen sujui kahdessa päivässä.
Muutettiin pari vuotta sitten yhden puolivuotiaan kanssa ja silloinkin vaikka kuinka ajattelin että olen äitiyslomalla ja kotona pakkailen hyvissä ajoin kaiken valmiiksi, niin hahhah, löysin itseni neljältä aamuyöllä tunkemassa rojua laatikoihin tietäen, että kun lapsi herää en pakkaa enää mitään :'D ainut hyvä puoli eroahdistuksesta kärsivässä vauvassa oli että muuttopäivänä mun homma oli viihdyttää lasta, en kantanut yhden ainoatakaan laatikkoa ja anoppi miesystävineen purki uudella kodilla tavaroita kaappeihin mun antaessa suullisesti ohjeita.
Tsemppiä remonttievakkoon, elämän pyörittämiseen ja itse remontoimiseen, toivottavasti kaikki yllärit on jo koettu ja loppu menee joutuisasti aikataulua mukaillen 🙂
Ahahah, apua! No just täa! ”Voi jukoliste, antakaa mun nyt tehdä jotakin, älkääkä te aiheuttako kaaosta ja tapaturmaisia kuolemia sillä välin (ps. ootte ihania, tietysti)!”
Me suunniteltiin muutto sen takia suosiolla perjantaille. Ei saatu arkipäivänä niin hyvin muuttoapua, mutta lapset pääsivät päiväkotiin. Uskoisin muuttamisen olevan tehokkaampaa vähemmillä kantajilla ja vähemmillä lapsilla kuin useammalla kantajalla ja useammalla lapsella 😀 Päiväkodin jälkeen kaveri tuli vielä lapsineen pitämään muksuille pariksi tunniksi seuraa puistoon, mikä auttoi sekin ihan valtavasti.
Kiitti kiitti, täällä sun huudeilla on kaunista!
Joo, luulisi tosiaan näinä pikkulapsivuosina jotain realiteetteja oppineen, mutta ei 😀 Mä olen nyt kuullut, että myöskään tavaroiden purkamista on turha miettiä lasten kanssa. Eli jos aikaa siihen jää päivistä noin tunti tai maksimissaan kaksi lasten mentyä nukkumaan (jos itse haluaa kunnon yöunet), voidaan pitää joulua 2017 etappina siihen, etät kaikki on paikoillaan ja abauttiarallaa valmiina.
Hehee, kiitos kiitos!
Haha, ymmärrän!
Mä en oikein vieläkään hahmota, miten a.) kuvittelinkaan saavani jotain tehtyä lasten kanssa b.) miten en saa tehtyä juuri mitään lasten kanssa. Mutta näin se vain on, kokemus ei vieläkään ole opettanut tarpeeksi montaa kertaa realiteetteja, ja sitten samalla en saa mitään aikaiseksi.
Hattua nostan, että olet joskus muuttanut yksin. Vau!
Apua! Kaiken muun saattaisin vielä handlata tuosta joten kuten, mutta en kyllä talon rakentamista tässä elämäntilanteessa. Vaikka tämä remontointi onkin kivaa, jännittävää ja opettavaista, tajusin taas, että voin jättää rintamamiestalohaaveeni jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Siis ylipäätään sen haaveilun, toteutukseen haave tuskin koskaan menee 😀
Mä jollain masokistisella tavalla tykkään itse kantaa niitä laatikoita. Ehkä se on myös osa jotain hyvästirituaalia. Mutta nyt kyllä ymmärrän, että muuttofirmojen palveluille on käyttöä haha! Ja tuo teidän kuulostaa ihan tosi edulliselta, kun rekka-autokin samaan settiin. Muuttoa edeltävänä yönä mä haaveilin muuttopalvelusta, joka pakkaisikin tavarat valmiiksi. Sellaisiakin kun on, ja mä ehkä olisin kaivannut siihen enemmän jeesiä kuin sitten kantamiseen.
Voi apua, mä niin näen tilanteen! Ja sitten kuitenkin kuvittelin, että nyt vähän isompien lasten kanssa muutto onnistuisi jotenkin näppärämmin. Sen verran fiksuja sentään oltiin, että ei romantisoitu muuttoa, vaan sijoitettiin se taktisesti perjantaille, että saadaan lapset päiväkotiin. Saatiin päiväkotipäivän aikana suurin osa muuttokuormasta uuteen osoitteeseen.
Tiedän niin tunteen: remppa+pakkaus+muutto+purku ja toki halusin myös samaan syssyyn maalata vielä huonekalujakin, kun uudella kodilla on sopivasti tilaa. Meilläkin homma alkoi ihanasti-tässä-yhdessä-puuhaillaan meiningillä, kunnes lapset puolessa tunnissa kyllästyivät uimaan pihan lätäkössä, tyhjensivät keksipaketin ja löysivät sen sirkkelin. Loput kolme viikkoa menikin töiden jälkeen läpsystä vaihtaen.
Liian monessa sieltä tännepäin muutossa apuna olleena päätin, että kaikki tavarat on pakattuna, kun apujoukot saapuu. 70 muuttolaatikosta 62 pakattiin kahtena vikana iltana (=yönä). Muuttoaamuna lapset hoitoon ja siitä 3,5h myöhemmin 4 hengen muuttoporukkamme söi jo pitsaa uudessa kodissa 70 muuttolaatikon keskellä… saattoi myös ehkä väsyttää ja porrastreeni hapottaa jaloissa.
Remppa-muuttoväsymyksessä jäänyt eteisen maalaus tuli päätökseensä viikonloppuna ja purin vikan muuttolaatikonkin romunkeräykseen! Jos myö selvittiin, selviitte työkin! Tsemppiä!
-Anna
Niin, mullahan on uuteen kotiin muutama uusi kirppishuonekalu, jotka pitäisi maalta + muutama käytössä ollut huonekalu kaipaisi ehostusta maalilla. Ettääääh 😀
Pitäisi ehkä kirjoittaa ihan oma postauksena vinkeistä muuttoon sekä remonttiin lasten kanssa, sillä näyttäisi siltä, että parilla muullakin on ollut vähän turhan seesteiset ja puuteriset kuvitelmat siitä touhusta.
Kiitos tsempeistä ja hienoa kuulla, että te selvisitte remppa-muutto-härdellistä, ehkä siis mekin!
Meillä on kaveriporukassa tapana hoitaa pakkaaminen porukalla, mahdollisesti viinilasi kädessä ja kuulumisia vaihdellen, siinä edeltävän viikon aikana. Samoin tavaroiden purkamista hoidettu porukalla. Mutta joo, ei se silti helppoa ole ja kaksi vikaa muuttoa olen ollut viimeisillään raskaana, joten oma tekeminen on ollut vähäistä ja morkkis suuri kun muut siivoaa ja kantaa ja purkaa:) Joillekin lapsille on tärkeää nähdä vanha koti tyhjänä, jotta ymmärtävät, että nyt koti siirtyy uuteen paikkaan, eli jos vain mahdollista, niin käynti tyhjässä kodissa,vaikka muuten olisikin (syystä) lapset hoidossa ja poissa jaloista:) -Henna
Hyi!
Mä liputan kans sen puolesta, että lapsien olisi hyvä nähdä koti tyhjänä, että muutto konkretisoituu. Ainakin näin yhden perheellisenä tehdyn muuton jälkeen sitä ehdottomasti suosittelen. Eikä moista muuttoa ainakaan pikkulasten kanssa toivottavasti ole enää koskaan meille tulossakaan 😀
Hyikyti hyi.
Voi, voin vaan kuvitella! Jos meillä muutettaisiin, niin voin oikein nähdä lasten purkavan samaan tahtiin laatikoita kuin ehtisin pakkaamaan. Totesimme mieheni kanssa kesällä, että remontit saavat kodissamme odottaa hamaa tulevaisuutta, koska pienten lasten kanssa ollessa ei vaan saa tehtyä mitään. No, joskus haravoitua ja imuroitua (paitsi silloin kun yksivuotias kulkee imurin perässä ja hakkaa on-off-nappulaa jatkuvasti, eikä siitäkään oikein meinaa tulla mitään).
Mutta se on jännä miten siihen uuteen kotiin sitten kotiutuu. Se käy äkkiä ja tosi huomaamatta. Tsemppiä remppaan! Teillä tosiaan on huippujengi!
Me muutettiin loppukesasta kaksivuotiaan ja muutaman viikon vanhan vauvan kanssa… Kavi juuri kuten kuvailit, muuttoa hoiti (raatoi) kerrallaan yksi aikuinen ja toisella lapset. Emme mekaan tieda miten tahan tuli lahdettya ja toisaalta selvittelen viela sita mysteeria, etta miten lapset todella estaa minkaan heihin suoraan liittymattoman asian loppuun hoitamisen. Fiilis oli kylla aika huikea, kun tajuttiin selvinneemme hommasta. Toki erimittaiset katastrofit olivat monta kertaa lahella ja saatoimme tunkea viime hadassa tiskaamattomia astioita Ikea-kassiin muuttomiesten tullessa (niita oli kiva yrittaa nopeasti loytaa uudessa kodissa tavaravuoren uumenista) Onnea uuteen kotiin teille!
Haha joo, mitään nappulallista välinettä ei voi käyttää yhdessä yksivuotiaan kanssa, jos jotain tahtoo saada oikeasti tehdyksi. Siellä missä nappula tai nappi, siellä yksivuotias innokkaana!
Voi mä niin jo odotan, että päästään kotiutumaan uuteen kotiin. Joten onnistuin romantisoimaan tämän väliaikaisasumisen hotellissakin, ja toki tämä on mahtavin ratkaisu tähän väliin, mutta kyllä minä jo tahtoisin kotiin.
Se on tosiaan mysteeri, että miten ei tosiaan saa mitään tehdyksi kunnolla lasten kanssa. Ei etenkään niissä tilanteissa, kun oikeasti se olisi tarpeen hermojen ja aikataulujen paukkumisen takia. Ja ehkä just se meillä se syy onkin. Jos voisin touhailla rauhassa, ei lapsillekaan tulisi tarvetta hepuloida. Kai 😀
Ah, meilläkin odottaa muutama tiskaamaton astia muuttokuormassa uudella kodilla. Kivasti ehdin käärin sanomalehteen ne edes, mutta kyllä tässä muuttoevakkon aikana hometta ehtii kasvaa… Apua, en olisi edes muistanut niitä astioita, jos et olisi sanonut 😀
Hei oisko ollut Ylen Kioskissa siitä työkalu- jne palvelusta Helsingissä. Siis että kun ei oo omaa autotallia eikä työkaluja niin siellä voi tehdä tollasta kalusteiden maalausta yms.
Tai sitten uudessa kodissa _lukollisessa_ huoneessa (yöllä). Koska se maalaus vasta kiinnostaakin pieniä ihmisiä 😀
Tsemppiä härdelliin! Nostan jo nyt hattua keittiöttömälle pikkulapsiajalle. Ei onnistuis multa!
Kai siellä hotellissa voi pesettää pyykkejä? Tsemppiä ja onnea uuteen kotiin! 🙂