©Lahiomutsi Arkikuva 38 Koti Ruokailutila Aamupala Sunnuntai Aamut Viikonloppu-7036

©Lahiomutsi Arkikuva 38 Koti Ruokailutila Aamupala Sunnuntai Aamut Viikonloppu-7036Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Eräs nettideittailun maailmaan tutustunut tuttavani listasi minulle taannoin asioita, jotka ärsyttävät mahdollisten treffiseuralaisten itsestään tekemissä esittelyissä. Yksi niistä oli latteus siitä, miten kyseinen henkilö kertoo tykkäävänsä hitaista aamuista. Tuttavani nauroi, että mitäs hittoa se nyt kertoo yhtään kenestäkään mitään. Sillä onko jossain muka joku, joka sen sijaan rakastaa sitä, että aamut saa aloittaa hemmetillisellä kiireellä ja säädöllä. Sillä jos olisi, se olisi asia, mikä kertoisi ihmisestä jotain.

Ajatus jäi pyörimään mieleeni. Minä en ole koskaan nettideittaillut ja Tinderiin olen tutustunut vain kavereiden olkapäiden yli kurkkien ja eläen rinnalla treffikokemuksia, jotka ovat olleet kaikkea väliltä horror ja vaihdetut kihlat.

On silti todettava, että jos kirjoittaisin itsestäni lyhyen kuvauksen jonnekin, minäkin kertoisin siinä jonkinlaisin sanakääntein rakastavani hitaita aamuja. Itse asiassa näin olen tehnytkin kirjoittaessani itsestäni esittelyjä esimerkiksi työpaikkojen nettisivuille tai puhujakeikkojen esittelyosioihin. Olen kertonut arvostavani tuorepuristettua appelsiinimehua aamuisin (kiireessä moiseen ei olisi aikaa) ja tykkääväni luuhailla – kirpputorien ja kirjastojen lisäksi – aamupalapöydässä (ei kiireisen aamun tunnusmerkki sekään).

Rakkaus hitaisiin aamuihin kun kertoo elämäntavasta, elon rytmistä ja siitä, mitä pitää tärkeänä. Se kertoo siitä, että elämä on ehkä aika hektistä noin muuten, sillä eipä niitä hitaita aamuja muuten oppisi arvostamaankaan.

Minulle hitaat aamut kohdentuvat juurikin ruokapöydän ympärillä oleviin tapahtumiin. Siihen, että on aikaa kattaa nätisti, laittaa vähän parempaa ruokaa ajan kanssa ja nyhertää avokadot juuri oikeanlaiselle viuhkalle kahdesti paahdetun leivän päälle. Että on mahdollisuus sytyttää kynttilät palamaan ja laittaa kaiuttimista soljumaan lempeää musiikkia.

Rakkaus hitaita aamuja kohtaan on onni myös tästä elämänvaiheesta tässä. Vielä pari vuotta sitten mikään elämässäni ei ollut hidasta ja aamuja kuvasti enemmänkin hätäisyys ja säheltäminen. Mutta nyt lapset ovat kasvaneet ja oppineet ymmärtämään ja hitusen jo jakamaankin äitinsä rakkauden hitaisiin viikonloppuaamuihin.

Laitetaanko kynttilä palamaan, saattaa kuopuskin ehdottaa. Esikoinen tuo välillä pyytämättä posteljoonin tuoman ”äidin lehden”, vaikka ihan kaikkien lehti se toki on. Mutta minä olen se, joka vietän sunnuntai-Hesarini kanssa mielelläni niin hitaan aamun, että muut ovat jo aikoja sitten poistuneet pöydästä, välissä on ehditty keittää toinen pannullinen kahvia ja oikeastaan alkaa olla jo lounasaika.

Alkusyksystä päivärytmimme muuttui, kun lapset alkoivat syödä arkiaamuisin aamupalan päiväkodissa ja eskarissa. Nyt kun lasten kanssa yhdessä syödyt aamupalat ovat harvinaisia ja koko perheen kesken vietetyt aamuhetket vieläkin harvinaisempia, olen alkanut vaalia niitä entistä herkemmin.

Minulle onni on vahvasti läsnä niissä hetkissä, kun rakkaimmat kokoontuvat saman pyöreän pöydän ääreen aamuisin. Välillä meitä on vain kaksi, joskus kolme, välillä neljä ja toisinaan saamme jakaa aamupalan laajennetun perheemme, ystävien, kanssa. Niitä minä rakastan sydämeni pohjasta, edestä ja takaa; hitaita aamuja.

Jaa: