Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Meillä on tapana miehen kanssa hymyillen kelailla, että Lähiömutsi on kyllä mainio perheyritys. Vaikka kyseessä on minun blogini ja minun napanöyhtäni, ei blogi olisi edes syntynyt ilman perhettä. Kun harrastuksena alkaneesta blogista tuli vuosien saatossa ensin karkkirahalähde, sitten sivuduuni ja lopulta yritykseni ympärillä pyörivä päätyöni (tästä lisää Unelmahommissa-kirjassa), on perhekin kasvanut mukaan tähän.

Lapsille blogi on ollut osa elämää aina, heille se on osa perheemme elämäntapaa. Minä kasvoin lapsuudessa monialayrittäjäperheessä, enkä oikein koskaan ajatellut, että vanhempani tekisivät töitä (paitsi silloin kun duunia oli liikaa, mikä on sitten toinen sivujuonne tarinaa se). Vanhempieni yritystoiminta oli meidän arkeamme, ja minä ja sisarukseni kuljimme siinä kaikessa luontevasti mukana.

Vaikka teen nykyään pääsääntöisesti työni päiväsaikaan lasten ollessa päiväkodissa, työ ja vapaa-aika sekoittuvat välillä iloisesti. Minun työni on lapsille näkyvää, toisin kuin miehen, joka lähtee töihin työpaikalle ja tulee töistä työvuoron loputtua. Käymme lasten kanssa muun muassa reissuissa, kulttuuririennoissa, harrastuksissa ja tapahtumissa, jotka ovat samalla sekä kivaa aikaa yhdessä että myös työtäni. Joko suoraan tai välillisesti. Kamera kulkee mukana arjessa, ja kuvauspäivät, joihin lapset saavat osallistua, ovat koko perheen yhteistä aikaa nekin – vaikkakin samalla myös työtäni.

Minä otan valtaosan blogin kuvista itse, mutta jos omat kasvoni näkyvät kuvissa, on kameran takana yleensä ollut mieheni. Minä suunnittelen, ohjeistan ja editoin, mutta hän on se, joka kameran kanssa häärii. Ilman miehen antamaa panostusta olisi blogin ylläpitäminen paljon kinkkisempää, mahdotonta jopa.

Viikon 8 arkikuva on napattu yhden kuvaspäivän keskellä. Olimme ottamassa Nanson toimistolla kuvia tätä postausta varten (ihanaa muuten, miten paljon kivoja kommentteja noista kuvista tuli, sekä minä että kuvaajana ollut mies kiitämme!). Yleensä hoidamme tällaiset kuvaukset kahdestaan miehen vapaapäivinä tai ilta- ja yövuoropäivinä, lasten ollessa päiväkodissa.

Olin kuitenkin häslännyt aikataulujen kanssa, ja kuvauspäivänä oli myös lasten vapaapäivä päiväkodista. Yleensä päiväkodissa voidaan joustaa hyvin vapaapäivien kanssa, mikä on ihan ehdottomuus kolmivuorotyötä tekevässä perheessä, kun miehen vapaapäivät osuvat joka viikko eri arkipäiville. Nyt viikko oli kuitenkin hiihtolomaviikko, joten ennakkoon ilmoitettuja vapaapäiviä ei ymmärrettävästi voinut enää lyhyellä varoitusajalla muokata. Ja kuvauspäivä ei taas onnistunut minään muuna päivänä.

Niinpä menimme kuvauspäivän aamuna Nansolle koko konkkaronkka. Riisuimme haalari- ja talvipalttooläjän pöydän kulmalle, laitoimme vaatehöyrystimen päälle ja levitimme tavaramme pitkin toimiston keittiöpöytää. Kuvausvaatteet, korut, sukkahousut, kengät, meikit ja tietokoneeni, jossa oli suunnitelmani asukokonaisuuksista ja kuvista. Lapsilla oli juhlapäivä, kun kaivoin repustani tabletin ja he saivat tuijottaa mielenmäärin lastenohjelmia sillä aikaa, kun me miehen kanssa hoidimme kuvauksia.

Kolme tuntia myöhemmin kaikki postauksen asukokonaisuudet oli kuvattu. Pakkasimme kimpsumme sekä kampsumme ja puimme pakkasvarustuksen taas päälle. Kaikkine nyssyköinemme näytimme ihan sirkuskaravaanilta. Kuvausten jälkeen menimme koko konkkaronkka syömään yhdessä lounasta; minä ja muut perheyritykseni tärkeät tyypit.