Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Se lauantai oli aikatauluiltaan ja päivän tapahtumien välimatkoiltaan vähän kreisi. Aamulla kävin viemässä lapset naapureille hoitoon muutamaksi tunniksi, kun itse kiirehdin aamutelevision suoraan lähetykseen. Iltapäiväksi menimme lasten kanssa bailaamaan kaverisynttäreitä, jonne yövuoron jäljiltä vielä uninen mies saapui parahultaisesti kakkurääppiäisaikaan. Suoraan synttäreiltä säntäsimme koko perhe toisen lapsen harrastuksen kevätesitykseen toiselle puolelle kaupunkia.

Tuollaisina päivinä on ihana napata alle taksi. Julkisten varassa olisi tuonakin päivänä pärjännyt, jopa polkupyörän. Mutta silloin päivään olisi tullut aika paljon enemmän kiirettä, hoputusta ja hikeä. Välillä on suorastaan syntisen ihanaa tilata taksi ja muutamaa minuuttia myöhemmin vain rojahtaa ilmastoidun pirssin takapenkille ja istua kyydissä ovelta ovelle.

Ei me taksia silti usein käytetä. Ehkä keskimäärin kerran kahdessa kuukaudessa, vaikka siihen laskisi työhommia varten kruisaillut taksikyyditkin. Jos joskus aniharvoin olen kylillä myöhempään kuin metrot kulkevat, otan monesti alle yöbussin. Siitäkin huolimatta, että olen luvannut itselleni, että 35-vuotias työelämässä oleva perheellinen nainen saa kyllä ottaa yöbussin sijaan taksin.

Meillä menee kuukaudessa koko nelihenkisen perheen arjen liikkumiseen noin 60 euroa. Yläkanttiin laskettuna tuo on se summa, millä latailemme HKL:n korteille arvoa kuukaudessa. Muutaman vuoden päästä perheemme nuoret vapaamatkustajat tarvitsevat omat HKL:n korttinsa hekin, mutta silti arkiliikkumiseen laittamamme summa on pieni.

Nyt aktiivisimmalla pyöräkaudella summa on vielä pienempi. Tosin jonkin verran summaa on nostanut se, että laatikkopyöräämme on jouduttu korjauttaa kuluneen vuoden aikana raivostuttavan usein. Mutta kun miettii, että meidän perhefarmarimme maksoi uutenakin kolme tonnia, tuo se auton omistamiseen verrattuna perspektiiviä.

Ja vaikka liikennemenoihin laskisi vapaa-ajankin, aika edullisesti me reissaajaluonteistamme huolimatta päästään. Autoa vuokrataan ehkä neljä kertaa vuodessa, ja kaukojunien liput ehditään ostaa yleensä niin ajoissa, että saadaan ne edulliseen hintaan. Sen lisäksi ostamme lippua yhteysaluksiin, laivoihin ja lentokoneisiin. Ilahduttavan moni retki ja reissukin voidaan tehdä ilmaiseksi tai kolikkokaupalla. Tänä viikonloppuna oltiin juuri ystävien mökillä, jonne pääsi metro-juna-bussi -setillä ja seutulipun hintaan 4,20 euroa.

Että aika paljon useammin saisimme kruisailla myös taksilla, mutta silti arjen liikennekulut pysyisivät maltillisina. Mutta koska se on mahdollista, ollaan mieluummin pidetty taksi autottoman perheen harvinaisena arkiluksuksena. Lapsille taksin kyydissä oleminen onkin melkein yhtä eksoottisen jännää kuin minulle omassa maalaislapsuudessani oli raitiovaunuajelut Helsingin-matkoilla.