Ikkunoissa ei ole ollenkaan laseja, vain kalterit. Lempeästi puhalteleva tuuli saa ikkunan eteen vedetyn pinkin ja vihreän verhon heilumaan. Tasot ovat siistit, mutta ikkunalaudalla lojuu kärpäsenraatoja ja lattia on tahmainen. Ruosteisessa kaapissa on lasisia pulloja ja metallisia instrumentteja, ja kankaalla vuorattu vauvavaaka on asetettu roskiksen päälle. Keskellä huonetta on synnytyssänky, jonka jalkatuet sojottavat sivuille. Sängylle asetellussa pinkissä kukkakuvioisessa tyynyssä on satiiniset röyhelöt.
Tältä näyttää kambodzalainen synnytysklinikka, jonne pääsin tutustumaan taannoisella Kambodzan-matkalla yhdessä Suomen World Visionin kanssa. Synnytysten lisäksi klinikalla hoidetaan ihan perusterveydenhoitoa, pääasiassa kuulemma keuhkokuumeita ja flunssia. Niiden lisäksi klinikan tehtäviin kuuluu myös raskaudenaikainen seuranta, jota Suomessa hoitavat neuvolat. Klinikka on yksi parhaimmista alueella, monissa varustetaso on paljon kehnompi. Tällä klinikalla on jopa verenpainemittari ja sikiön sydänäänien kuuntelua varten dopleri.
Moni kambodzalainen äiti synnyttää lapsensa edelleen kotona, mutta nykyään yhä useampi hakeutuu klinikoille jo raskausvaiheessa seurantaan. Sitä on edesauttanut World Visionin paikallisten työntekijöiden työ, kun he käyvät juttelemassa paikallisille äideille raskausseurannan eduista. WV:n tehtäviin kuuluu myös klinikan henkilökunnan kouluttaminen. Klinikalla työskentelee kolme kätilöä, yksi sairaanhoitaja ja kolme vapaaehtoista alan opiskelijaa. Lääkäriä siellä ei ole, joten riskiraskaudet ohjataan kuuden kilometrin päässä olevaan sairaalaan.
Meille klinikan toiminnasta kertoo yksi kätilöistä. Aika pian lukemia kuunnellessa huomaan, etteivät ne mitenkään voi pitää paikkansa. Vierailumme aikana klinikalla ei ole ketään synnyttämässä, vaikka virallisten tilastojen perusteella pitäisi olla ruuhkaa. World Visionin Annette Gothóni kertookin myöhemmin, että tämä on monesti ongelmana. Vaikka parannusta on alueohjelman aloituksen jälkeen tapahtunut, paikalliset kertovat vielä kaunistellumpia totuuksia; sellaisia joita me tahtoisimme kuulla. Annetten mukaan siksi onkin tärkeää tehdä vierailuja alueohjelman kohteisiin, joita World Vision avustaa. Näin epäkohtiin pystytään puuttumaan ja voidaan kertoa kuulemastaan paikallisille WV:n työntekijöille. Tärkeää on myös luottamusta parantamalla pedata avoimempia välejä. Että samassa veneessä tässä ollaan, ja että pitää tietää oikeat koordinaatit, että osataan yhdessä soutaa kohti määränpäätä.
Mutta niihin raskauksiin ja synnytyksiin! Kaunistelluista tilastoista ja synnytyshuoneen hiljaisuudesta huolimatta vauvavatsojakin klinikalla näkyy. Puun alle muovituoleista perustetussa odotustilassa istuskelee pari naista, joilla on selkeät vauvavatsat. Ensimmäisen kerran klinikalle tullaan yleensä siinä vaiheessa, kun tieto raskaudesta on tullut. Klinikalla käydään raskaudenseurannassa noin neljä kertaa ennen synnytystä. Kätilön mukaan 40 prosenttia raskaudenseurantaan osallistuneista synnyttää klinikalla tai ongelmatapauksissa sairaalassa.
Kun synnytys sitten käynnistyy ja äiti saapuu klinikalle, ihan ensin mitataan äidin vatsa ja koitetaan käsin selvittää, miten iso ja miten päin kohdussa lapsi on. Näin pyritään varmistamaan, että äidin on turvallista synnyttää klinikalla, eikä tämä tarvitse sairaalahoitoa. Synnytyksessä on mukana yksi kätilö ja mahdollisesti avustaja. He hierovat ja tsemppaavat synnyttäjää, ja jos kivut ovat kovat, he kehottavat äitiä kävelemään. Kysymykset muista kivunlievityskeinoista saavat kätilön hämmentyneeksi. Ei sellaisia ole tarjolla.
Ponnistusvaiheessa äiti siirtyy sängylle, mutta kätilö kertoo, että jos äiti on kovin kipeä, käytetään synnytysjakkaraa. Yritän kysellä, josko äidit voisivat olla ponnistusvaiheessa esimerkiksi kontillaan sängyllä (kuten itse sekä esikoisen että kuopuksen synnytyksissä), mutta kätilö ei oikein ymmärrä kysymystäni. Sängyllä ollaan selällään ja siinä se.
Synnytyksen jälkeen äideille suositellaan, että he jäisivät klinikalle 2 yöksi ja 2 päiväksi tarkkailuun. Kuulemma puolet synnyttäneistä kuitenkin lähtee aikaisemmin, sillä muut lapset ja vastuu kotona pakottavat. Klinikan ”lapsivuodeosasto” on synnytyshuoneen vieressä oleva huone, jossa on muovimatolla vuorattu sänky ja luultavasti jonkun kätilön työpöytä. Oven vierestä muut klinikan asiakkaat kulkevat viereiseen ulkokäymälään. Ymmärrän. Kyllä minäkin lähtisin mieluummin kotiin, vaikka mahdollisuudet jäämiseen olisivatkin.
Synnytyksen hinta on merkitty klinikan seinässä olevaan hinnastoon: 11 dollaria ja 25 senttiä. Alueella ihmiset tienaavat yleensä 2–3 dollaria päivässä, parempituloiset 5 dollaria. Klinikka on kalliimpi kuin moni muu, mutta onkin varustetasoltaan parempi. Kysyimme yhdeltä klinikalle jonottavalta, onko 11 dollaria ja 25 senttiä paha hinta synnytyksestä. Kuulemma kohtuullinen, ja köyhimmille synnytys ei maksa mitään.
Käymme läpi myös ehkäisyasioita. Sellaista on klinikalta mahdollista saada, jos on naimisissa ja synnyttänyt yhden lapsen. Maaseudulla toimitaan näin, mutta kaupungissa on eri juttu – itse asiassa bongasin yhden huoltoaseman hyllystä ehkäisypillereitä muutamalla dollarilla, siitä nenäliinojen ja kuukautissiteiden vierestä. Santukin alueella ensisynnyttäjä on noin 20–25-vuotias ja perhe saa keskimäärin neljä lasta. Suosituin ehkäisymuoto on ehkäisypilleri, joita on saatavilla kahta erilaista; toinen juuri synnyttäneille ja toinen sitten myöhempään käyttöön. Köyhimmät perheet saavat ehkäisyn ilmaiseksi.
Kysyimme klinikalla myös teiniraskauksista, sillä Kambodzassa lapsiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on hirvittävän yleistä. Se oli asia, josta kätilö ei oikein olisi tahtonut puhua. Kuulemma klinikalla ei ole synnyttänyt koskaan alaikäisiä, mikä toisaalta voikin hyvin pitää paikkansa. On hyvin todennäköistä, että teiniäidit synnyttävät kotona.
World Visionin paikallisten työntekijöiden ja kätilön välisen pienen jutustelun jälkeen kätilö lopulta kertoo, että jos teini tulee raskaaksi, se asia hoidetaan perheen kesken. Miten, sitä en osaa kuin arvailla.
Wou…yhtäkkiä se oma viimeisin synnytys ryssittyine kivunlievityksineen ja kadonneine kätilöineenkin rupesikin tuntumaan varsin onnistuneelta projektilta. Kiitos taas tästä avartavasta kertomuksesta, ei kyllä pysty edes käsittään miten kanssamutsit maailmalla joutuu pärjäämään.. Tuolla ei varmaan ollu jaossa mitään samanlaisia äitiyspakkauksia kuin mitä sinne Keniaan hankittiin?
Joo, kyllähän tällaiset kurkistukset eri maihin tuovat perspektiiviä omaan elämään.
World Vision ei ainakaan vielä ole aloittanut äitiyspakkauskampanjaa muualla kuin Keniassa. Sain siitä hankkeesta juuri lisätietoa. Ekat äitiyspakkaukset ovat nyt lähteneet kohti Keniaa! Toivottavasti saadaan pian lisätietoa kentältä, miten hanke etenee. Olisi ihana päästä kertomaan siitä myös täällä blogissa – niin moni Lähiömutsin lukija kun minun lisäkseni äitiyspakkauksia osti.
Hui. Toivottavasti siellä saavat synnytysklinikalle nyt tietämystä hygieniasta. Tulee aivan mieleen 1800-luvulla, kun lääkärit tutkivat vainajia ja sen jälkeen käsiä pesemättä synnytyksiä avustamaan. Varmaan luottamuskin kohenee, jos onnistuvat hoitamaan hyvin tilanteet ja synnyttävät/vastasyntyneet eivät sairastu.
Tuo raiskauksien uhrien kohtelu kuullostaa vähän julmalta, varmaan riippuu perheestäkin. Kyllähän sitä me eletään erityisesti naisina niin erilaisessa kulttuurissa. Avustusjärjestöt kyllä tekevät hyvää työtä, jos saavat vain informaation kulkemaan ja paikalliset luottamaan.
Hygienia on yksi ensimmäisistä asioista, joita World Visionin kohdemaissa opetetaan. Se tuntuu kaltaiselleni suomaiselle pulliaiselle niin itsestäänselvyydeltä, että esimerkiksi napanuoria ei lähdetä leikkaamaan likaisilla välineillä. Mutta eihän sitä voi tietää, jos sitä ei ole opetettu. Kambodzassa tapahtui ihan muutama vuosikymmen sitten hirvittävä kansamurha, jossa lähes kaikki ns. oppineet tapettiin. Esimerkiksi kouluissa on nykyään opettajia, jotka eivät itse osaa lukea – mitenkäs osaisivat, kun kukaan lukutaitoinen ei ole ollut hengissä heitä opettamassa. Ei siis ole ihme myöskään se, että tieto hygieniasta ei ole sellaisella tasoilla kuin hyvä olisi.
Tämä klinikka on kuitenkin valtavan iso edistys naisten ja lasten turvallisuudelle. Siellä pystytään seulomaan riskiraskauksia, jotta esimerkiksi perätilassa olevaa vauvaa ei synnytettäisi kotona. Kätilö kertoi, että yleisimpiä ongelmia klinikan synnytyksissä ovat vauvan kaulan ympärille kietoutuneet napanuorat. Silloin on hyvä, että synnytystä on avustamassa kätilö, joka pystyy heti toimimaan.
Raiskauksien uhrien kohtelu tuntuu tosiaan julmalta. Maan verisen lähihistorian valossa se ei kuitenkaan ole ihme. Ja tuntuu, että Suomessakin on vasta #meetoo:n myötä herätty siihen, että lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa on täälläkin katsottu aivan käsittämättömällä tavalla läpi sormien, vähätellen, kertomuksiin uskomatta. Ja edelleen varmasti katsotaan, mutta toivottavasti jotain on opittu.
Avustusjärjestötö tekevät tosiaan ihan mieletöntä duunia. Yhteistyö World Visionin kanssa on laittanut omassa päässäni isot rattaat pyörimään, ja toivoisin tulevaisuudessa voivani enemmän tehdä tällaista työtä. Miten, se jää nähtäväksi. Kambodzassa ihailin sitä, miten mahtavasti paikalliset World Visionin työntekijät duuniaan tekevät. Länsimaisten kauhistelu ja ”näin teidän kuuluisi tehdä” -osoittelu kun ei auta, vaan muutoksen pitää lähteä maan ja yhteisön sisältä. Siksi paikalliset työntekijät ja juurikin lapsiin kohdistuva avustustyö ovat muutoksen keskiössä.
Mielenkiintoinen ja tuttu kertomus!
Olen ollut Afrikassa kolmen kuukauden jakson, siellä sairaalat tulivat tutuiksi. Tämä kuulosti samankaltaiselta. Just tuo hygienia asia on käsittämätön! Ei vaan voi käsittää miksi ihmiset ei ymmärrä toisella puolen maapalloa että pienillä asioilla (jotka toisolle ovat suuria ja kalliita) ehkäistäis monia tulehduksia yms… Onneksi tämän eteen tehdään hyvää työtä!
Kiitos, että luit 🙂
Hygieniataso on tosiaan yksi isoista ongelmista. Asia, joka olisi monesti helposti korjattavissa, mutta jonka muuttamiseen ei ole tarpeeksi tietoa ja siten ymmärrystä.
Me käytiin samalla reissulla myös esimerkiksi lastenkerhoissa, joita opiskelijanuoret pitivät vapaaehtoisina lapsille ja joita World Vision sponsoroi. Siellä yhtenä tärkeänä juttuna oli juurikin hygienian opiskelu. Yhdessä opiskeltiin pesemään kädet, ja nuoret leikkasivat lapsilta kynnet. Jo ihan vain se, että kynnet ovat niin lyhyet, että niiden alle ei jää pöpöjä, on tärkeä juttu.