Me vietimme taannoisen syysloman arkipäivät autuaasti mökkihöperöityen vuokramökillä ja viikonlopun lempikaupunkikohteessani, Helsingissä.

On ihmeellistä, miten sellaiseen kuplivaan lomatunnelmaan pääsee myös tutuilla kaduilla ja kulmilla. Mieli on kuin nostettu ulos toisinaan kovin sotkuisesta ja tunkkaisesta arkilaatikosta ja ripustettu ylös sen verran korkealle, että jalat sen alapuolella osuvat juuri ja juuri maahan. Tuttujen kulmien yllä on lomafiltteri, sellainen pehmentävä ja söpön utuinen.

Luulen, että taikana on aikatauluttomuus, haahuilun luksus. Yöpyminen hotelissa, tai ylipäätään jossain muualla kuin kotona, tuo oman osansa myös, vaikkakin päiväreissut on todettu toimivaksi konseptiksi nekin – arkipäivänä toteutettuna sellainen on suorastaan syntisen nautinnollista. Tekee hyvää viettää laatuaikaa oman kotikaupunkinsa kanssa, jotta muistaa paremmin arjessakin, miten ihana se on.

Reissusuunnitelmamme löytyy postauksen lopusta listauksena, mutta tästä pääset mukaan nojatuolimatkailemaan Helsinkiin:

Kymmenessä minuutissa kohteeseen ja toisessa mokomassa aamupalalle

Matka alkoi metroasemalta, josta ostimme tiketit itse kohteeseen ja kohteen sisällä. Paperinen 2 vuorokauden matkalippu Helsingin julkisiin oli kuin printattu todiste siitä, että turisteja ollaan!

Suuntasimme ensimmäisenä Kallioon, jossa oli tiedossa varma loman merkki: jonkun muun laittama aamupala. Se mielessä jopa minä, joka en voi poistua kotoa ilman aamupalaa, kykenen lähtemään kylille vatsa kurnien.

Jonkun muun laittama aamueväs oli Green Hippossa, jonka puuroannoksiin ja värejä hehkuviin smoothieihin olen rakastunut Töölön kahvilassa. Kalliossa vihreä virtahepo oli ääriään myöten täynnä, tyylikkäästi kalliolainen ja selvästi jonkin sortin ilmiö. Sen varmisti viimeistään maininta Aikuiset-sarjassa, minkä laitoimme hekotellen merkille myöhemmin, sarjan viimeistä tuotantokautta koko jengillä katsoessamme.

”Melkein liian hyvä aamupala”, totesi toinen lapsista Nutella-pannukakkunsa ääressä. Lomalla voi, esimerkiksi kuorruttaa itsensä ihan ensimmäisenä Nutellaan.

Kirpputori koululaisen makuun

Oma suosikkikirpputorikeskittymäni sijaitsee omilla kotikulmilla Itä-Helsingissä – pitäisikin joskus kirjoittaa teille postauksen mittainen matkaopas Puhoksen kulmille. Mutta lomalla on kiva piipahtaa muiden kaupunkien, tai tässä tapauksessa kaupunginosien, kirpputorivalikoiman äärelle.

Hesarin ja Flemarin kulmaan joskus tässä lähiaikoina (vuosina?) avautunut UFF osoittautui mieleiseksi esikoisen makuun. Kun minä huokailen vintageaarteiden äärellä, hänen haaveissaan on enemmän jotain sellaista kuin joku ruotsalainen pikamuotivaateliike nyt vain sattuisi olemaan pelkkää second handia. Vallan tyytyväinen olin minäkin esikoisen kirppissaaliiseen: muhkea vaaleanpunainen talvitakki hintaan 14 euroa. Puolisolle löytyi farkut ja kuopukselle vitsikirja sekä kuminen hevosenpäänaamari, koska miksipä ei.

Keilaa kumoon

Kun kirpputoriostokset oli saatu vaivoin ängettyä pieneen matkalaukkuumme, vedimme kapsäkin perässämme Fun Bowlingiin. Keilaus on veikeä laji! Nytkin, syyslomaviikon perjantain keskipäivässä, meidän kanssamme samaan aikaan keilaamassa olivat muun muassa isovanhemmat lastenlastensa kanssa, lonkeroa juovat ruotsalaiset ja iäkkäämpi kaverikaksikko, joka lopetti selkeästi vuosia hiuotun pelinsä shotteihin. 

Sen lisäksi keilaus on ehkä ainoa urheilulaji maailmassa, jonka vaatetusta ihastelen muutenkin kuin ajatuksella, että on varmaan kätevät tossut tai järkevät trikoot. Kelauksen fiftariestetiikassa on sitä jotain! Ihan vain pelkkä vuokrakenkien vetäminen jalkaan saa aikaan fiiliksen, että pitäisi kammata hiukset tötterölle ja puhaltaa isoja purkkapalloja.

Me otimme puolentoista tunnin vuoron yhdelle radalle, mikä oli just soppeli. Ei liian vähän, mutta enempää ei olisi jaksanut. Mahdollisen (lasten) murjotuksen minimoimiseen pyysimme keilaradalle ränniesteitä, eli laitoja, joiden kautta voi sitten tyylikkäästi flipperöidä kaatoja.

Oli hurjan kivaa, vähän hikistäkin (etenkin merinovillaan kääriytyneenä) ja lopputulemana oli klassikkototeamus: tätä pitäisi useamminkin tehdä yhdessä! Eli klassisen todennäköisesti katsotaan sitten taas parin vuoden kuluttua uudestaan.

Näyttely kuin pysäytetty uni

Kallion jälkeen oli aika siirtyä keskustaan. Ratikan kolina on itselleni muisto ajoista ennen lapsia, metroradan varteen syntyneille lapsille taas kaupungilla vietettyjen vapaapäivien tai lomien ääniraita.

Olin säästellyt Amos Rex -taidemuseon uusinta näyttelyä koettavaksi lasten kanssa, mikä oli hyvä päätös. Hans Op de Beeckin Hiljainen paraati -teoskokonaisuus sai koko reissusakkimme ihastuksiin. Beeck on luonut näyttelytilaan veistoksellisen mielenmaiseman, kuin pysäytettyjä unenomaisia hetkiä. Näyttelyyn kuuluva videoteos on suorastaan hypnoottinen. Loiottiin pitkään yhdessä kasassa katsellen valkokankaalle rakentuvia ja muuttuvia miniatyyrimaisemia.

Amos Rexiin pääsevät alle 18-vuotiaat ilmaiseksi, ja me puolison kanssa vilautimme Museokorttia. Museokortin sovellus on muuten mainio apu reissuja suunnitellessa. Sieltä näkee helposti, mitä näyttelyitä missäkin museossa on menossa. Itse käytän sovelluksen karttaa etenkin vieraammilla kylillä kulkiessa ihan vain tsekatakseni, minkälaisia museoita ylipäätään on tarjolla ja minkälaisten etäisyyksien päähän ne sijoittuvat.

Burgerpettymys Sanomatalossa

Näyttelyn jälkeen kävimme syömässä Junky Vegan -ravintolassa, jonka ajatus on rakastettava: katuruokaa ilman eläinten kärsimystä. Olikin harmi, että burgerit olivat kuivat ja ihan yksinkertaisesti mauttomat. Toivon, että meidän kohdallemme sattui joku kämmi ja huono päivä, sillä wää, voi kun tällaiset ravintolat menestyisivät. Nyt kuitenkin koko sakki lapsia myöten oli sitä mieltä, että sapuska oli valjua.

Jos mielit vegaanista burgeria Helsingissä, suosittelen Bun2Bunia. Muut suositukset saa mielellään jättää kommentteihin.

Upea, upea, upea Maija Poppanen -musikaali Svenska Teaternissa

Ensimmäisen lomapäivän iltaohjelma toi elämääni ihan uuden teatterin. Jättekiva! Olin käynyt Svenska Teaternissa aikaisemmin kahvilla ja kuohuvalla, enkä edes ajatellut, että teatteri voisi minulle muuta tarjotakaan. Vaikka luin ruotsia A1-kielenä, ulosantini ruotsiksi on kankeaa ja ymmärrykseni kohtalaista, enkä ole käyttänyt kieltä aktiivisesti muutettuani pois Pohjanmaalta joskus 20 vuotta sitten.

Mutta hyvät hyssykät, Svenska Teaternissa saa suomenkielisen tekstityksen puhelimen sovelluksella kaikkiin esityksiin! Vielä paremmin toimii suuren näyttämön yläpuolella oleva tekstitystaulu, samanlainen kuin esimerkiksi Kansallisoopperassa on. En tiedä, onko tekstitysmahdollisuus ollut kauan, mutta sen tiedän, että ihan liian kauan olin siitä tietämätön!

Kävimme katsomassa Mary Poppins -musikaalin, joka oli yksiselitteisesti upea. Jokainen kehu, jonka siitä on kuullut, on oikeutettua kertoa sadalla. Näyttelijät, lavastus, koreografia, puvustus, musiikki, ihan kaikki. Itketti monta kertaa, kun kaikki oli vain niin wau.

Ruotsia osaamattomille ja tekstitykseen tottumattomille (päätimme, että nyt loppuu dubattujen animaatioiden katsominen, ja esimerkiksi kaikki Disney- ja Pixar-leffat katsotaan tästä lähin alkuperäiskielellä ja tekstityksillä) lapsille esityksen seuraaminen oli välillä vähän vaikeaa. Se ei kuitenkaan haitannut valtavasti, kun tarina oli pääpiirteittäin tuttu Maija Poppanen -kirjasta ja leffoista, ja kun lavalla tapahtui koko ajan niin paljon. Lavastukset – kokonaisuutena ehkä vaikuttavimmat koskaan näkemäni – vaihtuivat vähän väliä, ja näyttävät joukkotanssikohtaukset ymmärtää ilman yhteistä kieltäkin.

Kantapäitä yhteen heittäen hotellille

Kysynpähän vain, onko Maija Poppasen musikaalina nähtyään mahdollista vain kävellä? Ei ainakaan meidän mielestämme, ja tanssahtelimme teatterin jälkeen ensin lähikauppaan hakemaan iltapalaa ja siitä kantoja yhteen kopisuttaen hotellille.

Olin saanut muinoin PR-tilaisuudesta lahjakortin Scandic Grand Central -hotelliin, ja nyt oli aika laittaa lahjakortti toteen. Hotellin sijainti ei voisi paljon enempää – ainakaan junantuoman silmin – olla keskustassa: hotellirakennuksen alkuperäiset osat sijaitsevat rautatieasemalla, Eliel Saarisen suunnittelemassa jugendrakennuksessa. Huoneet olivat tyylikkäät ja kevyesti arjen yläpuolella.

Söimme iltapalaa sängyssä – lomalla voi – kunnes nukahdimme Helsingin jatkaessa humuaan suljettujen ikkunaverhojen takana.

Lomahaaveita: hotelliaamupala ja japanilainen kuplatee

Hotelleissa melkein parasta on, tättärätää, hotelliaamupala. Joskus hotellilomaa voi larpata nukkumalla kotona ja menemällä aamupalalle hotelliin. Scandic Grand Centralin aamupala sekä aamupalamiljöö ovat niin yltäkylläiset ja glamoröösit, että sen äärellä tekisi mieli luuhastella tunti toisensa perään. Erityisen lämpimästi muistelen tuoreita leipiä, pikkelöityjä kasviksia ja puuroa, joka ei tosin tainnut olla kasvismaitoon saati veteen tehtyä.

Jos reissuseurueen kahdelle vanhimmalle yksi loman odotetuista asioista oli hotelliaamupala, lapset olivat hekumoineet ajatuksella japanilaisesta kuplateestä. Tämän toiveen toteutti Zhaotea, josta kävimme nappaamassa bubble tea -mukilliset mukaan.

Maailmankaikkeuden verran ihmeteltävää

Toisinaan olen varma, että olen kiertänyt kaikki kotikaupunkini museot useaan otteeseen, kunnes Helsinki pääsee taas yllättämään.

Helsingin Observatorio on jostain syystä jäänyt aina museotutkani ulkopuolelle, mutta nyt vihdoin! Tähtitieteen yleisökeskuksen näyttelytilat ovat pienet, mutta tutkittavaa ja ihmeteltävää oli silti pariksi tunniksi – ja yhden maailmankaikkeuden verran. Oman osansa toi alaa opiskeleva opas, joka osasi kertoa asioita lasten tasoisesti ja silti aikuisenkin avaruuden ihmeistä hämmästymään saaden.

Tähtitorninmäellä Helsingin observatoriossa järkätään joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina yleisöopastuksia, jolloin pääsee oppaan johdolla vierailemaan myös vanhoissa havaintotorneissa ja näkemään planetaarioesityksen. Palataan sellaiseen saletisti.

Ursan tähtitorni Helsingin Kaivopuistossa järjestää taasen tähti- ja aurinkonäytöksiä, jotka ovat kokematta nekin. Kotikaupungissa riittää seikkailtavaa!

Second hand -putiikkeja ja sushibuffetia

Maailmankaikkeuden ihmeiden jälkeen siirsimme katseemme taas Helsinkiin, kun kuljeksimme pitkin kantakaupungin viikonloppuun rauhoittuneita katuja. Kun viettää arkeaan metsäisessä viisikymmentäluvun lähiössä, kantakaupungin jyhkeät kivitalot, hienostuneet puistot ja historiaa kopisevat mukulakivikadut ovat ihastuttavaa vaihtelua.

Kävimme vielä kirpputoritunnelmissa Iso-Roballa Fidassa, josta kuopus löysi yhden animekirjan. Samalla kadulla on myös Relove ja Flea Second Hand, mutta ne olivat molemmat niin piukassa väkeä lauantaina, että ei edes yritetty sisään. Eikä se haitannut lainkaan, enemmän hyrisin toiveikkuutta. Viikonlopun aikana olimme jonottaneet päästäksemme museoon (Amos Rex) ja kokeneet ruuhkaa useammassa käytettyjä tuotteita myyvässä putiikissa. Tällaista kaupunkieloa on ilo seurata.

Lounaalla kävimme saman kadun varrella Moshi Moshissa. Sushibuffet oli lasten toive, ja samaa toivoi myös lompakkoni, joka on muutaman kerran erehtynyt viemään lapsena niin sanottuun parempaan japanilaiseen ravintolaan. Kurkku-makeja ja avokado-nigirejä satasella nevö forget.

Siitä sitten kävelimme hotellille hakemaan säilössä olleen matkalaukun kuin ehdat turistit ikään. Kymmenen minuutin paluumatkan päässä odotti taloyhtiön saunavuoro. Täydellinen lopetus kotikaupunkilomalle.

Perheloma Helsingissä, kooste:

Pe:

• Aamupala, Green Hippo. Fleminginkatu 10
• Kirpputorihommat, UFF. Helsinginkatu 22
• Keilaus, Fun bowling. Helsinginkatu 25
• Museoseikkailut, Amos Rex. Mannerheimintie 22–24
• Ruokailu, Junky Vegan. Sanomatalo, Postikuja 2
• Teatteri-ilottelut, Svenska teatern. Pohjoisesplanadi 2
• Hotelli, Scandic Grand Central. Vilhonkatu 13

La

• Pötköttelyä ja aamupala hotellilla
• Museoseikkailut, Helsingin Observatorio. Kopernikuksentie 1
• Kirpputorihommat, Fida + Relove + Flea second hand kaikki Iso-Rooberinkadulla
• Sushibuffetmadness, Moshi Moshi. Iso-Roobertinkatu