Kävimme lauantaina päiväjytäilemässä lasten kanssa Kuudennella linjalla ja sen kainalossa olevalla Kaikulla. Nyt ensimmäistä kertaa järjestetty Skidit Disko veti tuvan täyteen väkeä, mikä ei ole ihme. Helsingin kokoisesta kylästä löytyy aika paljon perheitä, jotka meidän tapaan arvostavat tapahtumia, joissa kohderyhmänä eivät ole vain lapset tai vain aikuiset. Skidit Diskossa takapuolta kelpasi vatkata iästä riippumatta.

Eikä muuten ollut mitään ihan turhia jannuja asettelemassa levyjä lautaselle. Tiskijukan hommia Skidit Diskossa hoitivat DJ Taste ja DJ Orkidea. Me kävimme valloittamassa tanssilattian jälkimmäisen soittaessa. Jos Orkidea saa ihmiset diskoteekin lumoon Ibizalta Kauhajoelle, ei kai ihme, että rytmi tarttui ihan huomaamatta myös kolmevuotiaaseen. Hänen kehonsa alkoi elää rytmiä ja minä meinasin haljeta liikutuksesta niiden hentoisten tanssimoovsejen edessä.

Ensimmäistä kertaa diskoilemassa ollut kuopus hämmästeli meininkiä kantoliinan suojista. Lamput ovat hänestä siisteintä ikinä, joten ymmärrettävästi peilipallojen loisteessa riitti tuijoteltavaa. Myös Sellekhanksin livevisuaalit olivat perheemme nuorimmaisen jytääjän mielestä äärimielenkiintoisia. Vauvan korvia suojanneet peltorit olivat ehdottomat, sillä volyymit olivat lastendiskoksi turhan kaakossa. Mehudiskossa luulisi vähemmänkin jytinän riittävän. Samaa mieltä oli myös peltoreitta matkassa ollut esikoinen, joka ei liian kovalla olevan musiikin takia tahtonut lopulta tanssia paria biisiä kauempaa.

Onneksi tanssivatkaus ei ollut ainut tarjolla ollut aktiviteetti. Me mussutettiin popcorneja ja herkuteltiin Vironniemen päiväkotilaisten vanhempien valmistamilla pullilla. Baarin nukassa ollut vino koroke sai lasten leikeissä liukumäen muodon. Kavereiden kanssa oli kiva juosta riemusta kiljuen ympäri kapakkaa. Kiertävän muotoilukoulu Liikkuvan linnan järjestämässä muotoilupajassa mini tägäsi tusseilla lattialle levitettyyn jättimäiseen paperiin ja väkersi pahvista, tarramuovista ja räsyistä erihienon diskotikun.

Jos sinä mukuloinesi jäit tällä kertaa ilman loppuunmyydyn diskon lippuja, ällös huoli. Seuraavan kerran Kalliossa jytisee taas maaliskuussa, kun Skidit Disko järjestetään toistamiseen. Tarkempi päivämäärä on tämän postauksen ilmestyessä jo luultavimmin ilmestynyt Skidit Diskon tapahtumasivulle Facebookissa.

Jaa