Kaupallinen yhteistyö: Fiskars

Olen sanonut tämän ennenkin monet kerrat, mutta jälkeen kerran on todettava: kaupunkiviljelyssä riittää opeteltavaa loppuelämäksi. Saadessamme useamman vuoden palstalottoamisen jälkeen oman palstapaikan Kivinokasta neljä vuotta sitten, ajattelin, etten juurikaan panosta palstan kukkasiin.

Vähänpä tiesin ja etenkin vähänpä ymmärsin!

Ajattelin, että aarin tila kannattaisi käyttää mahdollisimman hyvin hyödyllisten, eli silloisten ajatusteni mukaan syötävien kasvien kasvattamiseen. Toisekseen ajattelin, että palstalla kukat menisivät vähän kuin hukkaan, kun ei niitä siellä kukaan olisi ihastelemassa (haha, minähän vietän valtaosan ajastani palstalla usean kuukauden ajan vuodessa). Kolmanneksi en kymmenen vuoden kaupunkiviljelykokemuksen jälkeenkään ymmärtänyt, että kukat eivät ole (vain) ihmisiä varten.

Ilman pölyttäjiä ei ole elämää

Luonnossa kaikki liittyy kaikkeen. Kukat ovat pölyttäjähyönteisille elintärkeitä, sillä niistä ne saavat mettä ja siitepölyä. Samalla kun pörriäiset päryyttävät menemään kukasta toiseen, ne pölyttävät kasveja tehokkaasti ja auttavat niitä lisääntymään ja tuottamaan hedelmää. Ilman pölyttäjähyönteisten pörinää, ininää ja surinaa ei palstoilla, pihoilla, metsissä ja pelloilla kasvaisi juuri mitään.

Ja kun tietää, että kasvit taas valmistavat happea, voi aika nopeasti tehdä laskukaavan siitä, miten elintärkeitä pölyttäjät ovat myös meille ihmisille.

Maailman mehiläiskannat ovat kuitenkin heikentyneet tasaiseen tahtiin, ja tutkijat varoittelevat hyönteisiä uhkaavasta sukupuutosta. Siihen ovat syynä muun muassa hyönteisten luontaisten elinympäristöjen tuhoutuminen, mitä muun muassa tehomaatalous ja kaupungistuminen aiheuttavat. Osansa tuhossa on myös ilmastonmuutoksella ja haitallisilla torjunta-aineilla.

Pörriäisten pelastussuunnitelma

Mitä tavan tallaaja sitten voi tehdä, jotta hyönteismäärät eivät jatkaisi hälyttävää romahtamistaan?

Jättämällä hyönteismyrkyt ja torjunta-aineet kauppaan. Esimerkiksi tehoainetta ilmaan vapauttavat laitteet eivät torju, vaan tappavat hyönteiset – olkoon se hyönteinen sitten hyttynen tai mehiläinen. Ja toinen ei ole yhtään toista tärkeämpi, jos kylmästi ajattelee ihan vain pölytyshommia: valtaosasta esimerkiksi mustikkasatoa on kiittäminen hyttysiä, jotka mustikankukat ovat pölyttäneet.

Antamalla nurmikon rehottaa. Jos se tuntuu liian villiltä ajatukselta alkuunsa, homman voi aloittaa pieneltä läntiltä. Pihan perällä oleva rehottava viheralue on kaivattu turvasatama pölyttäjille. Tämän voi tehdä myös kaupungissa nurmikollisessa kerrostalopihassa. Meidän taloyhtiössämme kokeiltiin viime kesänä ensimmäistä kertaa jättää muutama läntti nurmikkoa kasvamaan vapaana. Nopeasti siinä alkoivat kukkia erilaiset luonnonkukat, ilman että mitään oli kylvetty. Bongasin ainakin voikukkia, niittyhumalaa, apilaa ja piharatamoa.

Perustamalla pölyttäjien vesibaarin. Meillä on sekä parvekkeella, palstalla että mökin pihassa tarjolla vettä janoisille pölyttäjille. Pieni laakea astia on tähän kätevä (kirpparilta kauniit saviastiat ovat tähän söpöjä!) ja kun astian pohjalle laittaa muutaman kiven tai asettaa oksan nojaamaan reunaa vasten, pörriäiset pääsevät astiasta ylöskin, jos innostuvat baarin tarjonnasta vähän liiaksi.

Istuttamalla pörriäisten mieleen olevia kukkia. Enpä keksi kauniimpaa ja antoisampaa tapaa auttaa pörriäisiä kuin istuttaa kukkasia! Meillä helsinkiläiskodin pikkuisella parvekkeellakin käy kevään ensimmäisistä lämpimistä päivistä lähtien surina ja pörinä, kun kevään sipulikukat, kuten helmililjat ja narsissit, houkuttelevat kohmeloiset pölyttäjät herkuttelemaan. Ja kun sitten ilmojen lämmetessä parvekkeella kasvaa kesäkukkien lisäksi myös syötävää, kuten tomaatteja ja papuja, pörriäiset pölyttävät niidenkin kukat.

Pölyttäjien suosikkikukat

Itse olen ilokseni huomannut, että siemenpusseissa ja välillä ihan kukka- ja perennataimissakin on nykyään merkintä, jos ne ovat pölyttäjien mieleen.

Itse esikasvatin tänä keväänä kesäkukista kaunopunahattua, punakosmosta, olkikukkaa ja isotsinniaa, jotka valitsin sekä kauneuden että pölyttäjäystävällisyyden takia. Lisäksi laitoin mustasilmäsusannaa, sillä se on itselleni lapsuuden kesäkukka. Mitään varmaa tietoa mustasilmäsunannan pölyttäjäystävällisyydestä en löytänyt.

Itse olen ostanut myös pari pitkälle jalostettua daaliaa, jotka eivät ehkä niinkään pölyttäjiä kiinnosta. Mutta Kevätmessuilta löysin yksinkertaiskukkaisia daaliajuurakoita (eli niiden kukinnot eivät ole sellaisia valtavan kerroksellisia), ja niiden pitäisi kuulemma olla ainakin perhosten mieleen – tänä kesänä se nähdään!

En siis ole 100 prosenttisen tarkka siitä, että kaikki kukat ovat pölyttäjien supersuosikkeja, mutta siitä olen tarkka, että pörriäisille kyllä löytyy herkkua jos minkälaista.

Yhteistyökumppanini Fiskars on kerännyt sivuilleen listan kukista, jotka ovat pölyttäjien mieleen:

Ahdekaunokki, nurmikaunokki, ruusuruoho, purtojuuri, hunajakukka, kangasajuruoho, kehäkukka, keltamaite, kanerva, keto-orvokki, niittyhumala, ketoneilikka, puna-apila, valkoapila, kevätesikko, illakko, puna-ailakki, lehtosinilatva, isomaksaruoho, mäkimeirami, päivänkakkara, rantakukka, ruiskaunokki.

Savimaa eläväiseksi kukkapenkiksi

Näin neljännen palstavuoden aluksikin palstallamme riitti rakennettavaa. Olemme edenneet palstalla pieni pala kerrallaan, ja kuten ehkä kirjoituksen alusta saattoi päätellä, ovat nämä kukkahommat olleet viimeisimpänä listalla. Nyt oli kuitenkin vihdoin aika muuttaa kitukasvuinen savimaakaitale meheväksi kukkapenkiksi.

Meillä on keskellä palstaa pieni terassintapainen. Siinä on pöytäryhmä, jota ympäröivät kolmelta sivulta perennapenkit. Kaksi sivustoista laitoin kuntoon viime syksynä, ja syksy onkin kevään lisäksi mainiota aikaa laittaa perennapenkkejä kuntoon.

Tähän kasvukauden alkuun jäi sitten vielä kolmas siivu; pieni savimainen läntti, jossa on yrittänyt kasvaa milloin mitäkin siihen siirtämääni perennaa. Mutta kivikova savimaa ja palstalle porottava aurinko eivät ole saaneet mitään kukkaa tai kasvia riehaantumaan onnesta, joten nyt oli aika tehdä tuonkin kaistaleen perusteet huolella.

Perennapenkki valmistuu kohopenkin rakennusopein

Kukaan viljelyhommiani seurannut ei varmastikaan ylläty, että rakennan perennapenkitkin kohopenkkien tyylisesti. Rakensin ensimmäisen kohopenkin viime vuonna ja ero entiseen oli niin huima, että nykyään rakennan myös kasvulavat kohopenkkiopein.

Kirjoitin kohopenkistä, sen periaatteista, historiasta ja hyödyistä enemmän täällä. Mutta tärkeimmät syyt ihastua kohopenkkiin perennapenkkiä perustaessa ovat sen muhevuus sekä rahansäästö. Ostomultaa tarvitaan vain vähän, sillä penkkiin käytetään hyödyksi kaikenlaista luonnosta löytyvää herkkua, jotka ajan kuluessa maatuvat penkkiin.

Näin perustat kukka/perennapenkin

Kun paikka oli valittu ja penkin muoto hahmoteltu, aivan ensiksi kaivoin maahan noin 25 senttiä syvän kaivannon. Siirsin kaivetun maan sivuun, sillä se laitetaan lopulta valmiin kohopenkin päälle. Jos kohopenkin paikalla kasvaa nurmikkoa tai heinää, nurmi tai heinä kaivetaan esiin isoina palasina, jotka sitten penkkiä rakentaessa asetetaan penkin uumeniin ruohotupsut alaspäin ja juuret ylöspäin osoittaen.

Kun kaivanto on valmis, laitoin pohjalle pahvia sekä paperipusseja, joista olin irrottanut teipit ja muun maatumattoman. Tämä kerros estää maahan mahdollisesti jääneiden rikkakasvien juurien tunkemisen penkkiin, mutta maatuu pohjalle ajan kuluessa. Madot ja muut pieneliöt pääsevät luikertelemaan penkkiin sivuilta, mutta jos teet perennapenkkiä kehikkoon, pohjan pahveihin voi tehdä pieniä reikiä.

Pahvien päälle kerrostin läjän risuja. Ne löytyivät kuin tilauksesta palstan viereisten puiden alta. Risut pitävät penkin pohjan ilmavana useiden vuosien ajan, kunnes maatuvat kokonaan.

Seuraavaan kerrokseen asettelin kaivamani heinätupot ruohotupsut alaspäin ja juuret kohti taivasta. Näin ne eivät lähde siitä kasvamaan, mutta maatuvat aikanaan osaksi mehevää penkkiä.

Tässä vaiheessa myös reunustin penkkiä, mikä ei ole pakollista. Meillä se on kuitenkin todettu hyväksi, että pienimmätkin ihmispuutarhurit huomaavat, että tässä muuten kasvaa jotain, joka ei tahdo tulla tallotuksi. Valkoiset jättilaatat ovat remontin ylijäämää, joilla reunustin myös syksyllä perustamani penkit. Ne siis todistettavasti kestivät ainakin yhden runsaslumisen pakkastalven ja maan ruotimisen. Penkin päähän lapsi kävi keräilemässä metsiköstä kiviä.

Heinätuppojen sekaan levitin myös läjän merenrannasta keräämääni viimevuotista järviruokoa. Tähän kerrokseen voi heitellä myös puutarhakompostorin maatumattomat jätteet sekä kaikki talventörröttäjät, varret ja lehdet palstalta.

Maata rikastuttavien orgaanisten kerrosten jälkeen lapioin penkkiin siitä pois kaivamani maan. Sen sekaan levitin luomulannoitetta. Olisin mielelläni käyttänyt hevosenlantaa, mutta tällä kertaa huiskuttelin maan sekaan kanankakkaa.

Lopulta laitoin penkin päälle vielä hyvän kerroksen pussimultaa.

Perennapenkissä kasvaa sekaisin kesäkukkaa, monivuotisia ja syötävää

Valmiiseen penkkiin muuttivat ensimmäisenä pari valmiina ostamaani daaliaa sekä esikasvattamiani daalioita, kaunopunahattua, punakosmosta, olkikukkaa ja isotsinniaa. Koska paljasta maata jäi paljon, ympäröin taimet järviruokokatteella. Kateviljelyn eduista kirjoitin enemmän täällä.

Ajatuksenani on lisätä penkkiin vielä monivuotisia kasveja; jotain maanpeittokasvia, ehkä jotain koristeheinää ja luultavasti muutama kukkiva perennakin. Syksyllä sujautan penkkiin sipulikukkia, jotka nousevat sieltä sitten ensi keväänä ensimmäisenä niin pörriäisten kuin meidän ihmisten iloksi.

Koska olen kukkien kanssa vasta alkutaipaleella, on opittavaa ihan perusasioistakin valtavasti. Tahtoisin esimerkiksi oppia, miten luoda penkki, jossa koko kesän kukkii jotakin. Inspiroiduin valtavasti reissullamme Verlassa, jossa tehtaan patruunan puutarhassa kukkapenkit oli rakennettu ihanan kerroksellisiksi ja keväästä syksyyn kukkiviksi.

Kesäkukkien ja perennojen lisäksi sujautan penkkiin myös jotain syötävää. Ehkä yrttejä ja kauniisti köynnöstävää ruusupapua. Patruunan puutarhassa bongasin perennapenkistä kasvavat tankoparsat, mikä olisi mahtava idea: parsasatoa saa odotella kauan, mutta mikäs siinä odotellessa, kun sillä aikaa penkki kukkii kauniina.

Perennapenkin rakentamisessa meillä oli käytössämme yhteistyökumppanini Fiskarsin välineistä:

Jaa