Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Paitsi kuten huomaatte, tällä kertaa kuvassa onkin äidin sijaan isi! Totuuden nimissä sen takia, että joululomaviikko sai niin leppoisiin tunnelmiin, että arkikuvan ottaminen unohtui täysin. Melkein kolme vuotta arkikuvasarjaa, kolmen vuoden välein, mutta sitten 155. kuva otti ja unohtui.

Tämä oli kuitenkin myös tilaisuus nostaa puoliso arkikuviin mukaan, sillä vaikka hän ei työnsä takia voi kuvissa näkyä, meidän sakkimme ei ole kokonainen ilman häntä. Näin tässä myös tilaisuuden karata itse puutarhakauppaan, kun nakitin puolison kirjoittamaan arkikuvapostauksen tekstin puun ja kuoren välissä olemisesta, eli töissä käyvän isin näkökulmasta:

”Vaimoni lähti siemenkaupoille, ja antoi minulle näppäimistön ja mahdollisuuden ajatuskoostaa omia mietteitä hienon arkikuvan kera.

Olen viimeisten vuosien aikana saanut ja onneksi pystynyt olemaan kotona enemmän kuin moni muu isä. Sen on mahdollistanut Hannen työ ja se, että omasta työstäni pystyn hakemaan osittaista hoitovapaata ja näin tehdä lyhennettyä työaikaa.

Vaikka tämä vaikuttaa palkkaani, olen äärettömän onnellinen, että saan olla kotona enemmän ja ottaa reilummin vastuuta arjen pyörittämisestä. Lapset ovat vain kerran pieniä, ja heille nyt suotu aika ja yhdessäolo vahvistaa perhesiteitä ja luo pohjan heidän koko elämälle. Toivotaan että he joskus vuosien päästä ajattelevat, että olipa meillä kivaa, kun iskä pystyi niin paljon meidän kanssamme olla.

Toki tämä myös Hannen töitä ja jaksamista helpottaa, kun pystyn olemaan enemmän kotona. Sivutuloksena olen myös saanut ja joutunut opettelemaan valokuvausta, mikä on ikuista oppimista. Aina sieltä pään takaa kasvaa joku kaktus tai kuusenoksa tai tämä kuva ei oo tarkka tai jätä tilaa tuonne ja laita mut tohon ja ja. Mutta oikeasti meidän tiimimme on ollut aina toimiva ja meillä on kivaa yhdessä.  Hanne suunnittelee ja minä toteutan, se voisi jollain tavalla kuvastaa meidän arkemme toimintaa.

Jos siis ikinä mahdollista, suosittelen käyttämään vähintään isyyslomat, mutta myös muutkin sallitut ja toisen vanhemman kanssa jaettavat perhevapaat; viettämään niin paljon aikaa kotona kuin mahdollista. Jos sen mahdollisuuden jättää käyttämättä, se varmuudella joskus vielä harmittaa. Väitän, että jos vanhempi jättää pikkulapsiajan väliin, ei lapsiin pysty enää heidän kasvaessaan luomaan niin tiivistä ja vahvaa suhdetta.

Töitä minä ehdin tehdä vielä vähintään 25 vuoden ajan, mutta molemmat lapset ovat luultavasti muuttaneet omilleen jo reilun kymmenen vuoden kuluttua.”

Jaa