Kaupallinen yhteistyö: Visit Alavus

Takapenkki oli singahtaa sijoiltaan täpinästä, kun yhtäkkiä keskeltä peltomaisemaa se ilmestyi näkyviin: keltaisena hehkuva palatsimainen rakennus ja sen vieressä auringossa hehkuva maailmanpyörä.

Teimme viime viikolla perheen kanssa reissun kotimaanmatkailun ytimeen, Alavudelle, joka tunnetaan ehkä parhaiten Tuurissa sijaitsevasta Kauppakylästä. Odotinkin innolla voivani kokea sellaista hurmoksellista kotimaanmatkailun tunnelmaa, jota Alavus rennosti ja vapauttavan epäironisesti kuplii.

Lapsille kaikki oli uutta, mutta minulle ja puolisolle huudit olivat pohjalaissyntyisenä entuudestaan tutut. Ja juuri siksi seikkailija minussa oli niin hykerryksissä, kun löysimme jännyyksiä tutuista paikoista ja kulmilta, joita ei ole ehkä ohi kulkiessaan miettinyt erityisen kutkuttaviksi – kunnes vähän alkaa tutkia ja raaputtaa, mitä kaikkea pinnan alla ja sivulaidoilla tapahtuukaan!

Me matkasimme junalla Seinäjoelle, josta nappasimme alle vuokra-auton. Jos olisimme pysyneet reissullamme vain Alavudella tai Tuurissa, niihin molempiin olisi päässyt Seinäjoelta myös taajamajunalla. Tuurissa asema on ihan Keskisten Kyläkaupan nurkilla.

Meillä oli mahtava perhereissu Etelä-Pohjanmaalle, tervetuloa matkalle mukaan!

Lapsille ilmainen tivoli (kyllä se Vesa tietää!)

Saapumispäivän ilta pyhitettiin suosiolla Kyläkaupan alueella pyörimiseen.

Lapset saivat päästellä odotuksen keräämiä höyryjä ulos Miljoonativolissa, josta löytyy kaikki Tivoli Sariolan vempeleet ja joka on ilmainen kaikille alle 13-vuotiaille. Lapset juoksivat läpi kaikki laitteet, mutta itse pääasiassa nökötin tyytyväisenä alueen penkeillä imien tivolin tunnelmaa ja hellepäivän lämpöä.

Maailmanpyörään minäkin uskaltauduin, ja sieltä avautuvat maisemat saivat kikattelemaan ihastuksesta ja hämmennyksestä. Tuurin Kauppakylä on todellakin kuin laakeiden peltojen keskellä kohoava oma absurdi maailmansa, jota hallitsee Keskisen Vesa.

Opimmekin jo ensimmäisenä päivänä, että kaikki puhuvat Vesa Keskisestä sellaisena leppoisena valtakunnan hallitsijana, jota kutsutaan kaverillisesti ihan vain etunimellä.  ”Niin kivasti Vesa meille tällaisen ilmaisen kesäjunankin laittoi! Kyllä se Vesa tietää!”, saimme kuulla, kun ajelimme pyörillä kulkevalle kesäjunalla, joka kulki muun muassa telkkaristakin tutun Onnelan-karavaanarialueen läpi.

Niinpä mekin opimme puhumaan Vesasta.

Mummin ja paapan pizzat

Yksi eniten odotetuista jutuista oli sellainen meidän perheellemme varattu erikoisuus, sillä näimme vanhempani, eli lasten mummin ja paapan. Jälleennäkemisen riemu oli varattuna vain meille, mutta sen sijaan ihan jokainen Tuurissa kävijä voi nautiskella mummin ja paapan pizzat, hampurilaiset tai muut ruokaherkut.

Tuurin Kotipizza ja Rolls kun ovat äitini ja isini ravintoloita. Me piipahdimme siellä reissun aikana syömässä kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla söimme pizzat (Huuhkana currymaustetulla härkäpavulla oli syntisen hyvä!), toisella kerralla tilattiin pöytään veganiset wrapit, seitanrullat, ranskalaisia ja tietenkin myös pizzaa (pizzatäytteissään valikoivat lapset rakastavat, kun pizzaan saa kantarelleja).

Onnentähti-hotelli, eli yöpyminen kuin kultaa ja mirhamia

Absurdi-sanaa tuli viljeltyä reissun aikana useampaan kertaan, eikä vähiten Kauppakylän ytimessä olevassa Onnentähti-hotellissa, jossa pidimme majaa kahden yön ajan.

Onnentähti-hotelli on ulkoapäin kuin parkkipaikan ja peltojen keskelle toisesta todellisuudesta tipahtanut palatsi: keltainen väri hehkuu häpeilemättömänä, valkoiset paadet komeilevat koollaan ja tornit kohoavat sinistä taivasta vasten.

Me leikimmekin olevamme yötä palatsissa, mihin ei paljoa mielikuvitusta edes tarvittu. Sviitissämme oli kaksi huonetta, joiden katto ja niissä roikkuvat kattokruunut olivat korkealla, seinät krumeluurit kuin saduissa ja sängyt niin pömpöösit, että saletisti ei olisi patjojen alla ollutta hernettä tuntenut herkempikään prinsessa.

Itse asiassa yllätyin kaiken yltäkylläisen kultaisen (vessan hanoista roskiksiin kaikki oli kultaisen sävyistä!) keskellä siitä, että huoneet oli remontoitu laadukkaasti ja tyylillä. Valaistuksen muunneltavuus oli mietitty vimpan päälle, ilmastointi toimi smoothisti, sängyt olivat mukavat ja saunassa tuoksui tuore puu.

Sillä kyllä, meillä oli oma sauna! Ja jättiporepunkka, eli ei pohjalaislähtöisille suomennettuna: iso poreamme. Niissä kävimme nautiskelemassa, kun olimme ensin käyneet huhkimassa hotellin salilla. Olin ottanut mukaan juoksukamat pellonlaitalenkkejä varten, mutta helteellä valitsin suosiolla salin juoksumaton ja muut vempeleet.

Illalla lasten mentyä nukkumaan, vaklasin palatsin terassilta mielenkiinnolla, kun nuorisolaiset vetelivät mopoilla parkkipaikalla paskarallia ja jytyyttivät vierekkäin parkkiin ajettujen autojen stereoita. Tuuri 2021, Vähäkyrö 1998, sama meno!

Luomumansikoita ja turkoosin lammen uimaonnea

Reissun toinen päivä, hotellilla nautitun aamupalan jälkeen, aloitettiin mansikkaisesti Suutalan Mansikkatalolla. Mansikanviljelijöiden tyttärenä ilahduin, kun huomasin, että Alavudelle matkustaessaan voi tehdä herkullisen maaseuturetken. Kivaa vastapainoa Kauppakylän härdellille!

Suutalassa viljellään mansikkaa luomusti, ja kausi oli meidän käyntimme aikaan juuri alkamassa. Suutalaan voi piipahtaa poimimaan kourallisen tai enemmän kesää. Myös valmiiksi poimittua myydään niin rasioissa kuin laatikoissa. Tilamyynnissä on tarjolla myös muun muassa hunajaa.

Me vietimme tilalla useamman tunnin, kun meidän ja tilan lapset löysivät heti toisensa. He pomppivat trampoliinilla, leikkivät leikkimökissä ja painelivat pitkin pihaa niin että lopulta meidän nuorimmaisen kenkiä etsittiin piharakennusten ylisiä myöten.

Saimme myös erityishellintää, kun talon väki oli laittanut meille lounaaksi aivan ihanaa nokkoskeittoa. Jälkkäriksi nautimme mansikkabritan – kauden ensimmäisen, sen, josta tietää kesän todella olevan täällä!

Vatsat hellittyinä emäntä vei meidät vielä uimaan mansikkatilan läheiselle lammelle, jota hän kehui seudun parhaaksi uimapaikaksi. Eikä perusteetta! Suloinen hiekkaranta mäntyjen katveessa ja turkoosin kirkkaana hohtava vesi olivat aivan epätodellisen ihania. Ritolan Valkeislammen Vetolan-uimaranta sijaitsee pohjavesialueella, joten vesi on hämmästyttävän puhdasta ja etenkin hellepäivänä virkistävän viileää.

Supikkaat ja muut perinnepopot made in Töysä

Seuraavan kohteen, ja etenkin siellä kohteessa olevan tietyn hyllykkörivin takia kannattaa tehdä retki kauempaakin. Pikkutien varressa nököttää valkorapattu talo, jonka kyljessä keltainen mainosvalo kertoo tässä olevan kenkätehtaan. Moni Lähiömutsin Instagram-seuraaja yllättyi tästä tiedosta, eikä syyttä. Kyltti ei ole mikään muinaismuisto, vaan talon uumenissa ihan todella toimii Töysän kenkätehdas.

Tehtaan tuotoksia myydään tehtaan kyljessä olevassa Töysän kenkätehtaan tehtaanmyymälässä. Siellä on paljon tuontikenkiäkin, jonnekin menneille vuosikymmenille pysähtynyt fiilis ja aina yhtä hersyvän sydämellinen asiakaspalvelu.

Itseäni kiinnosti eniten hyllykkö, jossa talon omaa tuotantoa olevat perinnekengät ovat. Niin varmasti teitäkin, sillä aina kun omat 7 vuotta vanhat ja  niin festareilla kuin metsäretkillä palvelleet supikkaani vilahtavat jossain, saan kysymyksiä, mistä ne ovat. No täältä, Töysän kenkätehtaalta! Supikkaiden lisäksi tehdas valmistaa myös monen sorttista lapikasta ja saapasta sekä huopaisia Arctips-lapikkaita ja-supikkaita.

Minä olin ajatellut ostaa melkoisen ryönäisessä kunnossa olevien värjäämättömien supikkaideni rinnalle juhlakäyttöön tarkoitetut vastaavat, mutta kun äkkäsin hyllyssä punaiset samanmoiset, valinta oli selvä.

Lapsille löytyivät mieleiset tennarit (ei oman seulani läpäivät, mutta lapset rakastavat tarpeeseen tulleita tennareitaan) ja puolisolle saksassa tehdyt just sopivan paapat sandaalit. Kokoja siis löytyy isommallekin koivelle! Itse ostin myös ruotsissa tehdyt mustat puukengät mökille helposti jalkaan sujautettaviksi kengiksi. Niiden paksu puupohja pitää talvella villasukkien kanssa kesämajamme lattialla väijyvän kylmyyden etäällä. Olen tuollaisia puukkareita yrittänyt löytää kirpparilta, mutta mielelläni jätin ne rahat Töysään.

Kirpputorin kautta hampurilaisille

Töysän jälkeen lähdimme seuraamaan pappatunturia, joka pärryytteli sopivasti Alavuden keskustan tuntumaan, jonne meilläkin oli matka.

Piipahdimme käymään Alavus-kirppiksellä, josta puoliso löysi jonkun itse tekemiä vaappuja. Niillä kuulemma narrataan kuhaa ja taimenta tulevilla kalareissuilla. Sitten nälkä ajoi hakeutumaan ruuan ääreen.

Päivällisellä koimme positiivisen ruokayllärin, kun Ravintola Wagnerin vegelistalta valikoidut kasvishampurilaiset (itse tehty paholaisenhillo välissä, ah!) kukkakaaliwingsit ja itse tehdyt ranskanperunat osoittautuivat vallan erinomaisiksi.

Sillä faktahan on se, että etenkään kaltaiseni kasvissyöjä ei voi odottaa Alavudelta mitään kulinaristisia ja ainutlaatuisia ruokaelämyksiä, enkä oikein tiedä, sopisiko moinen edes tunnelmaan. Sen sijaan paikallisen baarin – jossa myös lauletaan karaokea ja jännitetään tietovisoissa – terassin nurkkapöydässä nautittu kotitekoisen rempseä ja hyvä hampurilaisannos oli juuri sitä, mitä tarvittiin.

Pesäpallo ja Alavus ne yhteen soppii

Ruuan jälkeen seurasi ohjelmanumero, jota minä olin odottanut eriskummallisen paljon ja johon lapset suhtautuivat epäileväisesti. Onko nimittäin edes käynyt Alavudella, jos ei ole käynyt katsomassa kansallislajia, pesäpalloa? Epäilen, ja siksi ilahduin, kun paikallisella pesäpallopyhätöllä Montulla meni miesten piirisarjan peli.

Me puolison kanssa olemme muksuna pelanneet pesäpalloa kyllästymiseen asti – olemmehan molemmat Pohjanmaalta kotoisin – mutta lapset eivät olleet koskaan nähneet pesäpalloa. Niinpä katsomossa istui pari helsinkiläisvanhempaa, jotka innoissaan selittivät pelin tapahtumia ja haaveilivat pesäpallohöntsäilystä (räpylät löytyy, mutta mailaa ei vielä) ja ainakin yksi lapsi, joka vaikuttui näkemästään. Syöksyt pesälle olivat erityisen vau!

Ilta-auringot ja -uinnit lasikodalla

Ilta-auringot kävimme nauttimassa Kirkkojärven rantaan rakennetun Lasikodan näköalatornissa. Lasikota on ihan kaikkien käytettävissä, ja kylmemmällä säällä siellä olisi voinut kaupungin tarjoamilla puilla käristää vaikka vegemakkarat. Nyt helteellä pitäydyimme kuitenkin lähikaupan jätskeissä, jotka syötiin kilpaa auringon kanssa.

Iltapulikoinneille mentiin Lasikodan viereiselle Tusan uimarannalle. Se on pitkälle matala ranta, jossa on pienempienkin vesipetojen kanssa mukava olla. Siitä kun vielä valuimme hotellille ja siellä saunaan, olivat hyvät yöunet vauhdikkaan päivän jäljiltä varmaksi pedatut.

Ihanasti pihalla – pihamyymälä ja seikkailupuisto Huikia

Reissun kolmantena päivänä päätettiin niin sanotusti piipahtaa Vesalla mekin, sillä Kauppakylän Pihamyymälä oli palstalaisille ja mökkiläisille sen verran houkutteleva. Ja toden totta, kuten Vesalle tapana on, Pihamyymälä oli jättimäinen sekin. Jotain ostettiinkin: pikkumökille keinuun rullattava patja ja pieni rikkaharja.

Pihamyymälän vastapainoksi (tylsää, kuului seurueen kahden nuorimman mielipide) seuraavaksi oli luvassa yksi lasten eniten odottamista paikoista, eli ihan Kauppakylän tuntumassa oleva Seikkailupuisto Huikia! Eikä siinä, me vanhemmatkin odotimme sitä kovasti:

Lapsille jännä metsähuvipuisto, aikuisille kiva metsäsali ja perheille mainio yhteisseikkailu. Tykkään kiipeilypuistoista koko perheen yhteistekemisenä ihan hurjasti. Seikkailupuisto Huikiassa on viisi rataa, joissa riitti etenkin loppua kohden haastetta ihan kaikille. Sporttiradan korkealla yläilmoissa killuvien puulautasten varassa tasapainoillessani meinasi tulla jännityskakka housuun – ja minua tsempannutta esikoista nauratti kamalasti.

Kolme tuntia, paria mustelmaa sekä nirhaumaa ja muutamia itkupotkuraivareita myöhemmin olimme koko sakki vetäneet läpi kaikki viisi rataa, wau!

Ukkosshow ja kirppiksiä

Sade rysähti päälle sillä sekunnilla, kun olimme päässeet autoon. Helteet olivat houkutelleet paikalle jylisevät ukkosrintamat, ja kuten Vesan valtakunnassa tapana on, tämäkin oli suurta ja komeaa koettavaa. Lämpötila tipahti muutamassa minuutissa melkein kymmenen astetta, ja rakeet moukaroivat niin että vuokra-auto soi rumpuna. Ostoskärryt kiisivät ohi pitkin tietä, ja kyläkauppaan tulvi vettä sisälle.

Huh.

Sateen hellitettyä, piipahdimme syömään mummille ja paapalle, minkä jälkeen kävimme kauppakylän vieressä olevalla Onnenkirppiksellä. Siellä kuopuksella kävi tuuri (tai Tuuri), kun hän löysi kauan haaveilemansa Adiksen shortsit.

Illaksi lähdimme vielä Alavuden keskustaan, jossa piipahdimme Ykköskirppiksellä. Hellettä uhmaten sovitin muutamia vaatteita, ja löysin itselleni hörselöpaidan ja villa-alpakkapaidan. Esikoinen oli onnessaan löytäessään LOL-säästöpossun, josta hän on haaveillut, mutta jota hänen mälsä äitinsä ei ole suostunut uutena ostamaan.

Leipomo-kahvila kuin silloin ennen

Päivän päätteeksi tahdoin vielä esitellä helsinkiläislapselleni jotain, mitä he eivät meidän kotikonnuillamme noin vain enää pääse kokemaan:

Tiedättekö ne kahvilat, joissa on turha kysellä vegaanisia leivoksia, koska kaikki tehdään itse voihin ja kermaan? Tai joissa on turha pyytää erikoikahveja, koska ainut oikea kahvi on Juhlamokka? Minä en tiedä montaa, ja siksi käyn sellaisissa spesiaalisumpeilla aina kun mahdollista.

Sellainen on leipomo-kahvila Nallenpesä. Siellä tunnelma on kuin Aki Kaurismäen elokuvista, mitä nyt asiakaspalvelu on iloista ja nauravaisen ystävällistä. Lapset ottivat juomat eriparilaseista ja kuopuksen maahan tipahtanut jätskipallo (klassikko!) korvattiin muitta mutkitta uudella ilman erillistä maksua. Ja minä ja puoliso nautimme sokerimunkit, joiden sisässä oli kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita. Ja palan painikkeeksi juotiin Juhlamokat, tietenkin.

Illaksi pyörähdettiin vielä käymään Tivolissa tiristämässä lapsista loputkin energiat pois. Sillä seuraavaksi vuorossa oli yksi erikoisimmista yöpaikoista koskaan.

Yö vanhan höyryveturin perässä olevissa junavaunuissa

Tuurin vanhan vuonna 1908 rakennetun juna-aseman pihassa on ehkäpä pitäjän ihastuttavin paikka yöpyä: Junamajoitus Tuurin asema. Vuonna 1931 rakennetun höyryveturin perässä olevat junavaunut on muutettu majoituskäyttöön. Hyttejä on vain muutamia, ja ne ovat kaikki eri kokoisia, omalla tavallaan sisustettuja ja jokaisessa on oma kylppäri vessoineen.

Ei tarvitse olla edes junafani (minä olen!) rakastaakseen tätä yöpymiselämystä! Hytit ovat tyylikäs ja näyttävä yhdistelmä 1950-luvun Suomea ja Meksikon pikajunan fiilistä. Asemarakennuksessa järjestetään muun muassa joogaa, ja meidän reissumme aikaan siellä oli käynnistymässä joogaretriitti.

Paikan toinen vetäjä, tarkoitan siis konduktööri, Ari Haukka oli ensinnäkin rennon mukava, mutta myös niin mahtava tarinanveistelijä, että lapset muistelevat niitä juttuja haltioituneena vielä joulunakin. He saivat lahjaksi juna-avaimenperät, ja niille on tälläkin hetkellä pedattuna lastenhuoneessa omat sängyt kuin Roope Ankan ensilantille.

Iltaa kohden sade taas alkoi, ja oli ihana nukahtaa vaunun kattoa hakkaavaan sateeseen ja ilmastointivempeleen viileyteen.

Minigolffia ja THE kirppis

Viimeisen reissupäivän aamupala syötiin itsepalveluperiaatteella ravintolavaunussa. Konduktöörin kahvia ja puurohiutaleita sai lainata. Vihreillä sametti-istuimilla istuessaan ja pihamaan kukilla kauniiksi laitettuun miljööseen tuijottaessaan se ihan rysähti rinnan päälle: onni siitä, miten monipuolisen yllättävä matkailumaa Suomi on.

Hyvästeltyämme junan, konduktöörin ja junakoiran, kävimme pelaamassa kierroksen minigolfia. Kyläkaupan vieressä oleva minigolfata on Onnentähti-hotellin asiakkaille ilmainen ja muuten 3 euroa mailalta. Rata on piristävän kiva aikoinaan paljonkin minigolfia pelanneelle. Alue on laitettu nätiksi ja viihtyisäksi vesiaihein ja kasvein. Vielä kun kaikki seurueemme pelaajat olisivat olleet marisematta, minigolfelämys olisi ollut täykky!

Ja sitten, juuri ja juuri onnekkaasti aikatauluihin mahtuen, reissun eniten odottamani kirppisvierailu Alavuden Lähetyskirpputorilla. Sillä jos minulta kysytään (ja aika usein kysytään) parhaat kirppislöydöt tekee melko varmasti hyväntekeväisyyskirppiksillä. Toki kaikki kirpputorit vaativat harjaantunutta aarrejahtivaistoa, mutta hyväntekeväisyyskirpputoreilla on yleensä parhaat mahdollisuudet tehdä mummojen varastoista tyhjennettyjä laadukkaita vintateaarrelöytöjä. Sellaisten perässä me olemme monet kesälomareissumme suunnitelleet!

Alavuden Lähetyskirpputorista en löytänyt netistä mitään tietoa, mutta kiitos erään seuraajan, löysimme mestoille. Lähetyskirppis sijaitsee Järviluomantiellä, viistosti kirjakauppaa vastapäätä, ja kulloisetkin aukioloajat kannattaa tarkistaa kirppiksen ovesta (nyt oli ma, ti ja su kiinni). Oma saalis, johon kuului upeita koruja, koreja, teesiivilä, kahvimitta, muovikorikassi ja Arabian Ruska-teekannu ehjällä posliinisiivilillä, maksoi yhteensä 12,80 euroa.

Rantapiknikin ja kesäkahvilan kautta kotimatkalle

Kirppisonnesta kylläisinä päätimme, että haetaan lounas mukaan Tuurin Subwaysta ja syödään sapuskat rannalla.

Laitoimme piknikin pystyyn Harrin rannalle, jossa olisi ollut hyppytorni ja saunakin. Me emme kuitenkaan nyt harmiksemme ehtineet pulahtamaan, mutta jos ja KUN kesällä piipahdatte Harrin rannalle, vinkkinä myös rannan tuntumassa olevassa komeassa puutalossa majaansa pitävä Taidekeskus Harri, jonka näyttelyt avautuvat heinäkuun alussa.

Sitten olikin aika kaartaa vuokrakaaran nokka kohti Seinäjokea. Matkalla piipahdimme vielä Kuorasjärven kartanon kesäkahvilaan Sydänmaalla.

Kehäkolmosen sisäpuolelta tuleva voinee ehkä sanoa, että Kuorasjärven kartano on keskellä ei mitään, ja juuri siksi oli niin mahtavaa, että komean vanhan kartanon terassilla oli mukavasti asiakkaita meidän lisäksemme. Ehkä he olivat tulleet paikalle juureen leivotun pizzan perässä, sillä sen verran herkullisilta pizzat näyttivät. Meillä oli nyt kuitenkin tilaa vain jälkkärivattoissa, joten otimme talon leivokset.

Kesäreissun helliminä kiipesimme Seinäjoella junaan ja vilkutimme ikkunasta heinyt lakeuksille. Toivottavasti nähdään taas pian!