©Lahiomutsi Majakka Bengtskär Lighthouse Hotelli Yopyminen Majakkasaari Ulkosaaristo Suomi Finland Hotel-8074

©Lahiomutsi Majakka Bengtskär Lighthouse Hotelli Yopyminen Majakkasaari Ulkosaaristo Suomi Finland Hotel-8074Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Vene kyntää Saaristomeren maininkeja. Ohittamamme saaret alkavat vähentyä sitä mukaa, mitä pidemmälle ulkosaaristoon kuljemme. Hiljalleen se alkaa näkyä selkeämmin horisontissa: Bengtskär-majakan tornin huippu kimaltelee auringossa 52 metriä merenpinnan yläpuolella. Onni ja innostus heittävät volttia vatsassani. Tämä on ollut haaveeni vuosien ajan, ja vihdoin viime talvena varasin perheellemme matkan majakkasaarelle. Tulevan yön me nukumme täällä, silmänkantamattomiin jatkuvan ulapan äärellä ja majakan historiaa kuiskivien kiviseinien sisällä.

Vedän meri-ilman raikkautta keuhkot täyteen ja suljen silmäni. Olen aina kokenut syvää kunnioitusta, yhteenkuuluvuutta ja pelkoakin merta sekä saaristoelämää kohtaan. Muumipappa minussa tahtoisi nuuskia merituulen tarjoamia seikkailuita ja vetäytyä perheineen jonnekin tutkimattomien taivalten taa elämään luonnon ja mielikuvituksen armoilla. Ja sitten toisaalta tiedän, että tulisin sellaisessa elämässä höperöksi parissa viikossa. Siksi telttareissut, retket ja muumimaiset seikkailut silloin tällöin tuovat riittävää vastapainoa kaupunkiarjellemme.

Vene rantautuu Bengtskäriin, ja könyämme veneestä laiturille. Toukokuun aurinko porottaa syvän siniseltä taivaalta vetäen silmät sirrille ja silmäkulmat rypyille. Melkein harmittaa. Jotenkin majakkaretken tunnelmaan olisi sopinut kevään tähän asti kauneimman päivän sijaan pauhaava tuuli ja mylvivä meri. Tai edes pieni ripaus mystisyyttä tuovaa sumua. Voisin tosin olla eri mieltä, jos olisin todella kokenut, mitä sää täällä ulkosaaristossa voi olla. Kuulemma myrkyssä koko jykevä majakka tuntuu vavahtelevan, kun monimetriset aallot lyövät kaikella voimallaan luodon yli.

Nyt Bengtkärissä tuoksuu tuore multa. Me ja samalla veneellä matkanneet seitsemän muuta majakkaretkeilijää olemme kauden ensimmäiset asiakkaat, ja saari on taas heräämässä uuteen kesään. Kukkapurkkeihin istutetaan pelargonioita, ja rahisevalla heinikolla kävellessä saa olla tarkkana siellä täällä pesivien haahkojen ja näiden pesien kanssa. Majakanvierustan suojissa on muniaan hautovia haahkoja kylkikyljessä, ja meri näyttää poreilevan tuhatpäisen haahkaparven pitäessä siellä kokoontumistaan. Tänne tehdäänkin lintubongausreissuja, ja myös me kaivamme kiikarit esiin.

Bengtkärin majakan valo on yhä toiminnassa oleva, mutta se on ollut täysin automatisoitu jo vuodesta 1968. Toista oli vuonna 1906, kun majakka rakennettiin pienelle ja karulle saarelle ulkosaaristoon. Majakan valoa oli hoidettava vuoroissa ja lisäksi tarvittiin osaavat kädet pitämään huolta jättimäisestä sumusireenistä. Majakantornin kyljessä olevaan asuinrakennukseen asettuivatkin asumaan majakkamestari, kolme majakanvartijaa ja sumusireenihoitaja. Saarelle muuttivat myös heidän perheensä. Enimmillään saaren kallioilla viipotti menemään 21 lasta, joille saarelle myöskin muuttanut kotiopettajatar piti koulua.

Nykyään nuo majakkahenkilökunnan asunnot on muutettu pieneksi hotelliksi, jonka ohessa toimii myös päiväretkeilijöitä palveleva ravintola. Majakassa on myös kappeli, pieni museo ja posti, josta saa lähettää terveisiä mantereelle majakan omalla postileimalla varustettuna. Me saamme huoneen, jonka ruskeat lautalattiat narisevat kotoisasti ja jonka korkeille seinille on ripustettu ristipistotöitä. Huoneen ikkunoista merelle aukeavaa näkymää ovat tuijottaneet myös majakakanvartijat. Nurkassa oleva vanha puuhellan huuva kertoo sekin menneestä.

Retki majakkasaarelle yhdistää karut ulkosaaristo-olosuhteet ja helpon hotelliyöpymisen, ja minulta ehdittiinkin kysyä jo Instagramiin laittamieni majakkakuvien yhteydessä, mitä reissuun kannattaisi pakata. Koska teen ilokseni yhteistyötä Partioaitan kanssa, kirjoitin heidän blogiinsa ihan oman tekstinsä siitä, mitä majakkalomalle kannattaa pakata ja miten pakata. Matkatavaroissa on yhdistettävä niin kaupunkilomalta kuin telttaretkiltä tuttuja vermeitä, ja kannattaakin tsekata myös Partioaitan sivuille kirjoittamani tarkempi pakkauslista.

Sanottakoon nyt kuitenkin tälläkin puolella internettiä muutama sananen matkatavaroista. Suosittelen kahden kapsäkin taktiikkaa, minne sitten matkaakaan. Toiseen laukkuun nakellaan perillä tarvittava vermeistö ja toiseen kassiin matkalla tarvittava välineistö. Majakkaretkellä olkahihnallinen duffel-laukku on näppärä, ja vettähylkivästä materiaalista valmistettuun kassiin sullottiin kaikki vuokra-automatkalla ja veneessä tarvittava. Testasin reissulla ensimmäistä kertaa Ospreyn kerrassaan nerokkaita pakkauspusseja, packing cubeja. Värikoodatuissa pusseissa tavarat pysyivät järjestyksessä laukussakin. Nämä tulevat niin helpottamaan kesän metsäretkien rinkkakaaosta!

Mutta nyt pakataan siihen veneessäkin käytössä olleeseen kassiin saunatavarat. Majakan vieressä nököttää yli satavuotias puusauna, jonka löylyissä on monet merikarhut ja maakravut kylvetetty. Könyämme noen tummentamille ylälauteille. Palava puu paukkuu hiljalleen saunanpesässä ja ikkunasta avautuu maisema merelle. Saareen ei tule juoksevaa vettä, ja pesemme itsemme padassa lämmitetyllä sadevedellä. Taivaanranta alkaa maalata meren ylle illan punaista, kun vilvoittelemme saunan edustalla.

Saunan ramaisemina käymme syömässä ravintolaan katetun illallisen. Olemme ilmoittaneet etukäteen kasvisruokatoiveen, ja mikään muu kuin kasvispyörykät, sienikastike, perunat ja kasvislaatikko eivät kai voisi maistua yhtä hyvin tässä hetkessä.

Saaren ylle alkaa hiipiä pimeys, kun muut huoneessa jo nukkuvat. Väsy painaa omiakin silmäluomia, mutta päätän kiskoa vaelluskengät jalkaan ja lähteä ulos. Tämän mahdollisuuden ohi en tahdo nukkua. Kävelen kallioille. Ympärillä on vain syvän sinistä ja meren kuohunta. Päivän lämpö on muuttumassa saariston yöksi, ja hyinen tuuli saa vetämään villapipoa paremmin korville. Silti seison pitkät tovit vain katsellen, tuntien ja hengittäen kaikkea sitä ympäröivää. Majakan hahmo seisoo mustana yössä, ja aina välillä tornissa läikähtelee valo. Värisyttää, enkä tiedä, onko syynä kylmyys vai tämän kaiken kokonaisvaltainen upeus.

Aamulla herään pellavaverhojen välistä siivilöityvään valoon. Voiko aamuaurinko ulkosaaristossa olla lempeämpää kuin kaupungissa? Ihan kuin se ei olisi niin äkäisen kiireinen kuin se valo, joka porautuu makuuhuoneeseemme kotona.

Aamupuurojen jälkeen kiipeämme majakkatorniin. Sinne vievät 252 betonista porrasta kiertyvät yhdessä spiraalille. Tiiliseinä on kylmä ja kostea, vaikka ulkona päivä on vielä kauniimpi kuin edellispäivänä. Tuoksuu suolaiselle merelle, takoraudalle ja menneille vuosille. Pyöreät ja neliskulmaiset ikkunat rapistuvine ikkunapokineen ovat kuin sadusta. Ylhäällä hämmästelemme jättimäistä valoa, enkä voi edes kuvitella, minkälainen homma on ollut sen alkuperäisen valon ylläpitäminen.

Iltapäivällä pötköttelemme kallioilla, joiden kylmyys alkaa hiljalleen kerätä itseensä kevätauringon lämpöä. Riisumme vaatteen kerrallaan pois, ja lopulta lapset kirmaavat melkein nakuina kallionkoloihin kertyneissä sadevesilätäköissä. Minä kierrän laiskasti neuletyöni lankaa sormien lävitse, ja kysäisen mieheltä, josko voisin ottaa päikkärit. Muutamassa minuutissa olen unessa, villapaita tyynyksi taiteltuna ja Bengtskärin sinisenä kaartuva taivas ylläni.

Kotimatkalla istumme veneen kannella selkä menosuuntaan. Majakka alkaa  hiipua pois näkyvistä, ihan yhtä hiljalleen kuin se matkalla sinne tuli esiinkin. Tunnen kuonossani, että vielä joskus palaan nuuskimaan näitä merituulia.

Jaa: