Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.
Tämä on salaperäinen mysteeri, päättivät lapset, kun avaimeni eräänä päivänä menivät hukkaan. Kadonneissa avaimissa ei sinällään ole mitään ihmeellistä, sillä vaikka ole tarkka tavaroistani, saattavat avaimet välillä epähuomiossa unohtua vaikkapa hiihtotakin taskuun ja päätyä pyykkikoppaan. Tällä kertaa avaimet kuitenkin löytyivät lopulta lastenhuoneen pöydältä.
Minä arvelin lasten ottaneen ne leikkeihinsä. Puoliso arveli minun laskeneen ne käsistäni siihen, viedessäni lasten petivaatteita tuulettumaan ulos. Lapset vannoivat syyttömyyttään ja päättivät ratkaista mysteerin.
Lastenhuoneessa alkoi etsivätyö. Lapset kulkivat otsalamput päässään pitkin lastenhuonetta ottaen kuvia rikospaikasta ja johtolankoja etsien.
Lopulta johtolanka löytyikin puuterihuiskun, glitterin, teipin, suihkutettavan käsidesin ja paperin avulla. Niitä käyttäen lapset saivat tallennettua epäillyltä rikospaikalta sormenjäljen. Sitä ei saatu identifioitua, mutta selvää oli kuulemma se, että sormenjälki ei ollut lapsen. Etsiväkaksikko ei hyväksynyt epäilyjä siitä, etteikö lastenhuoneesta olisi löytynyt ainuttakaan lapsen jättämää sormenjälkeä, sillä todisteet olivat kuulemma niin selvät:
Avaimen oli lastenhuoneen pöydälle kätkenyt joku aikuinen.
Jouduimme puolison kanssa vuorotellen kuulusteluun epäiltynä teosta. Missä näit avaimet viimeksi? Miten luulet niiden päätyneen tähän pöydälle? Missä olit, kun avaimet löytyivät?
Omalla vuorollani minäkin istahdin syytetyn penkkiin, epäiltynä omien avaimieni kätkemisestä. Myönsin hukanneeni avaimet, mutta kerroin pitäväni varmana, että pöydälle en ole niitä laittanut. Olinhan vimmaisen avainten etsimisen ja avainten löytymisen välissä auttanut lapsia askartelussa lastenhuoneen pöydän ääressä. Eli sen samaisen pöydän, josta avaimet sitten löytyivät. Olisinhan minä avaimet siinä huomannut.
Kuulusteluhuoneen lampun paahtaessa kasvojani, joudun kuitenkin myöntää, että tietenkään en voi olla sataprosenttisen varma, ettenkö olisi nähnyt avaimia langanpätkien, piirustuslehtiöiden, 86 tussin, hamahelmien ja kahden parittoman sukan seassa. Etsivä katsoi minua silmiään kurtistaen ja teki vimmaisesti merkintöjä vaaleanpunaiseen lehtiöönsä.
Kesken kuulustelujen sain vielä lisäsyytteitä. Todistajalausunnon mukaan olin myös syyllistynyt tahalliseen vahingontekoon. Tunnustin oitis. Olin nimittäin avaimia etsiessäni pemistänyt eteisen asustekorit ympäriinsä – myös muiden kuin omani – ajatuksenani palata siivoamaan rikospaikka sitten myöhemmin, löydettyäni avaimen. Se kuitenkin pääsi hässäkässä unohtumaan.
Tuomiota avainten kätkemisestä ei koskaan annettu, mutta juttu päätettiin sulkea. Avaimet löytyivät ja eteisen koritkin tulivat samalla järjestetyiksi. Kukaan ei kokenut aiheelliseksi pitää syytteitä yllä.
Jätä kommentti