Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Ei sitä ihan heti ymmärräkään, miten paljon lumi voi vaikuttaa (lapsiperheellisen) elämään. Vasta ensimmäisten lumihiutaleiden leijaillessa sysimustan maiseman päälle, siihen havahtuu. Ympärille laskeutuu pehmeys, joka tuntuu hiovan kaupungin äänistäkin terävimmät vihlaisut pois.

Lumipeitteen aikaan pilvisetkin päivät tuntuvat valoisilta. Valkoinen hanki moninkertaistaa yksinäisten valonsäteidenkin määrän. Vaikka maassa olisi vain hento ripaus valkoisuutta, synkkyys ei jaksa olla niin äkäisenä. Tuntuu, että pimeyden keskellä taas jaksaa nähdä. Lumi tekee saman kuin aurinko kesällä; se saa hymyilemään ja vastaantulijat katsomaan toisiaan silmiin.

Helsingissä lunta on tänä talvena tullut kolmena-neljänä sykäyksenä, kunnes kaikki on taas sulanut pois. Sitä enemmän olen nauttinut jokaisesta porraskaiteen reunaan piirtyneestä kuurankukasta, nenänpäässä tuntuneesta pakkasasteesta ja kengän alla narskuneesta lumikiteestä. Näin sen kuuluisi olla, tässä on talvi, joka ei saa kehoani sairaaksi väsymyksestä.

Ei ole oikeastaan väliä, minkälaisessa muodossa lumi on. Rapsakoita hankia, villasukat kastelevaa loskaa, kaiken satumaiseksi maalaavaa tykkylunta tai ripsivärit poskille räkivää räntää. Kaikki on ihanaa, helpompaa ja oikeampaa.

Lasten kanssa lumi muuttaa arkea oleellisesti. Lyhyiden pakkasten aikana arjen helppous pääsee yllättämään. Ulos lähtiessä tarvitsee vain pukea villaa alle ja toppaa päälle, sisään tullessa riisua toppaa päältä ja kuoria sopiva määrä villaa alta pois. Siinä se. Päiviin tulee valehtelematta puolitoista tuntia lisää, kun ei tarvitse taistella kuravaatteiden kanssa, putsata rapaa vaatteista ja lattioilta, pestä uitetulta rakilta haisevia vaatteita ja kuivata ravassa ryvettyneitä ulkoilukamoja ympäri kotia. Hermojen kestävyydessä tapahtuu ihmeitä. Näinkö kivaa ja vaivatonta arki voikin olla!

Kunhan on lunta, ei edes plussakelit haittaa. Silloin vedetään kuravaatteet ja kumpparit päälle, mutta niiden kanssa ei malteta jäädä märisemään ja kitisemään. Ulkonahan on lunta ja lumiukkokelit! Sisälle tultaessa ei tarvitse kuin nostaa ulkoilukamat kuivumaan. Kengätkin ovat kuin uudet – niin puhtaat ne ovat märässä lumessa möyrimisen jäljiltä!

Yksi parhaista lumen mahdollistamista jutuista on myös päiväkotimatkojen leppoistuminen. Siitä noin vain, pulkalla pitkin Herttoniemen katuja. Ja ihan älytöntä muuten; otin tämän kuvan viikolla neljä, eli vajaa pari viikkoa sitten, mutta valon määrä kotimatkoilla päiväkodista on tuntunut lisääntyneen tuona aikana parin kuukauden verran.

Täällä arkikuva samalta viikolta kolmen vuoden takaa.