Kaupallinen yhteistyö: Visit Seinäjoki

Kapsäkkien kanssa junaan ja seikkailuihin kotimaassa – miten olenkaan tätä kaivannut! Kesän perhereissut aloitti itseoikeutetusti Seinäjoki. Reissun teemana oli rento maalaismeininki: maatilamatkailua, mökkeilyä, eläinten rapsuttelua ja aarteenmetsästystä rompetoreilla maustettuna ripauksella kaupunkielämää museopiipahduksen ja kahviloiden muodossa.

Minulle ja puolisolle lakeuksien keskelle levittäytyvä kaupunki on tuttu, olemmehan molemmat varttuneet Pohjanmaalla. Aina käydessämme vanhemmillamme Pohjanmaalla, on tehtävä retki myös Seinäjoelle; sillä jos minulta kysytään, Seinäjoki on Suomen kirppispääkaupunki. Viime vuonna teinkin ystäväni Marikan kanssa Seinäjoelle likkojen ryskööreissun, jossa yhdistyi kaksi reissunautintoa: kirppismania ja kasvisruokaa notkuvissa pöydissä luuhailu.

Seinäjoki on sekoitus maaseutueloa ja kaupunkitunnelmaa

Mutta lapsille nuo seudut ovat hykerryttävän ihana sekoitus maalaiseloa pikkukaupunkimaisemissa. Oli aika, kun lapset jopa luulivat pohjalaismurteiden olevan oma kielensä, jota he nyt vain sattuvat ymmärtämään, koska heidän vanhempansa ovat kaksikielisiä, kuten naapurin suomenruotsalaiset. Lasten mielestä me vanhemmat kun puhumme kahta kieltä, suomea että mummilan kieltä, pohjanmaata.

Ja sinne leviän kielen laakian maan Etelä-Pohjanmaalle me nyt matkasimme perheenä. Junalla Seinäjoelle pääsee näppärästi ihan ytimeen. Pendolinolla matka vie Helsingistä vajaat kolme tuntia, Tampereelta perille pääsee nopeimmillaan muutaman minuutin yli tunnissa. Seinäjoelle voikin siis matkustaa monista paikoista Suomea ihan vain viikonlopuksi, ellei ole mahdollisuuksia heittäytyä nauttimaan Seinäjoesta pidemmäksi ajaksi.

Reissun aloitus Seinäjoen vakkaripaikastani

Perillä Seinäjoella kadut aaltoilivat hellepäivän lämpöä. Nappasimme heti juna-aseman Hertzistä vuokralle auton, sillä tällä kertaa seikkailut veisivät myös kaupungin ulkopuolelle. Mutta jätimme auton parkkiin ja kävelimme ihan ensin lounaalle keskustaan.

Valkoinen puu -kahvila on vakkaripaikkani Seinäjoella. Sen kakkuvitriini on legendaarinen ja se notkuu Pohjanmaalta maistuvia kakkumuistoja; esimerkiksi mansikka-britaa, herukkakinuskikakkua ja omanapiirakkaa kuin Ameriikan mumman ohjeella tehtynä. Ennen kakkuja me kuitenkin söimme lounaat; sosekeittoa ja kasvislasagnea.

Kuumat kesäkadut Lasten liikennepuistossa

Vatsat onnellisen raukeina piipahdimme torille hakemaan välipalaevääksi mansikoita ja porkkanoita. Sitten kurvasimme Lasten liikennepuistoon. Siellä lapset pääsevät kurvailemaan ihan ilmaiseksi polkuautoilla ja samalla harjoittelemaan liikennesääntöjä minikokoisen kaupungin keskellä, jossa on suojatiet, liikenneympyrät ja manuaalikäyttöinen liikennevalo. Suurimman täpinän sai aikaan, kun yksi puiston ohjaajista lähti ajamaan reittiä polkupoliisiautolla.

Ihan liikennepuiston vieressä on myös niin ikään maksuton Fiilispuisto. Sieltä sai lainailla kaikenlaisia hilavitkuttimia peleihin ja leikkeihin. Lapset pomppivat hyppykepeillä ja heittelivät frisbeetä, kun minä ja puoliso otimme pingiksessä matsin.

Hellettä pitelemässä kirjaston viileydessä

Seuraavaksi lähdimme pitelemään lähes 30 asteeseen kivunnutta hellettä Seinäjoen pääkirjaston, Apilakirjaston, viileyteen. Apilakirjasto valmistui vuonna 2012, kun viereinen Alvar Aallon suunnittelema kirjasto jäi auttamatta liian pieneksi. Modernin kirjaston ilmeessä on kuitenkin paljon Aaltoa, ja kirjaston onkin tarkoitus keskustella Alvar Aallon iättömän arkitehtuurin kanssa.

Lastenosaston leikkisä piilomaa-huone oli nyt suljettuna, mutta lapset silti ihan kujersivat iloa kirjaston hauskasta ja lapset huomioivasta sisustuksesta. Me kömmimme lastenosastolla yhteen kirjataloon sylitysten ja luimme pari satua.

Japanilaisia herkkuja pöydän täydeltä

Kun olimme tovin keräilleet energioita kirjojen ääressä, nälkä yllätti. Koska nälkäkiukkuvaaran merkkeihin on suhtauduttava etenkin reissussa vakavasti, muokkasimme illan suunnitelmaa lennosta uusiksi. Ja niin kurvattiin vanhasta muistista tilaamaan pöytä täyteen japanilaisia herkkuja Ravintola Jukuun. Hyörypaistetut kasvismykyt gyozakastikkeessa saivat koko pöytäseurueen mumisemaan onnellisena.

Metsäretki Kyrkösjärven luontopolulla

Kun vatsoja oli taas pidetty hyvänä, oli vuorossa metsäretki. Kyrkösjärven, eli Kyrkkärin, ympäristössä on lapsillekin sopivia lyhyitä luontopolkuja, joiden varrella on laavuja sekä grillauspaikkoja. Helle sai retkiseurueemme kuitenkin niin veteläksi, että tällä kertaa mentiin vain lyhyen lyhyt lastenreitti.

Kyrkösjärven lasten elämysliikuntareitin varrelle oli ripoteltu palasina satu. Mahtava idea, joka sai lapset hyppelemään reitin läpi niin innoissaan, että vähempikin vauhti olisi riittänyt.

Rannalle katetun piknikin jälkeen iltauinnille Kyrkkäriin

Koska retki jäi lyhyeksi, laavun sijaan katoimme iltapalan Kyrkösjärven rannalle. Levitimme viltin hiekkarannasta vähän sivummalla olevalle nurmikolle, ja tarjolla olleet klassikot tekivät hyvin kauppansa: pensasmustikat, karjalanpiirakat, viinirypäleet ja kylmät pinaattilätyt suoraan paketista.

Vaikka kello läheni jo kahdeksaa, lämpötila huiteli vieläkin kolmissakymmenissä ja ilta-aurinko paistoi helottaen oranssiaan. Lopuksi pulahdimmekin vielä uimaan, ja lähdimme sitten ajamaan hiukset märkinä kohti ensimmäisen yön majapaikkaamme, Siirilän tilaa.

Yöpyminen vanhan ja hirsisen maalaistalon vintillä

Siirilässä saimme huoneen vuonna 1861 rakennetun hirsitalon yläkerrasta. Ikkunasta avautui lakeutta melkein silmänkantamattomiin – sekä talon edessä olevat hevostarhat. Maatilamajoituksen lisäksi samassa pihapiirissä toimii myös Siirilän ratsastuskeskus, mikä oli etenkin heppahullun esikoisen mielestä parasta ikinä.

Iltapesut venyivätkin myöhäiselle, kun kävelimme pihapiirissä rapsutellen talon koiria, katsellen esteratsastusharjoituksia, seurailemalla kanojen elämää ja käyskennellen hevostarhojen luona. Suomenhevonen tuli pehmeästi hörähten luoksemme ja tökkäsi turpansa melkein kainalooni ja siinä samalla vanhan heppatytön sydämeen.

Heppailijoiden unelmat toteen: päivän aloitus ratsastustunnilla

Seuraavana päivänä, makoisten unien ja maatalon tupaan katetun yltäkylläisen runsaan aamupalan jälkeen, kävelimme taas talleille. Kukko kiekui, ankat kaakattivat ja minipossu-Miina röhkäisi kiinnostuneena, kun luvan kanssa saimme käydä antamassa sille eilisen pinaattilättypaketin loput. Mikä ihana maiskuttava ruokahävikin vähentäjä!

Siirilän tilan yöpyjät voivat varata myös ratsastustunnin, ja esikoinen sai hartaasti odottamansa talutusratsastustunnin Martti-Ponilla ja Emilian opetuksessa. Emilia oli hurjan hyvä opettaja. Hän antoi neuvoja ja hyvää palautetta hienossa tasapainossa. Hän myös antoi ratsastajan oikeasti kokeilla taitojaan toimia yhteistyössä ponin kanssa. Esikoinen saikin huomata, että homma ei olekaan niin helppoa ja juuri siksi on niin palkitsevaa.

Tässäkö kesän ihanin matkakohde: Ylistaro

Tallituoksun viipyillessä nenässä, käänsimme vuokra-auton kohti vajaan 30 kilometrin päässä Seinäjoelta olevaa Ylistaroa. Sekin on minulle entuudestaan tuttu paikka, sillä siellä asuu sukulaisia ja lisäksi olen ollut monena vuonna myymässä vanhempien marjatilan tuotteita Ylistaron markkinoilla. Mutta hyvänen aika, enpä silti tiennyt, miten ihana kesälomakohde Ylistaro on!

Aarteen metsästystä vanhassa kivinavetassa

Aivan ensimmäisenä ajoimme punaisen pohjalaistuvan pihaan, jonka vanhassa tiilinavetassa on vanhan tavaran myymälä Maijan Wanha navetta. Hyllyt notkuivat tavaraa lattiasta kattoon, ja kehoon hulmahti aarrejahdin jännittävyyttä täpinöivä olo. Kaivoin esiin pikkumökin tarvelistan ja aloin käydä hyllyjä läpi.

Saalis oli mahtava! Kuukausien etsimisen jälkeen löysin vihdoin mökille sopivat sopivan pömpöösit ja menneitä vuosikymmeniä henkivät kristallilasit. Muutama IG-seuraaja tiesi kertoa, että ne ovat niin sanotut Kesoil-lasit. Joskus 70-luvulla Kesoil-bensiksillä on kerätty leimoja bensaostoista ja leimoista on sitten saanut itselleen näitä laseja. Todella hämmentävä tarina, ja sitä hauskempi niistä on viiniä pienellä mökillään siemailla.

Viinilasien lisäksi löytyi puuvartisia metallilastoja, kahvimitta, 60-luvun puuvartinen juustohöylä, pellavapyyhkeitä, kaksi hiussolkea ja jopa pläkkipeltinen suppilo! Pienellä mökillä olen vähän naurettavankin tarkkana sen kanssa, että jokainen käyttöesinekin on kaunis, mutta olin jo vähällä ostaa suppilon muovisena. Mutta ah, pläkkipeltisen voi laittaa vaikka naulaan roikkumaan, niin nätti se on!

Kyrönjoen varren luultavasti komein terassi

Kirppishurmion jälkeen oli aika syödä. Ajelimme Kyrönjoen vartta pitkin Ylistaron Kirkkokoskelle, jonka rannassa olevassa vanhassa myllyssä toimii Kriikun myllykaffila. Ja miten suloinen kesäkahvila se onkaan! Sisätilat on sisustettu vanhoilla talonpoikaishuonekaluilla, hirsiseiniä koristavat upeat ryijyt ja ikkunoihin on viritelty pitsisomisteiset salusiinit.

Kriikun myllykaffilasta voi tilata etukäteistilauksena vähintään 10 hengelle keittolounaan. Meidän pöytiimme kannettiin vanhoilla Arabian astioilla kesäkeittoa, jota lapset santsasivat useamman kerran.

Jälkiruuat, Arabian vanhoista kahvikupeista tarjoillut kahvit ja emännän leipomat puolukkapiirakat, menimme syömään ulkoterassille. Ja se saattaa olla Etelä-Pohjanmaan kaunein terassi se! Punamultaisen myllyn kainalossa olevalla terassilla pöydät on tehty vanhoista ovista ja pyllyn alla puupenkkejä pehmittävät tarinoita räsyihinsä kätkevät matot. Vieressä kohisee ikiaikainen Kyrönjoki.

Rapsutuksia eläinten vanhainkodissa

Päivän viimeinen retkikohde oli niin ikään Ylistarossa. Komean pohjalaistuvan pihapiirissä, vanhojen aittojen lomassa, on toiminut vuodesta 1999 Wanhan Markin eläinten vanhainkoti. Vuosien aikana paikka on antanut kodin sadoille lopetusuhan alla olleille eläimille. Olen kirjoittanut eläinten vanhainkodista aikaisemminkinkin.

Wanhan Markin pihassa elelee esimerkiksi kanoja, kalkkunoita, lampaita, vuohia, pupuja ja hevosia.  Eläimet saavat kulkea pääsääntöisesti vapaana, ja kun istahtaa nurmikolle, aika varmasti pian joku utelias pihan eläinasukki tulee moikkaamaan. Yksi mustista lampaista melkein kiipesi syliini, niin hellyydenkipeä se oli. Se on ollut emänsä hyljeksimä, ja tullut Wanhalle Markille aikoinaan tuttipullovauvana.

Eläinten vanhainkodin lisäksi Wanhalla Markilla on  myös sen isäntäparin, taidemaalari Heikki Laaksosen ja keraamikko Liisa-Cristiina Laaksosen, työtilat sekä kesäisin lahjatavaramyymälä sekä kahvila. Me ryystimme kahvit tuvan vanhan pitkän pöydän ääressä, ja lapset saivat karamelleja.

Mökkeilyä Peräseinäjoella

Aurinko alkoi valua pitkin horisonttia, kun ajelimme Peräseinäjoelle toisen yön majapaikkaamme. Olen viettänyt Peräseinäjoella erään teinijuhannuksen telttaillen, mutta sen reissun perusteella ei voi sanoa, että tuntisin aluetta yhtään sen paremmin. Että melkein kuin ensikertalaisina suunnistimme seudun läpi Maatilamatkailu Ilomäkeen.

Olimme yötä pienessä mökissä, joka seisoi omassa rauhassan vehannoivan pellon, metsän ja puron välimaastossa. Ilomäen emäntä Merja ja vanhaisäntä Reijo olivat lämmittäneet mökin saunan sekä pihaan peräkärryllä tuodun kylpytynnyrin valmiiksi. Lapset olivat heitelleet vaatteensa pitkin pihamaata ja suihkun kautta hypänneet kylpytynnyriin ennen kuin ehdimme edes matkalaukkua ottaa ulos takakontista.

Aurinko porotti saaden pihapiirin ladon ja pellon näyttämään vanhasta albumista löytyneeltä kesäkuvaelmalta . Illalliseksi laitoimme grillissä hampurilaisia.  Kun lapset olivat präisköttäneet loputonta energiaansa kylpytynnyrissä, saimme peitellä väsyneet rusinat yöunille kotarakennuksen viileyteen. Helteisen illan yöttömyydessä minä ja puoliso vielä saunoimme rauhassa, lojuimme kylpytynnyrissä ja kävimme pulahtamassa viereisen puron viileydessä.

Lammasagilitya ja puputerapiaa

Reissumme viimeinen päivä alkoi maaseututunnelmissa. Lapset saivat auttaa Ilomäen tilan emäntää Merjaa ruokkimaan lampaat. Niiden villa kyllä keritään talteen, mutta muuten ne ovat maatilalla lemmikkejä.

Merja harrastaa koiriensa kanssa agilitya, ja kerran oli koittanut samaa lampaiden kanssa huomaten, että nekin pitävät esteiden kanssa leikkimisestä – ainakin jos on paljon kuivia leivänmurusia taskunpohjalla. Lapsetkin saivat nyt koittaa agilityä lampaiden kanssa. Yksi lempiäänistäni on ilosta naurua kujertava lapsi, ja tässä touhussa tuo ääni pulppusi pitkin laidunta.

Ilomäen tilalla on myös lemmikkipupuja, ja niiden ruokkimisessa lapset saivat olla avuksi. Puput olivat selkeästi tottuneet lapsiin ja ihmisiin, sillä ne tulivat uteliaasti tervehtimään aitaukseensa istahtaneita lapsia. Maailma tuntuu heti paljon pehmeämmältä paikalta, kun saa silittää pupua.

Saimi-poni sai innokkaita hoitajia

Kun puput ja lampaat oli hoidettu, lapset saivat vielä hoitaa Sami-ponia. Se harjattiin ja esikoinen putsasi sen kaviot ja laittoi vielä muutaman asiaan kuuluvan pinnin sen harjaa koristamaan. Kun Saimi oli mintissä, molemmat lapset saivat vielä kokeilla talutusratsastusta ponin kyydissä parin pihakierroksen verran.

Lopuksi talon vanha isäntä vei vielä helsinkiläiset traktorikyydillä ajelulle. Istuimme kesältä tuoksuvien heinäpaalien päällä, ja toinen lapsista meinasi lopulta nukahtaa traktorin tasaiseen pärinään ja peräkärryn heijaamiseen. 

Kirppishuumaa valtavan hallin verran

Heinältä ja ponilta tuoksuen jatkoimme matkaa. Piipahdimme Perä-Seinäjoen keskustassa olevaan Wanha Pokki -kirppikselle. Se pitää majaansa valtavassa hallissa, jonka jokaisen hyllyn, läjän ja loodan läpikäyminen oli mahdoton tehtävä jopa kaltaiselleni kirppishaille. Mutta taas otin esiin mökin tarvelistan ja aloin katseellani haroa hyllyä vain listalla olevat asiat mielessä.

Ja kas, johan tärppäsi taas! Löysin Upon valurautaisen lettupannun, puisen myllyn mustapippurille, Fiskarsin ihan täydessä terässä olevan kuorimaveitsen, puuvartisen ottimen ja lisää Sorsakosken aterimia, sillä ilokseni olen saanut huomata, että mökille aikaisemmin löytämäni eivät riitä, kun pöydän ympärille kerääntyy lauma ystäviä.

Lisäksi löysin Fiskarsin puuvartiset veitset, mistä olin erityisen iloinen. Olin melkein luopunut toivosta, että löytäisin sellaisia käytettynä, mutta nyt! Niistä tuli teroituksen jälkeen kuin uudet, mitä nyt vain hienommat. Myös just hyvän kokoiset korit olivat mahtava löytö – niitä tarvitsee niin tiskihommiin, kaupassa käymiseen, eväsretkeilyyn kuin roskien viemiseen mökillä. Lopulta löysin vielä mielettömän upean pikkuryijyn mökin matoksi. Tämä kaikki yhteensä 45 euroa!

Lounaalla vanhassa navettarakennuksessa

Kirppishurmion jälkeen ajelimme takaisin Seinäjoelle. Seuraavaksi oli luvassa reissun kulttuuriosuus, ja astelimme sisään kiviseen ja komeaan Kalevan navettaan. 1890-luvulla rakennettu Kalevan navetta ei ole koskaan nimestään huolimatta toiminut navettana, ja nyt se on saanut uuden elämän taide- ja kulttuurikeskuksena.

Söimme lounaan Kalevan navetassa olevassa Äärellä-ravintolassa, joka on ikään kuin pikkusisko Juurella-ravintolasta, jossa ystäväni kanssa olimme viime reissulla aivan haltioissamme ruokaonnesta. Nytkin ruoka oli upean mietittyä, ja alkupalasalaattikin piti syödä keskittyneesti, että sai tarkasti talteen haarukallisten erilaiset makuvivahteet. Lounaskahvit tarjoiltiin hauskasti pöytäseuruekohtaisista Airamin termospulloista.

Hartaana taite-elämysten äärellä

Sitten koitti juhlallinen hetki. Sain kaivaa Museokortin lompakosta ensimmäistä kertaa sitten helmikuun, kun kävimme katsomassa Seinäjoen taidehallin kaksi näyttelyä. Vanhan kivinavetan tilat toimivat upeasti taidenäyttelyn taustana. Nice to (finally) meet you! -ryhmänäyttely oli pelkistetty, sisäänsä imaiseva ja jopa niin vaikuttava, että lapsia vähän pelotti.

Kalevan Navetan Vintillä on tällä hetkellä esillä Petra Koiviston Notes-näyttely. Työt ovat Koiviston muistiinpanoja koetuista maisemista, ja seitsemään metriin kohoava katto, kopisevat lankkulattiat ja isosta pyöreästä ikkunasta tilaan siivilöityvä valo tekivät kokemuksesta niin hartaan kuin vain voi useamman kuukauden museottomuuden jälkeen.

Taidenäyttelyllä ravittuna kävimme vielä katsomassa Kalevan Navetassa toimivan ja paikallisten käsityöläisten ja osaajien töitä myyvän Taito Shopin sekä Parsi-taidelainaamon valikoiman.

Päiväsumpit kuin joskus muinoin

Sitten olikin aika hakea eväät junaan. Napatiin ne PikkuPaussista, jonka löysin IG-seuraajieni vinkistä. Olipa suloinen kahvila-konditoria; sellainen, jossa oli niin tunnelmassa kuin tarjonnassa jäljellä palanen entisaikaa. Kahvilan herkut tehdään PikkuPaussin omassa leipomossa, joka sijaitsee kahvilan alakerrassa. Otimme vielä päiväkahvit ja istuimme hetkeksi terassille kuuntelemaan, miten pohjanmaan murre porisi ympärillä.

Juoksujalkaa kirpparille

Ennen junanlähtöä puoliso ja kuopus lähtivät palauttamaan vuokra-autoa,  ja minä ja esikoinen pyrähdimme puolijuoksua keskustan Fida-kirpparille.

Pikavisiitillä löytyi kaksi Backmanin Suomessa tehtyä tarjotinta, joista toisen joku oli upeasti koristemaalannut. Pikkumökillä tiskauspaikan, sisäkeittiön ja terassipöydän välillä on tarve tarjottimille, joilla kuljettaa astioita ja tarjottavia edestakaisin. Lisäksi löysin itselleni Levikset. Enkö vain ole sanonut monet kerrat, että Seinäjoki on Suomen kirppispääkaupunki!

Juna-asemalla nostimme kapsäkkimme junaan, ja tasaiset pellot alkoivat valua ikkunan ohitse. Vaikka olen lähtenyt Pohjanmaalta pian 20 vuotta sitten, sielun juurakosta osa ottaa ravinteensa edelleen tuosta maisemasta, laakiasta lakeudesta.

Videomuotoinen reissupäiväkirja Seinäjoen-matkastamme löytyy Lähiömutsin Intagramin kohokohtiin tallennettuna.

Jaa: