Ensimmäinen kesäkuuta vuonna 2002 oli lämmin. Auringossa on niin kuuma, että valkolakin muovinen reunus painoi otsalle hikiset jäljet. Olin kirjoittanut ylioppilaaksi Vaasan yhteislukiosta, eivätkä paperit olleet mitenkään erityiset. Äidinkielestäkin sain vain M:n. Ei paljon auta hyvä tarinointi ja nokkelat ajatukset, jos teksti on kirjoitusvirheitä täynnä.

Lakkiaispäivänä minulla oli päällä Seinäjoen Fiorellasta ostamani punainen mekko, jossa oli glitterisiä sulkakuvioita. Se oli aika ruma, mutta sai kelvata. Siihen poikkiksensa kanssa kaksiota asuttavalla ja hampurilaisravintolassa sekä promotyttönä duunia tekevällä lukiolaisella oli varaa. Taisi olla pikkujouluaikojen mekko, kun oli niin hyvässä alessa.

Olisin oikeastaan tahtonut pitkähelmaisen Marimekon Unikko-mekon, jota kävin mallailemassa päälleni monia kertoja Vaasan Rewell Centerin Marimekossa. Se oli kuitenkin kallis kolttu. Ja elettiin myös niitä aikoja, kun Unikko-kuosia alkoi olla liikaa joka paikassa kännyköiden kuorista kumisaappaisiin. Siitä toipumiseen kaltaisellani Marimekko-likallakin meni, noh, melkein tämä 15 vuotta, joka lakkiaisistani on. Ehkä pitäisi hankkia se mekko nyt, kun se näemmä kahden kappaleen verran on jäänyt harmittamaan.

Lakkiaisjuhlat vietettiin vanhempieni luona Vähässäkyrössä. Juhliin oli äitini ja isini esittämä avoin kutsu lehdessä, kuten noihin aikoihin ainakin Pohjanmaalla oli tapana. Lipputangossa liehui siniristilippu ja viereisellä pellolla vihreä kaura lainehti lempeässä kesätuulessa. Pöydässä oli ainakin karjalanpiirakoita sekä munavoita, kermakakku ja kuvien mukaan jotain appelsiinilla koristeltua booliakin.

Vieraita tuli ja meni, kahvimatti porisi. Istuimme vanhan huoneeni sohvalla katselemassa valokuva-albumeita, joita olin koostanut juhlia varten. Hymyilytti. Tunsin itseni aikuiseksi ja niin varmaksi siitä, mitä tahdon. Illalla lähdimme vielä Vaasaan Amarillon teressille, joka vilisi muitakin valkolakkeja. Kaikilla suuret suunnitelmat ja enemmän viisautta kuin koskaan sen jälkeen. Tuopeista jäi terassin pöytiin tahmeita rinkuloita, ja tulevaisuus kutitteli vatsaa.

Ja hyvähän siitä tuli, tulevaisuudesta. Vallan erinomainen, mutta ihan erilainen kuin ajattelin. En olisi silloin tuoreena valkolakkina osannut kuvitella tai uskaltanut haaveilla, että joskus elätän itseni kirjoittamalla. Tulihan siitä äikästäkin vain M. Minusta piti tulla ravintoloitsija. Kuljin lopulta aika monen mutkan kautta, että löysin unelmaduunini, jossa nyt olen.

Vielä kauemmin meni löytää henkinen tila, jossa ymmärrän, että ihmisellä ei tarvitse olla vain yhtä unelmatyötä tai urasuunnitelmaa. Minä olen kiinnostunut vähän kaikesta, mutta en mistään niin intohimoisesti, että tahtoisin tehdä vain sitä työtä. Ja se on just hyvä niin. Voin kostaa työpakettini vähän kaikesta ja ensi vuonna tehdä mahdollisesti jotain ihan muuta.

Tavoiteltavin ja korkein menestymisen muoto on olla työssään onnellinen. Siihen tasolle ei pääse, jos työtään ei koe merkitykselliseksi, ei vaikka pätäkkää tippuisi tilille kuinka suurina köntteinä.

Muun maussa näitä ajatuksia minä ja kirjailijakollegani Satu pakattiin kansien väliin meidän Unelmahommissa – tee itsellesi työ siitä mistä pidät -kirjaan. Ja kirjamme on todellakin on vaikuttanut ihmisiin iästä, sukupuolesta ja ammatista riippumatta, kuten näiden ja näiden lukijakommenttien perusteella voi päätellä. Kirjamme on uraopus joka näyttää, miten työelämästä voi tehdä itselleen sopivan.

Unelmahommissa onkin erinomainen kirjalahja opinahjonsa nyt tulevana viikonloppuna päättäville. Siksi kysäisin Adlibrikseltä alekoodin teidän käyttöönne. Koodilla unelma10 saatte -10 prosentin alennuksen Unelmahommissa-kirjasta*, ja lisäksi ihan koko Adlibriksen valikoimasta*. Postikulut tulevat kaupanpäällisiksi. Satu vinkkaa myös muista hyvistä kirjalahjoista ylioppilaille ja muille koulunsa päättäville omalla tontillaan. Alennuskoodi on voimassa 29. toukokuuta 2017 saakka, mutta postitukseen on hyvä varata 2–3 arkipäivää.