Pro bono yhteistyö: Lasten ja nuorten säätiö ja #readhour
Voi peppu, mutisin hiljaa irvistäen upottavan leffateatteripenkkini uumenista. Kävin alkuviikosta lasten ja heidän ystävänsä kanssa katsomassa elokuvateatterissa Disneyn uuden Aladdinin, ja vasta ensimmäisen kohtauksen alkaessa rullata, tajusin leffan olevan alkuperäiskielellä englanniksi.
Yksi kaksituntinen elokuva, kaksi lukutaidotonta lasta, yksi lukemisen kanssa vielä haparoiva lapsi ja yksi aikuinen. Apua ja anteeksi lapset ja koko muu yleisö jo etukäteen!
Lähtökohtiin nähden leffailta oli kuitenkin varsin onnistunut. Uusi Aladdin on ihana! Kuiskin juonen pääkohdat lapsille ja olin onnellinen karkki- ja popcornvarustautumisestamme. Musikaalimainen ja visuaalisesti näyttävä elokuva jaksoi kiinnostaa, vaikka sivujuonteet menivätkin lapsilta ihan ohi. Pissallakin käytiin koko konkkaronkka vain kerran, ja loppukohtaus katsottiin sen takia leffasalin rappusilta. Hyvin meni!
Elokuvakokemus muistutti taas siitä, miten valtavan tärkeä asia lukutaito on. Ilman sitä joutuu vähän väliä tilanteisiin, joista et ymmärrä yhtään mitään ja joissa joutuu olemaan muiden varassa. Muistan kyllä ulkomaanreissuilta, miten tyhmäksi oloni tunnen, kun saan eteeni vaikka ruokalistan, jonka kirjaimet eivät olekaan latinalaisia. Koukerot näyttävät kaikki samanlaisilta, ja tuntuu epämiellyttävältä kysyä apua johonkin niin yksinkertaiseen asiaan kuin ruokalistan lukemiseen.
Onkin hurjaa, että monelle suomalaiselle nuorelle yksinkertaisimmatkin tekstit saattavat näyttää epämääräisen hähmäisiltä koukeroilta, vaikka kirjaimet ovat suomalaisesta aapisesta tuttuja. Suomalaisten nuorten lukutaito on romahtanut, ja samalla lukemiseen käytetty aika on vain 20 vuodessa puolittunut. Näillä kahdella on tekemistä toisensa kanssa.
Lukutaitoa ei synny, jos ei lue. Ja jos lukutaito on heikko ja kaikki energia lukiessa menee kirjainten hahmottamiseen, se varsinainen asia kirjainten takana jää pimentoon. Luetunymmärtäminen seuraa perästä vasta kun kirjaimet ovat niin tuttuja, että kirjaimiin ei enää oikeastaan lukiessaan kiinnitä huomiota, vaan niistä muodostettuihin sanoihin, lauseisiin ja ajatuksiin.
Maailma aukeaa ja ymmärrys laajenee hengästyttävästi, kun oppii lukemaan. Se on myös osa yhteiskunnallista tasa-arvoa, sillä ilman hyvää lukutaitoa jatko-opinnot vaikeutuvat ja työelämässä pärjäämisestä tulee hankalaa. Ilman lukutaitoa on vaarana jäädä ulkopuolelle ja syrjäytyä.
Itse en ikipäivänä olisi ensin päätynyt toimittajaksi tai nyt myöhemmin olisi tässä, tekemässä elantoani monipuolisesti kirjoittamalla, ellen olisi löytänyt kirjojen maailmaa. Vielä yläasteella kompastelin kaksoiskonsonanttien ja yhdyssanojen kanssa. Nykyäänkin, etenkin jos olen väsynyt, kirjaimet hyppivät riveiltä toisille, o- ja u-kirjaimet menevät sekaisin, samaten kuin ö ja y, enkä näe kirjoitusvirheitäni. Mutta lapsuudessa minulle luetut iltasadut, rakkauteni tarinoihin, kannustavat vanhemmat sekä äidinkielenopettajat (tsekkaa tämä postaus) ja Vähänkyrön pikkukirjastot pitivät huolen luku- ja kirjoitustaitoni kehittymisestä.
Mitä enemmän luin, sitä enemmän ymmärsin ja tahdoin lukea lisää. Mitä enemmän kirjoitin, sitä helpommin kirjaimet asettuivat oikeille paikoilleen. Ilman lukutaitoa minun tarinani ammattikirjoittajana olisi loppunut lyhyeen – se ei olisi koskaan alkanutkaan.
Pakottamalla harvoin syntyy mitään hyvää, ja siksi lukeminen olisi hyvä ilon kautta ujuttaa lapsen elämään jo ennen koulua. Tutkimusten mukaan jo vauvat hyötyvät ääneen lukemisesta, sillä läheisyyden lisäksi luetun kuunteleminen sujuvoittaa vauvan kielen kehitystä ja kartuttaa hänen sanavarastoaan.
Pienten päiväkoti-ikäisten kanssa ääneen lukeminen on yksi tehokkaimmista keinoista vaikuttaa lapsen tuleviin lukutottumuksiin. Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan vain reilu 30 prosenttia äideistä luki 2–3-vuotiaille lapsille ja iseistä vielä harvempi, alle 25 prosenttia. Säännöllisellä lapsuusajan ääneen lukemisella on erityisen suuri merkitys etenkin poikien tulevalle lukuinnostukselle. Tätä mietin joka kerta, jos vähäänkään tulee mieleen manata, kun muistan päiväkodin kirjapäivän vasta toppavaatteissani eteisessä, kun pitäisi olla jo menossa.
Jo pelkkä kirjojen läsnäolo kotona riittää, periaatteessa. Sen jälkeen kun kuulin, että ihan kotona olevien kirjojen määrällä on yhteyttä lasten osaamistasoon ja merkitystä lapsille välittyvään lukemisen malliin, aloin olla suopeampi itselleni. Sinne tänne kodin pinnoille vähän vahingossa syntyvät kirjapinot ovat ihan ok! Kiitos suomalaiasen kirjastolaitoksen, kirjapinoja kotiinsa saa ihan ilmaiseksikin. Tärkeämpää kuin se, mitä perheessä luetaan, on se, että lapset näkevät ympärillään kirjoja ja lukevia aikuisia. Ehkä voin siis hyvällä mielellä jatkaa rakasta aamutapaani lukea päivän Hesaria yhteisessä aamupalapöydässä.
Lukeminen on todettu toimivaksi tavaksi murtaa sosioekonomisia rajoja. Esimerkiksi vanhempien koulutustaso periytyy helposti, mutta lapsille ääneen lukeminen saa aikaan sen, että lapset saavat parempia arvosanoja kouluaineissa. Niistä lapsista, joille luetaan usein, 83 prosenttia kertoo menevänsä mielellään kouluun. Mutta jos lapselle luettiin vain harvoin, innokkuutta kouluun oli enää 43 prosentilla. Siinä on valtava ero! Niille lapsille, joille on luettu ääneen, on kehittynyt myös suurempi empatiakyky. Se tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, mutta siihen on ihan järkevä selitys. Kuuntelemalla he ovat poimineet elämäänsä erilaisia roolimalleja ja oppineet ihmisten luonteesta ja käytöksestä.
Ja sitä paitsi: aika harva asia tuntuu niin sydänjuuria myöten hykerryttävän onnelliselta ja ihanalta kuin syliin käpertyvä lapsi, joka rauhoittuu siihen kuuntelemaan tarinaa.
Luet miten vain tai mitä ikinä, ottakaa kirja tai vaikka Aku Ankka käteen nyt tulevana sunnuntaina 8. syyskuuta kello 19. Yhdessä, erikseen, yksin, porukalla. Silloin vietetään Lasten ja nuorten säätiön järjestämää Read Hour -lukutapahtumaa, minkä idea on yksinkertainen ja ihana. Pysähtyä lukemaan yhden tunnin ajaksi.
Lähde: luelapselle.fi
Niin, haluaisin lukea lapselle koska kirjat ovat itselle tärkeitä Lukihäiriö on sen verran paha etten voi ääneen lukea (selittää myös miksi ääneen lukeminen koulussa oli minulle paha paikka). Onneksi lapsen kiinnostus kirjoihin ja halu oppia lukemaan näyttää syntyneen ihan siitä että tarjolla on koko ajan lasten lukemista ja muiden aikuisten satunnaisesta lukemisesta.
Ei sitä lukemista kannata sen vuoksi jättää kokonaan pois. Täällä on kaksi vanhempaa, joista molemmilla on lukihäiriö, mutta itseasiassa olen huomannut, että kyllä tuo lapsi on silti oppinut lukemaan ja jopa korjailee, jos meillä menee senat sakaisin. 🙂 Tärkein tekijä silti lapsille oppimisen kannalta tuntuu olevan näissä lukemisasioissa se vanhemman läsnäolo ja onnellinen lukukokemus, eli rohkeasti vaan lukemaan, vaikka joskus virheitä tulisikin. Sitäpaitsi sekin voi tehdä toisaalta ihan hyvää, että lapsi huomaa, ettei aikuiseltakaan lukeminen suju kuin itsestään. Voi vaikka kertoa miksi itselle lukeminen on vähän vaikeaa ja että itsekin edelleen opettelee ja vaikka harjoitella hankalimpia sanoja yhdessä. 🙂 Jos lukeminen on ihan ehdoton no no, niin suosittelen suurella sydämellä äänikirjoja. Ne on meillä olleet ihan hitti jo vuosia ja lähikirjastossa on onneksi ihana ja vaihteleva valikoima! Meillä poika on nyt kolmasluokkalainen ja teemme niin, että iltaisin lukee itse, kuuntelee äänikirjaa tai meistä vanhemmista jompikumpi lukee. Ja kyllä se vaan on oikeastikin vaikuttanut, vaikka ajattelin koko asian olevan huuhaata ja alunperin lueskelin ne iltasadut vain unille rauhoittamisen vuoksi, mutta nyt kun katselee miten toi jätkä hengailee ison osan vapaa-ajastaan kirjastossa ja luki esim. nyt kesälomalla useamman kirjan kuin minä, mikä ei ole ihan itsestäänselvyys poikalapsen kanssa tänäpäivänä, niin alan vähitellen uskoa, että kyllä se ehkä hiukan ainakin vaikuttaa. 🙂
Mäkin ajattelisin, että jos vain itsestä yhtään tuntuu siltä, lukemaan vain, lukihäiriöstä huolimatta <3 Edes vähän, silloin tällöin, kun on hyvä ja rauhallinen hetki. Mä suosittelen myös äänikirjoja, ne ovat mahtava lisä lasten (ja tietty myös aikuisten) tapoihin nauttia kirjoista. Meillä koko perhe kuuntelee äänikirjoja, ja sen lisäksi että lasten kanssa se on pelastanut monta hetkeä (matkoilla, siirtymissä, odotellessa), lapset saavat äänikirjojen kautta vielä lisää kirjarikkautta elämäänsä. Meillä on ollut käytössä vaihtelevasti sekä BookBeat että Storytel :)
Ihanaa, että kirjoitat tästä tärkeästä asiasta. <3
Tästä on ilo kirjoittaa <3 Tärkeä aihe on roikkkunut postauslistalla jo pitkään, mutta nyt vihdoin Readhour-kamppiksen myötä sain sen näppäimistölle :)
Hieno kirjoitus tärkeästä aiheesta! Terveisin Emmi / luelapselle.fi
Kiitos! Ja kiitos teille hyvistä asiantuntijalähteistä. Mun on pitänyt kirjoittaa niiden perusteella postaus siitä lähtien, kun ne viime vuonna löysin, mutta nyt vihdoin sitten! 🙂
Voi, niin tärkeä aihe! Mä olen ollut lapsena varsinainen lukutoukka, ja luen edelleen suht paljon. Lapsille on aina luettu iltasatu, ja huomaamatta siitä on tullut sellainen tapa että lapset ovat suorastaan pöyristyneitä jos kehtaan ehdottaa ettei joku ilta luettais. Ja hyvä niin! Kolmasluokkalainen ahtii jo kirjoja itsekin, katsotaan innostuuko tuo 6-vuotiaskin yhtä paljon kun oppii lukemaan.
Iltasatuperinne on ihana <3 Ja sitten kun myöhäiseksi menneen illan jälkeen kehtaan ehdottaa, että josko ei iltasatua nyt lainkaan, lapset ovat aivan järkyttyneitä. Yleensä he sitten kaivavat kirjahyllystä jonkun lyhyimmistä kirjoista, että josko tämän ehtisi, kun on niin lyhyt. No josko <3
Puuh, minä olen vauvan päikkärien aikana lukenut tätä blogia aivan alusta asti! Muutama kuukausi siihen meni, mutta nyt olen ajantasalla! Kiitos kivasta blogista!
Minulla oli muuten sama äidinkielenopettaja lukiossa, ja hän on jättänyt kirjoitus- ja lukemisinnon monelle luokkatoverille ja tutulle. Itse kirjoitan enemmän englanniksi työni takia, ja ennen tykkäsin myös lukea englanniksi. Mutta nyt kun asun ulkomailla ja mieheni kanssa puhumme englantia kotonakin, niin jännästi on alkanut kiinnostamaan suomenkielinen kirjallisuus. Pitää seuraavalla Suomen reissulla hamstrata lapsellekin suomenkielisiä kirjoja.
Kreisiä ja ihanaa, koko blogin läpi kahlaaminen, vau! Postauksia on tällä hetkellä 1825 ja en kirjoita mitään blogistanian lyhyimpiä postauksia, joten siinä on ollut urakka! 😀 Olisi hauskaa kuulla, mitä ajatuksia pitkän matkan kulkemisen (sekä äitinä, kirjoittajana että ylipäätään ihmisenä) pikakelauksella seuraaminen herätti. Mitkä postaukset jäivät mieleen?
Ja voi, Minna-ope <3 Hän ehti opettaa mua vain lyhyen aikaa, mutta vitsi, minkä jäljen jätti. Opettajilla on ihan uskomattoman suuri ja kauaskantoinen vaikutus oppilaiden elämään.
Meillä luettiin vauvalle, meillä luettiin taaperolle, ja leikki-ikäisenä (4v.) neito sitten oppi lukemaan ja on ahminut kirjoja kiihtyvään tahtiin. Ja onko mitään suloisempaa kun hänen pienet serkkunsa (ikäeroa 4 vuotta) taapertavat kirjojen kanssa, että serkku lue! Siinä sit mun isopieni istuu sohvalla ja lukee taaperoille <3
En mä tiedä onko meillä luettu erityisen paljon kuitenkaan kun lapsi oli pieni. Iltasatu aina ja joku ilta, mutta sekin on voinut olla minipieni vanhempien väsymystilasta johtuen. Lähinnä itse toivoin mahdollisimman nopeaa siirtymistä kuvakirjoista kunnon juonellisiin kirjohin (ja hah, hyvin onnistuin, on kahlattu on klassikoita Ronja Ryövärin tyttärestä Muumeihin ja Harry Potteriin, ja tätä ääneen lukemisosuutta rakastan, niitä kuvakirjoja vihasin suurinta osaa, onneksi muutama soljuvan kauniskin oli). Mutta siis kun molemmat vanhemmat ovat olleet pienenä lukutoukkia, niin voiko lapsesta muuta tulla (tällä hyvin pienellä otoksella, ei ;)). Lapsiperhearjessa lukemiseen lohkeava aika vaihtelee, mutta kesälomalla Bookbeatin tilausta testatessa 10 viikossa perhe kollektiivisesti taisi lukea yli 30 kirjaa, ei paha 🙂
Voi ihanat serkukset lukemassa <3
Ei meilläkään ole tai vieläkään lueta mitenkään megapaljon, mutta kirjat ovat vähintään sen iltasadun kanssa joka päivä arjessa mukana. Yleensä vain sen iltasadun kanssa. Meillä mennään edelleen kuvakirjojen kanssa (voi onneksi niistäkin löytyy hyviä), mutta ihanasti hiljalleen mukaan on voinut soluttaa jo pitkiä tarinoita ilman kuvia. Äänikirjat ovat jeesanneet tätä, kun lapset ovat sitä kautta alkaneet tottua, että kirjaa voi myös ihan vain kuunnella, ilman katsomista 🙂
Mulla myös lukihäiriö, ja kun lapset alkoivat olla sen ikäisiä, että aloimme lukea ääneen. Niin mäkin aloitin lukemaan ääneen ja se oli kauheaa. Mut mun ääneen lukutaito on parantunut vuosien varrella. Meillä neljännellä luokalla oleva poika tykkää edelleen, että hänelle luetaan ääneen. Lukee myös itse, mutta tykkää kuunnella iltasadun. Ajateltiin lukea niin kauan kuin haluaa. Meillä poika on ollut myös puheterapiassa pahasti epäselvän puheen ja oli myös epäilys suppeasta sanavarastosta (sitä en itse täysin allekirjoita, mutta se on toinen juttu), joten lohdutuksena, että ei se runsas lukeminenkaan autuaaksi tee, vaikka niin sanotaan. En tiedä kuinka paljon meidän olisi pitänyt lukea, jotta pojan puheenkehitys olisi ollut ”normaali”. Hyvää toki tekee, mutta ei se kaikista tee loistavia puhujia ja kirjoittajia yms.
Ihana, että luet edelleen <3 Yhteiset lukuhetket ovat niin paljon muutakin kuin vain lukemista. Ja mä just bongasin jostain (nyt en vain hitsiläinen muista mistä), että jopa 13-vuotiaat hyötyvät vielä ääneen lukemisesta. Itsekin aion jatkaa iltasatojen lukemista niin pitkään kuin lapset vain tahtovat.
Ja juu, vaikka (ääneen)lukeminen tekee tutkimusten mukaan hyvää kaikin puolin, ei se tietenkään mikään tae neroudesta tai mistään muustakaan ole 🙂
Hieno kirjoitus ja niin totta! Vielä kun tuo kaksivuotias jaksaisi kuunnella lukemista, nyt jokainen lause keskeytyy vähintään kerran tai kaksi erinäisiin huutoihin kuten ANKKA! TYTTÖ! MÖÖ! Isompi ei sitten jaksa tätä katkonaista tarinankerrontaa kuunnella ja vaatii erillisen lukuhetken, mutta ehkä jo vuoden päästä saan niputettua molemmat saman sadun ääreen..
Tuokin on hyvä huomio, että koulutustaso tuppaa periytymään. Toinen millä on iso merkitys on se, että suhtautuminen omaan oppimiseen tarttuu. Etenkin nyt kun koulut on taas alkaneet ja itselläkin ekaluokkalainen kotona, on syytä kiinnittää huomiota siihen, ettei toistele niitä ”äitikin oli huono matikassa..” tai muita matroja, joita oma äitini aina puhui minun lapsuudessani. Siitä jäi itselle sellainen olo, että meillä nyt on suvussa tämä huono matikkapää, en edes ajatellut ikinä tällaista teknistä ammattia mihin kuitenkin päädyin. Nyt yritän varmistaa, ettei tämä harha enää siirry sukupolvelta toiselle ja että meidänkin suvusta ja tytöistä, siinä missä pojistakin, voi tulla vaikka niitä ydinfyysikkoja.
Haha voi joo, muistan tuon vaiheen ääneenlukemisesta, kun tarina keskeytyi koko ajan. Joku tärkeä vaihe sekin on, muistan lukeneeni heh, mutta ei se silti tehnyt siitä itselleni helpommin kestettävää. Oon niin paljon enemmän kotonani nyt, kun oikeasti saan LUKEA 😀
Ja erinomainen pointti, että oma suhtautuminen oppimiseen tarttuu sekin. Siksi mua kovasti jännittääkin, mitä tapahtuu, kun lapsen matikanläksyt tuosta vaikeutuu, enkä enää osaakaan auttaa, sillä minä olen huono matik… tarkoitan äh öh.
Musta tuntuu (en siis ole tutkinut asiaa enempää), että sillä että vanhempi lukee sanomalehteä aamulla, on yhteys siihen kiinnostaako lasta jatkossa itsekin lukea sitä lehteä ja seurata maailmanmenoa. Toisaalta printtimedia noin sanomalehtien kanssa on vähän silleen hidas, että mielenkiintoiset uutiset löytää nopeammin verkosta. Mutta siinä aamupalalla luetussa lehdessä on enempi kiireetön tunne.
Meillä on koko perhe kovia lukemaan. Meille luettiin kirjoja ihan aina, vähintään iltaisin. Ja luonnollisesti senkin jälkeen kun opin itte kolmivuotiaana lukemaan (ei kukaan jätä kolmevuotiaalleen lukematta iltasatua siksi että se osais itekin). En muista vanhempien hirveesti lukeneen meidän nähden, mutta meillä on ollut ihan tolkuton määrä kirjoja ja osa niistä on ollut sellasia ns. aarteita. Keräilykohteita joita on vaalittu. Siitä on jääny itellekin sellanen joidenkin tiettyjen kirjojen ja aku ankan taskukirjojen keräily ja vaaliminen. Hassua miten se tarttuu!
Tätä ajatusta sanomalehtirakkauden periytyvyydestä olen itselleni tolkuttanut, kun olen vähän kipuillut sen kanssa, että aamiaisella on enemmän läsnä uutisille kuin muulle perheelle. Onneksi yleensä syön sen lisäksi ainakin yhden aterian lasten kanssa päivän aikana, silloin ei sitten lueta samalla 🙂
Tärkeä aihe. Huomenna taas kirjastokäynti. Käydään 1-4 krt/kk. Iltasatu kuuluu rutiineihin. Nyt ykkösluokkan aloittanut on ollut koulupäivien jälkeen väsynyt ja on usein halunnut jo alkuillasta tulla syliin kuuntelemaan satua. Haluaisi, että luetaan pitkään. Ja on luettukin. Kolmosluokkalaista on pitänyt tsempata lukemaan itse. On vähän laiska lukemaan, kun siinä joutuu tekemään työtä. Mietin, onko hänellä jonkinlainen lievä lukihäiriö… Mutta ehkä se siitä ajan kanssa… Koko ajan lukeminen onneksi sujuvoituu.
Ihanan usein käytte yhdessä kirjastossa <3 Meidänkin pitäisi. Nyt menee aika usein niin, että minä käyn ohikulkumatkalla kirjastossa tai lainaan satuja samalla, kun käyn kirjastosta lainaamassa työskentelytilaa. Yhdessä lasten kanssa käydään sitten harvemmin. Tämä varmasti muuttuu, kun Herttoniemen kirjasto ensi vuonna muuttaa uusiin tiloihin. Nykyinen lähikirjasto on valitettavan kehno (lastenkirja)valikoimaltaan, epäviihtyisäkin ja meistä katsoen vähän sivussa, joten ei käydä siellä juuri koskaan. Onneksi Helsingissä on sitten muita ihania kirjastoja (just tänään kävin Töölön kirjastossa), ja pitäisi ottaa asiakseen tehdä niihin retkiä lasten kanssa useammin.
Itse olen aina rakastanut kirjoja,lapsesta saakka. Meidän mummo luki meille,ne hetket ovat jääneet mieleen. Kuusivuotiaalle pojalleni olen lukenut päivittäin vauvasta saakka. On ihana huomata lapsen innostus kirjoja kohtaan. Muksulla on oma kirjakauppi josta saimme raivata hyllyyn lisää kirjoille vastikään. Muksu hakee sieltä usein itse kirjan jota lukee, vaikkei vielä osaa lukeakaan. Voi sitä intoa kun osaa jo tuttuja sanoja lukea kirjoista.Lukeminen on selvästi laajentanut sanavarastoa lapsella. Synttärilahjaksi toivoimme uusia kirjoja,niitä tulikin kivasti.Tykkään ostaa myös kirjoja lahjaksi. Kirjastoa käytämme vähemmän,varmaan tulevaisuudessa enemmän kun lapsi osaa itsekin lukea. Olen ajatellut että jos en muuta siirrä lapselle ns.perintönä, niin lukemisen ainakin. Parasta on istua sylikkäin iltaisin,rauhoittua päivän puuhista. Ja kun luen sanomalehteä,lapsi haluaa usein lukea omaa lehteä (kaupan mainoksia), ne on hyviä hetkiä.
Voi joo, se on niin suloista seurata lukutaidotonta lasta ”lukemassa” kirjaa. Siitä se lähtee, rakkaus kirjoihin <3
Musta oli ihan pöyristyttävää ja hirvittävää tajuta, että lapset ei lue kirjoja eikä heille lueta! Aloitin viime vuonna luokanopettajana, mulla oli 2.lk ja se, että sai lapset lukemaan edes sen yhden kirjan vuoden aikana oli työvoitto. Tarinan kuunteleminenkin oli osalle hankalaa! En enää ihmetellyt, kun meidän lapsien kirjojen käsittelyä ja kuuntelemista kehuttiin. Motivointi on kauhean hankalaa, kun vanhemmat eivät kannusta tai arvosta lukemista. Meillä on luettu jo pienenä lapsille, yritän näyttää esimerkkiä lukemalla itsekin kun ehdin ja hehkuttamalla kirjoja.
Niin aivan, enpä ollut tullut ajatelleeksi, että ihan vain kirjojen kuunteleminen on varmasti hankalaa lapsille, jos he eivät ole siihen tottuneet. Selväähän se on, nyt kun sitä ajattelee. Hyvin vauhdikkaita ovat meilläkin iltasatuhetket aikoinaan olleet, kunnes lapset ovat alkaneet rauhoittua tarinaan ääreen. Ja kuvakirjoista pidempiin ja kuvattomiin kertomuksiin siirtyminen on myös vaatinut aikaa ja totuttelua.