

Samalla, kun tienpientareet ovat alkaneet puskea esiin keltaisenaan loistavia voikukkia, ovat kalenteriin ja iltapalapöydän keskusteluihin ilmestyneet merkinnät ja pohdinnat kesäsuunnitelmista. Niiden kanssa on tänä kesänä meillä hieman haikean erilainen meininki kuin aikaisempina vuosina.
Tähän asti ollaan puolison kanssa ruksittu varhaiskasvatuksen kesälomalapusta joka kerta täysi kympin suora: kymmenen viikon kesäloma molemmille lapsille. Se on onnistunut oman joustavan työni ja puolison sekä omien perhevapaiden kikkailulla. Viime vuonna jeesiin tarvittiin myös ystävän apua ja yksi kesäleiri, mutta loput viikot me olimme puolison kanssa vapailla lomittain ja yhdessä.
Tänä vuonna mahdollisuuksia kymmenen viikon kesälomaan ei kuitenkaan ole. Olen kokenut siitä haikeutta, vaikka samalla ymmärrän hyvin, että ollaan melkoisen kermapyllyisessä asemassa, että lapsemme ovat voineet olla lomilla melkein kolmen kuukauden ajan jokaisena kesänä tähänastisessa elämässään. Harvalla perheellä on sellaiseen varaa ja mahdollisuuksia yhtenäkään kesänä.
Ehkä eniten koen haikeutta siitä, että viime kesä taisi jäädä niin monilla tavoin ainutlaatuiseksi. Minä vietin lasten kanssa rennon, ihanan, helteisen ja rakastettavan suloisen hellekesän. Se oli se kesien kesä, johon tulen tästä lähin kaikkia kesiä vertaamaan tahtomattanikin.
Viime vuonna koko perheen yhteisiä lomaviikkojakin kertyi kolme, minkä lisäksi päästiin yhdessä koluamaan kesäsuomea puolison osittaisen hoitovapaan ansiosta. Minä tajusin ottaa itselleni freelancer- ja sittemmin yrittäjäelämäni ensimmäisen kunnon kesäloman, ja nyt kun olen päässyt maistamaan sitä nannaa, en tahtoisi luopua siitä, vaan sen sijaan janoitsen lisään. Nyt viime kesän kaltaiseen kelluvan pehmeään kesälomakuplaan ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia, ei ainakaan samoissa määrin.
Minua työllistää koko kesän ajan eräskin kirjaprojekti, josta en ole vielä ehtinyt tällaisia salamyhkäisiä sivulauseita enempää kertoa. Kirja saa aikaan innostusta (Hyvänen aika, kirja! Saan tehdä rakastamaani asiaa liuska toisensa perään!), mutta myös paniikkia.
Jo pari kuukautta sitten alkoi näyttää siltä, että minulla ei ole aikaa kesälomaan. Tämä on tietenkin toisaalta myös hyvin positiivinen ongelma, että töitä riittää liiaksikin, mutta kun on joutunut tasapainoilemaan oman jaksamisensa kanssa turhan monta kertaa, positiivisuuteen tulee pieni varovaisen epäileväinen sivumaku. Kivasta työstäkin saa ja on syytä pitää lomaa.
Näen itseni hermoromahtelemassa työpöydän ääressä, kun en saa ympärillä pyöriviltä lapsilta tehtyä töitä, ja samalla näen äitiyteni litistymässä riittämättömyyden taakan alle, kun yritän tehdä töitä lasten ollessa lomalla. Nähty ja koettu, valitettavasti. Ja hitto soikoon, tahdon yhteisen kesäloman koko nelikkomme kanssa, enkä käyttää puolison lomia lukkiutuneena työhuoneelle. Koettu, sekin.
Ja kun röyhkeäksi omaa ja perheen hyvinvointia ja onnellisuutta ajattelevaksi alettiin, en laittaisi yhtään vastaan, jos tämän lisäksi saisin vielä pariksi päiväksi mahdollisuuden karata puolison kanssa jonnekin kuhertelemaan ja kulkemaan käsi kädessä ilman velvoitteita. Oikeastaan haluaisin siis kelauksen takaisin kesän 2018 huolettomuuteen ja päiviin, joiden kuluessa hukkaa ajantajun ja lopulta viikonpäivät.
Kevätviikkojen murehtimisen jälkeen kuopan pohja saavutettiin viime viikolla, kun romahdin itkemään studiolla luurit päässä Unelmaduunarit-podcastkollegani Satun kysyessä juuri ennen äänityksiä kohtalokkaan kysymyksen; mitä kuuluu. Siinä sitten valuin räkää ja vollotin mikrofoni suuni edessä, että en ehdi mitään, stressaa saatanasti, kesästä tulee ihan paska ja lapset on vaan kerran pieniä. Ja että ehtisi nyt edes hiuksensa joskus pestä nynnynnyn! Että semmonen unelmaduunari minä.
Onneksi ratkaisukeskeinen Satu osasi sanoa ne sanat, jotka tiesinkin jo. Meidän töiden tekemättömyyteen ei kukaan kuole tai valtiot romahda. Sinä pidät kesäloman, tietenkin. Sinä ehdit kyllä kirjoittaa sen kirjan loppuun ihan ajoissa. Ja vaikka muutama päivä deadlinesta paukkuisikin, kukaan ei edelleenkään kuole tai valtiot romahda. Metrohankkeet myöhästyvät vuosilla ja ydinvoimalahankkeet yli kymmenellä vuodella, mistä voi hakea vertailupohjaa, jos ahdistaa.
Ja kun tämän päälle Satu kertoi vielä tarinan kusisesta pietarilaishotellikokemuksestaan, räkätyrskintäni vaihtui nauruun ja saatiin laitettua Unelmaduunareiden kolmannen kauden loput studioäänitykset purkkiin.
Että kyllä tämä tästä, tietenkin. Tästä tulee valtavan hyvä kesä, kun sen sellaiseksi ajattelen. Teen tehokkaasti töitä juhannukseen asti, minkä jälkeen jään lomille lasten kanssa ja teen vain muutamia duuniprokkiksia. Puoliso seuraa jossain vaiheessa perässä ja minä jatkan sitten vielä elokuussa lasten kanssa, kunnes koulut alkavat. Nautitaan ja painellaan menemään kesänlapsina, aikuiset ja lapset.
Ja loput kirjasta naputan kasaan sitten elokuun kahdella vikalla viikolla, jotka olen kaukaa viisaana osannut pitää väljänä muista töistä. Puoliso on sen ajan reissussa ja esikoinen aloittaa koulun, mutta kyllä asiat siitä hoituvat. Kukaan ei kuole, valtiot eivät romahda ja ydinvoimalaprojektit myöhästelevät kymmeniä vuosia.
Viikonloppuna ilmassa leijui hurmaava tuomen tuoksu, joka on suora aikaportti lapsuuden vikoihin koulupäiviin; jätskipuikkoihin, kesämekkoihin ja hiekan rahinaan kesätennareiden alla. Kesäloma, me ollaan ihan valmiita jo heittäytymään sun syleilyyn!
Meillä lapsen päiväkotiura vetää loppuaan, mutta varhaiskasvatusoikeudesta ajateltiin pitää kiinni viimeiseen asti 😉 Ts. lapsi on lomalla (kuten aiempinakin vuosina) sen 5 viikkoa mitä oma päiväkoti on kiinni (nyt lapsi palaa ennen koulun alkua vielä alkuviikoksi leikkimään päiväkotilaista, tämä ei ole pakon sanelemaa, vaan lapsi haikeana toivoi että saako mennä vielä…no tottahan saa, päiväkodin aikuisistakin on kiva nähdä kesän aikana koululaiseksi venähtänyt lapsonen). Ja vaikka meillä lapsi ei ikinä ole saanut viettää loputtomia kesälomia, niin lohduttaudun sillä, että kun eskarit laulavat päiväkodin kevätjuhlassa laulunsa, niin puolet päiväkodin lapsivahvuudesta katoaa, päiväkoti asettuu kesämoodiin mikä tarkoittaa kivoja retkiä, ulkona syötyjä lounaita, pihalla sadettajan alla juoksua ja kavereita! Koska mikä lapselle on mälsää kesälomassa (aka heinäkuu) on että omat lempparikaverit kaikkovat kuka millekin mökille ja kaupunkiin ei jää paljon ketään. Itsellekin kesäkuun työnteko on vähän kuin puoliksi lomaa, pahimmat deadlinet on taltutettu, välillä voi lopettaa päivän aiemmin ja kurvata vaikka uimarannalle. Heinäkuussa sitten matkataan perheenä siellä sun täällä ja elokuussa sitten koitetaan palata ruotuun. Meillä vanhemmat saavat kutakuinkin vapaasti päättää loma-aikansa, ja ollaan siitä pidetty kiinni, että lapsen ei varahoitoon tarvitse mennä, niinpä loma on tyypillisesti juhannuksesta heinäkuun loppuun (dinkkupariskuntana pidettiin lomamme myöhemmin, koska heinäkuu on kiva kuukausi olla töissä, mutta tällä mennään). Lompakko vihloo jo ensi kesän ajattelusta…10 viikkoa kun on aika lailla tuplasti 5 viikkoa…
Joo, se onni tässä on, että tänä vuonna voidaan vielä molempien lapsien kanssa nojata kesällä varhaiskasvatukseen. Ensi vuonna on sitten uudet kuviot, enkä oikein vielä uskalla ajatella, mitä se tulee olemaan 😀
Itsellä on ollut sama ajatus, että jos vain mahdollista, varahoitoon ei lasten tarvitse mennä. Yhtenä jouluna esikoisen ollessa vajaa kaksivuotias ja kun minäkin olin vielä oman yrityksen lisäksi ns. päivätöissä, oli pakko viedä lapsi varahoitoon. Se oli ihan karmea kokemus, minkä jälkeen vannotin, että mieluiten otan vaikka lopputilin kuin vien lasta sellaiseen hullunmyllyyn.
Mäkin tykkäsin ennen tehdä töitä kesäaikaan. Toimistolla oli hiljaista ja kaiken tekemisen päällä kevyt kesäfiilis. Ja kun päivät ovat pitkiä ja valoisia, ehti hyvin illalla vielä viettää työpäivän päälle ns. vapaapäivän. Nyt kuitenkin lasten myötä olen hiljalleen taipunut tähän perinteiseen muottiin, ja viime kesänä huomasin, miten paljon sitä rakastankaan. Etenkin nyt, kun elämä (ja ilmastoahdistus) ei enää niin helposti taivu siihen, että karautetaan lämpöön ja lomalle marraskuussa.
Toi on varmasti totta, että kesällä päiväkodissa on kaikkea ekstaihanaa, kun on kesä ja kärpäset <3
Kuulostaa blogiaikasi parhaalta päätöksestä! Nyt pidä siitä vielä kiinni. Loma on tärkeämpää kuin työ. Siksi että jos et pidä lomaa, et tee kohta enää töitäkään. Lisäksi on hyvä kehittää kykyä myös välillä myöhästyä projekteista ja pyytää lisäaikaa. Itsekin olen sen opetellut nyt vasta 30-vuotiaana. Suorittajan luonteesta on vaikea päästä, nykyään olen jo hyväksynyt rajani, tai hyväksymässä niitä. Jee!
Minä pidän siitä kiinni, kyllä <3 Onneksi on lapset, joiden kanssa on helpompi pitää päätöksestä kiinni, vaikka tekemättömiä töitä on pöytä täynnä. Mutta jaiks, projekteista myöhästymisen taito on sellainen, johon en ole osannut edes kaivata parempaa kykyä. Mutta ehkä nyt on aika opetella uusia asioita senkin suhteen :D
Kunnon lomasta kannattaa kyllä pitää kiinni, tavalla tai toisella! Hurja miettiä käytännön järjestelyjä sitten kun kouluaika alkaa, näin päiväkotiaikana kaikki kuitenkin järjestyy. Me olemme käyttäneet myös varahoitoa emmekä pidä sitä ollenkaan huonona vaihtoehtona, lähialueella on kolme päiväkotia ja varahoitopaikka aina joku näistä ja aina on joku oman pk:n henkilökunnastakin paikalla. Lapsetkin ottaneet ko ajat lähinnä kivana vaihteluna ja usein ryhmät pieniä. 🙂 Olemme halunneet pitää siitä kiinni että mahdollisimman paljon olisi koko perheen yhteistä lomaa, jolloin lapsien loman kestokin on sitten lyhyempi. Puolensa ja puolensa, molemmissa tavoissa!
Ymmärrän hyvin, mäkin arvotan koko perheen yhteisen loman korkealle <3
Varapäivähoito olisi nyt varmasti hyvin erilainen kokemus, kun lapset ovat isompia ja itsekään en äitinä ihan niin vereslihalla. Mutta tuo yksi ainokainen kokemukseni oli todella kylmäävä – juuri sellainen, jonkalaiseksi varhaiskasvatusta arvostelevat päiväkoteja parjaavat:
Siellä ei ollut yhtään tuttua hoitajaa, eikä edes lasta. Luultavasti muut pienten puolen vanhemmat olivat onnistuneet järjestämään vapaansa jotenkin. Sinne sitten piti viedä lapsi kaiken sekasorron ja metelin keskelle, ja vain harvoja sanoja osaava vähän vajaa kaksivuotias jäi sinne teipinpalassa kirjoitettu nimi selässään ja alistuneen hiljaa, mutta kyynelsilmin. Hyi, vieläkin puistattaa. Se oli kamala viikko. Sitten vielä tietty se, että vaikka päiväkoti oli viereisessä kaupunginoassa, piti aamuihin ja iltoihin varata kumpaankin ekstratunti, että pystyi viedä ja hakea lapsen.
Mä toivon, että tuo oli poikkeuksellisen huonosti hoidettu varapäivähoitojärjestely, mutta silloin vannotin, että en enää koskaan laita lastani varapäivähoitoon.
Pätkätyöläisen arkea: viime kesänä 5 viikkoa kesälomaa. Talvelle 2,5 kk työttömänä ja nyt edessä 3 kk kesäloma työttömänä lasten kanssa kotona. Tutkinnollani ei saa hevillä töitä ja paikkojakin auki niukasti asuinpaikkakunnalla niin ei ole paineita että jostakin ilmestyisi unelmien työ. Tekemäni osa-aikatyö jatkuu EHKÄ syksyllä. Jos ei jatku, niin sitten jatkuu työnhaku taas. Lapset syksyllä koulussa.
Äh, joo, pätkätyöläisen ja freelancerin elämä on itsellenikin tuttua ennen oman yrityksen perustamista. En ole koskaan ollut vakityössä, vaan kulkenut aina pätkästä tai työprojektista toiseen. Epävarmuus oli läsnä koko ajan, mutta siinä oli omalla kohdallani myös paljon hyviä puolia. Ja se epävarmuuskin opetti elämään yrittäjänä, jolle on aina vähän epäselvää, mitä tekee työkseen puolen vuoden kuluttua.