Kalenteri on ihan villiintynyt sen perusteella, miten juhlapäivät seuraavat toistaan. Ihan juuri oli pääsiäinen ja nyt jo mietitään juhannussuunnitelmia. Vappukin oli just eilen, eli yli kaksi viikkoa sitten.

Meille toukokuun korkannut vappu oli vasta kolmas laatuaan; sellainen, minkälaisista vapuista saa lukea juttuja lehdistä tai katsoa kuvina uutisissa. Tätä edelliset vaput minä olen herännyt ennen kukonlaulua ja ollut Vaasan vapputorilla myyjänä vanhempieni kanssa, kunnes viimeisen laastarivapun jälkeen oli päästettävä lapsuusperheeni perinteistä irti ja luotava uusia.

Tämän kolmannen tavanomaisen vapun jälkeen olen yhä varmempi siitä, että vappu on minulle räätälöity juhla. Ajankohta on mitä ihanin, kun kesä on vielä hentoinen lupaus auringonsäteissä, joista jokainen otetaan vastaan suurena lahjana ja ihmeenä. Kaikki on jotenkin niin hengästyttävän ihanaa, joka solulla aistittavaa ja alussa.

Tykkään myös siitä, miten vapun viettotavassa yhdistyy perhe, ystävät ja koko kansan yhdistävät hassuttelut. Serpentiinit, sokeriset munkit, torvet ja rusinoita kelluvat simamukit saavat jurottavan kansan kokoontumaan karnevaalitunnelmassa yhteen. Yhden päivän piristävä ihme, jota mikään muu harras, vetäytyvä tai rauhaisa kansallinen juhlapäivä ei saa aikaan. Innostun kaikista juhlista ja niiden erityispiirteistä, ei siinä, mutta nyt huomaan jopa vähän harmittelevani, että en ole koskaan kokenut esimerkiksi opiskelijavappua.

Vapusta riehaantuneena kaivettiinkin puolison kanssa häkkivarastosta esiin laatikko ja sen laatikon pohjimmaiseksi jemmatut valkolakit. Ne ovat niin siistit ja valkoiset, että voisi kuvitella meidän olevan ihan tuoreita ylioppilaita. Totuus on kuitenkin se, että emme ole kumpainenkaan pitäneet ylioppilaslakkejamme sitten vuoden 2000 ja 2002 lakkiaistemme. Kyllähän ne valkoisina pysyvät, jos ei 20 vuoteen käytä.

Vappuseuralaistemme aikuisväen valkolakit ovat sen sijaan nähneet ehtoja opiskelijavappuja (ja tarinat niistä on kirjoitettu lakin taitettavan hikinauhan alle, hauska tapa!). Opin kokeneemmiltani, että omassa lakissanikin on lipan ylle venytetty kuminauha, jonka saa vedettyä kaulan alle, jos lakki meinaa kemutessa tipahtaa päästä. Onneksi tuli tämäkin opittua nyt, sillä mistäs sitä tietää, jos joskus vielä on edessä kuminauhavappu!

Nyt lakit kuitenkin pysyivät päässä, kun vietimme kahden perheen yhteistä vappua. Raahasimme yökyläilytarvikkeemme, ruokia ja laatikkopyörämme kuormasta päätellen puolet muustakin omaisuudestamme muutaman sadan metrin päähän ystävien luo. Kuten olen aikaisemminkin todennut, yökyläily mahdollistaa lapsiperheellisen sosiaalisen elämän ihan eri tavalla, ja vappuna oli parhautta voida heittäytyä yökyläilemään, vaikka sitten kivenheiton päässä kotoa.

Vappu rakentui ruuan ympärille, ja notkuvista pöydistä pystyi päätellä, että niistä kokematta jääneistä opiskelijavapuista on menty eteenpäin. Rakensimme vappuaattona ystävien pihaan pöydistä ja lappeelleen käännetyistä ovista pitkän pöydän, jonka ääreen mahtui muitakin pihan grillin ympärille kerääntyneitä saman taloyhtiön vapunviettäjiä. Lapsia juoksenteli ympärillä niin monta, että en pysynyt laskuissa. Oli jotenkin ihanan raukeaa ja kihelmöivän iloista samaan aikaan. Heittäydyin villiksi ja join jälkiruuan kanssa kahvia, vaikka kello oli jo lähempänä kahdeksaa. Kerrankos sitä vappuna!

Kun aurinko alkoi laskea lähiön taa ja vilu alkoi kipristellä varpaita, tehtiin viiden muksun liukuhihnailtapesut. Koko lauma nukahti tuhisten yhteen läjään lastenhuoneeseen, ja me aikuiset ehdimme vielä ottaa skaban vuoden 1992 Tuttu Juttu -lautapelillä. Melkein saatoin kuulla mielessäni Joel Hallikaisen ja Timo Koivusalon merkityksiä tihkuvat äänet joka kerta, kun tuli aika kysyä jotain erotiikkaan liittyvää. Tietäjät tietää.

Siskonpedeillä nukutun yön jälkeen oli letkeän rentoa voida kömpiä yhdessä tekemään aamupalaa. Sekin oli sellaista ruokailottelua tuoreine sämpylöineen, uppomunineen, parsoineen ja vastapaistettuine amerikkalaisine pannukakkuineen, että huhuh. Aloin hiljalleen unohtaa loputkin haikailuni opiskelijavappujen perään, sillä kyllähän tämä tässä nyt on vain ihaninta, mitä kuvitella saattaa. Rakkaita isoja ja pieniä ystäviä pöydän täydeltä, mieletön aamupala katettuna pöytään kello 8.30 ja edessä keskellä viikkoa oleva vapaapäiväkupla.

Vappupäivänä oltiin vähän mietitty lähtemistä kylille ihmettelemään sitä televisiolähetysten vappua, mutta päädyttiin pysymään ystävien pihassa – mitä nyt siirryttiin sitä mukaa, mihin aurinko paistoi. Illan lähestyessä puoliso lähti töihin, ja me loputkin mietimme raukeina, että voisi ehkä tehdä jotain.

Pakkasimme siis jälkkärit sekä kahvit koriin ja pyöräilimme Herttoniemen siirtolapuutarhoille bongaamaan kirsikankukkia – ja syömään vähän lisää.

Jaa: