Tänään heräsin ensimmäistä kertaa kahden rintarauhasen naisena. Vielä eilen minulla oli kolme rintarauhasta – eli kansankielellä sanottuna kolme rintaa, tissiä, daisaria, hinkkiä, munkkia, boobsia ja kannua.

Nyt seuraa kirjoitus, jossa on monen makuun varmasti too much information ja josta kertominen tuntuu itsellenikin vähän nololta. Ja juuri sen takia siitä pitääkin kirjoittaa. Naiskeho on ihmeellinen ja jatkuvassa muutoksen tilassa. Vastaan voi tulla asioita, joista ei löydä tietoa, kun ei edes oikein tiedä, mitä etsiä tai millä sanoilla edes googlata. Ja vähäisistä tiedonjyvistä huolimatta asia on verrattain yleinen, mutta piilotettuna vaatekerrosten alle.

Muistan jo teininä ihmetelleeni toista kainaloani. Vaikka olin hoikka kuin pajunvarsi, toinen kainalo alkoi ikään kuin tursua ylitse. Ei häiritsevästi, mutta kummallisesti. Ne 90-luvun H&M:n postimyyntikatalogeista tilatut kaarituelliset push up -rintaliivit hiersivät toiseen kainalooni mustelmaisen painauman, jonka jälki näkyi vielä vuosia senkin jälkeen kun tajusin luopua kaarituellisista liiveistä. Olen vasta jälkikäteen tajunnut, että kainalon kummalliset tuntemukset eivät liittyneet vain niihin liiveihin, vaan ylipäätään rintojen kasvuun.

Esikoista odottaessani alkoi tapahtua kummia. Rinnat kasvoivat ja olivat arat, mikä on tietenkin ihan normaalia. Mutta samaa tykytystä ja kasvua tuntui myös erityisesti toisessa kainalossa. Jossain vaiheessa raskautta kainaloon ilmestyi kova ja kipeä patti, jota tietenkin huolestuneena neuvolan terveydenhoitajalle näytin. Terkkari sanoi patin olevan rasvapatti, jotka ovat raskauden aikana yleisiä ja jotka sitten synnytyksen jälkeen häviäisivät.

Raskauden edetessä patti tummui selkeästi erottuvaksi parin sentin paukamaksi, mutta luotin terveydenhoitajan arvioon.

Synnytyksen jälkeen maito alkoi nousta rintoihin. Koko rintakehä tuntui olevan tulessa paineesta. Koska esikoinen syntyi ennenaikaisena, olimme vauvan kanssa sairaalassa vielä siinäkin vaiheessa, kun maitoa tuli jo kunnolla. Imetin ja vuoroin pumppasin maitoa vauvalle, joka sisukkuudestaan huolimatta oli vielä liian heikko jaksaakseen tehdä niin paljon töitä, mitä rinnalla imeminen vaatii.

Hikoilin kuin pieni possu, mihin olin varautunut imetyksestä lukemieni kirjojen ja tekstien perusteella. Kummallista oli vain se, että toinen kainalo valui hikeä siihen malliin, että sinisessä sairaalakaavussa oli jokaisen imetyksen ja pumppauksen jälkeen tahmean märkä vauvan pään kokoinen läntti toisen kainalon kohdilta. Jouduin vaihtamaan vaatetta koko ajan.

Erään imetyksen aikaan istuin taas sairaalasängyllä sairaalakaapu edestä auki napitettuna  ja vauva oikealla rinnallani. Imettäessäni pyyhkäisin kädelläni puolihuolimattomasti vasenta kainaloani, joka tuntui valuvan hikeä kuin hana. Muistan ikuisesti, miten päässä humahti ja maa pyörähti, kun katsoin kättäni.

Käteni oli märkänä valkoista ja tahmeaa maitoa. Se oli niin selvää, että muita vaihtoehtoja ei tullut edes mieleen. Neste käsissäni ei ollut hikeä, vaan maitoa.

En ollut koskaan painanut tai sen jälkeen painanut sairaalapöydällä olevan puhelimen hoitajakutsunappia. Mutta nyt hakkasin sitä paniikissa.

Maitoa, ei hikeä.

Paikalle saapui vanhempi rauhallinen kätilö. En tiedä, oliko iällä väliä, mutta selitettyäni paniikissa asiani, hän istui viereeni, rauhoitteli ja tiesi heti, mistä on kyse. Tämä on ihan normaalia, sinulla taitaa kuule olla kolmas maitoa erittävä rinta siellä kainalossa.

Taisin alkaa nauraa, niin absurdilta kaikki tuntui. Olin juuri saanut vauvan pari kuukautta aikaisemmin kuin piti. Olin huojentunut siitä, että kaikki oli niin hyvin kuin siinä tilanteessa voi olla. Oma äidiksi kasvamiseni oli vielä ihan kesken, ja yhtäkkiä olin tutustumassa pieneen ihmiseen, jota kohtaan tunsin hämmentävää petomaista suojeluvaistoa, mutta joka silti vielä tuntui vieraalta. Olin äiti, vaikka ihan hiljan kaikki oli vielä toisin. Ja sitten kehoni oli ihan pokkana sitä mieltä, että muina emakkoina tässä ollaan; täältä löytyy omat maitoa erittävät nisänsä vaikka kolmelle pienelle porsaalle samaan aikaan!

Toisen kainaloni tursuaminen olikin kolmas rintarauhanen. Raskauden aikana siihen keskelle kohonnut ja tummaksi muuttunut rasvapatti olikin nänni. Naiskeho toden totta on ihmeellinen.

Sain kätilöltä ohjeen olla stimuloimatta kolmatta rintarauhasta. Hän kertoi, että se kyllä siitä alun innostuksen jälkeen laantuu, ihan kuten olisivat laantuneet kaksi tavanomaisilla paikoilla olevaa rintarauhastakin, jos niistä ei olisi imettänyt ja pumpannut. Alkuun pidin kolmea liivinsuojusta; kaksi suojusta kumpaankin rintaliivin kuppiin ja yksi vielä vaatteiden kainaloon kiinnitettynä.

Muutamassa viikossa ylimääräisen rinnan maidoneritys tosiaan laantui. Välillä koitin mielenkiinnosta, josko maitoa vielä tulisi. Ja kyllä sitä olisi tullut ihan imetyksen loppuun saakka, jos vain rintaa olisi stimuloitu. Ylimääräinen rintarauhanen oli myös herkkä ja arka koko imetystaipaleen ajan.

Esikoisen imetyksen loputtua 1 vuoden ja 4 kuukauden kuluttua, kävin näyttämässä ylimääräistä rintarauhasta lääkärille. Hän kertoi, että leikkaus olisi kyllä mahdollinen, joskaan ei pakollinen, mutta imetyksestä pitäisi kulua useampi kuukausi aikaa, että maitotiehyissä ei varmasti olisi maitoa.

Noh, sitten olinkin pian taas raskaana, ja asia jäi. Toisenkin raskauden aikana myös kainalon rintarauhanen otti kahden kaverinsa rinnalla kasvuspurtin ja muistutti tykytyksellä olemassaolostaan. Kaikki kolme rintaani alkoivat myös tuottaa maitoa jo ennen imetystä, mikä oli esimerkiksi pukeutumisen kannalta ratkiriemukasta.

Synnytyksen jälkeen maito nousi kunnolla taas kaikkiin kolmeen rintarauhaseen, mutta kun jätin kainalon rauhaan, sen maidontuotanto siitä tyrehtyi hiljalleen minimiin. Imetin kuopusta 2 vuotta ja 7 kuukautta, ja koko sen ajan myös kolmas rintarauhanen oli toimintavalmiudessa, vaikka stimuloimattomuudella pidin sen mahdollisimman hiljaisena.

Raskauksien ja imetyksienkin jälkeen kolmas rintarauhanen oli häiritsevä. Se kipeytyi etenkin kuukautisten ja ovulaatioiden aikaan, vaikka en muista ennen ensimmäistä raskautta moisesta kärsineeni. Liikkuessa se hankautui ikävästi, ja hyvien sekä kainaloa ärsyttämättömien rintaliivien löytäminen oli melkein mahdotonta. Kerran olen käynyt lääkärin lähetteestä ultraamassa kainaloni rintasyöpäepäilyn takia. Mitään pahalaatuista ei onneksi löytynyt, mutta muutoksien havaitseminen oli vaikeaa, kun kainalossa oli jo valmiiksi ylimääräistä kudosta ja pattimainen nänni, joka on imetysten jälkeen muuttunut taas lähes ihonväriseksi ja huomaamattomammaksi.

Ja joo, vaikka ylimääräinen rinta oli vain noin pienen tomaatin kokoinen, olihan se myös esteettisesti ajatellen nolostusta aiheuttava. Olen käynyt uimassa, ottanut aurinkoa bikineillä ja heilunut topeissa, mutta mukavimmaksi ja vähemmän haavoittuvaksi tunsin oloni kainalot peitettyinä.  

Kuopuksen imetyksen lopettamisesta on nyt pari vuotta, mutta vasta nyt talvella sain aikaiseksi laittaa hommaa eteenpäin. Otin asian esille gynekologin tarkastuksen yhteydessä, ja kokenut gynekologi osasi suositella juurikin rinnan alueen leikkauksiin erikoistunutta kirurgian ja plastiikkakirurgian erikoislääkäriä, joka tekee paljon myös esimerkiksi rintasyöpäpotilaiden leikkauksia.

Kävin kirurgin vastaanotolla ja sain vihdoin virallisen nimityksen vaivalleni: ylilukuinen rintarauhanen. Siitä voidaan käyttää myös nimityksiä mamma aberrans tai mamma accessoria. Etenkin Yhdysvalloissa käytetään myös nimityksiä polymastia ja polythelia. Kyse on verrattain yleisestä vaivasta, ja ylimääräisiä rintarauhasia, nännejä tai molempia näistä voi ilmaantua mihin vain niin sanotun milk lines -viivaston osiin, kuten kainaloon, vatsaan tai häpyyn. Etenkin ylimääräisiä nännejä voi olla sukupuolesta riippumatta.

Täällä on piirustus naisesta, jolla on selkeästi ylimääräiset rinnat kainaloissaan, mutta monesti ylimääräinen rintakudos on sen verran huomaamaton, että ihminen saattaa elellä siitä tietämättömänä. Tuskinpa minäkään mitään olisin tajunnut, ellen olisi tullut raskaaksi, alkanut erittää kolmesta hanasta maitoa ja saanut pysyviksi oireiksi ylimääräisen rintarauhasen kipuilun. Olisin luultavasti vain miettinyt, että toisilla sipsit menevät lantioille, minulla vatsaröllykkään ja toiseen kainaloon.

Minulla on vakuutus, joka kattoi leikkauksen yksityisellä, mutta kuulemma ylilukuisten rintarauhasten leikkauksia tehdään ilmaiseksi myös kunnallisella puolella. Ennen leikkausta kävin vielä ultrattavana, että voitiin todeta kaikkien kolmen rinnan olevan terveitä. Ylilukuisen rintarauhasen leikkaamisen ei myöskään pitäisi mitenkään haitata, jos on aikomuksena joskus leikkauksen jälkeen vielä imettää niillä kahdella jäljelle jäävällä rinnalla.

Eilen illalla sitten hurautin ratikalla sairaalaan, puin päälleni sairaalakoltut ja sain kipollisen kipulääkkeitä. Anestesialääkärin sekä leikkaavan kirurgin haastattelujen sekä turinointien jälkeen makasin leikkauspöydällä. Leikkaus itsessään ei ole suuren suuri, mutta koska kainaloissa on imusolmukkeita ja tuntohermoja, se päätettiin tehdä nukutuksessa, jotta varmasti olen liikkumatta.

En ole koskaan ennen joutunut nukutettavaksi, ja se kieltämättä hermostutti. Mietin, että mitä jos tunnenkin kaiken, mutta en pysty nukutukselta reagoimaan mitenkään. Tai mitä jos en herääkään nukutuksen jälkeen, kuten kävi vuosia sitten lemmikkipupullemme, jolle oltiin tekemässä ihan vain helppoa rutiinileikkausta, mutta jonka sydän petti leikkauspöydälle. Itse leikkauksessa jännitin sitä, että herään tajutakseni, että vasemmasta kädestäni on mennyt poikki tärkeitä piuhoja, enkä enää voikaan liikuttaa kättäni.

Ympärilläni hääri viisi ihmistä, kun anestesialääkäri alkoi laittaa kanyylin kautta nukutusainetta koko ajan kertoen, mitä tekee. Nukutusaine kirpaisi hetken kättäni, turskahti sitten karvaana makuna kitalakeen ja sen jälkeen pimeni äkkiä, mutta pehmeästi.

Leikkaus kesti tunnin verran, ja kun minua alettiin herätellä yhä leikkauspöydällä ollessani, olisin voinut mielelläni jatkaa vielä unia. Meni hetken tajuta, missä oikein olen. Minut kärrättiin heräämöön, ja tunnustelin ensimmäisenä, toimiiko käteni. Toimii. Tunsin myös selkeästi, että kainaloon oli tehty jotakin, mutta olin odottanut lääkäreidenkin puheiden perusteella kipua. Kainalon tykytys oli kuitenkin pienempää kuin vaikkapa ovulaation aikaan. Tajusin myös, että minulle oli puettu edestä avattavat tukevat rintaliivit nukutukseni aikana, mikä jostain syystä ajatuksena huvitti.

Heräämössä minun elintoimintojani tarkkailtiin ja nesteytystä pidettiin yllä tipalla. En ollut saanut syödä tai juoda moneen tuntiin, ja hoitajan tekemä sämpylä, jukurtti, kupillinen teetä ja suklaapalat maistuivat jumalaiselta. Luin kirjaa ja kun se loppui, aloin kuunnella äänikirjaa.

Kahden ja puolen tunnin pötköttelyn ja hoitajan oven takana valvoman pissaamisen jälkeen sain lähteä kotiin. Otin taksin kotiin, ja kotona piti olla saattajan, eli tässä tapauksessa puolisoni, heti vastassa. Otin ennen nukkumaanmenoa ohjeen mukaisesti Buranaa, Panadolia ja jotain morfiinijohdannaista, joka teki kyllä sellaisen pehmeän pilven ympärille, että sen sekaan tuntui lempeältä hypätä nukkumaan (ja en yhtään ihmettele, miksi tuollaisia lääkekamoja käytetään myös väärin).

Oletin herääväni aamuyöstä, kun leikkauksessa käytetyn puudutusaineen vaikutus loppui, mutta yllättäen posotin vallan hyvin aamuun saakka. Olin varautunut makaamaan kivuissani sängyssä ainakin tänään koko päivän, mutta sen sijaan onkin jotenkin riehakkaan onnellinen olo. Vihdoin melkein kahdeksan vuoden oireilun jälkeen tämä asia on hoidettu kuntoon! Kipulääkkeitä en ole ainakaan vielä tarvinnut, vaikka särkyä toki vähän on. Takapakkia saattaa kuulemma tulla, ja leikkausalue saattaa myös alkaa kerätä nestettä. Kahden viikon sairasvapaan aikana ei saisi tehdä kädellä repiviä liikkeitä tai nostella mitään, mutta esimerkiksi kepeät kävelylenkit ovat suotavia.

En meinaa malttaa odottaa, että näen kainaloni, jossa ei ole enää mitään ylimääräistä. Tuntuu ihan utopistiselta, että ehkäpä seuraavien ovulaatioiden ja kuukautisten aikaan kainaloni ei tykytä kipua. Tai että voin mennä salille ilman, että tarvitsee miettiä hankaavia saumoja tai edes sitä, paistaako kolmas rinta nänneineen kilometrin päähän liikkeissä, joissa nostan kädet ylös (no ei paista, mutta sanopa se nolostelevalle mielelle). Ja hyvänen aika, voisinkohan juhlistaa uutta kahden rinnan naisen elämääni ostamalla rintaliivit, joiden kanssa ensimmäistä kertaa vuosiin tarvitsee miettiä vain kahta rintaa, ei kolmea!