Ulkonäkökeskeinen ikävöinti saattaa johtua siitä, että tällä hetkellä näytän siltä, että olen raskausviikolla 26. Raskaustilasta poiketen en vain halua käyttää röllykkääni korostavia mekkoja. Esikoisen ajoilta tutut vauvavuosikilot ovat taas kertyneet ympäri kroppaa ja iho on löysää vanhentunutta taikinaa. Naama kukkii, väsy näkyy silmäkulmien uurteina ja raskauden jälkeisen sulkasadon jäljiltä hiuksiani kasvaa töyhtöinä siellä täällä. Onnellinen tietty saa olla siitä, että ohimokaljut yhdistettynä liiskahäntälettiin ei tälläkään kertaa jäänyt lopulliseksi hiusmallikseni. Mutta yhtä kaikki, tunnen oloni huonoksi tässä päälleni huomaamattani hivuttautuneessa karvaisessa, ihraisessa, näppyisessä ja väsyneessä nahkapuvussa.
Osasin toki odottaa muodonmuutosta. Kahden lapsen kokemuksella kroppani kerää itseensä massaa vauvan syntymän jälkeisinä unettomina kuukausina, eikä niinkään raskausaikana. Päinvastoin raskausaika on toiminut tehokkaana kiinteytystreeninä ja kauneushoitona. Kiloja ei kummallakaan raskauskerralla kertynyt hurjasti, eikä niitä tarvinnut synnytyksen jälkeen muutamaa voipakettia enempää kotiin kantaa. Raskausaika sai kroppani suorastaan timmiksi, ja kaikki ylimääräinen tuntui siirtyvän kauniiksi kummuksi vatsaan. Leuan alta hävisi helttaa, poskiin tuli kulmaa ja vyötärölle kaarta. Vauvavatsa muodostui pinkeäksi palloksi, eikä edes loppuraskaudesta olisi takaapäin osannut arvata, että kannan sisälläni lasta.
Vaikka raskaudet saivat voimaan pahoin ja kärsin molemmissa raskauksissa kovista ennenaikaisista supistuksista, se ei näkynyt ulospäin. Monet epäilevät sen mystisen raskauden hehkun olevan pötypuhetta, mutta minä loistin sitä. Mielessäni saatoin käydä läpi synkkiä ajatuksia, mutta ulkokuori hohkasi onnea ja iloa. Hiukset olivat paksut ja tuuheat. Kynnet olivat vahvat kuin panssari. Ihoni ei koskaan ole ollut niin kuulas ja elinvoimainen kuin raskausaikoina.
Nyt tuosta hehkusta ei ole jäljellä mitään. Stressaavat kuukaudet näkyvät pärstässä ja olemuksessa, enkä saanut tälläkään kertaa kokea haaveilemaani imettämällä timmiksi -taikaa. Siksi pitäisi luoda suunnitelma, miten saan taas omanlaiseni kuoren takaisin. Haluan näyttää hyvinvoivalta, terveeltä pian 33-vuotiaalta kahden lapsen äidiltä. Tahdon pitää parempaa huolta itsestäni, nyt kun miehen hoitovapaan ansiosta sille pitäisi taas olla paremmin aikaa. Napapaitoihin, tiukkoihin trikoopaitoihin tai napaa nuoleviin mekkoihin mulla ei ole enää ikinä elämässäni tarvetta tai halua pukeutua, mutta raskaushabituksesta tahdon takaisin elämääni palasen tuota hyvinvoivaa ja kaunista minää.
Pystyn allekirjoittaa tämän kirjoituksen aivan täysin ja tuntuupa hyvältä kuulla myös ns. vauvavuosikiloista eikä aina sitä kuinka imetyksellä on saanut kaikki raskauskilot pois ja vähän enemmänkin…
Meillä on hyvin saman ikäinen lapsi kuin teidän nuorimmainen ja tiedän että meille nämä kaksi lasta ovat riittävä ja hyvä määrä, mutta voisin haluta olla hetken aikaa raskaana sen mahan takia! 😀
-Alli
Olen samaa mieltä sun kanssa. Upeita kuvia ja kaunis nainen. Mietin tänään viimeksi pukukopissa, miten ihmeessä olen taas tämän näköinen. Ihan kamalan lihava ja kalpea. Mikään vaate ei oikein tuntunut hyvältä. Itku meinasi tulla siellä kopissa. Haluaisin olla sellainen pirtsakka ja sopivan tyylikäs äiti. Ja tuntea olon hyväksi tällaisena kun olen. Vaikeaa. Mä muistan omista raskauksista sen, että ei tarvinnut piilotella pömpöttävää vatsaa, toisin kun nyt. Sai reteesti olla raskaana. 🙂 Siinä se taika kait onkin.
Joillekin raskaus vaan sopii ja toisille se on painajainen. Minä kuulun myös niihin joita arpa suosi. Rakastin raskaana oloa. Kropassa tapahtui jotain jännää, hiukset olivat tuuheammat kuin koskaan ja jos naamaan ilmestyikin muutama näppy niin ne olivat pieniä ja harmittomia. Ihan erilaisia kuin normaalisti kuukautisia edeltävät kamalat näpyt. Ja se kuukautisten puuttuminen <3 Minunkin on usein ollut ikävä raskautta. Minä en myöskään saanut raskauden aikana kuin pari kiloa painoa. Siis raskauden alusta viimisille päiville. Synnytyksen jälkeen olin hoikempi kuin ennen raskautta. Ja minä niin yritin syödä kaikkea mahdollista ja otin aina lisää jos yhtään tuntui että jaksaisin. Neuvolassa kun oltiin niin kamalan huolissaan. Itse en tosin ollut, sillä olin ennen raskautta painavampi kuin koskaan ennen sitä. Niin kauan kun imetin kilot pysyivät kauniisti poissa, mutta sen pikkuhiljaa vähentyessä en huomannut muuttaa ruokailutottumuksiani samassa tahdissa ja tuloksen voinee arvata.
Minulle se on varmasti iso surutyön paikka kun tiedän/uskon olevani viimistä kertaa raskaana. Raskauden aikana olin enemmän sinut kroppani kanssa kuin koskaan ennen sitä tai edes sen jälkeen. Riippurinnat ja löysä vatsanahka eivät haittaa, mutta ylimääräisistä kiloista yritän hankkiutua eroon. En tosin kyllin pontevasti, koska tulosta ei tunnu tulevan.
Väsymyksellä ja stressillä on ihan varmasti iso osansa siinä että olo on kurja ja että se näkyy kropassa. Mutta kyllä hehkut kuvissa ja näytät tosi onnelliselta 🙂
Ihmiset on niin erilaisia keskenään. Ihan niin kuin yllä sanottiinkin niin osalle raskausaika on ihan hirveä ja toiset taas ovat kuin kevätkrookuksia. Epäreiluahan se on ja taas aihe josta puhumisesta ihan varmasti joku pahoittaa mielensä. Kun ei Suomessa saa ilmaista iloa ja onnea ettei vaan kukaan pahastuisi. Hienoa kun uskallat ja kirjoitat myös sellaisista aiheista! Juuri siksi blogiasi onkin niin ilo lukea. Tämä on jotenkin kuin raikas kevättuulahdus synkkien stressipostausten jälkeen. Toivottavasti suunta onkin oikeasti jo parempaan. Kaikkea hyvää sinulle ja perheelle.
Todellakin, joillekin raskaus vaan sopii!! Ja hienoa, että on sellaisia ihmisiä, jotka pystyvät nauttimaan raskausajasta. Ja sä kyllä olet suorastaan hehkunut raskausaikana.
Itse kuulun siihen sarjaan, joka keräs kiloja vaikkei mitää syönykkää . (Normaalisti ei kiloja ole tullut) Turvotus oli massiivista, viimeset viikot kamalampia. 1,5kg/vko pelkkää nestettä, vaikka mitä ois tehnyt.:) muuten raskaudet menny hyvin, mutta loppuajasta oli olo kuin valtamerialuksella. Eikä kesän helteet, +30 helpottanut oloa�� Onneksi siis pääsääntösesti meni kaikki hyvin: ei tosiaa ennenaikasia supistuksia, kamalia pahoinvointeja tai raskausdiabetesta.
Jos olis mahdollista valita ottasin vauvat 3kk ikäisenä����
Kauniita kuvia! Ihanin kaikista lienee kuudenneksi alin saapaskuva. Minun raskauksissani olen mielestäni näyttänyt ihan hyvältä, mutta vointi on ollut huono, kuopuksesta oksensin puoleenväliin ja sain riesakseni raskausdiabeteksin. Esikoisesta raskauskilot lähtivät imettämällä ja suklaata syömällä. Nyt kuopuksesta samaistun olotilaasi. Tekisi mieli pukeutua perunasäkkiin ja olenpa joutunut siihenkin tilanteeseen, jossa luullaan minun olevan raskaana. Noloa!
Näyttipä oudolta. Raskausdiabeteksenkin. Onko se noin? (nukkua pitäisi)
Kuulostaa niin tutulta! Ihran ja lysähtäneen kunnon päälle vielä erkaantuneet vatsalihakset, alapään laskeumia, jomottava lonkka niin avot! Vaikka tiedän että pahempaakin voisi olla. Olen vaan niin ärsyyntynyt, kun raskaudesta palautumisella viitataan usein vain ulkonäköä. Onnellinen hän, jolle ei jää mitään pieniä tai isompia vaivoja. Näistä puhutaan yllättävän vähän. Tsemppiä sis!
Näytät kyllä joka kuvassa mielettömän kauniilta ja hyvinvoivalta!!
Sanoisin, että yks tekijä siihen on myös sun taito osata pukeutua. Sun tyyli on kyllä niin ihailtava.
Mulla on välillä synnytyskuume. Olisi ihan supermielenkiintoista saada kokea vielä kolmas synnytys, kun kaksi aiempaa olivat keskenään niin erilaisia. Kolmas voisi tietty olla ihan mitä vaan, mutta just se, että millainen se olisi? Näytät kyllä upealta näissä kuvissa!
Vauvakuume siis ei ole. Ei yhtään.
Olipa kiva ja omakohtainen postaus! Sympatiseeraan sinua täysin. Minä jo nyt ikävöin sitä vatsaa, vaikka raskaudesta on pari kuukautta, enkä ole vielä pystynyt karistamaan kertyneitä kiloja! Vielä ei ole sulkasato alkanut, kauhulla kyllä odotan! Raskaana ollessa sai kyllä päivittäin kuulla kehuja kuinka hehkeältä ja elinvoimaiselta sitä näyttikään, kyllä se siltä tuntuikin! Tsemppiä projektiin & mahtavaa kevään odotusta! Heli/Nelkytplusmami
Näitä kuvia katsellessa tulee mieleen että saisit pistää pystyyn kisan jossa valitaan blogihistoriasi kaunein kuva 😉 Tosin vanhojen postausten selaaminen on jostain syystä tehty bloggerissa ihan tosi hankalaksi.
Olet kyllä hurjan kaunis raskaana! Ei sillä, ettetkö olisi kaunis nytkin, mutta raskaana oikein erityisen kaunis 🙂 Itseäni harmittaa, etten osannut korostaa raskausvatsaani, vaan yritin enemmänkin piilottaa sitä. Eikä minulla ole käytännössä yhtään kuvaa itsestäni raskaana, koska välttelin kameraa ja tunsin itseni vain lihavaksi. Jos joskus tulen uudelleen raskaaksi, aion nauttia vartalostani täysin rinnoin 🙂
Voihan vielä vuoden vanhan kanssa perustella ”raskauden aikaisilla kiloilla”…siis eikö voikin? Niin himskatin tuttua tuo kirjoitus. Olin niin timmissä kunnossa viime raskaudessa. Nyt olen kuin kävelevä perunasäkki… Mitä ihmettä tapahtui ja missä kohtaa?
Siis todellakin näytät jokaisessa tämän postauksen kuvassa hyvältä ja hehkuvalta! Lila
Joo, kun mä olen näistä vauvavuosikiloista kirjoittanut aikaisemmin, tuli selkeästi ilmi, että en ole ainut, joka kerää tätä painoa tälleen vähän jälkijunassa. Ei olla ainoat 🙂
No mulla on nyt melkein joka aamu tuo sama pukukoppi-ilmiö. Omat vaatteet eivä tunnu kivalta. Farkkuja en tahdo pukea, ainakaan jos tiedossa on toimistossa istumista. Mäkin tahdon taas tuntea oloni hyväksi, mutta en voi sanoa, että ”tällaisena kuin olen”. Mutta ”sellaisena kuin olen”, sitten joskus taas 🙂
No joo, sekin vielä, kuukautisten puuttuminen, ihanaa! Mutta totta, toisille raskaus on kaikkea muuta kuin ihanaa. Ja eipä siinä, olisin varmasti räjähtänyt raivosta raskausaikana, jos olin kuullut, miten tulevaisuudessa fiilistelemään sitä, että olinpas silloin nätti 😀 Onneksi mitään hurjan vakavaa ei ollut, mutta oksentelujen ja raskausdiabetesepäilyjen keskellä fiilis ei aina ollut korkealla. Mutta onneksi sentään näytin paremmalta kuin koskaan hahhah!
Ihan varmasti stressi ja väsymys on se, mikä tässä mun kropassa nyt näkyy. Ei esimerkiksi yhtään yllätä, että liian vähäiset yöunet kuulemma aiheuttavat keskivartalolihavuutta. No shit! 😀 Kiitos kauniista sanoistasi, suunta on tosiaan onneksi parempaan.
Mä pyrin nauttimaan raskausajasta, mutta ei se tosiaan aina niin helppoa ollut, kuten raskausviikkopostauksia seuraanneet ehkä muistavatkin. Kaikenlaista vaivaa oli sinne raskausdiabetesepäilyyn saakka, mutta eniten pelkäsin ennenaikaisia supistuksia. Esikoisen raskauden aikaan en osannut ottaa niitä tarpeeksi vakavasti, ja hänhän syntyi liian aikaisin. Mutta jos vain katsoo pinnallisesti ulkonäköä, onneksi sentään näytin hyvältä hahha! Voin vain kuvitella, miten karseeta on kärsiä noin pahasta turvotuksesta kuin sinä, ja vielä kesähelteillä, puuuh!
Munkin lemppari on saapaskuva, se on ihanan arkinen ja odottavainen 🙂 Mun ei ole (vielä) ainakaan mun tietääkseni luultu olevan raskaana, mutta esikoisen vauvavuosikilojen aikaan kysyttiin ihan suoraan, että kumpi on tulossa. Auts!
No joo, on syynsä, miksi muutkin kuin mummoikäiset naiset käyttävät Tenoja. Kovin vähän näistä puhutaan, arka aihe.
On jännä, että näytän nyt jälkikäteen katsottuna tosiaan tosi hyvältä myös sellaisissa kuvissa, joiden aikaan tiedän olon olleen oikeasti kaikkea muuta kuin hyvä. Raskauden hehku hämää! Ja vatsaa nuolevat vaatteet 😀
Mulla on ihan sama juttu. Tahtoisin sen vielä kokea. Saisinkohan / ehtisinköhän sitten vesialtaaseen? (ja ihan sama disclaimer kuin sulla)
Ihan heti synnytyksen jälkeen mulla oli erilainen vauvavatsaikävä. Etenkin esikoisen jälkeen tuli voimakas ikävä sitä pinkeätä ja eläväistä vatsaa, joka yhtäkkiä olikin ruppana ja eloton. Sulkasato on kyllä kamala vitsaus. Toisaalta toiset selviää siitä vain muutamalla haivenella. Mulla lähti tukoittain ja tuli kaljuja kohtia. Mutta kuten sanottua, onneksi alkoivat sitten kasvaa takaisinkin. Projektitsempit sinnekin ja kivaa kevään odotusta!
Hihi, no ihana! Kisanhan voisi toteuttaa niinkin, että kaivaisin vähän tähän tyyliin omat suosikkikuvani yhteen postaukseen 🙂
Se on se raskauden hehku! Vaikka ei siltä todellakaan tuntunut kuin hetkittäin silloin kun oli raskaana 🙂 Mäkään en esikoisen aikana korostanut vatsaani, kun olin niin hämmentynyt elämänmuutoksen keskellä. Kuviakaan ei ole juurikaan, vaikka otettiin kyllä paljaasta vatsasta joka viikko kuvat. Siksi päättämällä päätin kuopuksen aikana korostaa vatsaani ja otattaa siitä satoja kuvia 😀
Hahha, no ehkä voisi 🙂 Mutta joo, mäkin ihmettelen, mitä tapahtui ja missä välissä. Kenen on tämä muhkurainen, harmaaihoinen ja löllyvä kroppa.
Joo, mun kaikkien aikojen paras kauneuskikka on ollut raskaus 😀
Oi, olet kyllä todella kaunis kaikissa näissä kuvissa ja pidän kovasti sun raskauden aikaisesta tyylistä. Itse odotan ekaa lastani nyt rv29 ja olen kyllä nauttinut kovasti ja tuntenut itseni myös todella kauniiksi tässä vatsassa. Onnekseni kevät lähenee raskauden loppua kohden niin saan minäkin esitellä tätä vatsaani joka on piilotellut toppatakin alla jo hieman liian kauan 🙂
Niin ihanaa, että olet osannut nauttia kasvavasta vatsasta. Mä olin esikoisen odotuksen aikaan niin sekaisin kaikesta, että enemmänkin olin vain ihan hämmentynty vatsan kanssa. Siksi päätin, että toisessa raskaudessa korostan kumpua 🙂 Ja oli ihanaa, että kuopuksen laskettuaika osui syksyyn, jolloin sain kesän pömpistellä ilman toppatakkeja. Mukavaa raskausaikaa sinne! <3
Oi ihania kuvia!
Itse olen myös nauttinut raskauksistani vaikeuksista huolimatta. Ensimmäinen raskauteni oli kaksosraskaus, pimut identtiset, eli kaikin puolin riskiraskaus. Onneksi silloin (2001) ei googlettaminen ollut vielä minulle vaihtoehto, eli pahimmat skenaariot jäivät tajuamatta! Painoa ei kaksosista tullut kuin 12kg, joten Kättäriltä kotiuduin kaksi kiloa ”hoikempana” kuin ennen raskautta. Hb oli huonoimmillaan odotusaikana 70, eli nukuin aika monet päikkärit.
Tämän raskauden myötä opin myös arvostamaan vartaloani aivan uudella tavalla, en enää tuntenut huonoa itsetuntoa tms. Raskausarvet repesivät kaksi viikkoa ennen synnytystä, mutta nekään eivät haitanneet.
Kuusi vuotta ehti kulua seuraavaan raskauteen ja olinkin kerännyt elopainoa 15kg lisää… elintasoa,nääs. Kiloja tuli vaivaiset 7, mutta poika oli 4,5kg ja istukkakin kilon, eli aika ”timminä” mimminä kotiuduin n. 50 alapäätikin kanssa.
Kuusi vuotta kului taas ja nyt ”elintaso” oli nostanut painoni jo lievän ylipainon puolelle. Tuloksen radi, insuliinipiikit ja käynnistetty synnytys. Painoni oli Kättäriltä kotiutuessani huimat 10kg vähemmän kuin ennen raskautta.
Imetys, vaunulenkit, kuusi ensimmäistä kuukautta 24/7 huutava vauva, terveellinen ruoka jne. saivat vartaloni hyvään kuntoon.
Nyt vauvani on jo 2,3v. on paino hivuttautunut jälleen ylemmäs. Kaksi kertaa olen saanut onnitteluja uudesta lapsesta (joo, en ole raskaana). Vatsa on ISO rölly, erkautuneet vatsalihakset, napatyrä ym. ym.
Eli vaikka lapseni ovat nyt tässä, niin haikailen kyllä välillä ihanan KIINTEÄN! kumpuni perään. Kaikissa raskauksissa vatsani oli tuossa edessä, takaa ei minullakaan raskautta huomannut.
Tsemppiä sinulle ja myös meille kaikille upeille naisille röllyvatsalla tai ilman!
Oi näitä naiseuden iloja! Tai äitiyden. Mutta joo, on ihan totta, että oma suhde kehoon muuttui mullakin raskauksien myötä. Olen aina ollut sinut itseni kanssa – mitä nyt kaikkia turhamaisia asioita tulee silloin tällöin kelailtua – mutta raskauksien myötä aloin arvostaa kehoani enemmän. Että vauh, voin luoda sisälläni uutta elämää ja ruokkia vauvan oman kehoni maidolla ensimmäiset puolivuotta. Melkoista! Raskaudet ovat siis tuoneet armollisuutta omaa kehoani kohtaan, mutta myös sitä arvostusta, joka nytkin sanoo, että jotain pitäisi tehdä tälle kropalle. Se ei voi hyvin, mutta ansaitsisi voida.