Lahiomutsi Pelasta Pimppi Silpominen Hedelma Kukka-2847

Kaupallinen yhteistyö: World Vision

Miten kukaan vanhempi voi tehdä niin omalle lapselleen? Se on varmasti ensimmäinen kysymys, joka monelle tulee mieleen, kun kuulee silpomisesta. Niin mietin minäkin: miten vanhempi voi haluta ja jopa vaatia, että oman tyttären sukupuolielimiä vahingoitetaan?

Mutta kysymyksenasettelu on väärä. Eivät vanhemmat ajattele vahingoittavansa lasta tai tekevänsä tälle pahaa.

Itse asiassa äidit tekevät monesti päätöksen tyttäriensä silpomisesta, vaikka ovat itse kokeneet sen. Heille silpomisen seuraukset ovat niin normaali asia, naisen elämään kuuluva juttu, että he eivät välttämättä ymmärrä vaivojen olevan seurausta silpomisesta: jatkuva kipu, krooniset tulehdukset, kivuliaat kuukautiset, raastavat yhdyntäkivut, vaikeat sekä hengenvaaralliset synnytykset ja se, että pahimmillaan silpomisen jälkeiseen verenvuotoon ja komplikaatioihin voi kuolla.

Äidit päättävät silpoa tyttärensä, koska tietoihinsa ja ympäröivän kulttuurin normeihin nojaten he ajattelevat sen olevan tyttäriensä parhaaksi. Ja jokaisen äidin tietenkin lähtökohtaisesti toivoisi haluavan juuri sitä; parasta tyttärelleen.

Silpomiskulttuurin takana on mutkikas ja monisyinen verkosto syitä. Yhteisössä silpominen voi olla vahva perinne, joka oletetaan tehtävän kaikille tytöille. Vastavirtaan uiminen pienemmissäkin asioissa on hankalaa, mutta etenkin, kun silpomatta jättäminen saattaa jättää koko perheen yhteisön ulkopuolelle. Silpominen on myös osa aikuistumisrituaalia ja yhteisöä yhdistävää kulttuuria.

Voi olla, että silpominen on köyhälle tytölle ja hänen perheelleen ainut mahdollisuus parempaan elämään, sillä useat perheet eivät tahdo poikalastensa menevän naimisiin silpomattoman kanssa. Niin karua kuin se onkin, myötäjäisrahoilla tytön koko perhe voi saada paremman elämän.

Silpomisella puututaan tietoisesti tytön seksuaalisuuteen. Monissa yhteisöissä perheen kunnioitus on riippuvainen tyttärien siveydestä ja neitsyydestä. Perinteenä on, että aviomies avaa vaimonsa hääyönä, mihin saatetaan tarvita terävää esinettä avuksi. Silvotun vaimon uskotaan pysyvän uskollisena. Paha vain, että silvottu harvoin pystyy nauttimaan seksistä edes aviopuolisonsa kanssa.

Mikään uskonto sen sijaan ei vaadi silpomista. Silpomista on harjoitettu jo ennen kristinuskon ja islamin syntyä, ja käytäntöä ovat harjoittaneet ja harjoittavat eri uskontojoen edustajat; muslimit, kristityt, juutalaiset ja animistit. Vaikka Raamattu tai Koraani eivät mainitse silpomista, monet uskontojen harjoittajat virheellisesti perustelevat sitä uskonnon vaatimuksilla.

Ei siis lopulta ole mikään ihme, että perheiden on hankala lähteä tekemään eri tavalla kuin on aina tehty pohjustettaessa tyttöjen ja koko perheen parempaa elämää. Silpomisperinne on niin syvällä kulttuurissa, että toisin ei edes ajatella olevan mahdollista tehdä.

Siksi vaaditaan silpomisen vastaista työtä; herkkää, kuuntelevaa, paikallista kulttuuria kunnioittavaa ja yhteisön sisällä tapahtuvaa muutostyötä. Sellaista kuin yhteistyökumppanini World Vision on tehnyt jo kolmenkymmenen vuoden ajan.

Tällä hetkellä World Vision keskittyy silpomisen vastaiseen työhön Keniassa Sookin alueella, West Pokotin maakunnassa, jossa silpominen on selvästi yleisempää kuin kaupungeissa. World Visionin aloittaessa alueella työnsä, 95–98 prosenttia tytöistä silvottiin, kun nykyään lukema on 45 prosenttia. Hienosta kehityksestä huolimatta edelleen alueen tytöistä lähes puolet silvotaan, eli duunia riittää.

World Visionilla on osaaminen ja keinot silpomisen lopettamiseen, mutta he tarvitsevat työhönsä rahaa. Siksi minä ja sinä voidaan olla mukana lopettamassa väkivaltaista perinnettä lahjoittamalla World Visionin Pelasta pimppi -kampanjaan. Kampanjatuotteena on Paola Suhosen suunnittelema Pelasta Pimppi -heijastin. Pienimmän 10 euron lahjoituksen voi tehdä yleisempien verkkopankkien ja luottokorttien kautta kahdessa minuutissa. Se on lyhyt aika, mutta siinä samassa ajassa noin 12 tyttöä silvotaan eri puolilla maailmaa.

Silpomisen vastaisessa työssään World Vision kouluttaa paikallisia lapsia, lasten vanhempia, viranomaisia ja uskonnollisia johtajia tyttöjen oikeuksista, silpomisen vaaroista sekä sen laittomuudesta ja tyttöjen oikeudesta kieltäytyä siitä. World Visionin paikalliset työntekijät yhteistyössä paikallisten viranomaisten, uskonnollisten johtajien ja kyläpäälliköiden kanssa myös järjestävät väkivallattomia aikuistumisriittejä, jotta vanha silpomisperinne voidaan jättää historiaan.

Oleellista on myös se, että asemansa takia arvostetuille silpojille järjestetään yrittäjäkoulutusta ja vaihtoehtoisia toimeentulomuotoja, jotta he voivat lopettaa silpomisen säilyttäen silti asemansa ja toimeentulonsa.

Tieto ja koulutus ovat siis avainasemassa tässäkin muutoksessa. World Vision tukee tyttöjen koulutusta, ja kouluihin on rakennettu asuntoloita, joissa tytöt voivat asua turvallisesti. Kun tieto lisääntyy, lisääntyy myös ymmärrys vanhan perinteen järjettömyydestä. Kun ensimmäinen äiti päättää jättää tyttärensä silpomatta, naapurikin uskaltaa tehdä samoin.

Myös yhteisöjen poikien kanssa keskustellaan. Avioelämästä tulevan vaimon kanssa tulee kummasti mukavampaa ja onnellisempaa myös aviomiehelle, kun molemmat liiton osapuolet voivat nauttia niin sanotuista avioliittovelvoitteista.

Pimppi, tuo yksi maailman kauneimmista, monimuotoisemmista ja voimallisimmista asioista. Annetaan sen sekä sen kantajien kukkia ja voida hyvin rauhassa. Pelastetaan pimppi, lahjoittamalla rahaa World Visionin silpomisen vastaiseen työhön täällä.

Jaa