Lastenhuoneessamme asuvat keppihevoset saivat tovi sitten ihka oman tallin. Tätä aikaisemmin keppihevoset – yksi kirpputorilta adoptoitu, yksi naapurin keppariharrastelijalta tilattu ja kaksi puolison tekemää – ovat majailleet lasten huoneen nurkassa olevassa korissa. Siellä taisi olla vähän ahdasta elellä, sillä kori oli vähän väliä nurin ja hevoset laukkaamassa pitkin lattioita.

Idea vähän prameammasta keppihevostallista tuli museoreissulla Espoon WeeGeessä. Vierailimme siellä muun muassa lelumuseossa, jossa oli upea keppihevostalli. Siellä oli hepoille omat pilttuut, joiden edustalla oli komeat ruokakaukalot ja nimikyltit. Seinillä oli taasen tilaa suitsille, palkintoruusukkeille, kypärille, harjoille ja muulle tärkeälle oheissälälle. Olin itsekin ihan täpinässä moisesta, joten ei ihme, että lapset olivat haltioituneen vaikuttuneita.

Ihan yhtä komeaa ja monipuolista tallia ei kerrostaloon ollut mahdollista nikkaroida, mutta puoliso toteutti tällaisen lastenhuoneen nurkkaan sopivan version kepparitallista. Joku (me) sanoisi sitä talliksi, joku ihan vain keppihevosten telineeksi, mutta yhtä kaikki parempi paikka keppihevosten oleiluun leikkien ulkopuolella se on.

Tallin materiaaleina puoliso käytti koivuvaneria, jota jäi meidän keittiöremontin jäljiltä yli erinäisiä palasia. Keppihevostallin kustannukset jäivät siis oikeastaan plussan puolelle, kun saatiin käytettyä jämämateriaaleja pois nurkista kuleksimasta ja lapsilla oli kiva nikkarointipäivä isänsä kanssa.

Meidän taloyhtiöstämme löytyy kerrostaloksi harvinainen luksus: oma puuverstas. Sen lisäksi, että on ylipäätään tila nikkaroida ja vaikkapa maalata, puuverstaasta löytyy paljon työkaluja. Me ollaan viety sinne myös meidän työkaluja, että ne ovat sitten kaikkien ilona ja käytössä.

Puoliso siis sahaili koivuvaneripalat sopivaksi kappaleiksi kapeaa ja pitkulaista laatikkoa varten. Laatikon yläreunaan hän porasi jokaiselle keppihevoselle oman pyöreän kolonsa, eli pilttuun. Sitten hän vain ruuvasi laatikon osaset kasaan, ja talli oli valmis.

Sitten näiden kuvien ottamisen, puoliso ja lapset nikkaroivat jokaisen pilttuun eteen pienen ruokintakaukalon. Josko minä tai puoliso saisimme joku päivä aikaiseksi ommella sinne vaikka porkkanoita ruuaksi. Tällä hetkellä hepat syövät silppua, jota on leikattu juuttinarusta ja jämälangoista, mikä on aika sotkuista sapuskaa.

Oli miten oli, nyt hepat eivät enää horjahtele ahtaassa tallissaan nurin, vaan odottelevat tyytyväisinä ratsastajia omissa pilttuissaan hörähdellen.