©Lahiomutsi Arkikuva 44 Keittio Joulu Pikkujoulu -9240

©Lahiomutsi Arkikuva 44 Keittio Joulu Pikkujoulu -9240Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Häähumu alkaa laskeutua ja muuttua sentimentaaliseksi onneksi ja sydäntä kouraisevaksi ikäväksi hääviikonloppuumme. En vain edelleenkään voi ymmärtää, miten ihanaa kaikki olikaan! Nyt on kuitenkin aika varovasti palailla takaisin arkeen. Aloitetaan se täällä blogin puolella reaaliajasta jälkeen jääneellä arkikuvasarjalla, jossa nyt mennään kuukauden takaisissa tunnelmissa.

Kuluneen syksyn ja alkaneen talven aikana olen taas monet kerrat nipistänyt itseäni, että uskon todeksi sen, että saan tehdä työkseni tätä. Enkä tarkoita sillä vain sitä, että saan pääsääntöisesti elannon tekemällä itselleni rakkaita intohimoasioita – kirjoittamista ja valokuvaamista – vaan koska voin yhdistää elossani arjen, perheen, juhlan ja työn.

Kunhan muistaa kipeästi kantapään kautta opitun ymmärryksen siitä, että levolle pitää jäädä aikaa ja että elämässä pitää olla paljon tilaa myös täysin somettomalle ajalle, ei elämänosasten sekoittuminen toisiinsa haittaa. Kun ei tarvitse kulkea kellokortin kanssa, arkeen tulee joustoa ja leppoisuutta.

Tässä arkikuvassa on sunnuntai, ja minä olen töissä. Tavallaan. Koska oikeastaan vietän perheeni kanssa aikaa järjestämällä lapsille heidän toivomansa pikkujoulut. Poimin tuona päivänä luonnosta havuja, järjestelin joulua kotiin, lämmitin glögiä, nautin lasten kanssa leipomisesta ja fiilistelin joululauluja. Niin ja otin paljon kuvia ja vähän stressasin siitä, että marraskuun lyhyen päivän valo ei riitä. Siitä kaikesta syntyi myöhemmin postaus, josta laskutin asiakasta.

Työni on mahdollistanut sen, että voin viettää enemmän aikaa perheeni kanssa. Mutta se on mahdollistanut myös paljon asioita, joita tuskin ilman blogia olisi. Saan aikaiseksi järjestää ne lasten toivomat pikkujoulut, kun samalla voin yhdistää niihin myös palasen työtä, jolla on deadline. Eilen leivoimme koko päivän pipareita perheenä, sillä sekin liittyy tulevaan yhteistyöhön.

Me käymme tapahtumissa ja kulttuuririennoissa, joista en ehkä olisi tiennytkään ilman sähköpostiini tipahtelevia tiedotteita ja kutsuja. Lasten kanssa tehtäviin kamppiskuvauksiin meillä on perheen yhteisestä sopimuksesta tapana yhdistää jotain kivaa, kuten vaikkapa museoreissu tai muu retki, jonka kylkeen kuvaukset sitten tulevat ilman alleviivausta.

Olemme perhelomailleet työkseni muun muassa Ruotsissa ja Virossa, Kotkassa ja Tampereella. Kerran yövyimme Päijänteen keskellä olevaan saareen pystytetyssä teltassa, ja olin oikeastaan töissä. Viime kevään upean majakkareissun budjetin pelasti duuni, jonka pystyin liittää matkaan. Reissut, joihin työ liittyy, liittyy aina myös velvoitteita, muistettavaa ja etenkin toisen osapuolen järjestämillä pressimatkoilla kiireinen aikataulukin (matkatoimittajat tietävät, mistä puhun), mutta silti; joka kerta pitää nipistää itseään, että tajuaa saavansa tehdä tätä työkseen.

Lasten kasvettua tästä on pitänyt myös keskustella paljon. Välillä pelkään, että lasteni käsitys todellisuudesta vääristyy, kun he pääsevät följyssäni sisäleikkipuistoihin, brunsseille, kylpylöihin, hotellien prameimpiin huoneisiin, festareille ja elokuviin. Ei meillä olisi niihin kaikkiin todellakaan varaa tässä määrin, jos ne eivät kuuluisi osaksi työpalettiani ja olisi meille maksuttomia juttuja.

Olemme puhuneet lasten kanssa paljon siitä, että ilman työtäni meillä ei olisi mahdollisuuksia esimerkiksi juuri reissailla ympäri Suomea tässä määrin – jos en voisi matkata työajalla, ei meillä edes kalenterissa päivät riittäisi. Puhumattakaan siitä, että meillä olisi ilman työtäni mahdollisuuksia tuosta noin vain kävellä lastenvaateliikkeeseen sisälle ja valkata lapsille lämpimät, hienot ja ehjät talvivaatteet asusteineen. Tai että meillä on mahdollisuus ilman kirjaston varausjonoja tai pankkikortin heilauttamista lukea uusimmat satukirjat. Ilman blogiani mikään yritys tai pressitoimisto tuskin näkisi vaivaa tuodakseen meille kotiin asti maisteltavaksi uutuusjätskejä, -rusinoita tai -vegemakkaroita.

Tuntuu, että ainakin vanhempi lapseni jo ymmärtää sen, että se työhuoneessa möllöttävä äidinselkä ja arkinen tietokoneen kanssa puurtaminen mahdollistaa tämän kaiken extran elämäämme. Luulen ja uskonkin, että kun näistä asioita muistaa puhua tarpeeksi usein, lapset kyllä ymmärtävät etuoikeutemme –  ja ymmärtävät näin antaa omastaan myös muille nyt ja tulevaisuudessa.

Asian kanssa kipuillessani koitan myös miettiä sitä, että jokainen ammatti tuo perheellisen lapsille omat lisänsä. Omat etuni ovat toki melkoisen melleviä, mutta eivätpä haitanneet myöskään omien vanhempieni mahdollistamat työedut, jotka koskivat lapsuudessani ja nuoruudessani minua. Minä olen saanut viettää karavaanarielämää kulkien kesät markkinoilla vanhempieni kanssa, ja pääsin staff-passilla esimerkiksi festareille vanhempieni ravintolayrityksen mukana. Kuten vielä viime kesänäkin.

Näiden lisäksi olen esimerkiksi saanut koko elämäni syödä mansikoita mielin määrin vanhempieni marja- ja vihannestilan pelloista, ja kotona meillä oli monen vuoden ajan aina pakkasessa donitseja ja pizzaa, jotka olivat moka- ja ylijäämätuotteita vanhempieni kahvilasta ja pizzeriasta. Poseerasin paikallislehtimainoksissa milloin mansikka, milloin pizzalaatikko kädessäni.

Niin ja olipa sekin aika, kun vanhempani omistivat karkkikauppoja ja pyörittivät jätskikiskoja. Synttäripäivänäni meillä oli pihassa jätskivaunu, popcornit tehtiin aidossa amerikkalaisessa popcornkoneessa ja äiti pyöritteli vieraille isossa sokerivaunukoneessa hattarat. Melkoisen mellevää sekin.

Ps. Töihin liittyen pyytäisin, että vastaisitte Lähiömutsin lukijatutkimukseen. Mahtavan moni niin onkin jo tehnyt, jättimäinen kiitos! Kysely auttaa minua hahmottamaan paremmin, minkälaisia tyyppejä siellä onkaan, jotta osaan valkata villeistä ja ylipursuilevista ideamyrskyistäni just teille mielekkäitä ja antoisia pohdintoja ja tekstiseikkailuja. Samalla löydän myös entistä paremmin mätsit yhteistyökumppaneideni kanssa.

Jos jätät lukijatutkimukseen yhteistietosi, osallistut kolmen 50 euron arvoisen lahjakortin arvontaan Werner & Jarl -kirjaputiikin verkkokauppaan.

Jaa: