©Lahiomutsi Lautapeli Hotelli Peli-8267

©Lahiomutsi Lautapeli Hotelli Peli-8267Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Lapsuudessani minulla ja siskolla oli tapana saada vanhemmiltamme joka joulu lahjaksi lautapeli. Kun lahjat oli avattu ja vain joulukuusen valot enää paloivat hiljentyneessä kodissa, minä ja sisko pelasimme joululahjalautapeliä yömyöhään. Siitä jatkettiin yökkärit päällä heti aamusta.

Lempparipelejämme olivat ainakin Muuttuva labyrintti, Monopoli, Keskiyön kummitus, Alias, Manhattan, Trivial Pursuit ja Afrikan Tähti -pelin tyyliin pelattava Muumipeli. Serkkujen luona oli Pane miljoona menemään -peli, jota tahkottiin aina monta kierrosta. Naapurissa asuvilla kavereilla oli Hotel-peli, jota saatiin välillä käydä pelaamassa, vaikka kaverit eivät edes osallistuneet peliin. Korttipelit opimme pikkuserkuilta ja heidän isältään. Pelasimme monet yökyläilyreissut läpeensä Arabialaista, Ristiseiskaa ja Paskahousua.

Koska pelasimme siskon kanssa kuitenkin pitkälti keskenämme, tulimme vuosien varrella luoneeksi joihinkin peleihin ihan omat säännöt. Tajusin vasta aikuisena, että olimme pelanneet Monopolia vuosia säännöillä, joita ei todellakaan sääntökirjasessa lue: taloja sai rakentaa vain osuessaan kadun kohdalle, eikä kaikkia saman värin katuja tarvinnut omistaa rakentaakseen. Lisäksi jaoimme aina niin paljon rahaa, että sama peli kesti koko viikonlopun mummilareissun ajan.

Kun sitten vuosia myöhemmin tapasin puolisoni, sain elämääni liudan uusia seurapelejä. Puolisoni perheellä oli tapana pelata keskenään muun muassa Rappakaljaa, Pictionarya sekä korttipeleistä Unoa, ja minä pääsin pelirinkiin mukaan.

Pelasimme lautapelejä vielä parikymppisinä opiskelijoinakin. Nostimme opiskelijakämppämme keittiön pöydälle ne lapsuuteni reunoistaan ripsahtaneet lautapelit. Riemuitsimme, kun kirpputorilta löytyi meille ikiomat peliloodat Pane miljoona menemään – ja Hotel-pelejä. Scrabble-pelin kirjainpalikoiden värit hioutuivat käytössä haaleiksi ja Uno-korttien reunat pehmeiksi. Kaveripariskuntien kanssa pelattiin Tuttu juttu -peliä, ja opiskelukavereiden illanistujaisissa Kuin kaksi marjaa -peli oli hitti vuosien ajan, Rappakaljan ja Pictionaryn lisäksi.

Jouluisin pelasimme yhä vanhempieni luona yömyöhään lautapelejä – minä, siskoni, meitä nuoremmat sisarukset sekä matkalla mukaan tarttuneet puolisot.

Jatkon ehkä arvaattekin? Kyllä, sitten minusta tuli perheellinen. Pelasin siskoni kanssa vielä uudenvuodenaattona 2011 Scrabblea. Minusta on kuva, jossa pidän pelin kirjaintelinettä jättimäisen vatsani päällä. Muutaman päivän kuluttua siitä syntyi esikoinen, ja lautapelit jäivät kaappiin pölyttymään. Oli monta vuotta, kun lautapelit tuntuivat jopa ajanhukalta. Tuntui käsittämättömältä, miten jollain on niin paljon luppoaikaa, että he voivat pelata lautapelejä, joista ei ole mitään konkreettista hyötyä.

Viime vuosina jotain on tapahtunut niin hiljalleen, että muutosta ei ole edes ehtinyt huomata. Kunnes sitten yhtenä iltana havahtuu siihen, että pelaa keittiönpöydän ääressä oman lapsuutensa lempipeliä, Hotel-peliä – omien lastensa kanssa. Tai no nuorempi lapsista pelaa vielä puhelimella helpompia pelejä, sillä aikaa kun muut koittavat rakentaa hotelli-imperiumia. Mutta esimeriksi Muuttuva labyrintti ja Lasten Alias menevät jo koko perheen kesken.

Se tolkuttoman pitkä ja pitkästyttävä Kimble- ja Afrikan tähti -vaihe on nyt keikahtamassa siihen suuntaan, että voidaan pelata lautapelejä, jossa nopan ja tuurin lisäksi aivoilla sekä suunnittelulla on väliä. Hiphurraa!

Ehkä ensi jouluna pelataan taas vanhempieni luona yömyöhään lautapelejä – nyt vain sakkiin on liittynyt kaksi uuttaa lautapelaajaa.

Jaa: