©Lahiomutsi Raha Kaikki rahasta kirja Julia Thuren Talous-8962

Riitelimme puolisoni kanssa rahasta. Koskaan aikaisemmin raha ei ole ollut syynä riitoihimme, vaikka toki rahasta on välillä käyty vakavia keskusteluita. Mutta nyt suukopu roihahti, ja siihen syynä oli Julia Thurénin kirjoittama ja minun arvostelukappaleena saamani Kaikki Rahasta -kirja.

Meillä on puolisoni kanssa yhteinen tili. On ollut jo melkein parinkymmenen vuoden ajan. Perustimme yhteisen tilin, kun muutimme yhteen. Minä olin silloin 17-vuotias, poikkikseni 19-vuotias. Yhteinen tili tuntui järkevimmältä ja oikeastaan ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta meille. Muu ei tullut mieleenkään. Molempien vanhemmilla on ollut yhteiset tilit ja taloudenpito, ja se malli tuntui hyvältä. Me olimme perustamassa yhteistä elämää, ja koska elämään kuuluu olennaisena osana raha, tuntui yksikertaisimmalta laittaa myös kolikot yhteen.

Yhteisen tilin lisäksi perustimme heti yhteisen säästötilin. Sinne on säästetty milloin mitäkin projektia ja haavetta varten; lomamatkoja, tietokonetta, vauvaa. Välillä useampi satanen kuussa, välillä pari euroa. Mitään omia tilejä meillä ei ole ollut, sillä emme ole kokeneet sitä tarpeelliseksi. Aloimme säästää yhdessä eläkerahastoihin, kun olimme parikymppisiä. Molempien rahastoihin siirrettiin joka kuukausi sama summa; kuka ne sitten sinne yhteiselle tilille olikaan alun perin tienannut.

Myöhemmin minä aloin äitini ja isäni neuvomana sijoittaa myös rahastoihin, joiden alkupottina toimi pieni isovanhemmiltani saatu summa. Nekin varat olivat meidän yhteisiämme – vaikkakin minun nimissäni. Ne kiinnitettiin vakuudeksi, kun hankimme Tampereelta asumisoikeusasunnon, ja kun ostimme ensimmäisen oman asunnon, hyvin tuottaneet rahat nostettiin ulos ja sijoitettiin yhteiseen kotiin.

Olemme eläneet yhdessä taloudellisesti monenlaisia vaiheita. Kun muutimme yhteen, emme kumpikaan lukiolaisina saaneet minkäänlaista rahallista tukea valtiolta. Se oli niitä aikoja, kun vanhempien tulot vaikuttivat tukiin 21-vuotiaaksi asti. Etenkin minä tahdoin näyttää, että pärjäämme, emmekä ottaneet rahaa vanhemmilta vastaan. Sen verran tulin vastaan, että annoin vanhempien maksaa lukion oppikirjani. Lisäksi sain tehdä vanhempieni kahvilassa aina sunnuntaisin pitkän työvuoron, ja nuo tuplapalkalliset sunnuntaitunnit olivat hampurilaisravintolasta saamieni ansioiden lisäksi arvokkaita toimeentulon kannalta.

Myös henkinen tuki oli tärkeää. Tiesin, että jos vain tarvitsisimme (rahallista) apua, saisimme sitä vanhemmiltamme. Tämä on tärkeä asia, suorastaan rikkaus, johon kaikilla ei ole varaa. Se on tuonut tiedostamatonta turvallisuudentunnetta niihin moniin vuosiin, kun on eletty kituuttaen.

Olemme puolisoni kanssa elättäneet molemmat tosiamme, vuorotellen. Ei ole tullut mieleenkään laskea, kumpi on laittanut yhteiseen kassaan enemmän rahaa. Alkuun miehen opiskellessa minä tienasin (vaatekaupasta sain täyspäiväisen työkuukauden jälkeen käteen vajaat 1000 euroa + aknen + uniongelmat), myöhemmin sitten toisinpäin. Yhteisinä opiskelijavuosina muistan, miten elimme useasti kaksi viikkoa käymättä kaupassa. Kerran sellaisena hetkenä löysin viiden euron setelin takintaskustani ja sijoitimme sen rahan mieluummin Alkon halvimpaan punaviiniin kuin vaikka makaroniin. Edelleen sijoittaisin vitoseni opiskelijana noin.

Siksi yhteinen tili on ollut paras ratkaisu meille. Meillä on samanlaiset arvot ja ajatuksemme rahankäytöstä menevät pitkälti yksiin. Laitamme rahaa surutta esimerkiksi ruokaan ja juomaan, mutta olemme samaan aikaan kauhistuneita ja onnellisia, kun kuulemme summista, joita ihmiset laittavat autojensa ylläpitoon. Ei ikinä! Olemme melko huithaippeleita rahan suhteen, mutta tarvittaessa saamme säästettyä nopeastikin ihan mukavat summat rahaa. Samalla tavalla kuin olemme kasvaneet yhdessä pariskunnaksi, olemme myös luoneet yhdessä taloussääntömme.

Me olemme eläneet yhdessä vaiheita, kun minun saamani 300 markan mätkyt saivat itkemään epätoivoisesti (ja jopa soittamaan hätäpuhelun äidille, vaikka sitten ihan itse jotenkin saatiin minibudjetistamme tuo noin 50 euron mätky maksettua). Me olemme yhdessä viettäneet erään syksyn illat metsässä poimien mustikoita. Kädet olivat siniset vielä marraskuussakin, mutta me saimme torille myymillämme mustikoilla ostettua matkan Egyptiin.

Perhevapaillakin elatusvastuu on näin jälkikäteen laskiessa mennyt aika tasan. Molemmat ovat olleet vuorotellen vetovastuussa kotona, toisen tuodessa pääasiallisen elannon tilille. Miehen eläkkeestä ei kyllä muistettu perhevapaiden aikana pitää yhtä hyvää huolta kuin minun: kun olin vanhempainvapaalla, siirsimme kuukausittain isomman summan minun eläkerahastoihini kuin hänen. Samaa ei tajuttu tehdä toisinpäin miehen ollessa koti-isänä. Molemmille lapsille perustettiin heti pian syntymän jälkeen säästötilit, joihin säästämisen sijaan olisi nyt järkevämpi perustaa lapsille rahastosalkut.

Se on yksi asia, minkä takia tartuin Julia Thurénin Kaikki rahasta -kirjaan. Tahtoisin ymmärtää paremmin raha-asioita, ja nyt elämän tasoituttua pikkulapsivuosien jälkeen haluaisin taas alkaa säästää rahastoihin. En vain oikein ymmärrä niistä mitään. Samalla kun haluaisin ymmärtää rahasta enemmän, asia ei nurinkurisesti voisi kiinnostaa vähempää. Niinpä tartuin rahakirjaankin vähän sillä ajatuksella, että tämä on nyt vain suoritettava ja opiskeltava.

Yllätyksekseni kirja tempaisikin mukaansa. Sen minämuotoinen kerronta, huumoripilkahdukset ja selkeästi kerrotut rahafaktat saivat kääntämään sivun toisensa jälkeen, vaikka oikeastaan olisi pitänyt jo mennä nukkumaan. Ja kun kirja oli vihdoin luettu, se sai minut räjähtämään puolisolle raha-asioista. Mitä ihmettä oikein tapahtui?

Ensinnäkin kiukuttelin enemmänkin itselleni siitä, että en oikein ole perillä siitä, mitkä ovat edes kuukausittaiset kiinteät kulumme. Koska minä pyöritän yritykseni kuukausittaisen kirjanpidon, laskutuksen ja muun itselleni tavattoman epämiellyttävän numeropyörittelyn, puoliso hoitaa pyynnöstäni nykyään yhteisen tilimme hoidon ja laskujen maksun. Huomaan, että en pidä siitä, että en ole kärryillä yhteisen taloutemme menoista. Mikä hitto vie on edes nykyinen korko asuntolainallemme? Hallinnan tunteen puuttuminen kalvaa.

Toiseksi meidän rahankäyttömme on muutenkin vähän holtitonta. Olemme tottuneet siihen, että rahatilanteet vaihtelevat, eikä tämä uusi stabiili tila ole vielä ihan hahmottunut. Olemme molemmat työelämässä ja yhteisillä tuloilla tukevan keskituloisia. Mihin hittoon kaikki rahamme sitten oikein menevät? Viime vuosina perhevapaat, talven irtiotto toisella puolella maapalloa ja remontti ovat syöneet tililtä hyvällä ruokahalulla valuuttaa, samaten tulevat häät koluavat säästöpossun viimeisiäkin nurkkia. Mutta silti. Jos me olemme eläneet minibudjetilla vuositolkulla, miten voi olla, että nytkin kaikki raha vain menee jonnekin?

Puolisoni ei ollut asiasta kertoessani ihan yhtä huolissaan tilanteestamme, mikä sai aikaan ketjureaktion, jonka seurauksena mielen perukoilta löytyi myös lisää rahaa ahmivia mörköjä. Minä tienaan nykyään meistä enemmän, ja tilanne tulee luultavasti olemaan sellainen vuosien ajan, ellei loppuelämän. Vaikka on ollut kausia ja vuosia, kun olen tienannut paremmin, tämä pysyvyystila on tuonut mukanaan lieveilmiön: vallan tunteen. Huomaan kokevani suhteessamme jonkinlaista vallan tunnetta, koska tienaan enemmän. Se on kamalaa, ja häpeän tuota epämääräistä rahasta ammentavaa valtaa. Niihin meidän rahoihin on tullut ikävä minun rahani -sivumaku.

Tätä tilannetta on alleviivannut se, että perustettuani yrityksen viitisen vuotta sitten, minulle tuli tavallaan oma tili: yritykseni tili. Nykyään kaikki tuloni tipahtavat ensin yrityksen tilille, josta sitten siirtelen niitä yhteiselle tilillemme. Koska minulla on toiminimi, rahoja voi siirrellä melko vapaasti ees ja taas. Yrittäjävuosien alussa se helpotti asioiden hoitoa, mutta nyttemmin sillekin on tullut lieveilmiöitä:

Mies joutuu pyytämään, että siirtäisin meidän tilillemme rahaa yritykseni tililtä. Se on tietenkin ok, mutta paskaksi tilanteen tekee se, että välillä tuntuu, että olen koko ajan siirtämässä rahaa ja taas pyydetään lisää. Se saa nurinkurisesti tuntemaan sekä sitä inhottavaa valtaa, mutta myös fiilistä siitä, että toinen ei arvosta panostustani. Ei yritykseni tili ole mikään sampo, josta tipahtelee kolikoita joka kerta, kun vivusta vääntää. Minun pitää oikeasti tehdä töitä niiden rahojen eteen. Vaikka tiedän, miten paljon puoliso arvostaa työtäni ja miten valtavasti hän tukee minua siinä, tässä kohtaa napsahti.

Riitelimme rahasta. Ja se oli lopulta hyvä asia.

Teimme toimintasuunnitelman. Vuodenvaihteessa luomme perheellemme budjetin; Thurénin kirjan oppien mukaan. Tutkimme tämän vuoden tilitietomme, että tulisi selvyys, mihin se kaikki raha oikein uppoaa. Teemme säästösuunnitelman tulevaa vessa- ja kylppäriremonttia varten ja pohdimme, mikä olisi järkevin tapa alkaa taas rahastosäästäjäksi. Mietimme, olisiko ne lasten säästötilit syytä vaihtaa myöskin rahastosäästämiseen.

Mietimme myös sitä, olisiko hyvä kirjan oppien mukaisesti perustaa lisää tilejä. Esimerkiksi vakuutustili voisi olla hyvä idea. Meillä kun tulee muutaman kerran vuodessa jättimäiset useamman sadan euron vakuutusmaksut, mutta emme valmistaudu niihin mitenkään – kunhan avaamme laskut nettipankissa kiroillen ja huokaillen. Voisi olla syytä säästää joka kuukausi vakuutustilille tietty summa rahaa, joista sitten maksettaisiin ne isot potit muutaman kerran vuodessa. Myös oma tili vaikkapa ruokaostoksille voisi olla hyvä. Me kun kannamme huoletta rahaa lähikauppoihin, vaikka tästä voisi varmasti nipistää, kun olisi tähänkin joku kuukausibudjetti. Toisaalta en tiedä, tahdonko nipistää ruuasta, jos kerran ei ole pakko. Sen sijaan tiedän, että tahtoisin laittaa enemmän rahaa hyväntekeväisyyteen – ehkä sitä varten voisi perustaa tilin, josta lähtisivät vakituiset kuukausimaksut, mutta johon jäisi myös vähän ”ylimääräistä” käyttövaraa erinäisiin kampanjoihin osallistumiseen.

Olisi syytä myös miettiä, olisiko meillä mahdollisuuksia alkaa säästää sijoitusasuntoon. Pitäisi oleman, ja yrittäjänä koen tällaiset satsaukset tulevaisuuteen paljon kannattavampina kuin tolkuttomat YEL-maksut.

Samaan syssyyn vuodenvaihteeseen osuu myös jo tovin valmisteltu toiminimeni vaihto osakeyhtiöksi. Vuodenvaihteen jälkeen en voi siirrellä yrityksen rahoja miten sattuu, vaan minun on päätettävä, minkä verran maksan palkkaa itselleni kuussa. Sen jälkeen ei enää tarvitse kenenkään pyydellä rahaa, kun se on se tietty summa kuukaudessa, joka tilille osaltani tulee. Mahdollisia osinkoja voidaan sitten käyttää yhteisiin ja molempien omiin unelmiin: matkoihin, opiskeluun, kirjoitussapatteihin ja mökkihaaveisiin.

Jospa sitä tälleen 35-vuotiaana ja 37-vuotiaana keskituloisena pariskuntana vihdoin olisi aika aikuistua myös raha-asioiden kanssa. Kunhan aina saa olla sen verran huithaipeli, että voi ostaa taskusta löytämällään setelillä Alkosta sen punkun.

Jaa: