Kiitos hurjasti onnitteluista, joita olemme teiltä saaneet kerrottuani menevämme naimisiin. Nyt alan tottua siihen, vaikka alkuun tuntui vähän hassulta kiitellä asiasta. Ihan kuin olisimme vastatavannut nuori morsiuspari, emmekä tällainen 20 vuotta elämää yhdessä kokenut ja matkan varrella kaksi lasta yhdessä saanut pariskunta.
Mikään ei vihkimisen jälkeen olennaisesti muutu, vaikka siviilisääty vaihtuu ja juridiset kuviot tulevat selkeämmiksi. Olen kutsunut häntä kumppanikseni vuosia, ja kaksi yhteistä lasta on isompi ja upeampi päätös kuin häät. Vanhemmuus sitoo yhteen loppuelämäksi, toisin kuin valat, viralliset paperit ja sormukset.
Mutta ehkä ne häät eivät olekaan se onnittelujen arvoisin juttu. Sillä ”onhan tätä nyt odoteltu ainakin se 10 vuotta”, kuten ystävämme ovat todenneet. Onnittelujen arvoinen asia on se, että 20 vuoden jälkeenkin me haluamme toisemme, tahdomme naimisiin.
Ja juuri nyt tuntuu, että ei olisi oikeampaa aikaa mennä naimisiin. Pikkulapsivuosien jälkeen alkaa helpottaa, ja se mikä myös koetteli suhdettamme, on lopulta rakentanut perustuksia yhä vahvemmaksi.
Hän ei ole vain ihana herkkupeppuinen poikaystäväni, vaan elämänkumppanini, lapsieni isä ja vanhemmuuden kanssani jakava puoliso. Nyt kun meillä on taas toisinaan aikaa ihan vain meille, on parisuhde kohonnut jollekin ihan uudelle ja ihmeelliselle tasolle. Edessä on erilainen, vielä tuntematon ja kutkuttavan ihana elämänvaihe yhdessä.
Siksi juuri nyt on oikea aika juhlistaa rakkautta yhdessä ystävien ja lähiperheen kanssa.
Huomasin silti jännittäväni ja miettiväni, haluanko kertoa tästä blogissa mitään. Häihin liittyy kummallisia olettamuksia ja kaikenlaiset telkkarin ”arvostele mun häät” -ohjelmat saavat ihan ajatuksenakin vatsan kiertymään kiristävälle solmulle. Häälehdet ja -palstat saavat minussa aikaan ahdistusta, eikä se tarkoita, että minulla olisi mitään vastaan, jos joku muu tahtoo hurahtaa häihin. Mutta jostain syystä se kaikki ”näin järjestät täydelliset häät” -setti on kaikua jostain, minkä lähteestä en saa kiinni. Kuka muu voisi määritellä täydelliset häät kuin morsiuspari itse?
Voin kertoa hyvin herkkiä asioita äitiydestäni ja laittaa sen osuuden itsestäni arvosteltavaksi yleisen hyvän ja vertaistuen nimissä, eivätkä arvostelut silloin kuin vähän nirhaise. Voin fiilistellä ihanaa kotiamme, ja jos joku sanoo, että jo on ruma tapetti ja muutenkin ihan hirveä koti, se saa aikaan ahdistuksen hetkeksi, mutta saan nopeasti koottua taas itseni. Jos tukkani on kamala, imetykseni sairasta ja kirjoitukseni tyhjänpäiväistä huttua, sellaisten kommenttien lukeminen tuntuu toki pahalta, mutta lopulta moiset möläytykset ovat ihan yksi paskan hailee. Asiattomuuksia kommentoivalla on itsellään huono olla, eikä minun tarvitse ottaa hänen huonoa oloaan itseeni. Mutta:
Jostain syystä rakkaus tuntuu herkemmältä ja haavoittuvammalta asialta. Pelottaa ajatus, että jostain silmiini tai läheisteni silmiin kantautuisi ruodintaa häistämme. Tiedän, että suurin osa teistä on fiksuja, empaattisia ja ajattelevaisia ihmisiä, mutta isossa joukossa on aina valitettavasti myös huonovointisia ja mätäneviä omenoita.
Mutta juuri siksi, että häät herättävät mielipiteitä, niistä on kirjoitettava. Juuri häihin liittyvien fakkiutuneiden odotusten ja mielikuvien takia pakkaa on hyvä vähän sekoittaa. On ihan yhtä monia erilaisia ja ihania tapoja viettää häitä kuin on morsiusparejakin. Toiset pitävät kaverien kanssa pirskeet ABC:lla ja toiset juhlivat monen sadan hengen juhlaväen kanssa viikon ranskalaisessa linnassa. Vaikka ne ovat ajatuksena aika kaukana toisistaan, eivät ne ole mikään vastapari. Keskiössä niissäkin on juhlien syy: rakkaus.
Ja sitä paitsi; häät ovat niin jännittävä sekä ikiaikainen ilmiö ja rakkaus taas niin vahva ja hallitsematonkin asia, jotta näistä kahdesta voisin kirjoittaa satoja tekstejä. Niin en silti tee (ainakaan tässä häähumun aikaan, loppuelästä en mene vannomaan), mutta palasen onnestamme, juhlistamme ja ajatuksistani tämän kaiken ympärillä haluan kanssanne jakaa. Share the love, hittolainen.
Kirjoitit hyvin osuvasti, taas kerran. Meille kävi niin, että minä kerran eronneena en oikein halunnut naimisiin. Sitten ikävät elämänkokemukset, hyvän ystävän äkillinen kuolema sai miettimään, mitä omaan muistokirjoitukseen haluaisi kirjoitettavan. Siinä hetkessä oli aivan selvää, että halusin jäädä historiankirjoihin mieheni rouvana. Sen jälkeen meillä kosittiin ja karattiin naimisiin. Todistajina oli omat lapset. Juhlat halusimme myös järjestää, mutta kartoimme kaikkea ”hää” -sanaan liittyvää. Lopulta meillä oli rakkauden juhlat rakkaiden ystäviemme kanssa upeana elokuisena päivänä yli kaksi vuotta vihkimisestä. Se sopi meille ja myös ystävämme nauttivat.
Iloisia, onnellisia ja rakkauden täyteisiä juhlia teille!
Teidän juhlat ja vihkiminen kuulostavat ihanilta <3
Hieman samanlaisia ajatuksia täälläkin edelsi päätöstä, vaikka tarina onkin erilainen. Viime vuodet ovat kuitenkin saaneet havahtumaan, miten haurasta kaikki voi olla. Tämän kaiken keskellä minä tahdon olla hänen, virallisestikin.
Ja kaiken yhdessä koetun jälkeen nyt todellakin on aika juhlistaa rakkautta!
Oi onnea! <3
Kiitos paljon <3
Niin ihanaa! <3 Itse pohdiskelin pari vuotta sitten aivan täysin näitä samoja juttuja häiden osalta. Häät ovat todella helppo arvostelun kohde ja siksi mietinkin tarkkaan mitä haluan varsinkaan etukäteen häistä blogissa paljastaa. Oikeastaan juuri tästä syystä en halunnut omiin häihimme yhtään mitään "blogin kautta saatuja" asioita. Ostimme siis itse ihan kaiken, puvut, sapuskat, kukat ja maksoimme juhlapaikan vuokran sekä kuvaajan ihan omasta pussista. Långvik halusi tarjota meille hääyöpymisen (olimme sinne menossa syömään omakustanteisesti vihkimisen jälkeen vanhempien kanssa joka tapauksessa), joten sen otimme lopulta vastaan. Samoin viikon hotelliyöpymiset häämatkalla (mutta maksoimme kyllä ihan itse esim. lennot, all inclusiven tuohon hotelliin, muutaman hotelliyön muualla yms.).
Ja siltikin meidän häät (mm. sulhasen kengät, kertakäyttöastiat ja juhlien jälkeen siivottava hääpaikka) herättivät tietyillä palstoilla keskustelua. Niin ja tietysti meidän häämatka, joka oli samaisella palstalla useammankin kommentoijan mielestä TYLSÄ! 😀 Yhteenvetona siis todettakoon, että onneksi meillä oli juuri meidän näköiset hääjuhlat ja häämatka, kaikki meni just eikä melkein ja vierailta tuli kovasti kiitosta rennoista häistä. En voisi olla onnellisempi valinnoista, joita häiden järkkäilyn osalta tehtiin, eikä lähdetty mihinkään mikä ei tuntunut siinä hetkessä meiltä. Kutkuttavaa häidenalusaikaa, tehkää juuri teidän näköinen rakkausjuhla! <3
Onpas kamala kuulla, että teidän häitä on puitu ikävästi missä lie -palstoilla. Onneksi se ei tunnu haitanneen, vaikka varmasti ilman niitä olisi mielellään ollut. Ja tärkeintä, että kaikesta huolimatta teillä oli juuri teidänlaiset häät <3 Mä en vielä tiedä, onko meidän mahdollista lähteä häämatkalle, mutta olisipa ihanaa, jos se olisi tylsä 😀 Voitaisiin vain pussailla koko aika, haha!
Meillekään ei ole tulossa mitään blogin kautta saatua. Olin itse asiassa tosi yllättynyt ja hämmästynyt, kun vuosi sitten kirjoitin hääajatuksista ekan kerran, ja sain useamman yhteydenoton erinäisiltä tahoilta. Olisi ollut hääjuhlapaikkaa ulkomailla ja vaikka mitä. En jotenkin osannut odottaa moista. Olin toki otettu ja kiitollinen, vaikka kieltäydyinkin. Mutta siitä tuli vielä enemmän sellainen varovainen olo, että häät tosiaan kiinnostavat, ja tätä en tahdo riopoteltavaksi mihinkään.
Ja kiitos vielä, on tosiaan ihanan kutkuttavaa olla järjestämässä häitä. Sekin yllätti, positiivisesti 🙂 <3
Voi, onnea teille paljon (tai siis, vielä lisää jo 20 vuotta kestäneeseen onneen)!
En edes huomannut vähän salaa vähätelleeni omia häitäni, kunnes nyt kun luin tämän tekstin. Me mentiin mieheni kanssa naimisiin viisi vuotta sitten tuolloin paikallisen poliisilaitoksen yläkerrassa sijainneessa maistraatissa, keskellä tuiki tavallista arkikeskiviikkoa. Sitten lähdettiin todistajina toimineiden ystävien kanssa suosikkikuppilaamme juhlaolusille ja viikonloppuna Prahaan ”häämatkalle”. Olin ollut vieraana suuremman kokoluokan kirkko- ja siviilihäissä lukuisia kertoja, enkä pitkään oikein edes osannut kutsua tuota naimisiinmenoamme häiksi, vaikka ne olivatkin juuri sitä mitä molemmat haluttiin ja mihin opiskelijoiden resurssit riittivät.
Nyt viisi vuotta ja yksi lapsi myöhemmin pysähdyin kirjoituksesi myötä miettimään tätä meidän avioliiton alkua ja sen juhlistamista, ja ymmärsin vihdoin että hitsi, oonhan minäkin viettänyt omia, ihan oikeita häitäni. Ja rakkauttahan saa juhlia vaikka joka vuosi sen tahdon -sanan jälkeenkin jos siltä tuntuu! Että peace&love, totta tosiaan.
Iso kiitos!
Ja voi että, nyt tuli ihan itku! Onpa upeaa, jos mun kelat ovat saaneet noin isoja juttuja naksahtamaan kohdilleen ajatuksissasi <3
Mä olen miettinyt, että olisipa ihanaa, jos nyt otettaisiin tavaksi juhlia vuosipäivää joka marraskuu. Onhan se seurusteluvuosipäivä ja kihlavuosipäiväkin ollut siellä joka vuosi, mutta ei me sitä olla monesti edes muistettu. Mutta josko nyt olisi aina jotain lämmintä ja kivaa odotettavaa jokaisen tulevan vuoden pimeään marraskuuhun.
♥️♥️ Ihanaa ♥️♥️ lisää onnen täyteisiä vuosia, avioparina
Voi kiitos! Ja onpa kreisi ja ihana ajatus, olla pian hänen kanssaan aviopari <3
Hurjasti onnea ja ihanaa hää juhlaa teille molemmille.
Iso kiitos <3
Vau! Onnea teille tästedeskin! Musta se kertoo paljosta, se nimenomaan, että tahtoo ja haluaa sen ilmaista virallisessa mielessäkin, vaikkei se rakkautta ja kumppanuutta välttämättä (eikä useinkaan onneksi!) muuksi muuta. Onpahan tullut luvatuksi ihan todistajien läsnäollessa. <3 mä olen mennyt naimisiin nuorena, 20 ja risat, ja saanut kuulla siitä kummasteluja jos jonkinlaisia. Jopa niinkin, että harkittiinko loppuun asti ja ymmärrettiinkö ihan asian vakavuus. Onneksi ne kaikki oli sentään selvää vähemmistöä kommenttien joukossaan. Toinen miettii 10 vuotta, me tarvittiin siihen reilu vuosi, eikä ole kaduttanut, vaikkei joka hetki niin ruusuista olekaan totta ollut. On tosiaan pitänyt oppia, että rakkaus on tosiaan verbi ja sitä pitää tahtoa. <3 Olen onnellinen puolisostani ja parisuhteestani ja ilo on lukea, että siellä sitä ollaan myös ja ihan niin, että naimisiinmeno tuntuu oikealta ja ajankohtaiselta! Onnellisia vuosia meille ja teille koko loppuelämän ajalle!
Joo, kyllä musta on alkanut tuntua, toisin kuin ajattelin, että se rakkauden tahtominen ja osoittaminen ihan virallisessakin mielessä on tosi ihana asia. Ja sitten vielä juridiset asiat, kuten se, että ollaan virallisesti toistemme lähiomaiset.
Niin kiva, että jaoit palasen teidän tarinaa <3
Oikein paljon onnea teille!
Ollaan tämä 3 vuoden kihlausaika jahkattu että mitä tehdään. Häät vai maistraattiin. Vihdoin saatiin päätös aikaan ja sovittiin päivä maistraatista varten. Rakastan olla vieraana häissä, mutta en usko että pystyisin nauttimaan omista häistäni samalla tavalla.
Hoitoalalla työskennellessä mulle se tärkein asia avioliitossa on se, että sitten ollaan toistemme lähiomaiset. Jos toinen on koomassa sairaalassa niin me tehdään ne päätökset. Me kuitenkin tiedetään mitä se toinen haluaisi paremmin kuin kummankaan vanhemmat. Lisäksi se taloudellinen turva jos yhtäkkiä toinen menehtyy.
Rakkaan ystävän menetys ja läheisten vakavat sairastumiset sai meidätkin vihdoin tarttumaan tuumasta toimeen. Tosi romanttista…
Kiitos onnitteluista. Ja onnea myös teille <3
Me emme tunnusta mitään uskontoa, joten siviilivihkiminen oli selvä asia. Tosin toivomme saavamme seremonian hääjuhlapaikalle. Saa nähdä, onnistuuko.
Lähiomaisuus on tosiaan asia, jota ei ole aikaisemmin oikein tullut miettineeksi. Viime vuodet ovat kuitenkin saaneet päästämään irti oman kuolemattomuuden illuusiosta.
Ihania uutisia! ❤️ Onnea teille, koko perheelle!
Ja totta, toisten arvostelut häistä satuttavat. Aikoinaan työkaveri mölisi isoon ääneen kahvitauolla että ”siis mä en tajua tollasta!” kuunnellessaan sivusta, kun kerroin toiselle työkaverille ettei meitä vihitty kirkossa. Ihmettelen miten voi kaivaa hänen peffaansa että menin naimisiin kirkon sijasta meren rannalla pihamaalla, ja juhlat pidettiin herranjeesus sentään teltassa! Mulle päivä oli erittäin tärkeä, ja häät parhaimmat ikinä. Mä en menis kritisoimaan kenenkään kirkkohäitä, tai muitakaan tapoja mennä naimisiin. Tai tämän laukojan valintaa olla menemättä naimisiin.
No onpas tökeröä käytöstä työkaveriltasi. Käsittämätöntä, miten toisten häitä arvostellaan.
Vihkiminen rannalla kuulostaa ihanalta <3 Jos meillä ei olisi marrashäät, olisi ollut myös ihanaa pitää seremonia ulkona luonnossa.
Paljon onnea teille! Sen verran pitää kommentoida, lähinnä muutamiin kommentteihin liittyen, ettei kirkkohäidenkään tarvitse olla suurelliset, jos ei tahdo. Monesti tuntuu olevan käsitys, että kirkkohäät ovat suuret ja maistraatti vihkiminen helppo. Kummassakin on kuitenkin vaatimuksena vain samat kaksi todistajaa, ei muuta. Jos siis haluaa, myös kirkossa voi mennä pienesti naimisiin.
Kiitos <3 Ja totta, sekä siviilivihkiminen että luterilainen vihkiminen ja avioliiton siunaus voivat olla pieniä tai isoja juhlia, pariskunnasta riippuen :)
No mutta millon ne on??? ❤
Marraskuussa. Tarkemman päivän pidän vielä ihan vain meidän ja häävieraiden tietona 🙂
Kiitos, tämä riittää vallan hyvin 😀 Luinkin juuri postauksen!
🙂
Meillä juhlittiin häitä siinä vaiheessa kun yhteistä taivalta oli takana reilu kahdeksan vuotta. Ensin mietittiin, että onko se nyt ihan hassua mennä naimisiin (ja vielä järjestää suuret juhlat) tässä vaiheessa, kun niin pitkään on yhdessä oltu ilman sitäkin. Mutta sitten päätettiin, että meillä häitä ei juhlita siksi, että ne olisivat kaiken alku, vaan siksi, että voidaan juhlistaa kaikkea sitä, mitä ollaan yhdessä koettu, ja kaikkia niitä vaikeita aikoja, joista on tiiminä selvitty. Juhlia sitä, että kaikkien näiden vuosien ja kokemusten jälkeen halutaan vieläkin olla yhdessä ja jatkaa tästä eteenpäin. Mikä vois olla parempi syy? Ja mitkä ihanat juhlat ne olikaan.
Onnea teille omaan päiväänne. Se saa olla just sellainen kuin tahdotte, ja se on varmasti aivan ihana ❤ Rakkautta sietää juhlia, aina ja kaikilla tavoilla, joita vaan keksii.
Ihana tarina, hyvin samanlaisia keloja mekin pyöriteltiin, kun hääpäivää ja -juhlaa mietittiin <3
Me menimme naimisiin aika tarkalleen 6-vuotta sitten. Meillä oli vaihtoehtona ainoastaan kirkkohäät, mutta isot vai pienet. Päädyimme pieniin ja vain todistajien läsnäollessa tapahtuvaan vihkimiseen. Meillä oli vain molempien vanhemmat paikalla. Suntio tuli häiden jälkeen vanhemmille sanomaan ettei ole koskaan ollut yhtä ainutlaatuisissa ja koskettavissa häissä mitä meidän häät olivat. Kirkko oli suhteellisen pieni ja joulun aikaan kynttilöin valaistu. Tykkäsin.
Juhlan vietimme mökillä ja ohjelmassa oli mm. saunomista. Meille tämä oli ihana juhla, mutta saattoi appivanhemmat hiukan ihmetellä valintaamme.