Kaupallinen yhteistyö: Iso juttu -kampanja ja S-ryhmä
Minussa on aina elänyt pieni maailmanparantaja. Samassa minussa on aina elänyt levoton reissunainen, joka kaipaa uusia tuulia ja kokemuksia. Ne kaksi puolta eivät sulaudu yhteen mutkattomasti. Samalla kun saan paukutella ekohenkseleitäni monissa elintavoissamme, hiilijalanjälkitestissä suurimman, raskaimman ja mustimman painauman tekee lentäminen.
Kirjoitin viime viikolla Iso juttu -kampanjasta, jossa S-ryhmä haastaa itsensä ja kumppaniyritystensä lisäksi meitä tavan pulliaisia tarttumaan kuuteen konkreettiseen ilmastohaasteeseen. Joko yhteen tai vaikka jokaiseen. Itselleni haasteista viisi oli helppo ottaa vastaan, sillä ne eivät vaatineet mitään muutoksia arjessamme. Elämme jo haasteiden mukaisesti. Mutta kompastuskivenäni on haaste Loma Suomi-hulluna, eli toisin sanoen lomareissujen kaukokohteiden ja lentokoneen vaihtaminen kotimaankohteisiin ja junaan tai autoon.
Olen aina lentänyt aika paljon. Lapsuudessani vanhempieni kiireisimmät työajat sijoittuivat kesään, joten perheen yhteiset viikon tai kahden lomat sijoittuivat talveen. Silloin pakattiin matkalaukut ja lennettiin aina johonkin uuteen maahan ja kohteeseen. Niillä reissuilla olen esimerkiksi istunut pesemässä jalkojani hindu-temppelissä Goassa, kuunnellut hippien musisointia Key Westissä auringon laskiessa, herännyt moskeijasta kantautuvaan rukouskutsuun Bahrainissa ja kurkistanut Jeesuksen oletettuun hautakammioon Jerusalemissa.
Sittemmin nuoruudessa karsin mieluusti kaikesta muusta rahamenosta, että pääsin matkustamaan. Kerran lukioaikoina poimimme poikaystävän kanssa koko loppukesän ja syksyn illat mustikoita, jotka myimme torille. Kädet olivat mustikasta siniset monta kuukautta ja hyttyset söivät ihon rikki, mutta me pääsimme tienaamillamme rahoilla Egyptiin. Yhä edelleen antaisin nuorelle Hannelle neuvoksi, että lähde ulkomaille aina kun mahdollista. Kielikurssille ja opiskeluvaihtoon, kuten teinkin, mutta myös työharjoitteluun, välivuodeksi ja kesätöihin.
En tarkalleen muista, milloin aloin havahtua lentämisen epäekologisuuteen. Hiljalleen se on kuitenkin alkanut kalvata mieltä yhä enemmän. Ihan viime vuosina lentämisestä on tullut hävettävä osa reissuja. Eipä tulisi enää mieleen ladata someen kuvia, joissa heilutellaan iloisena lentokentällä tai kellutaan koneessa pilvien päällä. Tässä sitä mennään ja kulutetaan samalla valtaosa tämän vuoden hiilijalanjäljestäni! Kuvia ladataan vasta periltä ja koitetaan siinä samalla painaa unholaan, miten sinne toiselle puolelle maailmaa päädyttiin.
Vaikka omatunto soimaa, silti olen kuluneet vuodet lentänyt ainakin yhden edestakaisen lentomatkan vuodessa, aika monesti useammankin.
Miksi sitten teen niin? Pääosin kyse on ihan hedonistisesta halusta. Minun ei ole mikään pakko lentää, mutta minä haluan lentää. On todella kulunutta sanoa matkailun avartavan ja sillä perustella lentämistään, mutta vaikka miten päin asiaa pyörittelen, itselleni se on vaikuttanut niin. Jo ihan jokainen lapsuudessa tehty reissu on liikauttanut jotakin sisällä, laajentanut näkökenttää ja tuonut ymmärrystä. Samanlaista aivojen kutkuttelua ja ajatusten haastamista tahdon tarjota myös lapsille.
Toinen syy lentämiseen ovat maailmalla asuvat ystävät ja sukulaiset. Jos haluan nähdä heitä, matka taittuu lentäen, joko he tänne tai minä sinne.
Kolmas syy on asuinpaikka. Minulle Helsingin pitkä, pimeä ja musta kausi kesien välillä on vaikea kestettävä. Se imee minut kuiviin. Tarve lämmölle ja auringolle on välillä niin raastava, että se ottaa ihan fyysisesti kipeää. Joidenkin keho ja mieli sopeutuu Helsingin talviin helpommin, mutta vaikka kuinka teen kikkakolmosia selvitäkseni, huomaan jokaisena keväänä olevani jaksamisen kanssa äärirajoilla ja huohahtavani helpotuksesta, että selvisin kuin selvisinkin kesään. Lapsena aurinkovaje aiheutti jopa ihon kutisemaan ja vereslihalle saavaa allergiaa, joka hävisi parissa päivässä etelän auringossa. Aurinko ja lämpö saavat minut eloon, pimeä talvi selviytymismoodiin.
Asuinpaikkaan liittyy myös neljäs syy. Pohjolan perillä ja meren ympäröimänä eläessä lentäminen on monesti se järkevin keino, jos jättää sellaisen pikkujutun kuin ilmaston huomioimatta. Ollessani vaihdossa Hollannissa, lähdimme poikaystävän kanssa pitkälle viikonloppulomalle Pariisiin junalla. Ystävien kanssa ajoimme roadtripin, jossa samaan reissupäivään mahtui niin Hollanti, Saksa kuin Belgia. Junalla pääsi meren alitse Iso-Britanniaankin.
Viidentenä vielä lisäys siitä, että huomaan myös antavani itselleni lentämisen helpommin anteeksi, sillä kompensoin päästöjäni elämällä muuten melko ilmastoystävällistä elämää. Ei, se ei ole peruste lentämiseen, vaan ihan vain nolo havainto omasta ajattelutavastani.
Huomaankin, että ekologinen vaihtoehto on helppo valita silloin kun se on, noh, helppoa. Voin olla syömättä lihaa, käyttää luonnonkosmetiikkaa, koittaa syödä kauden mukaisesti, ostaa luomumunia häkkimunien sijaan, tukea lähituotantoa, käyttää kestovaippoja, hankkia käytettynä, matkustaa kotimaassa junalla, asua kerrostalossa, ajella bensa-auton sijaan sähköpyörällä ja ostaa kahvini (joka tosin ei nyt mikään varsinaista ekojuomaa ole sekään) kauramaidolla. Ja niin edelleen. Voin, koska valinnat on helppoja ja miellyttäviä tehdä elämäntilanteessamme. On ylipäätään mahdollisuus valita joku muu tapa. Lentäessä se tuntuu olevan joko tai. Lennät kaukomaille tai et mene ollenkaan.
Mutta se syistä ja selityksistä, mitä oikeasti voisin tehdä? En lupaa olla lentämättä, siihen en yksikertaisesti koe kykeneväni. En ainakaan vielä. Nytkin kesällä on tiedossa yksi yhdistetty työ- ja lomamatka Tanskaan, lentäen. Mutta muutamia ajatuksia lentämisen vähentämisestä on kyllä tullut.
Lukiessani Tove Janssonin elämänkerran, havahduin siihen, miten toivoisin voivani elää samanlaista elämäntapaa kuin hän. Hän vietti paljon aikaa ulkomailla, mutta matkusti sinne hitaasti, viipyi reissuillaan pidemmän aikaa, vietti paljon aikaa perehtyen paikalliseen elämään ja yhdisti matkoihin aina työn. Luin elämänkerran viettäessämme toissatalven perheen kassa Balilla, jossa olimme toteuttamassa pitkäaikaista haavettamme ja samalla kokeilemassa, miltä tuntuisi siirtää arki pidemmäksi aikaa ulkomaille. Hiton hyvältähän se tuntui. En ole ikinä elämässäni viettänyt talvea niin elinvoimaisena.
Jos eläisin yksin, seuraisin Toven esimerkkiä enemmän. Perheellisenä on kuitenkin otettava tämä koko paketti huomioon. Mutta huomaan kyllä koko ajan tuntosarvieni etsivän mahdollisuuksia, joilla pystyisimme elämään, jossa reissut ulkomaille olisivat viikon tai parin viikon piipahdusten sijaan kiinnittymistä toisen maan arkeen. Kun lapset ovat aikuisia, voisin hyvinkin lähteä ihan yksinäni vaikka kuukaudeksi tai kahdeksi toiseen maahan joka talvi. Siinä ajassa ehtisi hyvin kirjoittaa kirjan, jos olisi tehnyt taustatyöt huolella.
Myös hitaasti matkaaminen kiinnostaa yhä enemmän. Mikä seikkailu olisi seilata valtamerilaivan kyydissä vaikka Yhdysvaltoihin, kirjoitusvälineet mukana! Nämä haaveet kosahtavat ainakin vielä käytettävissä olevaan aikaan. Koska mies ei voi ottaa töitä mukaansa (ja ne irtiotot mahdollistavat perhevapaatkin on nyt pidetty) ja lapsienkin varhaiskasvatusarjessa olisi hyvä säilyä joku rytmi, ei hitaasti matkaamalla jäisi aikaa olla perillä. Toivoisin niin, että vielä meidän elinaikanamme tunneli Viroon toteutuisi. Se avaisi junaväylät Eurooppaan ihan eri tavalla.
Viime vuosien aikana olen huomannut miettiväni tarkemmin lentojen määrää, lentotunteja ja tarvetta. Ollessamme nyt keväällä Italiassa, tajusin jo ennen reissua, että nyt en enää tätä matkaa tarvitsisi. Raskas ja pitkä talvi oli selätetty ja aurinkoa näkyi jo Pohjolassakin. Tällä kertaa lomamatka ei onnistunut kuin keväällä, mutta muistin taas, että jos kerran lennän ulkomaille lomalle, se kannattaisi ajallisesti sijoittaa keskitalveen. Silloin siinä on eniten järkeä oman jaksamisen kannalta, silloin koen tarvitsevani aurinkoa. Pitäisi myös tarkemmin miettiä vaihtoehtoja, eikä aina syynätä heti ensimmäisenä kaukokohteita. La Gomeran -matka muistutti, että Kanariallakin riittää ihmeteltävää (ja edes hitusen lämpöä myös keskitalvella).
Vaikka pyrin yhdistämään matkoihin aina palasen myös työtä, puhtaasti työhön liittyvät matkat valitsen huolella. Bloggaajia ja toimittajia lennätettäisiin välillä ihan vain jonkun lyhyen pressitilaisuuden takia toiseen maahan, mikä on tietenkin ihan hölmöä. Messuillekaan en ole lähtenyt, sillä en koe saavani sieltä mitään niin mielenkiintoista jutunjuurta, että siinä olisi järkeä. Sen sijaan Kambodzan-työmatka oli tärkeä. Mutta on myönnettävä, että välillä tekee silti tosi tiukkaa kieltäytyä tarjotusta matkasta, kun ajatus ihan vain hotelliyöstä yksin tuntuu taivaspaikalta.
Huomaan myös julkisen paineen vaikuttavan lentopäätöksiini. Luultavasti lentäisin enemmän, ellen olisi bloggaaja. Tahtoisin esimerkiksi ihan valtavasti mennä tapaamaan kahta eripuolilla maailmaa asuvaa ystävääni, joista kumpainenkin on saanut lapsen. Reissut olisivat kuitenkin lyhyitä tai sitten varaisimme lentokoneesta vähintään kolme istumapaikkaa, minulle ja lapsille. Huomaan, että en tahtoisi niitä reissuja somekanavilleni arvosteltavaksi, kun tässä on muutenkin lennelty paljon. Mutta toisaalta niistä kertomatta jättäminen tuntuisi valehtelulta, oman ekopinnan kiillottelulta. Lentolippujen ostaminen on jäänyt ja jäänyt.
En siis valitettavasti pysty ottamaan vastaan Iso juttu -kampanjan Loma Suomi-hulluna -haastetta sellaisenaan. Mutta ihan varmasti aion vahvistaa kotimaanmatkailun merkitystä elämässämme, ja siinä samassa innostaa myös teitä näkemään seikkailumahdollisuudet ympärillänne. Toki nykyäänkin reissaamme paljon Suomessa, retkeilemme sekä telttailemme ihan lähiseuduillakin ja löydämme seikkailuita kotikaupungista. Yksi rentouttavimmista lomista koskaan oli viime kesän roadtrippimme, jonka ajoimme ystäväperheen kanssa laatikkopyörillä Itä-Helsingissä. Taisimme kolmen päivän reissun aikana olla kauemmillaan 10 kilometrin päässä kotoa, mutta en ole hetkeen ollut niin lomalla kuin tuolla matkalla. Tuollaisia lähellä olevia mahdollisuuksia pitäisi osata löytää paremmin.
Haluaisin tutustua paremmin myös Itä-Suomeen, joka on jäänyt itselleni melko vieraaksi. Eipä pohjoinenkaan kovin tuttu ole. Uskoisin, että saisin tuuletettua omaa kuplaani ja ajatuksiani ihan vain matkaamalla vaikka Pohjois-Karjalaan. Ei muutoksen alulle laittavaan kulttuurishokkiin välttämättä tarvita reissua esimerkiksi Aasiaan, vaan ihan vain jäyhän pohjalaismuijan matka hersyvään itään.
Ja tuota itää riittää tutkittavaksi noin muutenkin. Vaikka olen kolunnut monta maata elämässäni, en ole koskaan käynyt Venäjällä. En, vaikka Pietariin pääsee Helsingistä junalla nopeammin kuin kotiseuduilleni Pohjanmaalle. Ja kun tuo Venäjä on sen verran iso maa, siellä kyllä riittäisi koettavaa ja opittavaa loppuelämäksi. Myös Baltian-maat kiinnostavat, etenkin kolisevan junan kyydissä nähtynä.
Mitenkäs teidän lentäminen? Etenkin kiinnostaisi kuulla ajatuksia ja ilmastoa säästäviä vinkkejä sellaisilta, joiden sisällä elää levoton ja maailmalle janoava reissaaja. Onko joku ylittänyt valtameriä muuten kuin lentäen? Mihin kaikkialle olette matkanneet Suomesta junalla? Tarvitaanko Lapin-matkalle aina auto tai lentokone? Mikä on Suomen vielä löytämätön matkailuhelmi?
Entäs oletteko tarttuneet muihin Iso juttu -kampanjan haasteisiin? Lähiömutsin Instagrammissa on meneillään haasteisiin liittyvä arvonta, jossa voi voittaa S-ryhmän 50 euron lahjakortin.
Mä kuulun niihin, joita ei haittais, jos lentäminen vaikka kiellettäisiin kokonaan. Rakastun Suomeen koko ajan vaan enemmän ja jos olisi pakko käydä jossakin, laiva/juna on musta kiva tapa matkustaa ja niillä pääsee ns. riittävän kauas.
Silti otan koneessa kuvan auringonnoususta, fiilistelen vapaudentunnetta ja nautin täysillä, kun pääsen lentämääntoiseen maahan. Jotenkin se (lento)matkustustunne ei vaan ole korvaamaton. Ymmärrän siis sua täysin kyllä, mutta loksahdan itse toiseen lokeroon. 🙂
Lentomatkustusta olisi kyllä paikallaan säädellä enemmän. Olisi myös mahtavaa, jos raideliikenteeseen panostettaisiin enemmän. En kuitenkaan ole näistä ja näiden kryptisyyksistä tarpeeksi perillä, että osaisin niihin sanoa muuta kuin ”musta tuntuu” -juttua.
Lentomatkustamistunne ei todellakaan ole mullekaan korvaamaton, mutta se nopeus tuntuu tässä vaiheessa elämää olevan, kun aika on niin kovaa valuuttaa muutenkin. No tykkään kyllä lentää yksinään, kun olen vain minä ja offline-tila, mutta sen saman fiiliksen saan kyllä yksin junalla matkatessanikin.
Suomi on kyllä uskomaton matkustamisen aarreaitta <3
Täällä Keski-Euroopassa (Saksa) asustellessa sitä tosiaan jaksaa ihmetellä, miten helppoa matkustaminen toiseen maahan voi olla. Meiltä ajaa reilussa puolessa tunnissa Hollannin puolelle, esim. Brysseliin tai Luxemburgiin hurauttaa autolla tai junalla muutamassa tunnissa, ja Pariisissa käytiin talvella pitkä viikonloppu, autolla tietysti (ajoa noin 5h). Suunnitteilla on ainakin reissut Italiaan, Sveitsiin, Tšekkiin sekä Pohjois-Espanjaan, kaikki autolla. Jotenkin lasten kanssa reissaaminen tämän tavatamäärän kanssa (etenkin nyt kolmilapsisena ”suurperheen”) tuntuu autoillen helpoimmalta vaihtoehdolta, nytkin olemme tulossa kesälomalle Suomeen omalla autolla ja laivalla (Finnjet kuljettaa…)
Suomessa suosittelisin teitä kokeilemaan matkustamista lappiin yöjunalla, Rovaniemeltä sitten bussilla vielä pohjoisemmaksi. Kun teillä lapset kasvaa vielä vuoden tai pari, niin kokeilkaa ihmeessä vaellusreissua esim. UKK:n kanssllispuistossa! Tai Etelä-Suomen saaristossa, esim. Kemiössä. Suomessa riittää nähtävää ja koettavaa siinä missä maailmallakin
Pahoittelut kirjoitusvirheistä, viiden päivän ikäinen vauveli alkoi heräillä kantoliinassa, eikä kirjoituksen tarkastelulle oikein jäänyt aikaa!
Joo, Keski-Euroopassa asuessa mahdollisuudet matkustaa junalla (ja autolla) ovat ihan mielettömät! Ihan kateellisena olen siitä.
Mutta tosiaan, kyllä täällä Suomessakin riittää vaikka ja mitä koettavaa. Yöjuna Rovaniemelle on ollut koko perheen haaveissa – lapset sen ensiksi äkkäsivät ja alkoivat haaveilla yöjunaseikkailusta – ja toivottavasti tämä haave toteutuu vielä lähivuosina. Bussia lasten kanssa välttelen, ainakin vielä, paikallaan oleminen ei ole mikään vahvin piirre meillä kenelläkään ja bussissa ei oikein voi tehdä mitään (lukea tms.), ellei halua kahden päivän matkapahoinvointia. Mutta kun lapset vähän kasvavat, ei ole poissuljettu ajatus pidemmät bussimatkatkaan.
Ja voi joo, sitten muutaman vuoden kuluttua vaellusreissut lasten kanssa, niistä tulee niin mahtavia! Kemiötäkin voisi tutkia paremmin kuin tähän mennessä.
Tärkeä teksti ja tuttua, ah niin vaikeaa pohdintaa. Lentäminen on liian helppoa, nopeaa ja halpaa ja sitä tuetaan enemmän kuin raideliikennettä.. Mutta vieraat maat ja kulttuurit on niin kiehtovia! Joogaopettajaksi opiskelevana kipuilen ulkomaan retriittien kanssa. Moni meistä on kovin eko mutta luonnon kunnioittaminen unohtuu lentomatkalla paratiisikohteeseen… Retriittejä on onneksi Suomessakin, mutta ihaninta olisi nopea raideyhteys jonnekin lämpimään keskellä talvea. Tai aurinkovoimalla kulkeva lentsikka.
Raideyhteyksien kehittäminen olisi kyllä niin niin hieno juttu. Toivoisin junatunnelin Viroon toteutuvan. Se aukaisisi matkustusmahdollisuudet Eurooppaan raiteitse ihan eri tavalla kuin nyt. Junat voivat olla myös tosi nopeita. Ollessamme Italiassa, matkattiin Roomasta Napoliin junalla. En nyt muista, millä nopeudella se parhaimmillaan kulki, mutta lujaa mentiin. Mitä nyt googlailin, luotijunat pääsevät kulkemaan jopa 600 km / h, kun rata on oikeanlainen.
Pikaisesti laskin että oon 31 vuoteni aikana lentänyt viisi reissua, kaikissa Eurooppaan. Niiden lisäksi oon käynyt naapurimaissa ja kaksi kertaa reilillä, jotka toteutettiin ihan vain laiva+juna yhdistelmällä. Italiaan ehtii Turusta 2,5 vuorokaudessa, ja ehtii vielä katsella puoli päivää Hampuriakin. Haaveilen että kunhan lapset kasvaa (nyt ne on molemmat alle kolme), lähdetään yhdessä junalla Eurooppaan.
Toisaalta viime vuosina raha on ollut suurin syy siihen, että ei ole lennetty. On helppoa sanoa ettei lennä ilmastosyistä jos se ei juuri nyt ole muutenkaan mahdollista. Oon miettinyt että mulle riittäisi vaikka joka toinen vuosi lentäminen, menisi aina kerralla pidemmäksi aikaa. Katsotaan mihin tämä elämä kehittyy!
Toi on kyllä tosi hienon vähäinen lentomäärä! Ja kuulostaa aivan ihanalta tuo haave junareissusta lasten kanssa Eurooppaan. Pitäisi kyllä itsekin miettiä sitä, kääntää ajatus matkaamisesta siihen, että matkalla on jo perillä.
Laskeskelin omia lentomatkojani elämän aikana ja taitaa olla kolmesti tai Tukholmaan ja kahdesti takaisin, Kerran Englantiin ja takaisin, kahdesti Irlantiin ja takaisin ja kerran Unkariin ja takaisin. Eli en pääse ihan noihin lukuihin. Lisäksi haaveilen uudesta reissusta Irlantiin sekä Unkariin ja yritetään päästä tämän vuoden aikana Gotlantiin minne olisi ihana lentää kun silloin jäisi enemmän aikaa ja energiaa perillä, mutta sinne menee Suomesta suoria lentoja vain kesäkuukausina.
Gotlantiin pääsee Tallink Siljan laivoilla ainakin pari kertaa kesässä! Ollaan mietitty sitä täksi kesäksi, mutta saattaapi olla, että on niin paljon kaikkea muuta kivaa ohjelmaa, että Gotlanti siirtyy 🙂
Ongelma on siinä että ei olla menossa mohinkään risteilylle vaan muutamaksi päiväksi olemaan ja lapsen kummia tapaamaan. Siksi nuo risteilymatkat on poissuljettu vaihtoehto.
Joo, ymmärrän. Tässä kun nyt puhuttiin lentämisen vähentämisestä / hitaasti matkaamisesta, tahdoin vain nostaa esiin sen, että ei sinne tarvitse lentää, vaan pääsee myös laivalla. Käsittääkseni se ei ole siinä mielessä risteily, että paikalla ehtii kyllä olla ihan yötäkin. Mutta en ole perehtynyt asiaan sen tarkemmin.
Eikös lentoyhtiöt myyneet jokunen vuosi sitten lisämaksullista hiilijalanjäljen hyvitystä, jonka sai halutessaan maksaa lentolippua ostaessa..Ei sillä että se nyt oikeasti mitään olisi hyvittänyt, lennetty mikä lennetty ja ties kenen taskuun nekin rahat päätyi, mutta ainakin jotain tällaista yritysviritystä oli, taidettiin silloin itsekin kuitata jonkun lennon hiilarit lisämaksulla, oisko menneet johonki puiden istutukseen tms. Ja tällaisen pohdinnan ohessa voi myös miettiä omaa digikäyttäytymistään, sekinhän on laskettu että paljonko jokainen tyhjänpäiväinen google – haku tai turha somepäivitys kuluttaa
Joo, näitä on myynnissä edelleen. Mutta kuten sanoit, lennetty mikä lennetty. Mä itse olen miettinyt ryhtyväni WWF:n ilmastokummiksi, jossa lahjoitetaan kuukausittain, lensi tai ei.
Digikäyttäytymisen hiilijalanjälki on kans ihan aivot nyrjäyttävä mietittävä. Tietty se on niin, että hengittäminenkin tuottaa hiilidoksiidia, mutta kun alkaa miettiä, että ihan kaikki elämiseni tuhoaa ilmastoa, meinaa tulla hulluksi.
Nonni, liityin nyt ilmastokummiksi. Olen miettinyt sitä niin kauan, ja eihän se sitten vienyt kuin muutaman minuutin e-laskusopimuksineen kaikkineen. Jos joku muu tahtoo tehdä saman, täällä voi liittyä kummiksi.
Pisimmälle olen matkannut Suomesta junalla ensin Moskovaan ja sieltä Mongoliaan, jossa viikon pysähdyksen jälkeen vielä junalla Pekingiin. Eli Trans Mongolian reitti. Oli huikea matka, suosittelen! Olin lapseton vielä silloin, mutta kyllä lapsiperheitäkin kyseisellä reitillä kulkee. Paluumatka tehtiin sitten lentämällä.
Joo, tää kiinnostaa ISOSTI. Ihan vielä en lasten kanssa lähtisi, sillä heidän pitää oppia ensin nauttimaan matkanteosta. Toivottavasti he tulevaisuudessa rakastuvat kirjoihin kuten minä, silloin tuollainen rauhaisa matkanteko perheen kanssa olisi ihan unelma.
Olen itse surutyöprosessissa tän asian kanssa, koska matkustaminen on ollut itselle tärkeä osa elämää (ja ehkä jopa identitettiä), ja olen matkustellut PALJON. Olen koonnut mielessäni mentaalilistaa paikoista, jonne haluan tyttärenikin viedä, ja nyt olen tajunnut, että niin ei tule käymään. Mun on pakko tehdä vaikeita valintoja ja luopua jostain, ja se tarkoittaa myös vähemmän mahdollisuuksia matkailuun mun lapselle.
Ajattelen että nyt tän planeetan henkiinjääminen menee sivustyksenkin edelle. 😀 Ja toisaalta ajattelen myös, että meidän lasten sukupolvi kasvaa aivan eri maailmassa joka tapauksessa kuin me, ja matkustelu on vain yksi tapa oppia maailmasta ja eri kulttuureista jne. Uskon myös että VR ja muut teknologiset innovaatiot tulee kehittymään ihan lähivuosina niin paljon, että ne todella tarjoaa ratkaisuja näihin ongelmiin. Ei mikään VR-kekkulointi tietenkään koskaan vedä vertoja niille aistit räjäyttäville kokemuksille, joita omilla reissuilla on saanut kokea, mutta ehkä se on vaan se suunta, mihin me ollaan menossa.
Kipuilen koko ajan sen kanssa, mihin olen itse valmis ihmisenä ja vanhempana, etenkin kun tuntuu, että moni muu kokee ihmisoikeudekseen lentää joka talvi jonnekin ihanaan lämpimään. En halua katkeroitua tän asian takia (vaikka kuulostan varmaan jo aika katkeralta, hehe), vaan löytää kompromissiin, jossa voin elää kestävästi ja arvojeni mukaisesti, mutta myös nauttia mulle tärkeistä asioista. Mutta ilman kipuilua se ratkaisu ei selvästikään löydy, kun tähän liittyy niin vahvasti se luopumisen kokemus. Mutta ehkä pitäisikin miettiä pikemminkin sitä, mitä saa tilalle, jos luopuu lentämisestä? (Siis muutakin kuin loskaa ja kaamosmasennuksen, hehe.)
Itsellä ollut mielessä esim viettää lennoton vuosi ensi vuonna (en ole varma uskallanko sitoutua), mikä olisi jo merkittävä vähennys omiin päästöihin, ja matkustaa keski-Eurooppaan junalla. Myös pidemmät oleskelut ulkomailla kiinnostaa, mutta en näe että ne varsinaisesti ratkaisee mitään, jollei se ole samalla keino välttää joku toinen lentomatka.
Ja tätähän kirjoitan täältä Jenkeistä, jossa asutaan tällä hetkellä, ja josta ajateltiin ihan lentää takaisin. Ja sisko muuttaa juuri Hollantiin, eli kyllä niitä matkustustarpeita ja tilanteita on vastassa koko ajan. Mutta jos pystyisi vaikka puolittamaan päästönsä, niin sekin olisi jo hyvä alku!
PS. Sori pitkä paasaus, mutta tää asia on todellea mielen päällä ja hyvä, että näistä asioista puhutaan.
Kuulostaa tutulta tämä ajatusketju. Itse en ole vielä näin pitkällä ajatusprosessissa, mutta tähän tulen varmaan päätymään.
Ihan meni kylmätväreet sun kommentista Aku, siis hyvällä tavalla! Saan niiiiin kiinni tuosta luopumisentuskasta ja siitä, miten on ajatellut näyttää omille lapsille maailmankolkkia. Tosi fiksua pohdintaa, oot mun idoli! <3
Toi on muuten ihan tosi tosi hyvä ajatusprosessi, että sen sijaan, että miettisi, mitä tulee menettämään, kelaisi sitä, mitä voi saada tilalle. Ajatus hitaasti matkustamisesta kutittelee ihan tosi kivasti reissaajan jalkapohjia. Mä olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä, että välillä tuntuu, että matkatessa mun sielu, ymmärrys tai joku muu osanen itseäni ei ehdi perässä yhtä nopeasti. Että se tulee tavallaan patikoiden tai junalla perästä, kun muu osa hujahtaa perille lentäen. Menee pari päivää ennen kuin tavallaan koen olevani kokonaan siinä, läsnä. Hitaasti matkustaen olisin ehjempi, luulisin.
Pitkään perillä oleminen ei tosiaan kompensoi sitä, että lentää. Jos ei sitten sillä saa "kuitattua" muita ylimääräisiä lentoja. Mun ajatukseni on, että jos ja kun itselläni on joskus mahdollisuus olla perillä pidempään, silloin myös matkaaminen voi tapahtua hitaasti. Atlantin ylitys valtamerilaivalla saa perhosia mahanpohjaan, hyvällä tavalla. Mun iso-mumma perheineen matkasi niin aikoinaan Yhdysvaltoihin ja takaisin. Rakastan historiaa ja oman suvun käänteiden ymmärtämistä, joten olisi upeaa voida tehdä tavallaan sama perässä, omia juuria samalla kuunnellen.
Piti ihan lukea että mitä tulikaan kirjoitettua kun sun postaus sai niin nämä omatkin ajatukset taas liikkeelle.
Ja itse olen kans siis miettinyt tuota pitkään viipymistä, mutta en oo ihan varma omalla kohdalla mitä se tarkoittaisi. Ainakaan tällainen puolen vuoden jenkkikomennus ei merkittävästi vähennä hiilijalanjälkeä… Munkin esi-äitejä tullut tänne aikoinaan ja siinä on jotain tenhoavaa. Yleensäkin isoin ongelma on ehkä se, että tää meidän elämäntyyli on niin kiivastempoinen.
Hankalia juttuja mutta onneksi voidaan tällai vertaistukea toisiamme! <3
No sepä, tää kiivastahtinen elämäntyyli ei ihan sovi siihen mennen maailman hitaaseen matkustamiseen. Mutta josko sitä koittaisi taas kääntää hiljalleen siihen suuntaan. Ei tää sydämen sijoiltaan heittävä hektisyys vaan voi ikuisuuksiin kiihtyä, toivon.
Ihanaa, etten ole tän asian kanssa yksin! Enkä todellakaan ole tässä prosessissa valmis, mutta kovasti pyörii mielessä nämä ajatukset.
Ei tarvitse Lapin matkalle edes omaa autoa, koska mielestäni Onnibussi kulkee sinne ja edullisin hinnoin, kun varaa vaikka mobiiliaplikaation kautta matkan ja sähköpostiin saa liput ja ne voi sit näyttää kuljettajalle. Itse suojelen luontoa, niin paljon kuin mahdollista ja siksi käytössäni on ainoastaan polkupyörä, jolla ajan läpi vuoden. Kierrätys on ollut mun kuvioissa jo yli 20vuotta ja sain siskon tyttärenkin ”hurahtamaan”siihen. Tässä yksi päivä hän kiitteli minua, että kiitos Anneli, kun olet tätinä antanut hälle isot opit. En mä käytä kaupassakaan kuin kestokassia ja kestopussia hedelmille. Ja tervetuloa Itä-Suomeen. Itse asun Pohjois-Savossa. Mulle tulee kaikesta niin hyvä mieli, kun pystyn vaan vaikuttamaan tulevien sukupolvien elämään ilmaston/luonnon suojelemisella.
Ah aivan, Onnibussi liikennöi hyvin siis sielläkin! Lasten kanssa on vielä tovi odottettava pitkien bussimatkojen kanssa, sillä paikallaan oleminen ei ole (kenellekään meistä) mukavaa. Bussissa ei voi oikein edes tehdä mitään istualtaankaan, kun hetkessä päälle hujahtaa pahoinvointi. Siksi junamatkaaminen on niin ihanaa, kun matkatessa voi liikkua ja leikkiä. Ja itsekin voin vaikka lukea, neuloa tai kirjoittaa siinä samalla, toisin kuin bussissa. Mutta jahka lapset kasvavat, eiköhän tuo bussimatkailukin ole yksi vaihtoehto. Äänikirjat onneksi toimivat autossakin 🙂
Tosi hienoa, että ajat pyörällä ympäri vuoden. Mä en oikein vielä ole lämmennyt (haha) talvipyöräilylle, mutta se ei ole ollenkaan poissuljettu vaihtoehto. Varustelukysymys vain.
Pohjois-Savo on itselleni ihan täysin vierasta seutua, olisipa kiva tuntea sitäkin kolkkaa kotimaasta paremmin 🙂
Savo on ihanaa seutua. Kuopio on ihana kaupunkin, mutta esim. Suonenjoella on kiva käydä. Kolikkoinmäki on hyvä pikkukohde Iisvedellä. Se ei todellakaan ihmeitä tarvitse kun jopa tällainen juuriltaan puolisavolainen joka nykyään asuu hämeessä on ihan onnesta mykkyrällä kun kaupassa joku täti tulee vahvasti savoa vääntäen kehumaan ihania lapsia tai leikkipuistossa nuoret tulevat avoimen uteliaina kyselemään lapsien ikää ja juttelemaan mukavia.
Kuopiossa käydessä on mukava vierailla puijontornilla ja sataman muikkuravintola Sampo on kuin vierailu menneisyyteen (ei siis mikään trendiruokapaikka). Hyvää rehtiä muikkuruokaa ja taustalla soi Kari Tapio ja muut jo edesmenneet edellisen sukupolven artistit. Vaikka salaattipuoli on jämähtänyt linjalle, kurkku ja tomaatti lautasen reunalla niin muikkuja nuo piru vie osaavat paistaa. Tuolla on pakko käydä aina Kuopiossa vieraillessa. Kuopio on muutenkin kaunis kaupunki täynnä hyvin hoidettuja puistoja.
Jo maisemat tuolla suunnalla ovat niin erilaiset verrattuna etelään. Ensin ajetaan laaksossa ja yhtäkkiä noustaankin mäen päälle mistä näkee kauas seuraavan mäen ja sen takana seuraavan ja taas seuraavat. Pellot ovat ihan kallellaan mäen rinteessä ja tasaista paikkaa saa hakea. Minulla on sydämessä aina oma paikkansa Itä-Suomelle, Savolle ja varsinkin Pohjois Savolle.
Voi että, kuulostaa ihanalta! Pitäisi kyllä ehdottomasti tutustua paremmin noihin seutuihin 🙂
Hyvä vinkki Suomi-lomailuun: geokätköily. Sen avulla on tullut nähtyä mitä ihmeellisempiä paikkoja, läheltä ja kaukaa. Eikä varmasti olisi muuten tullut noihin paikkoihin koskaan mentyä. Ja vieläpä halpa harrastus: jos omistaa älypuhelimen, niin homma on ilmaista lystiä.
Joo, pitäisikin lasten kanssa tutustua tähän lajiin! Mä jonkun kerran ennen lapsia goekätköilin, ja se oli kyllä hauskaa.
Tämän hetkinen asuinpaikkamme on siitä jännä, että jos täältä haluaa jonnekin muualle kuin pariin naapurikaupunkiin, on lennettävä. Teitä tai raiteita kun tänne ei tule. Me lennämmekin sitten valitettavan paljon. Suomen-lomat ovat tosi tärkeitä varsinkin lapsille, ja sinne asti päästäksemme on lennettävä reilu vuorokausi. Olemme ottaneet tavaksi pysähtyä paluumatkalla yhteen kiinnostavaan välilaskukaupunkiin, niin tulee uusia paikkoja nähtyä samalla, eikä tule tarvettavlentää erikseen joskus niihin.
Suomessa olemme laittaneet Lapin-lomilla auton junaan, sillä vaikka suurimman osan mökille voi taittaa raiteita pitkin, ei perille pääsee julkisilla ja auto tarvitaan sitten siellä liikkumiseen. Toinen vaihtoehto olisi vuokrata auto pääteasemalta.
Itä-Suomeen kannattaa ehdottomasti tutustua – upeita maisemia Kolin kansallismaisema mukaan lukien, hienoja patikointireittejä, koskia ja upeita järviä. Teidän perhe varmasti tykkäisi!
Uskon, että Suomen-lomat ovat tärkeitä lapsille ja ihan koko perheelle. Vaikka oma mieleni vetää maailmalle, juureni ovat silti syvällä täällä Pohjolassa; tästä kaikesta syntyy minuuteni perusta.
Me ollaan välillä tehty sitä, että ollaan vuokrattu auto pääteasemalta. Tietty ihan senkin takia, että ei omisteta autoa. Mutta esimerkiksi Söderstjäljeen Ruotsiin matkasimme viime vuonna niin, että otimme vuokra-auton alle jo Suomessa ja auto kulki sitten laivan kyydissä Ruotsiin. Se tuntui niin paljon yksinkertaisemmalta niin.
Kolilla olen kerran ennen lapsia käynyt, jossain siinä lähellä yövyttiin teltassa muistaakseni. Sen muistan varmaksi, että maisemat olivat upeat! Ihan jo kolmen vuoden kuluttua meidän retkiseurue on jo ihan erilainen siinä mielessä, että nuorinkin jaksaa kävellä paremmin. Miten hienoja kotimaan-patikointeja meillä vielä onkaan edessä!
Tykkään, että tästä on herätty keskustelemaan! Ehkä se pistää ihmiset edes vähän hillitsemään lentämistään, vaikka suurin osa ei olekaan siitä valmis luopumaan (en minäkään, jaan täysin postauksessa kertomasi tuntemukset!).
Omassa lapsuudessani emme juuri matkustelleet muille maille – korkeintaan laivalla Viroon ja joskus Tukholmaan. 7 hengen perheenä lentoliput olisivat nykyäänkin kalliit, saatikka noin 20v sitten. Suomessa sen sijaan matkustettiin sitäkin enemmän, koska asuimme pk-seudulla, ja isäni on Lapista. Lappiin siis autoiltiin (ei ekologisinta sekään, mutta parempi kuin lentäminen) vähintään kerran vuodessa ja matkoilla pysähdyttiin välillä lyhyemmästi ja välillä pitemmästi eri puolilla Suomea. Se oli ihan mahtavaa! Ollaan sisarusten kanssa yhtä mieltä siitä, että varsinkin kesäiset automatkat on meidän parhaita lapsuusmuistoja. Tämän haluaisin kertoa teille kaikille, jotka murehditte sitä, ettette pääse esittelemään maailmaa lapsillenne – Suomessakin riittää esiteltävää ja ihania kokemuksia!
Myös ihmisten elämä on erilaista eri puolilla Suomea, ei vain eri puolilla maailmaa. Toki ei ihan samassa mittakaavassa, mutta minusta tekee hyvää nähdä ja kokea myös erilaisten suomalaisten elämää – ehkä se auttaisi sopuisampaan politiikkaan ihan täällä kotimaassa. Opiskelen alaa, jolla monet joutuvat muuttamaan puoleksi vuodeksi toiselle paikkakunnalle harjoitteluun, kun opiskelukaupunkien lähellä eivät paikat riitä, ja tähän suhtaudutaan usein kuin vaihtovuoteen. Sitä se nimittäin onkin, voin kertoa itse pari viikkoa sitten tämän takia paikkakuntaa vaihtaneena! Kieltä sentään jotenkuten ymmärtää, vaikka murre onkin vieras, mutta paikka ja tavat ovat vieraat. Muutosta korostaa vielä se, että muutettiin ison kaupungin keskustasta pientaloalueelle 😀 Onneksi sentään mies lähti mukaan!
Kaukomatkoilla olen käynyt kahdesti, samassa paikassa Thaimaata (ensin häämatkalla, jonka vietimme influenssassa ja rankkasateissa, ja sitten tätä korvanneella reissulla). Reissut kyllä avarsivat omaa maailmaa ehkä enemmän kuin matkailu Euroopassa, joten siinä mielessä soisin kaikille elämässään ainakin yhden matkan oikein kauas kotoa. Mutta elämysten kannalta yhtä mieleenpainuvia juttuja voi kyllä löytää lähempääkin. Itse asiassa yksi maailman avartumiseen liittyneistä havainnoista oli juurikin se, että itse asiassa maailman mittakaavassa Suomi on ”se kummajainen”, vaikka meille se onkin normiarkea. Että on neljä vuodenaikaa, säänmukainen pukeutuminen, suht turvattu elämä, hiljaisuutta enemmän kuin meteliä ja mitä vielä 🙂
Olen myös miettinyt, että jos joskus toteutetaan meidän puutalounelma, jossa olisi hieman ylimääräistä tilaa, voisi alkaa majoittaa muualta tulevia reissaajia. Siinä pääsisi tutustumaan muihin kulttuureihin ilman, että ”tarvitsee” itse reissata. Toki joku tällöinkin reissaa, mutta tavallaan matkojen määrän voisi ajatella vähenevän, jos sekä kohdemaan että lähtömaan väki saavat yhden matkan lennoilla hienoja kokemuksia 😀 Onko tässä ajattelussani mitään järkeä? Tätäkin kautta voisi tutustuttaa myös lapsia (joita meillä ei siis vielä ole) muihin kulttuureihin.
Mitään yhteenvetoa ajatuksistani minulla ei ole nyt esittää (postauksesi pisti näköjään taas isot ajatuspyörät liikkeelle), mutta ehkä näistä saa selkoa… Iloisia lähiseudun matkoja teille!
Suomi on tosiaan maailman mittakaavassa se omituinen ja eksoottisen ihana kummajainen. Tästä tuli hyvä muistutus, kun ollessamme Australiassa (pakollinen maastapoistuminen viisumiasioiden takia Bali-talvenamme), hotelliaamiaisella eräs nainen tuli kysymään meiltä, mistä oikein olemme kotoisin, kun puheemme ja kielemme on niin jännittävän kuuloista. Kun hän kuuli meidän olevan Suomesta, hän oli aivan tikahtua onnesta; Suomi kun on ollut hänen haaveissaan aina. Sinne kun joskus pääsisi, nainen toisteli. Jännää tässä kohtaamisessa oli myös se, että hän taas oli Uudesta-Seelannista, joka on minulle ja miehelle aina ollut se unelmakohde, jossa tahtoisimme asua pidempään.
Tuokin on ihan totta, että opiskeluihin kuuluva harjoittelu Suomen sisällä voi olla kuin vaihto ulkomailla. Minä lähdin aikoinaan Tampereelta Turkuun miehen ja hänen työharjoittelunsa perässä. Ja se piipahdukseksi tarkoitettu puolivuotinen muutti elämämme suunnan täysin. Se oma paikka löytyikin Turusta, siinä vaiheessa elämää.
Erinomainen idea tuo, että voisi majoittaa turisteja kotonaan ja siten saada kokemuksia erilaisista kulttuureista – myös lapsille.
Jos yhtään auttaa omaantuntoon: – kaikista saasteista lentokoneiden osuus on 2 %, suurin saastuttaja on teollisuus. – kannattaa valita lentoyhtiö jolla on uudempi laivue koska uudemmissa moottoreissa on vähemmän haitallisia päästöjä – polttoaineen kulutus täydellä koneella keskimäärin 3l/matkustaja/100km, ainakin automatka Thaimaahan kuluttaisi enemmän
Totta tuo, että jos sitten kuitenkin (on pakko) matkustaa, voisi valita alleen uutta lentokalustoa. Sitä en ole itse tajunnut tehdä, vaikka asia on ollut mielessä. Ja sitten tietty vielä se, että pyrkii lentämään kohteeseen mahdollisimman suoraan, vaikka se sitten enemmän maksaisikin.
Tuo on totta, että ihmisen on helppo tehdä ekologisia valintoja silloin kun tekisi ne joka tapauksessa! Mäkin esim. perustelen etten halua kolmatta lasta maapallon kantokyvyn takia, mutta aina ajoittain tulee vauvakuume ja kappas vaan kun mieli taittuu ja uskottelee että kyllä maapallo kestää kolmannenkin. Mä en siksi oikein luota yksilön vapaaseen valintaan, koska itseään on niin helppo pettää.
Mä oon alkanut uskoa, että vain hyvin radikaalit rajoitukset ja kiellot lopulta oikeasti auttaa ilmastonmuutoksessa ja se tulee tekemään kipeää meistä monille.
Mulle ei olisi ongelma kieltää kokonaan lentämistä, mutta esim lapsiluvun rajoittaminen kuohuttaisi ensin mieltä paljon.
Juu, tunnistan itseäni myös tuossa lapsiasiassa.
Ja se on totta, että ihmisen oikeus vapaasti valita ei vain toimi kaikessa. Olkoon sitten kyseessä perhevapaiden jakaminen tasa-arvoisesti, tehoeläintuotannon alasajo tai lentomatkustelun vähentäminen. Välillä yhteiskunnan / yhteiskuntien on pakko ohjata muutosta.
Minä matkustaisin mielelläni kotimaassa vaan kun on niin haastavaa, kun vertailuksi ottaa parin tunnin lennon keski-eurooppaan. Olisi kiva tehdä kotimaan matka itä-suomeen (sieltä löytyy sukua ja kesäpaikka), vaan kun autottoman ja ajokortittoman matkustus on tuhottoman hidasta sinne, kun yhteydet on surkeat (viimeksi siellä käydessä ajoin yli 200 euron taksimatkan päästäkseni lähimmälle juna-asemalle, kun vkl aikana ei kulkenut busseja…hohhoijaa). Tähän mennessä kun on ollut vastatusten käyttää koko päivä matkustukseen päästäkseen paikkaan jossa palvelut on kesäisin pääosin kiinni ja itikoita riittää ja/tai sataa vettä (ja minnekään kivaan paikkaan ei pääse kun ei ole autoa) ja se että matkaa pari tuntia lentäen ja on historiaa ja elämää pursuavassa kaupungissa jossa on lämmintä ja toimiva julkinen liikenne, niin kotimaan matkailu on hävinnyt joka kerta. Lapsen kanssa kun ei ole mahtiselämys matkata tuntikaupalla ja toisaalta lomien määräkin on aika rajoitettu. No, ehkä me jossain vaiheessa päästään itä-suomeenkin, olisi kiva näyttää lapselle omia kasvumaisemia, mutta ei se kyllä ole tämäkään kesä…sen sijaan matkaamme kyllä kotosuomessa(kin), pysytellään vaan Tampereen eteläpuolella, niin julkiset ja fillari on toimiva kombo (mutta kyllä kaipaisin päästä sinne kotiseuduillekin, niisk).
Jaan tuskasi. Mä kyllä rakastan Suomen kaikkia vuodenaikoja, jos vain olen lomalla (arjessa se ei todellakaan onnistu), mutta tihkaiseehan se välillä. Meillä on myös siitä helppoa, että sekä minulla että miehellä on ajokortti. Vaikka ei omistetakaan autoa, voidaan sellainen silti lainanta tai vuokrata alle tarvittassa.
Olisipa rataliikenne Itä-Suomessa(kin) parempi ja laajempi!
Perheinterrail! On vielä melko edullinenkin, 2 alle 12-vuotiasta matkustaa yhden aikuisen kanssa ilmaiseksi!
Ihanko totta alle 12-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi aikuisen kanssa. No jumantskuikka! Tää on nyt kyllä sellainen juttu, joka alkaa kutitella reissumieltä yhä enemmän ja enemmän! Vähän kun kuopus tuosta vielä kasvaa ennen reissua, ehkä oppii lukemaankin ja näin nauttimaan matkanteosta paremmin, harkitaan vahvasti perheinterrailia Euroopassa.
Valtava etu meille tässä samassa projektissa on ollut se, että asumme Turussa: nimittäin työpäivän jälkeen voi hypätä laivaan (jonka hiilipäästöistä en ole kyllä ihan perillä, kuinka paljon parempi se on kuin lentokone nääs) ja aamulla voi jatkaa Tukholmasta SJ:llä viidessä tunnissa Kööpenhaminaan (halvimmillaan 50€ per hlö) tai 5,5 tunnissa Osloon (halvimmillaan pari kymppiä!). Matkustus on huomattavasti kivuttomampaa kun ei ole lentokentälle matkustamista ja siellä venailemista ja näkee maisemia ja pääsee liikkumaan! Kööpenhaminasta menee myös suht edullinen yöjuna (päiväjunien lisäksi) Berliiniin, mistä pääsee vaikka ja mihin nopeilla eurojunilla. Kööpenhaminan juna pysähtyy myös Malmössä, mistä voi ottaa lautan suoraan Rostockiin ja välttää siten mutkikkaan Tanskan läpi junailun.
Pyrimme siihen, että toiseen suuntaan mennään maitse ja takaisin ilmateitse, näin ei tarvitse varata ylettömästi aikaa matkustamiseen ja hiilikuormitus taittuu merkittävästi. Ja minulla on myös perhettä ulkomailla ja siksi tulee kyl vastaisuudessakin lennettyä vaikka tuntuu pahalta.
Muuten, Pietarista pääsee 26 tunnissa Kaspianmeren rantojen upeisiin maisemiin, hinta jopa alle satasen! Se on meidän talouden seuraava kaukomatka!
Oooh, mun mieli avartui matkailukäsityksestä juuri näääin paljon! Hurjan isot kiitokset tästä kommentista, josta sai poimia valmiita reissuideoita ja teidän jo koettuja hitaasti matkaamisen keinoja. Pääseekö Osloonkin noin kätevästi laivalla ja maitse! Ja Berliiniin! Voi hyvänen aika, että olen välillä kaivannut Berliiniä! Ystäväni muutti sieltä pois, joten ei ole ollut syytä matkata sinne, muuta kuin valtava ikävä kaupunkiin ja tahto näyttää se myös lapsille. Mutta josko mentäisiin junalla!
Ja siis mitä mitä mitä! Pietarin kautta Kaspianmerelle! Hyvänen aika, saan ihan kylmiä väreitä jaja! Miten en ole tullut ajatelleeksi! Mitä paikkoja olette siellä katselleet sillä silmällä?
Suosittelen ehdottomasti kokeileen yöjunaa, se on hauska kokemus, vaikka meillä aina käy niin, että vanhemmat ei oikein nuku silmäystäkään, koska ollaan ängetty vielä koko perhe yhteen kahden sängyn hyttiin.
En tiedä, että onko teillä miten kattavasti jo kokemusta bussimatkaamisesta, mutta jos ei ole, niin suosittelen kokeileen, vaikka jotain ihan vaan parin tunnin matkaa. Mun lapset on ihan hemmetin energisiä ja huonoja istuun paikallaan, mutta joku taika siinä matkustamisessa on, sillä ne ovat lähes poikkeuksetta aivan uskomattoman nätisti autossa ja bussissa. Junassa on just se huono, kun siellä voi kävellä ja mennä leikkivaunuun, niin sittenhän sitä pitää tehdä jatkuvasti. Mä vasta viime kesänä ylipäätään annoin lasten saada tietää, että mokomia leikkivaunuja on olemassa. Bussissa laitetaan turvavyöt kiinni, syödään eväitä, katsellaan maisemia ja ehkä torkahdetaan. Menee useampi tunti tosi helposti. Ja jos alkaa kitinä, niin tabletti tai älypuhelin kouraan! Mä suosittelen kokeileen vaikkapa Kotkaa, missä mä käyn semiusein lasten kanssa bussilla, sillä mun sisko asuu siellä. Tosi upeita puistoja ja kohteita kaikki kävelymatkan päässä ytimestä ja bussimatka semmonen sopiva parituntinen ja jos bussiin pääsee Viikin pysäkiltä, niin matka-aika lyhenee jo siinä tosi paljon, kun ei tarvi keskustasta körötellä.
Mä oon käynyt nuorena kuukauden InterRaililla Euroopassa ja haaveena ois kyllä mennä lastenkin kanssa. Mut meidän lapset tosiaan ovat siitä erikoisia, että tykkäävät matkustamisesta, ihan siis siitä bussissa istumisestakin ja junat meillä nyt on muutenkin lähellä sydäntä 😀
Joo, yöjuna on kyllä koettava, toivottavasti piankin!
Bussimatkaamista sen sijaan vältetään edelleen, jos vain mahdollista. Mä sain jo esikoisen vauva-aikana niin hirveät traumat lasten kanssa automatkustamisesta, että se pakokauhu on iskostunut ikuisiksi ajoiksi selkärankaan. Meillä lapset ovat myös perineet mun matkapahoinvointitavan: en voi edes vilkaista liikkuvassa autossa puhelinta, kun jo oksettaa. Sinänsä hassu, kun en ole koskaan ollut meripahoinvoiva, vaikka aika tyrskyissä olen itsekin päätynyt botskeille.
Mutta Kotkaa ollaan kyllä mietitty, tosin juna-bussi -yhdistelmällä.
Sillä junia mä rakastan! Ja rakastan myös junien leikkivaunuja. Ja siis samalla myös vihaan niitä, mutta tämä mun kaksisuuntainen suhtautumiseni leikkivaunuihin on muistaakseni tullut sullekin selväksi 😀 Jos mies on mukana, otetaan aina perhehytti, jos se vain on vapaana. Se on parasta. Mutta jos ollaan kolmistaan lasten kanssa, varataan aina paikka suoraan leikkivaunusta. Nyt kun lapset ovat jo sen verran isompia, mä pystyn monesti samalla neuloa / tehdä duunia / kirjoittaa, kun lapset leikkivät. Perään pitää tietty edelleen katsoa, mutta sellainen sivusta seuraaminen on jo mahdollista. Luksus! Joskus ollaan jouduttu mummilasta Pohjanmaalta ottaa IC:n sijaan ottaa Pendolino, ja ne matkat ilman leikkivaunua ovat olleet piiiiiiiitkiä 😀
ja tuo InterRail Euroopassa perheen kanssa, se haave alkaa vahvistua koko ajan 🙂
Meidän nykyään nelihenkisen perheen matkustamista määrittää pitkälti budjetti. Olisimme varmasti holtittomia, jos olisi varaa. Olemme lähdössä Sveitsiin miehen siskon luokse. Tytöt eivät ole nähneet Tukholmaa enempää ja koetaan, että isomman mennessä kouluun pitää olla kokemusrepussa muutakin. Silti hiilijalanjäljen paukkuminen tuntuu pahalle. Ihan vähän helpottaa suorat lennot, meidän takia kiihdytetään ja jarrutetaan vaan minimimäärä. Ihan kuin se olisi mikään iso hurraa.
On kamalan kinkkistä toteuttaa sellaisia vanhemmuuden tehtäviä, mitä on itselleen asettanut ja samalla toimia ekologisesti. Mun mielestä on tärkeää näyttää maailmaa lapsille. Nyt on aika paljon lähialueita koluttu. Eli en osaa tähän vastata. :/
Joo, nämä ovat ihan tosi kinkkisiä juttuja. Ja sitten vielä tuo, että sukulaisia ja ystäviä asuu maailmalla. En tahdo niiden tärkeiden suhteiden jäävän livekontakteja vaille, mutta näkeminen vaatii aina matkaamista. Mutta kun yksi ystävä asuu esimerkiksi New Yorkissa, lentämisen korvaaminen näkemisen mahdollistamiseksi olisi aikamoinen projekti tässä elämäntilanteessa. Vaikka toinen lentäisi nähdäkseen minut, ei se tavallaan laske omaa hiilijalanjälkeäni.
Luin ketjun läpi ja tässä oli paljon hyvää keskustelua, kiitos! Yksi asia mitä ei käsittääkseni mainittu oli High-speed rail-tekniikka eli supernopeat raideyhteydet, joita on kehitetty/kehitellään Kiinassa ihan toden teolla (nopeus jopa 430 km/h). Käsittääkseeni yksi junaverkoston tavoitteista on juuri päästöjen vähentäminen, joita Kiinassa joudutaan miettimään varmasti enemmän kuin esim väljästi asutussa Suomessa suuren väestön tiheyden ja saasteiden takia. Tämä junaverkosto on jo nyt vähentänyt lentomatkailua merkittävästi Kiinan sisällä lyhyillä lentomatkoilla. Kiinalainen ystäväni myös kertoi, että Kiinan hallituksella on tosi kunnianhimoinen tavoite yhdistää Kiina raiteitse Eurooppaan ja Peking-Pariisi välille tullaan lähivuosina vetämään nopea raideyhteys (en tiedä mitä ”lähivuosina” tarkoittaa ja että miten nopea yhteys on kyseessä). Joka tapauksessa pidän melko selvänä, että tällainen tekniikka tulee lähivuosina muuttamaan matkanteon myös Kiinan ulkopuolella ja toivoakseni melko pian myös Euroopassa. Hyvä Kiina ja kiinalaiset! Ehkä meidän lapset tulee koluamaan Aasiaa junalla 🙂
Omista päästöistäni…Asuimme 5 vuotta Jenkeissä työni takia. Tuona aikana lensin Suomeen 3 kertaa ja joka kerta teki pahaa päästöjen takia. Muutenkin siellä oli vaikeaa elää vähäpäästöisesti (ei julkista liikennettä, talot huonosti rakennettuja, useissa ruokapaikoissa vaihtoehtona vain kertakäyttöastiat ja ilmastointi aina täysillä julkisissa rakennuksissa, tässä nyt vain pari asiaa mainitakseni) vaikka omalta osaltamme kyllä yritimme. Esim käytimme kestovaippoja ja kompostoituvia kertakäyttövaippoja, kierrätimme ja söimme mahdollisimman paljon lähellä tuotettua kasvisruokaa. Nyt kun ollaan takaisin Suomessa, mua ei ihan heti lentokoneeseen saa. Ihanaa, että Jenkkien ulkopuolella tästä keskustellaan ja tätä mietitään!
Joo, ohimennen näistä nopeista junista muistaakseni tuolla mainitsin, mutta ihana, että nostit sen vielä paremmin esiin. Mäkin uskon ja toivon, että näissä supernopeissa junissa on matkailun ja ylipäätään kulkemisen tulevaisuus!
Älyttömän mielenkiintoista pohdintaa itse jutussa ja täällä keskustelussa. Tämä on varmasti monelle dilemma ja huonon omantunnon tuoja. Itse vietän ensimmäistä kertaa, öö, en edes tiedä kuinka pitkään aikaan kesän Suomessa, 3 kuukauden ikäisen vauvan kanssa ei uskaltauduta pidemmälle. Mutta syksymmällä on taas reissu tiedossa, ja huoh, nyt meidän jalanjälki vaan rumenee kun on tuo uusi matkustaja mukana.
Suomivinkkinä täytyy vielä mainita oma ikisuosikkini Hanko. Hiekkarantoja, pikkukaupungin tunnelma ja ihana Itämeri. Sinne!
Varsinkin täällä kommenteissa oli pohdintaa siitä, miten haluaa näyttää omille lapsille maailmaa ja vieraita kulttuureja. Onneksi kansainvälistyä voi kotonakin! Voi esimerkiksi ryhtyä isäntäperheeksi lukioikäiselle vaihto-oppilaalle, ehkäpä sitten kun teidän lapset ovat vähän vanhempia? Toimin itse vaihtareiden kanssa aika paljon, joten voin kyllä tosi lämpimästi suositella tätä touhua. Voittoa tuottamattomat järjestöt ovat tässä parhaita (versus yritykset), eli esim. AFS:n toimintaan kun lähtee mukaan niin voi luottaa siihen, että sekä perhe että vaihtari saavat tukea yhteiseen vuoteen.
Tähän liittyen mielestäni mietteet viettää pidemmän aikaa ulkomailla ovat tosi hyviä, sillä parin viikon lomareissuilla ei oikeastaan saa siitä kulttuurista kuin pintaraapaisun, sellaisen turistikuvan. Vasta kun asuu jossain pidempään, alkaa päästä oikeasti sisälle siihen kulttuuriin. Vaikka itsekin nautin lomareissuista ja koen että nekin avaavat silmiä, vasta pidemmät ulkomaanjaksot ovat olleet niitä, jotka oikeasti ovat muuttaneet minua ihmisenä.
Ja kun nyt tuli kirjoitettua ensimmäinen kommentti blogiisi niin loppuun vielä: kiitos inspiroivasta blogista! Tässä vauvan synnyttyä luin alkupään postaukset läpi ja nyt seuraan kiinnostuneena teidän nykymenoa. 🙂
Asun Australiassa ja sieltäkös vasta tulee isot päästöt käydessä mummolassa Suomessa :/ mutta en ole valmis tästä luopumaan. Mielestäni lapsilla on oikeus tutustua heidän toiseen kotimaahan ja kulttuuriin 🙂 Muuten ei oikeastaan enää reissata, kun kaikki lomat tulee oltua suomessa. Jos täältä lähtisi laivalla tulemaan, mitenkähän pitkään matkaan menisi? 😀
Mun tarvi tulla kommentoimaan tätä vanhaa postausta, koska jotenkin hiipien tämä sai selkeän muutoksen aikaan mun omassa käyttäytymisessä. Kierrätys ja ekologisuus on ollut mulle tärkeitä asioita jo tosi pitkään, mutta vasta tämän (vai toisen postauksen samasta asiasta? en nyt ehdi selata) myötä osasin naksauttaa aivot siihen asentoon, että ruokahävikin vähentäminen on iso ja arjessa täysin mahdollinen tapa elää viisaammin luonnonvaroja ajatellen. Järjestin kammovuoden jäljiltä kodin kierrätyspisteet taas kunnolla käyttöön ja aloin noudattaa tuota nerokasta ajattelutapaa first in, first out – tai ainakin käytän ensin niitä ruoka-aineita, jotka muutoin menisivät pian pilalle. Ruuastaan tarkka esikoinen on riemukseni syönyt suurella nautinnolla vähän nahistuneita kasviksia lempiasioidensa ohella smoothieissa ja yks kaks yllättäen meidän jääkaappi ei vaan enää ole puolillaan syötäväksi kelpaavuudeltaan arveluttavia ruokia.
Kiitos siis, tämä oli hyvä!
Hei!
Vaikutat olevan hieman ”ulalla” asioista, joten tässä Sinulle hieman todellisuuspohjaa hiilijalanjälkipohdinnoillesi.
Yksi Atlantinylittävä meno-paluulento: 1600kg hiilidioksidia.
Yhden lapsen hankkiminen: 56000kg/VUOSI.
Siis jokaiseen vanhemman elinvuoteen 56 TONNIA lisää hiilijalanjälkeen jokaikisestä lapsesta.
Montako sulla olikaan??
Jotta asiaan tulee ilmeisesti sinun ja kaltaistesi lähiömammojen kipeästi kaipaamaa perspektiiviä, tämä YHDEN LAPSEN lisäämä hiilijalanjäljen painauma vastaa kutakuinkin sitä, että 700 teiniä kierrättää kaiken mahdollisen, koko loppuelämänsä ajan.
Jotta pystyisi ”oikaisemaan” kahdesta lapsesta aiheutuvan ympäristöhaitan, tarvitsisi 1400 teinin kierrättää koko loppuelämänsä ajan!
Mieti sitä. Annanpa sen oikein kunnolla upota ymmärrykseesi. Ajattele sitä tänä iltana kun laitat pään tyynyyn.
Toivottavasti alat ”havahtua” muuhunkin kuin lentojesi hiilijalanjälkeen.
Ymmärryksen puutteestasi tosin kertoo kaiken, että teet holtittoman piittaamattomasti lapsia, ja vielä viet heidätkin lennolle.
Ja kutsut itseäsi maailmanparantajaksi. Tajuatko edes, miten tietämätön olet?
Sinun jälkeläisesi jatkavat maapallon sottaamista vielä silloinkin, kun itse maadut kirkkomaalla. Oletko ikinä tajunnut edes ajatella asiaa?
Toivottavasti edes lapsesi havahtuvat ymmärtämään vastuullisesti hiilijalanjälkeään, vaikka sinä et siitä mitään tiedä.
https://amp.theguardian.com/environment/2017/jul/12/want-to-fight-climate-change-have-fewer-children
Moi. Kirjoituksessasi on toki pointti, me ihmisethän se ongelma tässä ollaan, sinäkin, joka joskus olet lapsi ollut. Mutta tapasi esittää se ilkeästi ja nälvien, vesittää haluni edes vastata sinulle. Puhuisitko noin vastaantulijalle kadulla?
Sanoin vain sen, että toisin kuin vaikkapa niitä lentoja (joita itse en ole ostanut yli viiteen vuoteen), lapsia ei hankita. Heitä saadaan, jos saadaan.
Muuten annan puheenvuoron tässä Gialle ja Miikalle, kas näin: https://www.matkakuume.net/2019/03/lapset-eivat-ole-suurin-ilmastonmuutosongelma.html