
Maanantait ne ovat kesäkuussakin, vaikka ei heti unenomaisen ihanan ja lämpimän viikonlopun jäljiltä uskoisi. Mitä kivointa uuden työviikon alkua siis teillekin ihanat! Tuttuun tapaan maanantain kunniaksi linjoilla on myös uusin jakso Unelmaduunarit-podcastia. Tällä kertaa puhumme Satun kanssa siitä, miten työkseen voi parantaa maailmaa.
Jaksossa käymme kylässä World Visionin toimistolla, jossa tapaamme ekonomin ja markkinointipäällikön Maria Paassolan, joka on tehnyt urallaan käännöksen bisneksestä järjestötöihin. Kun Maria teki markkinointityötä johtoryhmätasolla, hän ajoi aamuisin rämisevällä mummopyörällään johtoryhmän parkkipaikoille, siihen komeiden autojen viereen. Työssä oli isot saappaat ja hän pääsi tekemään paljon uudistuksia. Bisnestyö tuntui kuitenkin olevan ristiriidassa omien arvojen kanssa. Niinpä hän päätti vaihtaa urallaan suuntaa ja hakeutui töihin hyväntekeväisyyden pariin lasten oikeuksien kanssa töitä tekevälle World Visionille.
Miten bisnesnainen päätyi hippihommiin? Eikö ole ihan hullua vaihtaa työhön, jossa palkka laskee vuodessa lähes 30 000 euroa? Jaksossa Maria avaa myös sitä, minkälaista on tehdä markkinointia hyväntekeväisyysjärjestössä ja sitä, miten hän pystyy käsitellä päivittäin työssään lasten surullisia ja kamaliakin kohtaloita.
Jakson pääset kuuntelemaan tuosta yltä tai esimerkiksi täältä. Puhelimissa vakiona olevat podacast-sovellukset toimivat myöskin; sieltä vain etsit sanalla ”Unelmaduunarit”. Kuunteluiloa!
TÄSSÄ AIKAISEMMIN ILMESTYNEET UNELMADUUNARIT-PODCASTIN JAKSOT:
- Kaisu Jouppi: Valokuvaaja käyttää ammattiosaamistaan myös pro bono -projekteihin
- Satu Pihlaja: Näin saat ajan riittämään kaikkeen tärkeään
- Inari Fernandez: Media-alan vakityöläisestä äititubettajaksi ja yrittäjäksi
- Antti Helin: Paratiisireporterin elämää
- Piritta Hagman: Fysioterapeutti löysi paikkansa työelämässä erikoistumalla äitiyteen
- Jani Toivola: Kuinka selättää uupumus?
- Maaret Kallio: Omat arvot luovat työbrändin
- Katariina Alftan: Voiko käsitöitä tekemällä elää?
- Jare ”Cheek” Tiihonen: Mistä tietää, että on aika vaihtaa suuntaa urallaan
- Hannen ja Satun suunnittelupalaveri vuodelle 2018
- Satun ja Hannen työhuoneessa
- Anna Perho: Parhaat vinkit ajanhallintaan ja säätämisen hillitsemiseen
- Marko Kilpi: Luovuus ja valtionvirka samassa paketissa – ammattina poliisi ja kirjailija
- Johanna Pawli: Kun jooga-harrastuksesta tuli ekonomille työ
- Elina Lepomäki: Näin paljon työstä kuuluisi saada palkkaa
- Joonas Laurila: Vinkit motivaatioon
- Maria Löfgren: Onnellisena töissä – näin teet työelämästäsi parempaa
- Jari Oinonen: Uratykki ja isä kertoo, kuinka yhdistää hyvä työura ja onnellinen lapsiperhe
- Marjut Rahkola: Kotiäitivuosina perustettu lastenvaatemerkki kasvoi miljoonabisnekseksi
- Jenni Rotonen: Pupulandia ja bloggaaminen työnä
- Ilkka Halava: Elämme ihmiskunnan jännittävintä ajanjaksoa – myös työelämässä
- Janita Autio: Opiskelu ei ole ainoa reitti unelma-ammattiin
- Antti Holma: Näin syntyy luovuus
Todella mielenkiintoinen keskustelu Maria Paassolan kanssa – kiitos!
Hieman tosin särähti korvaan niin kovin stereotyyppinen käsitys kauppatieteilijöistä / johtavissa tehtävissä olevista ihmisistä… Puolisooni sopii molemmat (KTM, johtaja) eikä hänen arvonsa kyllä ole kovat tai rahankiilto silmissä. Isot autot meillä on kyllä, mutta siitä syystä, että nykyisessä asuinpaikassamme tiet ovat ajoittain niin huonot, että ilman maasturia ei vaikkapa töihin pääsisi. Monilla ystävillemme on sama koulutustausta ja samantyyppiset tehtävät ja kyllä kaikille ihan muu on tärkeintä elämässä kuin varallisuus. Hiukan vanhanaikaiselta kuulosti tämä puhe audeista ym.
Kiitos, että kuuntelit! Tämä oli tosiaan mielenkiintoinen jakso, tämäkin 🙂 Nuo kokemukset Audeista sun muista pohjautuivat Marian omiin kokemuksiin, eivätkä silloin tietenkään ole yleistettävissä jokaiseen kauppatieteilijään tai johtajaan. Tuleehan se jo jaksossakin selville, kun äänessä olevista kolmesta henkilöstä kaksi on kauppatieteilijää ja kolmella on myös oma yritys ja täten toimarin titteli. Eikä meistä kellään ole Audia 😀
No alussa oli juttua myös kauppakorkean opiskelijoista, taisin yhdistää kaikki omassa mielessäni yhdeksi ja samaksi puheeksi.
Paassola taisi puhua vähän isompien kuin pk-yrityksen johtajista, samoin minä. Mut joka tapauksessa uskon, että perinteinen johtajakuva on muuttunut viime vuosina todella paljon, ja yhä useampi johtotehtävissä toimiva uskoo enemmän Aki Hintsan tyyppisiin oppeihin kuin pelkän rahan tuomaan menestykseen elämässä. Ja hyvä niin!
Joo alun kauppakorkeapuheet olivat taas Satun kokemuksia ja tuntemuksia 🙂 Ja juu, taisi Maria tosiaan vähän isompien puljujen pomoista puhua kuin esimerkiksi tämä minun hallinnoimani, mutta sekin näin yleensä vain laajentamaan sitä käsitystä titteleistä sun muista.
Aki Hintsan kirja on muuten mulla edelleen lukematta. Mies sen omi yöpöydältäni, ja olen unohtanut koko kirjan. Hyvä kun muistutit! Olisipa mahtavaa, jos joskus saataisiin Aki meille vieraaksi.
Tälleen aiheen vierestä kommentti, että Aki Hintsaa ei kyllä vieraaksi enää saa. Mies kuoli marraskuussa 2016 syöpään. https://www.is.fi/formula1/art-2000001954857.html
Hyvänen aika, miten en ole kuullut hänen kuolemastaan. Surullista. Onneksi hän ehti kirjoittaa Voittamisen anatomia -kirjan; nyt kyllä kaivan sen miehen kirjakätköistä takaisin itselleni ja luen.
Mun on pakko kysyä tätä kun tää särähtää mun korvaan joka kerta, että onko tuo murreasia vai mulle tuntematon nykykielen muutos kun kirjoitat esim että ”miten hän pystyy käsitellä päivittäin.. ”. Tuo käsitellä – sana siis, eikö se olisi että ”miten hän pystyy käsittelemään päivittäin..”?. Tiedän että tää kuulostaa ihan saivartelulta, muttei ole tarkoitus, ihmettelen tuota vaan joka kerta kun se toistuu kirjoituksissasi, ei siis mikään typo :). Kiitos ihanasta blogistasi ❤️
Se taitaa olla enemmänkin stadia. Tai ihan vain kielikorvassani oleva häiriö, joka väittää, että juuri tuo on se oikea tapa taivuttaa sanaa. Välillä menee myös tsäkällä oikein 😀
Kiitos kiitoksista!