©Lahiomutsi Paasiaisvalakiat valkeat Paasiainen Pohjanmaa Lehmajoki-5572

©Lahiomutsi Paasiaisvalakiat valkeat Paasiainen Pohjanmaa Lehmajoki-5572Kirjoitan tämän nyt itselleni ylös, että en joka kerta menisi samaan lankaan. Lasten kanssa kolmistaan lomailu ei ole lomailua siinä mielessä kuin luulet. Muista se. Se ei ole. Yhteinen aika tiiviinä kolmikkona on toki ihanaa, mutta samaan aikaan nipistää sinusta kaikki varastoon jemmailemasi voimat, jaksamiset ja hermoylijäämät.

Valmistaudu reissuun siis kolmen askelman kautta.

1. Pyri järjestämään reissut niin että mieskin pääsee mukaan. Ja jos ja kun se ei hänen sekopäisten työvuorojensa takia onnistu, siirry kohtaan kaksi.

2. Älä odota saavasi loman aikana valmiiksi mitään. Et todellakaan viimeistele kirjakäsikirjoitusta, koske editoimattomien kuvien kansioihin tai neulo villapuseroosi edes yhtä kokonaista riviä ilman viittätoista keskeytystä. Ja jos saatkin jotain tehdyksi, aikaansaaminen on aina pois yöunistasi, mistä seuraa vain taantuminen yksisilmäiseksi kiukkumarakatiksi. Jos et ole päivän aikana huutanut kertaakaan ”antakaa mun nyt olla edes yksi hetki rauhassa” tai kokenut tunnontuskia silmät hermojen palamisesta kiiluen lausutuista vittuperkeleistä, olet saanut yhden päivän hienosti valmiiksi.

3. Pyri varaamaan itsellesi lomalta paluu -loma. Vaikka kuinka muuta luulisit ihanan ydinperhe-elämäsi ja päiväkotiarjen keskellä, 24h-äitiys on edelleen persoonallesi kuluttavaa. Tarvitset kokonaisvaltaiselle äitiydelle hiljaista ja hallittavaa vastapainoa pysyäksesi järjissäsi. Lomalta paluu -loman tarkoituksena on nukkua yksi yö ilman päälläsi möyriviä lapsia ja käydä vessassa mahdollisimman monta kertaa ilman että kukaan rääkyy ja ryskyttää oven takana. Lomalta paluu -loma on erityisen onnistunut, jos ehdit sen aikana syödä ateriasi holtittoman vääriin kellonaikoihin, käydä suihkussa yksin hiukset pesten ja ulkoilla ilman että yksikään kurahanska on kateissa.

Käytyäsi nämä askelmat läpi, voitkin jo alkaa ikävöidä lapsiasi niin paljon, että lähdet aikaisemmin kotiin kuin tarkoitus oli. Kotimatkalla voit sitten alkaa suunnitella seuraavaa reissua kolmistaan lasten kanssa, kun näemmä mies on taas vapun, vuosipäivän, joulun, syntymäpäivän, juhannuksen, karkkipäivän ja kuun kaikki viikonloput töissä. Jos et saa askelmien kolmoskohtaa onnistumaan, odota pari viikkoa. Sitten olet jo unohtanut, minkälainen loma kolmistaan lasten kanssa oli, ja voit hyvillä mielin alkaa suunnitella seuraavaa.

*Kriinastaa tarkoittaa pohjalaisessa murteessa riidan haastamista. Sillä voi kuvata myös tietynlaista marisemista tai sikojen pitämää ääntä.

**Kuvassa olen pääsiäisvalakialla, jota joku saattaa erehtyä myös pääsiäiskokoksi kutsumaan. Se on vanha pohjalainen tapa, jonka tarkoituksena on alun perin ollut hätää noitia ja pahoja henkiä. Koitin, josko sama kikka toimisi myös kriinastamisen aiheuttaman väsymyslamaannuksen hätistelyyn, mutta tulokset eivät olleet häävejä.

Jaa