Tänään aloin miettiä, voisiko tuon testin tuloksia soveltaa myös vanhemmuuteen. Seisoin illalla kylppärin nurkassa hiuksiani pesten. Lattia oli täynnä kylpyleluja ja molemmat lapset leikkivät jaloissani siinä vajaan neliön tilassa. Ahdisti. Ahdisti se, että olin ollut koko päivän kolmistaan lasten kanssa ja olin aivan loppuunkaluttu ja kaikkeni antanut. Ahdisti se, miten voin saada itseni välillä niin finaaliin vain siitä, että olen ainoana aikuisena omien ihanien lasteni kanssa yhden hiton päivän. Miten ne muut jaksaa! Jotkut päivästä toiseen ilman toisen vanhemman tukea ja apua.
Ja siinä töniessäni varpaillani kylpylelujen keskelle vähän enemmän tilaa, mieleeni tuli tuo persoonallisuustesti. Sen mukaan olen harkitseva ja järjestelmällinen, eli pidän selvästä, suunnitellusta, organisoidusta ja täsmällisestä elämäntavasta. Tunnistan siitä itseni. Välillä toivoisin olevani enemmän oma vastakohtani, eli joustava ja spontaani, mutta kun en vain ole. Silti mut yllätti se, että testin mukaan en tosiaankaan ole spontaani. Vastausteni perusteella en sitten yhtään.
Minkälainen vanhempi on sitten tyyppi, joka pitää selvästä, suunnitellusta, organisoidusta ja täsmällisestä elämäntavasta? No se on vanhempi, joka on hyvä luomaan rutiinit ja joka hanskaa niin viikkoaikataulupalapelit kuin vaateinventaariot. Mutta muutenhan persoonaltaan harkitseva vanhempi on tulossa hulluksi koko ajan. Onhan hän joutunut jotenkin keskelle elämäntilannetta, joka sotii kaikilla tavoin vastoin hänen persoonaansa ja mukavuusaluettaan.
Pikkulasten kanssa elämä on spontaania kaaosta, joustoa suuntaan ja toiseen, yllättäviä käänteitä. Sotkua, epäjärjestystä ja pikkumuuttujia. Kokonaisuutena mä toki nautin lapsiperhe-elämästä ja olen vähän pakon edessä oppinut nauttimaan myös siitä, että juuri mikään ei koskaan mene niin kuin on ajatellut. Yllätyksellisyyttä elämään! Mutta se kaikki vaatii multa hurjasti työtä, puskemista vastaan jotain, mikä tuntuisi itselleni luontevammalta.
Tämän ymmärtäminen siellä suihkunurkassa sampoot päässä oli huojentavaa. Spontaanit tyypit jaksavat vanhemmuutta niin paljon paremmin kuin minä, koska se on heille tuolta persoonallisuusosiltaan luontevaa. Se ei vaadi heiltä niin paljon kuin minulta, ja luultavasti lapsenomainen spontaanius ja epäjärjestelmällisyys tulee heiltä ihan luonnostaan. Se ei kuluta heitä yhtä maksimaalisesti kuin minua.
Mietitäänpä esimerkiksi persoonallisuustestin toista vastaparia, ekstroverttia ja introverttia. Mä olen testin mukaan ekstrovertti, eli nautin ihmisten seurasta ja olen ulospäinsuuntautunut. Introvertti taas viihtyy paremmin omassa ajatusmaailmassaan ja tarvitsee yksinoloa levätäkseen sekä kerätäkseen voimia. Mä nautin ja saan energiaa toisista ihmisistä sekä heidän kohtaamisistaan – suorastaan tarvitsen sitä elääkseni. Mutta introvertti taas kokee samanlaiset sosiaaliset kanssakäymiset voimaa vievinä ja kuluttavina.
Introvertti voi oppia jossain määrin nauttimaankin sosiaalisista kanssakäymisistä, mutta se vie kuitenkin häneltä aina paljon enemmän voimia kuin minulta, joka olen siellä ihmisten keskellä imemässä energiaa itseeni. Sama juttu harkitsevan vanhemman kanssa verrattuna spontaaniin vanhempaan. Voin oppia nauttimaan kaaoksesta ympärilläni, mutta koskaan en tule saamaan siitä voimaa, päinvastoin.
On mielenkiintoista, että en ole koskaan kokenut harkitsevuutta ongelmaksi työssäni, vaikka työskentelenkin luovalla alalla, joka tunnetusti on spontaaneja taiteilijasieluja täynnä. Enemmänkin se on ollut vahvuuteni, sillä hoidan luovatkin projektit kirjanpitäjän tarkkuudella ja varmuudella – ja vedän tarvittaessa mukanani myös ne epäjärjestelmälliset kollegat. Kaverisuhteissakaan tästä ei ole tullut konfliktia. Mulla on ystäviä, joiden spontaaniudesta nautin ja joiden sekopäisen epäjärjestelmällinen elämä tuo ihanaa tuulahdusta omaan elinpiiriini. Kämppiksinä olisimme varmasti fiasko, mutta ystävinä täydennämme toisiamme.
Jännää on myös se, että persoonallisuustestin muiden osasten tulokset voisi keittiöpsykologitaitojeni mukaan yhdistää juurikin mutkattomaan ja helposti soljuvaan vanhemmuuteen. Olen sosiaalisista kanssakäymisistä nauttiva ekstrovertti, joka intuitiivisena etsii mahdollisuuksia ja lisäksi aistii helposti muiden tunteet ja on empaattinen.
Mutta vanhemmuus on jotain niin kokonaisvaltaista, että se ei riitä. Se vahvasti esille nouseva harkitseva persoonaosanen minussa on tästä ympärilläni olevasta hallitsemattomuudesta välillä totaalisen loppu.
Pitääkin tehdä testi ihan mielenkiinnosta. Koska löydän itseni jatkuvasti järjestelemästä, vaikka se on hullun hommaa. Meillä asustelee nelivuotias ja pieni vauva, sekä isä, jolle järjestelmällisyys on väljempi käsite. Silti en vaan osaa elää luovassa kaaoksessa. Struktuuri on tärkeää mielenrauhani takia. 🙂
Hieno ja silmät aukaiseva kirjoitus. Olen nimittäin usein pähkäillyt juuri tuota, miten kuluttavaa se lasten kanssa oleminen onkaan vaikka samassa heitä rakastaa yli kaiken. Tekstisi perusteella olen saanut hyvin samanlaiset tulokset tuosta testistä, tosin olin tasan 50% introvertti että ekstrovertti.
Spontaaniudesta en tiedä, tykkään suunnitella ja noudattaa suunnitelmia, mutta kun on epäjärjestäytynyt ihminen niin lasten aiheuttamaa epäjärjestystä on tosi helppo sietää. Meillä asuu myös siivousneurootikko joka on mun vastakohta, ei kestä ollenkaan leluja lattialla tai kuravaateinvaasiota eteisessä, mutta meikälikka vaan viheltelee (paitsi kun astun legon päälle). Ja nyt kun olen tällainen työtön tuuriopiskelija niin kotiäitiys sopii entistä paremmin kun on vähemmän ajankäyttöön liittyviä paineita. Ja hei, nähdäänhän keväällä!
Mulla pääsi itku kesken aamuimetyksen.
Kyllä, juuri noin se on.
Itse noiden luettelemiesi ominaisuuksien lisäksi olen myös introvertti, joten lisätään soppaan jatkuva syyllisyys siitä etten tarjoa lapsille enempää sosialisoitumista ihmisten keskellä, kun ahdistun ihmismääristä vielä lisää.
Toki nautin lasteni kanssa olemisesta ja tekemisestä, mutta kyllä se on kuluttavaa. Jatkuva ääni- ja ihokontakti ihanan vauvani ja aktiivisen taaperoni vie minut välillä ihan piippuun.
Tein juuri viikolla tuon saman testin ja täällä yksi ENTJ kiittää kirjoituksestasi. En nimittäin itse tajunnut peilata vastauksia perhe-elämän kannalta, vasta kuin nyt tätä lukiessani. My thoughts exactly!
Mä oon myös harkitseva ja järjestelmällinen, ja sen lisäksi introvertti. Eli siihen kaaoksesta ahdistumisen lisäksi mua kuormittaa myös jatkuva yhdessäolo. Vaikka seura onkin omat rakkaat lapset, on se myös sosiaalista kanssakäymistä, joka introverttia väsyttää ja pitäisi välillä päästä latailemaan akkuja yksinäisyyteen.
Mä olen tosi sponttaani ja epäjärjestelmällinen ja tuonbtestinkin mukaan melkoinen kävelevä kaaos. Mä taas koen vanhemmuuden hankalaksi sen takia, että olen niin epäjärjestelmällinen. Minulla on kaksi alle kaksivuotiasta lasta ja se tuo arkeen ihan oman haasteensa ilman haahuiluani ja spontaaneja ”kai ne päikkärit voi tänään nukkua myöhemminkin ja missä helvetissä ne sun lapaset taas on!?” Koska minulla järjestely ja oeganisointi ei tule luonnostaan, joudun käyttämään siihen tosi paljon ajatusta ja energiaa että saan paketin pysymään kasassa. Tosin luonteenpiirteestäni on apua kun pitää sietää kaaosta ja tehdä nopeita päätöksiä. Meillä ei esim lajitella leluja vaan kaikki on yhdessä isossa laatikossa (tai edes sielläpäin, lastenhuoneessa) ja äkkilähdöt milloin minnekin ovat todell nopealla aikataululla naputeltu lukkoon 🙂
Joo, sama, en vain osaa elää luovassa kaaoksessa. Olen kyllä yrittänyt, voi kuinka olen yrittänyt! Mutta ahdistun vain lisää. Oli lohdullista ymmärtää, että se on persoonassani niin syvällä, ettei mun tarvitse tuosta noin vain muuttua boheemiksi. Ei, vaikka ympäriltä tulee painetta, että älä stressaa kaaoksesta, siinä se. Kun se on yhtä hölmä vinkki kuin sanoa introvertille, että sen kun vain alat nauttia ja saada energiaa tapahtumista, joissa on paljon ihmisiä.
Kiva kuulla, jos tämä muillekin tarjoaa ahaa-elämyksen. Mielenkiintoista on myös se, että luonteenpiirteethän elävät hieman elämäntilanteen mukaan. Mä luulen, että olisin ennen lapsia saanut paljon vahvemmin ekstorvertti-tuloksen, kun nyt taas mukana oli paljon myös introverttia. Olen alkanut arvostaa ja tarvita paljon enemmän yksinoloa.
Mutta sullahan on sitten täydellinen setti – handlaat suunnitelmat, mutta siedän silti epäjärjestystä. Ei ihmekään, kun sä niin kadehdittavan lungisti olet kolmen lapsen äiti. Mä luulen, että mun harkitseva persoona ei kestäisi kolmen lapsen kuormitusta, ei, vaikka muut persoonapalikkani sellaisesta ihmislahjasta nauttisivatkin.
Toivottavasti tämä ymmärrys omasta persoonasta tarjoaa myös sulle samanlaisen rauhan asian kanssa kuin mulle 🙂 Voin vain kuvitella, miten paljon se intensiivinen ja kokonaisvaltainen kontakti lasten kanssa sua välillä kuluttaa. Kun jopa mut, ekstrovertin ihmisen, yllätti suuritarpeisen esikoisen vauva-aikana se, että kaikista raskainta oli se, että rakas vauva ei halunnut olla mun ihokontaktista erossa hetkeäkään. Ei päivällä, ei yöllä.
ENFJ täällä moikkaa! Mä en tiedä, miten mielissään tyyppi-indikaattorin luoja olisi siitä, jos tietäsi mun miettivän näitä tuloksia työn lisäksi vanhemmuuteen. Mutta mun mielestä se toimii. Ylipäätään pitäisi enemmän miettiä, mitkä oman persoonan osat ovat niitä voimavaroja vanhemmuudessa. Ja ymmärtää se, että kuten lapset ovat erilaisia, niin ovat myös äidit. Tämän ahaa-elämyksen jälkeen mun ei enää tarvitse tuntea sitä pientä pistoa sydämessä, kun joku neuvoo, että sen kun vaan heittäydyt ja nautit sekamelskasta ja kaaoksesta.
Voin vain kuvitella, miten tyhjillä akut välillä käyvät! Musta itsestänikin löytyy aika paljon introverttia, vaikkakin se ekstrovertti voitolle jäikin. Luulen, että lasten myötä introverttius minussa on noussut. Siksi mä en esimerkiksi vain kykenen menemään nukkumaan samaan aikaan lasten kanssa, vaikka olisin kuoleman väsynyt. Mä tarvin ainkain sen tunnin tai kaksi lasten mentyä nukkumaan omaa rauhallista aikaa ladatakseni akkuja. Tarvitsen edes hetkeksi sen tunteen, että tilanne on hallinnassa.
Sepä! Tuon testin ajatus onkin just se, että jokaisessa luonteenpiirteessä on niiden vahvuuksien lisäksi myös mahdollisesti omassa elämässä heikkoudeksi muuttuvia osasia. Ja toisinpäin. Mikään ei ole toistaan parempi tai huononpi. Töissä näitä vahvuuksia ja heikkouksia on helpompi hallita hakeutumalla itselleen soveltuvalle alalle. Vanhemmuudessa pitää sitten säätää vähän enemmän 🙂 Ehkä tän perimmäinen ahaa-elämys onkin mulle se, että mikään sääntö ei päde jokaiseen vanhempaan. Tiedätkö, että kun hoetaan kyllä sitä, että lapset ovat erilaisia ja mikä pätee toiseen ei päde seuraavaan. Mutta pitäisi muistaa, että sama sääntö toimii myös vanhempiin.
ISTJ
Kuvasit hienosti introvertin ja ekstrovertin eroa. Minä olen hyvin vahvasti introvertti (testin mukaan lähellä 100%) ja sosiaaliset tilanteet todellakin vievät voimia. Vaikka olisi ihanaa viettää viikonloppu kavereiden kanssa tai kutsua ihmisiä meille juhlimaan niin se on myös todella kuluttavaa. Tarvitsen yleensä juhlien tai muuten sosiaalisten päivien jälkeen aina pari päivää kun saan olla vain itsekseni tai korkeintaan oman perheeni kanssa. Usein jopa huokaisen helpotuksesta kun vieraat lähtevät, vaikka he olisivat todellakin enemmän kuin tervetulleita ja heidän näkemisensä olisi oikeasti mukavaa.
Tuo huomiosi siitä että järjestelmälliselle ihmiselle lasten kanssa oleminen on kuluttavaa, oli minulle iso helpotus. En ole itse tuota tajunnut ja olenkin välillä pohtinut sitä että vaikka aina olen aina halunnut saada lapsia ja rakastan lastani yli kaiken niin hermostun helposti kun hän levittelee tavaroita (minkä tiesi jo etuikäteen), pukeminen kestää puolituntia (minkä tiesi jo etikäteen), en saa rauhassa siivota leluja pitkin päivää kun aina minun kädessäni oleva lelu on se mielenkiintoisin (minkä tiesi jo etikäteen) ja tiskikoneen tyhjennys on operaatio kun siinä on pieni apulainen mukana (minkä aavisti jo etukäteen) ja olen potenut tästä syyllisyyttä. Miksi en voi nauttia lapsen kanssa olemisesta, nyt kun viimein minulla sellainen on? Miksi hermostun ja stressaannun sotkusta vaikka tiesin jo etukäteen henkisesti varautua siihen? No koska olen pohjimmiltani järjestelmällinen (testin mukaan näyttäisi että n. 705-80%). En ole osannut pitää itseäni järjestelmällisenä kun meillä on aina sotkuista ja tavaroita missä sattuu, mutta ehkä olenkin laiska järjestelijä. Eli haluaisin että on siistiä, mutta en saa aikaiseksi 😉
Eihän näitä testejä kannata lukea kuin raamattua ja lähteä rakentamaan minuutta näiden varaan, mutta kuten nytkin, ne saattavat herättää uusia ajatuksia siitä millainen itse on. Varsinkin kun joku älysi lähteä tulkitsemaan sitä oikeasti ihan oman kotiarjen kannalta.
Tämä kommentti sai minulla aikaan ehkä vielä suuremman ashaa-elämyksen kuin itse teksti. Olen itse ehkä ylijärjestelmällinen ja meillä mennään kotonakin päiväkotirytmillä (tosin vähän elävämmällä) vaikka lapsi ei ole ikinä ollut päiväkodissa (minä olen niin töissä kuin hoidossa) ja stressaan siitä että jos ei yhtä juttua olla ehditty tehdä ajoissa niin koko rytmi menee sekaisin ja lopunpäivää laahataan jäljessä. Kaverini taas on oikea huithapeli. Hän saattaa tulla ja mennä milloin sattuu ja ilmoittaa myöhästymisitään vasta kun on jo aika paljon myöhässä. Hän myös puhui paljon että ennen toisen lapsen syntymää hankkii lapselleen päivärytmin, mutta toinen lapsi tuli jo ties milloin eikä rytmistä tietoakaan. Ja tämä ei siis ole nyt suoranainen moite kaverille (paitsi ehkä myöhästelyjen osalta) vaan enemmän huomio siitä miten erilaisia olemme. Siinä juuri tuo ahaa-elämykseni. Olen ihmetellen katsonut sivusta heidän elämäänsä ja ollut aika kauhuissani kun en itse selviäisi moisen paketin kanssa. Tämä kommentti avasi silmäni siinä suhteessa että he varmaan tosiaan kokevat arjen ja elämän niin eri tavalla.
Ps. Oma lapseni on muuten myös järjestelmällinen. 1,5V tietää tarkkaan että hänen hattunsa kuuluvat tietylle hyllylle, haluaa laittaa kynät omaan purkkiinsa ja tuntuu hermostuvan jos yritän laittaa jotain asioita hassuihin paikkoihin. Tämä ei vaan noin pienellä valitettavasti ulotu sinne asti että hän itse osaisi viedä lelut leikin jälkeen paikalleen.
Mies taas on sellainen että kun tavaran laskee käsistään niin siihen se jää ja minä olen tulossa hulluksi kun hän voi vaan kävellä sotkun ohi edes huomaamatta että se on siinä.
Hyvä kirjoitus! Täällä eletään ihanan reippaan ja energisen 2-vuotiaan kanssa, mutta vanhemmat usein aivan loppu ja hermot riekaleina. Ja superhuonolla fiiliksellä omasta hermostumisesta monta kertaa päivässä. Molemmat vanhemmat ennemmin järjestelmällisiä kuin epäjärjestelmällisiä ja enemmän introvertteja kuin ekstrovertteja. Näissä meikäläisten luonteenpiirteissä (+miehen lievähköissä terveysongelmissa) taitaakin olla ratkaisu meidän lapsilukuun: yksi riittää. Vaikka olishan ihanaa että lapsella olis sisarus. Mutta ei taideta pystyä, näin on hyvä.
Ihan kuin olisit kirjoittanut minusta. Kiitos, kun toit tämän näkökulman tähän lapsiperhearkeen. Oon kotona kohta 4v ja 1v lasten kanssa. Ja olen ihan poikki. Olen oppinut sietämään epäjärjestystä jollain asteella, on ollut pakko. Mutta kyll se voimia vie. Joka päivä pitää sanoa itselleen, että tämä on ihan ok, täydellisen järjestyksen ylläpitäminen on täysi mahdottomuus.
Oon muuten aina luullut, että sä olisit juurikin sellainen boheemityyppi, joka ei suunnittele, vaan tekee mitä mieleen sattuu. Näemmä hyvin väärän käsityksen olen onnistunut luomaan 🙂
Siistiä, että tartuit aiheeseen vanhemmuuden näkökulmasta! Olen itse pohdiskellut näitä persoonallisuusjuttuja lähes koko syksyn. Pohdiskelu lähti siitä, kun Mothers in Business eventissä Career Design firman psykologi Viveka Zetterborg- Leppänen esitelmoi tempperamentista ja urakestävyydestä. Tästä intoutuneena osallistuin hänen uravalmennukseensa, jossa olen päässyt löytämään omat vahvuuteni ja toki myös ymmärtämään heikkouteni paremmin. Olen itse INTJ, joten sekä harkintaa ja introversiota löytyy.
Luokittelu toimii myös erittäin hyvin oman vanhemmuuden löytämiseen ja omien perheenjäsenten ymmärtämiseen. Näistä on kirjoitettu esimerkiksi David Keirseyn kirjassa Please understand me. Kirjaa lukiessani ymmärsin, miksi joudumme mieheni kanssa tulilinjoille aina samoista asioista (mieheni ja myös poikani ovat spontaaneja ja ekstrovertteja). Lisäksi ymmärsin, miksi välini viilenivät parhaan ystäväni kanssa tultuamme äideiksi. Luontainen temperamentista kumpuava tapamme suhtautua lastenkasvatukseen on aika erilainen ja kesti aikansa ymmärtää tämä.
Olen myös oppinut, että suurin osa populaatiosta on SJ-tyyppejä, toisiksi eniten SP:itä, sen jälkeen NF- ja vähiten NT-tyyppejä. Tästä johtuen päiväkodit ja koulut on pitkälti rakennettu SJ-tyyppien toimesta ja maailmankatsomuksesta käsin. Omalla kohdallani voin jo ennustaa, että jonkinlaisia yhteentörmäyksiä on odotettavissa, kun lapset pääsevät kouluikään…Mutta oman itsensä tunteminen auttaa varmasti siinäkin.
Sannalle pakko mainita, että tiesitkö, että NT-yhdistelmäisiä ”analyytikkoja” on vain 12%:ia populaatiosta ja vielä vähemmän naisista. Itseäni tämä tieto huojensi, kun tajusin, että tästä on johtunut tietynlainen yksinäisyyden tunne läpi elämän. Vaikka ympärillä on paljon ihmisiä, kovin moni ei kuitenkaan täysin ymmärrä tapaani ajatella. t.INTJ
En todellakaan tiennyt! Äärimmäisen mielenkiintoista. Kun tähän luonneanalyysiin lisää toisen viimeaikaisen ahaa-elämyksen, eli somessa paljon kohuttaneen ”Metatyön”, niin en enää ihmettele miksi pää räjähtää. Mun aivothan juoksee jatkuvaa maratonia!
Ehkä se tulee tuosta hulluttelevasta tyylistä ja hallitusta kaaoksesta 😉 Minä olen onnistunut välistä bongaamaan myös sen tiedon että Lähiömutsi typpää pitää paikat järjestyksessä ja asiat paikallaan.
Myers-Briggs testistä oli vasta Katleena Kortesuon blogissa http://eioototta.fi/myers-briggs-on-debunkattavissa-ihan-maallikon-voimin/ …
Mulle tuli heti kans mieleen että tämä juttu varmasn vaikuttaa lapsilukuun! Useampi harkitseva jättää kahteen.
Kaislakerttu
Sinänsä hyvä tuoda esille myös sitä puolta että näiden testien pohjalta ei kannata peilata itseään uskoen kaiken minkä näkee. Mutta ei se tarkoita etteikö testistä voisi myös hyötyä (kuten tämä kommenttiosiokin on osoittanut). Minusta on ihan hyvä muistuttaa ihmisiä siitä etteivät nettitestit ole kaikkitietäviä. vaikka varmasti valtaosa sen tietää niin joskus se saattaa jäädä vähän turhankin syrjään kun näitä testejä tulkitaan. En silti ottaisi itse asiaa ihan niin vakavasti kuin tuo Kortesuo. Mikään kysymyksin tehty testi ei voi olla täydellisen luotettava. Kun vähän aikaa miettii niin sen kyllä huomaa itsekin. Myöskään pelkästään positiivisien tulosten antaminen ei minusta tämän kyseisen testin kohdalla pidä paikkaansa. Olen tosin tehnyt tämän useiden erilaisten sivustojen kautta. Toiset kertovat enemmän negatiivisiakin piirteitä kuin toiset, mutta kyllä nekin siellä ovat. Ja onhan toki myös mukavampi katsella omia piirteitään positiiviselta kannalta.
”Olet introvertti ja hyvä työskentelemään yksi.” ”Olet sosiaalisesti rajoittunut ja tahdot tehdä asiat mieluummin itse kuin yhdessä”.
Ja tämä kommentti siis ihan tuohon blogikirjoitukseen, ei suoraan Anonyymille, joka vain laittoi osoitteen.
Siis WAU mikä ahaa-elämys mulle tuli! Kiitos kun kirjoitit tämän!! <3
Sama juttu! Pakko on ihan tietoisesti laittaa aivot välillä tauolle, ettei mene ylikierroksille.
No mutta vanhemmuushan on työtä 😉 Etenkin sellaiselle, jonka pitää koko ajan ponnistella oman mukavuusalueen ulkopuolella. Amen to this, I say!
Kiitos tästä teksistä! Kuvailusi suihkuttelun aikaisesta ahdistuksesta osui ja upposi. Et olisi voinut paremmin pukea sanoiksi sitä minkä kanssa taistelen lähes päivittäin 8kk ja 2,5v tyttöjeni kanssa. On käsittämätöntä miten kuluttavaa elämä voi olla. Lähes joka ilta lasten mentyä nukkumaan tunnen kuinka minusta olisi imetty kaikki mitä irti saa. Vihdoin olisi aikaa tehdä omia juttuja ilman keskeytystä mutta voimia siihen ei ole. Taidanpa tehdä myös tuon testin josko siitä saisi voimia tähän jokapäiväiseen härdelliin 🙂 Mahtavaa vertaistukea kun saa lukea muiden samankaltaisista ajatuksista!
Mahtava teksti ja hyviä kommentteja! Piti itsekin tehdä testi ja ihan odotettava tulos tuli, ISFJ. Esikoinen oli suuritarpeinen ja on kyllä imenyt kaikki voimat tästä äidistä. Mutta kasvattanut myös hurjasti! Tämä teksti antoi hurjasti lisää ymmärrystä omaan äitiyteen, vahvuuksiin ja heikkouksiin. Kotona edelleen 2,5v kanssa ja loppukeväästä toinen lapsi tulossa! Teksti antoi selitystä sille miksi on itse aina ihan poikki vaikka saakin nyt olla se kotiäiti josta on aina haaveillut. Introvertille tämä blogi on ollut ihan hurjan tärkeä vertaistuki koko minun äitiyden aikana!! <3 Kiitos taas kerran, vaikka en kovin usein ole kommentoinutkaan!
Lisäksi vielä kiitos aakkoskirja-vinkistä. Meidän tyttö on yhtäkkiä alkanut kiinnostua kirjaimista ja osaa jo tunnistaa isin kirjaimen, äidin kirjaimen jne. Joululahjaksi siis ehdottomasti valmistuu kirja valokuvista! Ajattelin tosin oikaista ja kirjoittaa sanat suoraan kuvien päälle kuvankäsittelyohjelmalla, tilata kuvat ja järjestää pieneen albumiin 😉