©Lahiomutsi Hanne Valtari Syntymapaiva Synttarit 35 vuotta-5607

©Lahiomutsi-Hanne-Valtari-Syntymapaiva-Synttarit-35-vuotta-5603.jpgViime aikoina tapahtunutta: ostin kirpputorilta minimittaisen hameen ja vaaleanpunaisen pörröpaidan, kadotin pinkin huulipunani ja täytin 35 vuotta. Huulipunan häviäminen harmittaa, sillä kevätkasvot kaipaavat talven harmauden ja maanläheisten punasävyjen jälkeen vähän tulppaanisen heleää väriä. Mutta muuten on ihan tosi tosi hyvä näin.

On ollut ihanaa huomata kuluneina vuosina, että ihan joka synttäripäivä on tuntunut hyvältä sen ikäisenä kuin on. Ei vuottakaan nuorempana, mutta ei vuottakaan vanhempana. Nytkin tunnen oloni juuri sen ikäiseksi kuin olen, enkä kaipaa mennyttä, mutta en myöskään kiirehdi eteenpäin.

Ensimmäistä kertaa tunnen oloni ihan vähän aikuiseksi. En tietoisesti koskaan ole taistellut sitä vastaankaan, mutta en myöskään ole alleviivannut sitten lukion bleiserikauden jälkeen, että miten aikuista tässä nyt ollaan. On ihanaa elää aikuisena tässä aikakaudessa, kun mikään ulkopuolinen ei väkisin vaikuta siihen, minkälainen 35-vuotiaana pitäisi olla. Saan määritellä sen ihan itse.

On ihan hullua, että vuosi sitten vietin syntymäpäivinäni Balilla. Niin paljon matkalla kolmenelosesta kolmevitoseksi on tapahtunut. Kuluneen vuoden aikana uskoisin ihan oikeasti löytäneeni tasapainoa, sellaista aikuista viisautta. Vuoden aikana ehdin taas jousta pää edellä seinään oman jaksamiseni ja kykenemiseni rajojeni kanssa. Mutta nyt uskon vihdoin ymmärtäneeni, ihan aikuisten oikeasti, miten tärkeää on pitää huolta omasta hyvinvoinnista ja palautumisesta. Tunnen sen sellaisena syvänä ja turvallisen painavana rauhana jossain sydämen ja vatsalaukun välissä.

Ollessani lapsi, äidilläni oli tapana kysellä, onko kiva olla Hanne. Se on hyvä kysymys, jota on ollut hyvä kysellä lapsuuden jälkeenkin itseltään. Mitä minulle kuuluu, onko minun hyvä olla minä? Pääsääntöisesti minusta on ollut maailman parasta saada olla Hanne kuluneiden 35 vuoden ajan. Nyt tuntuu, että erityisen.

On ihanaa saada olla vähän vanhempien lasten äiti; se sopii pirtaani, jaksamiseeni ja vahvuuksiini paremmin. Kuuden vuoden pisteliään kiduttavassa univelassa elämisen jälkeen olen taas saanut mahdollisuuden nukkua ja sen jälkeen vielä opetellut nukkumaan. Tänä vuonna olen saanut olla yhdessä mieheni kanssa tasan 20 vuotta. Se jos joku on ihanaa – ja aikuista. On hurjaa muistaa ihan tarkasti, miten kipeän vahvalle ja kaikkivoivalle rakkaus tuntui 15-vuotiaana. On turvallista tietää, että kuten ihmisetkin, myös rakkaus voi kasvaa vuosien kuluessa vielä vahvemmaksi ja viisaammaksi.

Työelämä tuntuu juuri nyt mahtavalta ja täynnä mahdollisuuksia olevalta. En ole enää keltanokka, vaan välillä ansioluetteloa päivittäessä taivastelen, olenko minä tosiaan tehnyt tuon kaiken. Juurihan minä olin opiskelija, mutta miten ihmeessä olen ehtinyt tehdä media-alan töitä jo yli 10 vuotta? Enää ei tarvitse tehdä niin paljon duunia vain työolemassaolonsa varmistamiseksi, vaan voin keskittyä ylläpidon lisäksi syventämään ja laajentamaan osaamistani.

Ensimmäistä kertaa vuosiin tuntuu, että olisi halua ja energiaa opiskella lisää. On maailman siisteintä, että ihmisaivot muokkaantuvat elämän loppuun asti. Olen 35-vuotias, mutta minulla on mahdollisuus oppia ja kehittyä vielä toivottavasti ainakin yhtä monen vuoden ajan kuin tähänkin asti. Kroppa on viime vuoden aikana päässyt kehnoon fyysiseen kuntoon, mutta jos sen katsoo positiivisten linssien läpi, ei pitäisi olla juttu eikä mikään olla 36-vuotiaana paljon notkeampi, vahvempi ja hyvinvoivempi kuin nyt.

On onni saada olla minä, 35-vuotias Hanne.

Jaa: