©Lahiomutsi-Krebatadit-Marika-ja-Aura-3.jpg

©Lahiomutsi-Krebatadit-Marika-ja-Aura-3.jpgVauvan kasvaessa äidin kohdussa, aletaan syntyvälle lapselle yleensä huseerata kummitätejä ja -setiä. On sylikummeja ja haltiakummeja. Ne ovat tietenkin tärkeitä kummeja ne, mutta yhdestä kummityypistä puhutaan ihan liian vähän. Ehkä siksi, että keksin sen itse, köh. Kun odotin esikoistani, nimesin ystäväni Marikan ja Auran krebatädeiksi. Ja ihan jokaisella tuoreella mutsilla pitäisi olla krebatäti tai pari.

Krebatäti tai -setä valitaan nimenomaan kulkemaan tuoreen äidin rinnalla, ei niinkään vauvan. Vaikka toki koko perhekokonaisuus tässäkin tärkeässä tehtävässä tulee mukana, kuten sylikummiudessakin. Krebatädit, eli kreisibailaustädit ovat tärkeä jengi, joka pitää huolen siitä, että tuore äiti ei hulahda vauvakuplaan liian syvälle. He varmistavat, ettei juuri äidiksi tullut kadota muistoja ja itseään siltä ajalta, kun vauvaa ei vielä ollut.

Yksinkertaiseseti krebatätien tehtävänä oli pitää huoli siitä, että minä tuoreena mutsina pukluliinojen, muskaripäivien, napatyrien ja kestovaippojen hamppuimujen keskellä pysyin kiinni vauvavuoden ulkopuolisessa elämässä. He kertoivat juttuja työpaikkojen deadlinesumuista, joogaretriiteistä, vintageputiikkien imetyksen kannalta epäkätevistä vaateihanuuksista, viikonlopun pituisista treffeistä, joogaretriiteistä ja lauantai-illan skumppaetkoista. Kaikesta, joka olisi muuten helposti jäänyt kuplani ulkopuolelle.

Nyt kolme- ja kuusivuotiaan mutsina tuntuu jo oudolta, mutta muistan kipeän selkeästi, miten tärkeää oli nähdä välillä ihmisiä, jotka käyttävät huulipunaa ja kuljettivat tavaroitaan pienessä käsilaukussa. Se tuntui niin ihmeelliseltä. Äitikaverit olivat ja ovat tärkeitä, mutta tarvitsin elämääni ihmisiä, joita kiinnosti, mitä muuta minulle kuuluu kuin vauva. Äitikavereiden kanssa oli alkuun niin helppo vajota tasolle, jossa lopulta taas analysoitiin vain kakkaa, rintojen pinkeyttä ja väsymyksen syvyyttä. Tärkeitä vertaistuellisia juttuja nekin, mutta kun elämä on niin paljon muutakin.

Minun kohdallani krebatädit olivat myös ensimmäiset, jotka tulivat katsomaan vastasyntynyttä esikoista sairaalaan. Ennenaikaisen synnytyksen ja tuoreen äitiyden pölmistyttänämä oli tärkeää saada sairaalaan tuulahdus siitä, mitä elämä vielä aikaisemmin oli. Vaikka minun maailmani oli pysähtynyt pienen vauvan äärelle, muu maailma jatkoi ennallaan. Se oli outoa, pelottavaa ja lohdullista samaan aikaan. Krebatädit saivat pelkällä läheisyydellään minut uskomaan, että kyllä minäkin sitten joskus taas pääsen uudelleen tuon ulkona hyrisevän maailman kyytiin.

Lasten kasvaessa ja meidän kaikkien elämäntilanteiden muuttuessa krebatätien toimenkuva on hälventynyt taustalle. Mutta pikkulapsiperhe-elämän keskellä on ollut tärkeää, että olen päässyt ihan vain minuna esimerkiksi skumpparetriitille Lontooseen, saunomaan pylly vasten pyllyä Tampereelle tai kukkaistyttöretriitille Hämeenkyröön.

Esikoiselle ja sittemmin kuopukselle krebatädit ovat olleet ihmeellisen ihanat aikuisystävät. Marikan erikoisalaa ovat etenkin prinsessat, leikkeihin heittäytyminen ja erityshienojen majojen rakennus. Aura taas on erikoistunut muun muassa musiikilliseen ilotteluun, päällä seisomiseen ja vekkulointiin.

Krebatädit best!

Jaa