Eilen oli ensimmäinen virallinen lomapäiväni. Oikeastaan lähetin viimeiset laskut ja mapitin loput työpöydällä lojuvat duunipaperit jo aikaisemmin tällä viikolla. Edessä on koko kesäkuun kestävä loma. Palkaton, mutta ihan oikea loma. Sellainen, jonka aikana pystyn täysin aivoin ja sydämin keskittyä nauttimaan lapsen kanssa olosta. Pari viikkoa saadaan perheen yhteistäkin lomaa.

Kun taannoin kirjoitin hoitovapaan ja töiden yhdistämisestä, aloin olla aika loppuunrutistettu ja -venytetty sekä mutsina, freelancerina että ihan ihmisenäkin. En pystynyt keskittymään kunnolla äitinä, tyttöystävänä, ystävänä enkä toimittajana oloon. Välillä päässä säkenöi ja naksahteli, kun yritin pitää paketin ja itseni kasassa. Suunnitelmana oli lisätä hommia syksyn tullen, mutta niin, että soppa olisi helpottanut Minimen aloittaessa päiväkodissa syyskuussa. Pohdin myös työpöydän tai -huoneen vuokraamista, sillä duunipiste olohuoneen nurkassa ei näemmä enää mutsiuduttani olekaan se parhain vaihtoehto.

Mutta aina ei mene niin kuin suunnittelee, välillä menee paremmin. Muutamia tapaamisia, sähköposteja ja puhelinsoittoja myöhemmin mua odottaakin kodin ulkopuolinen työpöytä jo heinäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Eikä itsensä työllistävän freelancerin pöytä, vaan ihan kuukausipalkallisen duunarin työpöytä. Voi jestas, kyllä kelpaa!

Käyskennellessäni ihan oikean toimiston käytäviä ihan oikeiden aikuisten kanssa ihan oikeissa korollisissa kengissä, olo oli kuin keskelle fiktiivistä elokuvaa heitetyllä. Jestas, elävätkö jotkut ihmiset oikeasti näin? Että oliko tämä joskus minunkin todellista elämääni? Ja tosissaniko olen pääsemässä takaisin näihin kuvioihin? Ja mikä parasta, saanko todellakin pitää samalla myös äitiyteni ja sen uuden kerroksen minuutta, jonka olen vajaassa puolessatoista vuodessa päälleni kerryttänyt? Kyllä, kyllä, kyllä!

Vaikka joudun tulevaisuudessa olemaan enemmän erossa perheestäni ja etenkin lapsestani kuin haluaisin, tiedän jo nyt, että kaikki tulee olemaan rennommin, vahvemmin, täydemmin, iloisemmin ja paremmin mun palattua täysipäiväisesti töihin. Voin nauttia perheestäni vapaa-ajalla täysillä, ilman että aivot ovat vain osin läsnä yrittäessään samalla tehdä jotain työn kannalta hyödyllistä pohdintaa ja ratkontaa.

Olen onnellinen, että sain viettää näin kauan aikaa lapseni kanssa kotona. Olen onnekas, että työni mahdollisti tienaamisen myös hoitovapaalla ja siten koko järjestelyn. Uuvuttavan ja raskaan vauvavuoden jälkeen mä ansaitsin nauttia elosta kotona taaperon kanssa.

Uusi työni on television puolella, joten kirjoittamiset jäävät toistaiseksi blogihommiksi. Tälläkin tontilla on lähitulevaisuudessa luvassa uutta säpinää. Samalla kun eilen oli ensimmäinen lomapäivänä, samaan syssyyn myös uusi yritykseni starttasi virallisesti toimintansa. Ja koska aina silloin tällöin pitää harrastaa blogikliseitä, siitä lisää myöhemmin!

Nyt keskityn nauttimaan siitä lomasta. Sen nauttimisen kanssa on todellakin tekemistä, sillä samaten kuin äitiysvapaalla luulin järjestäväni valokuvat, kirjoittavani kirjan, tekeväni kaikki mielessä olevat kässäprojektit ja pelastavani maailman, nyt luulen tekeväni kuukaudessa suurin piirtein samat ja sata asiaa päälle. Ehkä aloitan nauttimisen harjoittelun ottamalla mallia lapsesta ja yövuoroon menevästä miehestä, jotka koisivat vierekkäin päiväunia. Sängyllä näyttäisi olevan sopiva kolo myös mulle.

Jaa: