Terveiset pallon toiselta puolen, Kambodzasta. Saavuimme eilen illalla aika tarkalleen vuorokauden matkaamisen jälkeen Kambodzan pääkaupunkiin Phnom Penhiin. Yöunien jälkeen jatkoimme autolla matkaa tänne Santukiin, maaseudulle maan keskiosiin.

Olemme tähän mennessä World Visionin -retkiseurueen  kanssa istuneet siis pääasiassa lentokoneessa ja autossa, mutta ehtii sen jälkimmäisen aikanakin jo jotain aistia ja nähdä. Olen kiskonut nenäontelot täyteen Kambodzan huumaavaa tuoksua, johon sekoittuu kuumasta maasta nouseva pöly, suitsukkeet, pakokaasu ja joku nimeämätön raikas kukkaistuoksu. Kulmakuppiloiden ja mopedien päälle kyhättyjen drive in -ravintoloiden ohi ajaessa mukaan sekoittuu chiliä, limeä ja tirisevää kookosöljyä.

Parin miljoonan asukkaan pääkaupunki näytti seikkailuihin kutsuvan kuhisevalta. Kippoja, koreja ja vessanpytynkansia myyvät kojut rönsyilivät kaduille asti. Umpisolmuilla olevat sähköjohtonivaskat kiemurtelivat auringossa haalenneiden mainoskylttien seassa. Nelihenkiset perheet pärryyttivät saman mopedin kyydissä ja puikkelehtivat eteenpäin sieltä mistä muiden mopoilijoiden seassa pääsivät. Ison risteyksen vieressä mies istui tuolissaan ja lauloi keskittyneesti kaiuttimeen kytkettyyn mikrofoniin.

Samalla kansan taloudellinen kahtiajako näkyi oksettavan selvästi. Roskia tulvivan joen pientareella juoksenteli lapsia vaatteissa, joihin verrattuna omien lasteni ikitahraiset ja käytössä nukkaisiksi rakastetut vaatteet ovat kuin pakasta vedettyjä. Hetkeä myöhemmin ohi ajoi Lexuksia jättimäiset moottorit muristen ja konepellit vaurautta kiiltäen. Sivukadulle piipahtaessa olisi kuulemma hyvin nopeasti törmännyt seksiturismiin ja itseään myyviin alaikäisiin, lapsiin.

Kävimme rutistamassa sydäntä myös Killing Fieldseillä, kuoleman kentällä, joissa konkretisoituu tämän maan verinen lähihistoria. Siinä riittää kuitenkin pureksittavaa niin paljon, että palaan asiaan myöhemmin.

Perille Santukiin saavuimme juuri, kun aurinko alkoi laskea. Rakastan sitä hetkeä tropiikissa, kun sävyt saavat syvyyttä ja maisema muuttuu värisevän vihreäksi. Tekisi mieli kahmia koko maisema tarkasti mielensopukoihin. Kun aurinko häviää, jäävät luonnon äänet; sirkkojen siritykset ja tuulenvireessä kuiskivat puut. Kun liuttaa katsetta pitkin horisonttia, valonlähteitä näkyy pimeydessä vain muutama. Lämpötila on edelleen lähempänä 30 astetta, mutta lämpö on lempeää. Ilmasto on tähän aikaan vuodesta kuiva, eikä kosteus siksi tunnu raskautena askeleessa ja tahmana jaksamisessa.

Jahka saan hätisteltyä huoneeseeni kai valon houkuttelemana änkeneet ötökät, painan pään tyynyyn. Huomenna on jännittävä ja tärkeä päivä: tapaan meidän perheen kummilapset Chhunnan ja Phannoun.