©Lahiomutsi World Vision Kambodza 5

Kaupallinen yhteistyö: World Vision

Lapsi kiipesi syliin ja tarrasi tiukasti kiinni. Syliin käpertyvän lapsen läheisyyden ja lämmön kaipuu oli niin vahva, että tuo kohtaaminen on jäänyt Annette Gothónin mieleen. Annette on tehnyt World Visionilla järjestötöitä lasten parissa 15 vuoden ajan, ja sinä aikana oppinut hyvin käsittelemään tunteitaan. Mutta nyt kehoon humahti fiilis, että lapsen tahtoisi viedä kotiin ja antaa hänelle se kaikki rakkaus ja hellyys, mitä hän suorastaan janoaa.

Ymmärrän, sillä minäkin kohtasin tuon lapsen Kambodzassa, jossa olin yhdessä Annetten ja muut reissuseurueen kanssa viime tammikuussa. Muistan yhä, miten syvälle poraten lapsi katsoi minua, ja sen, miltä lapsen kädet ympärilläni tuntuivat. Hän ikään kuin imi kaiken sen läheisyyden, minkä irti vain sai. Vaikka olin ihan ventovieras.

Sen lastenkerhon pihassa tapahtuneen kohtaamisen jälkeen Annette muistutti itseään ja meitä muita matkaajia, että hankeohjelmat on suunniteltu lapset edellä ja niin, että juuri lapset saavat sitten lopulta kaiken tarvitsemansa. Vuodet kentällä ovat opettaneet, että lapselle se oma kyläyhteisö on kuitenkin paras paikka.

Kambodzan-matkalla arvostukseni Annetten kokemuksen tuomaa hiljaista viisautta ja ymmärrystä kohtaan kasvoi entisestään. Hän on World Visionin ohjelmajohtaja, ja minä kutsuisin häntä fiksuksi ja sydämelliseksi bossladyksi, ellei hän itse välttäisi jopa urasta puhumista. Tuollaisissa sanoissa kun on liian kylmä kaiku siihen nähden, mitä hänen työnsä on, ja mitä hän tahtoo työllään saada aikaiseksi.

Ja juuri siitä olen pyytänyt saada puhua hänen kanssaan lisää nyt yli puoli vuotta Kambodzan raskaan, upean ja ajatuksia myllertäneen matkan jälkeen.

Annetten ei alun perin pitänyt lainkaan päätyä järjestötöihin. Hänestä piti tulla juristi. Ajatukset kuitenkin muuttuivat sinä kesänä, kun hän oli Raaseporin käräjäoikeudessa harjoittelussa. Innokas opiskelija seurasi oikeudenkäyntejä, ja sitten käsittelyyn tuli tapaus, joka sai Annetten miettimään, voisiko tehdä tätä työtä.

Käsiteltävässä tapauksessa mies oli ryyppyputken päätteeksi puukottanut parasta ystäväänsä. Syytetty ei itse muistanut tapahtuneesta mitään, mutta onneksi puukotettu oli säilynyt hengissä. Oikeus tietenkin tapahtui, ja syytetty sai tuomionsa. Annetten mieleen painuivat kuitenkin syytetyn suru, epätoivo sekä sanat: ”Ihan sama minkä tuomion saan, sillä olen jo saanut pahimman mahdollisen tuomion. Ystäväni ei enää puhu minulle. Minulta on tekoni takia viety paras ystävä.”

Se kosketti Annettea, ja hän tajusi, että hän on ihan liian pehmeä ollakseen piin kova juristi. Hän alkoi lukea yhä enenevissä määrin ihmisoikeuskursseja ja päätyi tekemään valtiotieteellisen tiedekunnan graduaan valtion vastuusta haitallisiin käytäntöihin. Yksi näistä käytännöistä on tyttöjen ja naisten sukupuolielinten silpominen, ja noihin aikoihin World Vision oli ainut järjestö, joka teki Suomessa silpomisen vastaista työtä. Niinpä Annette kysyi World Visionilta apua gradutyöhön.

Pian Annette huomasi lupautuneensa mukaan World Visionin vuoden kestävään silpomisen vastaiseen projektiin. Nopeasti rinnalle tuli uusi projekteja, ja Annette opiskeli myöhemmin myös Geneven yliopistossa lasten oikeuksia. Nyt takana on 15 vuotta duunia kehitysyhteistyössä, ja vuodessa matkustuspäiviä eri kehityshankemaihin – kuten Kambodzaan, Peruun, Columbiaan ja Keniaan – kertyy lähemmäs seitsemänkymmentä.

Reissupäivät ovat tärkeitä, sillä silloin Annette voi olla itse näkemässä muutostarpeita ja olla etsimässä paikallisten työntekijöiden kanssa ratkaisuja. Samalla seurataan tietenkin, mihin budjetti käytetään ja on mahdollisuus konkreettisemmin vääntää rahoitusta kuntoon. Oleellista on myös pitää yllä hyviä suhteita paikallisiin. Annette on huomannut, että yhteisön jäsenille on tärkeintä, että siellä jossain on se kummi, joka välittää juuri heistä. Koska kaikki kummit eivät voi tavata kummilapsiaan, kuten minä viime talvena Kambodzassa, Annette ja muut World Visionin työntekijät ovat kaikkien kummien kasvot.

Lisäksi kun hankemaat ovat tuttuja, toimivia kehitystapoja voidaan viedä eteenpäin myös muissa maissa. Esimerkiksi Keniassa on harjoitettu vesametsätaloutta, mikä tarkoittaa metodia, jolla aavikoituneessa maaperässä luonnostaan olevia pieniä taimia hoidetaan niin että ne kasvavat lopulta pensaiksi ja puiksi. Uusia taimia ei siis tarvitse istuttaa. Tätä metodia on viety hyvien kokemusten jälkeen myös Intian ohjelmiin.

Helppoa työ ei kuitenkaan ole, eikä vaaratontakaan. Kerran Keniassa paikalliset turvamiehet olivat juuri jääneet pois autosta, kun autoa ajanut paikallinen World Visionin työntekijä yhtäkkiä pysäytti auton ja hyppäsi sen katolle pomppimaan. Myöhemmin kävi ilmi, että autosaattuetta oli seurannut aseistettu jengi, joka oli turvamiesten lähdettyä lähestynyt autoa luultavasti ryöstötarkoituksessa. Entisenä slumminuorena World Visionin työntekijä havaitsi tilanteen nopeasti ja tiesi myös ratkaisun: pomppiminen katolla kiinnittää slummissa mahdollisimman monen huomion, ja sen suoman turvan ja aikalisän avulla turvamiehet ehtivät paikalle.

Ja sitten se kerta Somaliassa, kun paikallinen sotajohtaja halusi tavata alueella World Visionin kanssa hanketyötä tekevän Annetten. Tapaaminen oli vanhassa autiossa sairaalassa, joka oli pommitettu tuusannuuskaksi. Sotajohtajalla oli viisi kaapinkokoista turvamiestä, joilla jokaisella oli isot aseet. Annettellakin oli turvamies, mutta hän tajusi, että jos nyt tapahtuu jotain, se ei paljoa auta.

”Kun sinä nuori neitokainen tulet tänne noin viisaana sanomaan, että silpomiskulttuuri pitäisi lopettaa, osaat varmasti myös sanoa, miten Somalian sota lopetetaan”, sotajohtaja totesi Annettelle tuikea ilme kasvoillaan. Annette ehti miettiä, että jos nyt vastaan väärin, pahimmassa tapauksessa minut ammutaan. Tarkalleen Annette ei edes muista, mitä vastasi, mutta puolueeton peace, love and understanding -puhe onnistui vakuuttamaan sotajohtajan.

Tuollaisia ja vielä pahempiakin tilanteita varten Annette on käynyt HEAT-koulutuksen (Hostile Environment Awareness Training). Se on pakollinen kaikille World Visionin työntekijöille, jotka tekevät työtä kriisialueilla. Viikon koulutus Nairobissa vei äärirajoille, kun koulutuksessa käytiin teoriassa ja käytännössä läpi tilanteet, joita voi tulla vastaan krsiisialueella. Koulutustilanteet olivat todentuntuisia, ja kun yhtäkkiä ovista ja ikkunoista tuli sisään aseistettuja miehiä ampuen, mieli ei meinannyt pystyä järkeilemään tilannetta harjoitukseksi. Osa koulutettavista murtui ja keskeytti koulutuksen.

Tärkein opetus koulutuksessa oli se, että Annette oppi itse oman reagointitapansa ja sen, miten pysyä tervejärkisenä tilanteessa, jossa maailma ympärillä on rikki ja hengenvaarallinen. Annetten voima on laulu. Sitä hän voi tehdä päänsä sisässä. Kun laulaa mielessään täysillä Juice Leskistä, on ihan sama, mitä pommeja räjähtelee ympärillä.

Työssä esiin puskevia tunteita mikään koulutus ei voi pyyhkiä pois. Toki ajan myötä niitä on oppinut lokeroimaan paremmin. Silti jokaisessa reissussa tulee ainakin yksi ilta, kun hotellilla on tirautettava kyyneleitä. Annette on sitä mieltä, että jos mitään ei tuntisi, olisi aika siirtyä uuteen työhön. Lasten asiat ovat tulleet Annetelle vielä konkreettisemmin lähelle, kun hänestä on 15 järjestötyövuoden aikana tullut myös kolmen lapsen äiti. Hankemaissa kohdatut lapset ovat ihan samanikäisiä kuin omat lapset, mutta lähtökohdat ovat erilaiset.

Tovi sitten Annette oli lastensa ja äitinsä kanssa kuukauden ajan Keniassa, kun Meibekin kummihanke oli tullut 15 vuoden toiminnan jälkeen päätökseensä. Se hanke oli Annetten ensimmäinen vauva, jota hän on ollut pusertamassa maailmaan ja nyt sitten saattelemassa jatkamaan elämäänsä omin siivin. 15 vuoden aikana muutoksen ehti todella nähdä ja aistia. Alussa naiset sanoivat, että heille ei pidä puhua, he ovat vain aaseja, jotka kantavat vettä. Nyt naiset ovat mukana paikallisessa politiikassa. Jos ennen lapset kulkivat alasti kaduilla vailla tekemistä, nyt he ovat vaatetettuja ja käyvät koulussa.

Annetten lapsille kokemus oli myös avartava – vaikka he ovatkin syntyneet äitinsä myötä avarakatseisiksi maailmankansalaisiksi jo valmiiksi.Kenian syrjäisellä maaseudulla, Sookin silpomisen vastaisessa hankkeessa vieraillessa, seurue sai päivässä yhden ämpärillisen lämmintä vettä ja kaksi ämpärillistä kylmää vettä. Sen piti riittää peseytymiseen. Internet- ja puhelinyhteydet eivät toimineet edes tekstiviestin vertaa. Ensimmäisenä lapset kysyivät, toimiiko Snapcahat, mutta pian he sopeutuivat kylän elämään. Lapset olivat mukana myös Annetten työhommissa, sillä niin paikallisetkin tekevät. Keniassa lapset otetaan mukaan kaikkialle.

Vaikka elinolosuhteet ovat erilaiset, Annette on työssään huomannut, että ihmiset ovat ihan samanlaisia kaikkialla maailmassa. Kaikkialle mahtuu niin hyviä ja pahoja ihmisiä, itsekkäitä ja muita auttavia tyyppejä. Ja lapset ovat aina samanlaisia, olivat olosuhteet minkälaiset vain. Lapset tahtovat leikkiä ja saada läheisyyttä. Keniassa Annetten omat lapset leikkivät paikallisten lasten kanssa ilman yhteistä kieltä. Miten se on niin hankalaa meille aikuisille, miksi me emme tahdo ymmärtää toista?

Annette tahtoisi matkoiltaan oppimistaan asioista tuoda kotiin myös yhteisöllisyyden. Täällä me suomalaiset jöröjukat asumme kerrostaloissa, mutta emme välttämättä tunne tai edes moikkaa naapureita. Afrikassa omiksi lapsiksi lasketaan kaikki ne lapset, jotka pihapiirissä sillä hetkellä sattuvat olemaan. Siellä ajatellaan, että kaikki lapset ovat yhteisiä, kaikki lapset ovat meidän jokaisen aikuisen vastuulla. Ja siitä ajatuksesta Annette toivoisi voivansa tuoda palasen mukanaan myös Suomeen.

Kunpa jokainen aikuinen ottaisi agendalleen sen, että pitää huolta pienemmistään; kaikista lapsista. Jos ei muuhun kykene, vaikka ihan vain hymyilemällä. Annette tietää, että pienillä teoilla ja eleilläkin voi vaikuttaa toisen eloon. Huomioiminen ja se pieni hymy antaa pienelle lapselle tunteen, että joku välittää ja näkee.

Täällä voit auttaa tyttöjä ja tukea World Visionin silpomisen vastaista työtä Keniassa.

Täällä voit muuttaa yhden lapsen ja hänen yhteisönsä elämän alkamalla kummiksi. Täällä postaukseni omista ajatuksistani ennen kummiksi ryhtymistä.

Jaa