©Lahiomutsi Kambodza Matka Reissu Kummilasten Tapaaminen-0136

©Lahiomutsi Kambodza Matka Reissu Kummilasten Tapaaminen-0136Minulla on edessä luultavasti yksi elämäni upeimmista, mutta samalla henkisesti raskaimmista matkoista. Olen lähdössä viikonloppuna reiluksi viikoksi Kambodzaan, Thaimaan ja Vietnamin välissä olevaan kehitysmaahan. Mikään allaslekotteluloma ei ole kyseessä, vaikka kuulemma Kambodzasta löytyy myös kätkettyjä paratiisirantoja – sen lisäksi, että se on yksi maailman köyhimmistä ja vähiten urbanisoituneista maista.

Reissu on osa World Visionin kanssa tekemääni yhteistyötä, ja olenkin kirjoittamassa tänne blogiin kokemuksistani ja opeistani pallon toisella puolella. Olen niin onnellinen, mihin kaikkeen työni taipuukaan! Mitään helppoja juttuja ei ole tulossa vastaan, sillä alan vasta hahmottaa, miten verinen ja hirveä Kambodzan lähihistoria on ollut. Se kaikki vaikuttaa yhä tänä päivänä jokaiseen paikalliseen, lapsiinkin.

Reissuseurueemme päiväohjelma koko viikon ajalta on tiukasti aikataulutettu, jotta ehdimme viikossa saada kattavan kuvan siitä, miten ja miksi World Vision tekee työtään Kambodzassa. Oppeja ja ymmärrystä kertyy varmasti pureskeltavaksi enemmän kuin oma mieleni kykenee tyynenä kestämään. Jo nyt on nieleskelty järkytyksen ja liikutuksen kyyneleitä, joten käsimatkatavaroihin on syytä pakata pari ylimääräistä pakettia nenäliinoja.

Kyseessä on siis työreissu, mutta samalla niin paljon enemmän. En ole ikinä matkannut Kambodzan kaltaisiin oloihin, vaikka kehitysmaissa olen aikaisemminkin reissannut. Voisin kuvitella saavani linsseihini lisää erilaisia sävyjä, joiden läpi maailmaa ja elämää tämän matkan jälkeen katsella.

Pääkaupungin Phnom Penhin lisäksi matkaamme syvälle maaseudulle. Tällä kertaa ei olisi tullut mielenkään lähteä ilman malarialääkkeitä, joten sellainen kuuri olisi tiedossa ensimmäistä kertaa elämässä. Lisäksi täydensin reissunaisen rokoteohjelmaa kolera- ja lavantautirokotteilla.

Kambodzan maaseudulla pääsen tapaamaan kahta perheellemme merkityksellistä lasta: Chhunnan ja Phannoun. Minulle on varattu kokonainen iltapäivä perheemme kummilasten tapaamiseen. On ihan mieletöntä päästä tapaamaan heidät kasvokkain! Vaikka samalla jännitän kohtaamistamme niin että vatsaa nipistää. Omat lapseni ovat jo piirtäneet Chhunnalle ja Phannoulle piirustuksia viemisiksi, ihanat pienet täpinöitsijäni.

Niin, samalla reissu on myös ensimmäinen noin monen päivän ero lapsistani. Vielä toisella puolella maailmaa. He tuskin ehtivät minua kovasti ikävöidä arjen pyöriessä normaalisti yhden vanhemman vajauksella, mutta omaa sydäntäni saattaa kivistää iltaisin hotellilla päivän kokemuksia miettiessä.

Matka tulee olemaan niin kuluttava, että tuskin iltamyöhään hotellilla enää blogia teen. Nettikin siellä kuulemma toimii miten sattuu. Muutaman postauksen ehdin tehdä ajastumaan, mutta puran kokemuslaatikot tekstiriveiksi ja kuviksi tänne blogiin vasta reissun jälkeen. Lähiksen Instagram-tili luultavasti toimii parhaiten, jos tahdotte suht reaaliaikaisesti nojatuolimatkailla kanssani.

Reissusta on luvassa sisältöä myös Unelmaduunarit-podcastiin, sillä pakkaan mukaani äänitysvempeleet. Matkaseurakseni kun saan muiden muassa Maaret Kallion,  Laura Frimanin ja Kaisu Joupin, joilta janoan oppia uusia näkökulmia (työ)elämään.

Vau ja huh. Nyt pitäisi saada työpöytä siihen kuntoon, että voin lähteä. Sen lisäksi yritän hahmottaa, mitä huivin, aurinkolasien ja saippuakuplatuliaisten lisäksi olisi hyvä pakata.

Jaa: