Minulla on edessä luultavasti yksi elämäni upeimmista, mutta samalla henkisesti raskaimmista matkoista. Olen lähdössä viikonloppuna reiluksi viikoksi Kambodzaan, Thaimaan ja Vietnamin välissä olevaan kehitysmaahan. Mikään allaslekotteluloma ei ole kyseessä, vaikka kuulemma Kambodzasta löytyy myös kätkettyjä paratiisirantoja – sen lisäksi, että se on yksi maailman köyhimmistä ja vähiten urbanisoituneista maista.
Reissu on osa World Visionin kanssa tekemääni yhteistyötä, ja olenkin kirjoittamassa tänne blogiin kokemuksistani ja opeistani pallon toisella puolella. Olen niin onnellinen, mihin kaikkeen työni taipuukaan! Mitään helppoja juttuja ei ole tulossa vastaan, sillä alan vasta hahmottaa, miten verinen ja hirveä Kambodzan lähihistoria on ollut. Se kaikki vaikuttaa yhä tänä päivänä jokaiseen paikalliseen, lapsiinkin.
Reissuseurueemme päiväohjelma koko viikon ajalta on tiukasti aikataulutettu, jotta ehdimme viikossa saada kattavan kuvan siitä, miten ja miksi World Vision tekee työtään Kambodzassa. Oppeja ja ymmärrystä kertyy varmasti pureskeltavaksi enemmän kuin oma mieleni kykenee tyynenä kestämään. Jo nyt on nieleskelty järkytyksen ja liikutuksen kyyneleitä, joten käsimatkatavaroihin on syytä pakata pari ylimääräistä pakettia nenäliinoja.
Kyseessä on siis työreissu, mutta samalla niin paljon enemmän. En ole ikinä matkannut Kambodzan kaltaisiin oloihin, vaikka kehitysmaissa olen aikaisemminkin reissannut. Voisin kuvitella saavani linsseihini lisää erilaisia sävyjä, joiden läpi maailmaa ja elämää tämän matkan jälkeen katsella.
Pääkaupungin Phnom Penhin lisäksi matkaamme syvälle maaseudulle. Tällä kertaa ei olisi tullut mielenkään lähteä ilman malarialääkkeitä, joten sellainen kuuri olisi tiedossa ensimmäistä kertaa elämässä. Lisäksi täydensin reissunaisen rokoteohjelmaa kolera- ja lavantautirokotteilla.
Kambodzan maaseudulla pääsen tapaamaan kahta perheellemme merkityksellistä lasta: Chhunnan ja Phannoun. Minulle on varattu kokonainen iltapäivä perheemme kummilasten tapaamiseen. On ihan mieletöntä päästä tapaamaan heidät kasvokkain! Vaikka samalla jännitän kohtaamistamme niin että vatsaa nipistää. Omat lapseni ovat jo piirtäneet Chhunnalle ja Phannoulle piirustuksia viemisiksi, ihanat pienet täpinöitsijäni.
Niin, samalla reissu on myös ensimmäinen noin monen päivän ero lapsistani. Vielä toisella puolella maailmaa. He tuskin ehtivät minua kovasti ikävöidä arjen pyöriessä normaalisti yhden vanhemman vajauksella, mutta omaa sydäntäni saattaa kivistää iltaisin hotellilla päivän kokemuksia miettiessä.
Matka tulee olemaan niin kuluttava, että tuskin iltamyöhään hotellilla enää blogia teen. Nettikin siellä kuulemma toimii miten sattuu. Muutaman postauksen ehdin tehdä ajastumaan, mutta puran kokemuslaatikot tekstiriveiksi ja kuviksi tänne blogiin vasta reissun jälkeen. Lähiksen Instagram-tili luultavasti toimii parhaiten, jos tahdotte suht reaaliaikaisesti nojatuolimatkailla kanssani.
Reissusta on luvassa sisältöä myös Unelmaduunarit-podcastiin, sillä pakkaan mukaani äänitysvempeleet. Matkaseurakseni kun saan muiden muassa Maaret Kallion, Laura Frimanin ja Kaisu Joupin, joilta janoan oppia uusia näkökulmia (työ)elämään.
Vau ja huh. Nyt pitäisi saada työpöytä siihen kuntoon, että voin lähteä. Sen lisäksi yritän hahmottaa, mitä huivin, aurinkolasien ja saippuakuplatuliaisten lisäksi olisi hyvä pakata.
Vau, ymmärrän että jännittää myös ne reissun raskaat aspektit mutta oma kokemus on ollut että kehitysyhteistyökeikat (tai se oma yksi pidempi) antavat enemmän kuin ottavat. Voivat kyllä käynnistää pitkän prosessin ja varmasti sulateltavaa riittää, mutta upea tilaisuus ja hieno kokemus varmasti myös kummilapsillesi. Turvallista, antoisaa, opettavaista ja kaikin puolin onnistunutta matkaa teidän entouragelle!
Joo, on niin upeaa saada olla mukana tällaisessa <3 Minäkin uskon, että vaikka reissusta tulee raskas ja sulateltavaa riittää pitkäksi aikaa, kokemus lopulta antaa vielä enemmän. Ja mikä kivointa, voin jakaa ne henkiset saamiset myös täällä blogissa. Mä olen aika varma, että reissu niksauttaa jonkinlaisen prosessin käyntiin, sellainen tuntuu kaikessa elämänmyllerryksessä alkaneen jo, vaikka en sitä täysin osaakaan hahmottaa.
Voisitko tulla tänne pitkäksi viikonlopuksi (hitto, vaikka lasten kanssa!) niin voidaan vähän puida näitä prosesseja? 😉
No arvaappa, olenko miettinyt sitä tässä viime aikoina! Mulla on mielessä yksi duunikuvio, jonka siihen voisi saada sovitettua podcastien osalta. Sitten olisi hyvä syy yhdistää työreissuun palanen lomareissua (ja prosessinpuintia).
Minäkin pääsen tapaamaan omaa kummilastani ensi viikolla, kun matkustamme lomamatkalle Sri Lankaan. Tuntuu uskomattomalta, että pieni lapsi, joka on ollut osa perheen elämää jo niin monta vuotta, tulee nyt ihan oikeasti kasvojen eteen. Ja että pääsen tapaamaan hänen perheensä, josta hän on kirjoittanut paljon. Eniten iloitsen siitä, että myös omat lapseni pääsevät tapaamaan Nadushan – varmasti antaa perspektiiviä meidän perheen koko loppulomaan Sri Lankassa. Hyvää matkaa teille Kambodzaan!
Voi kun ihanaa! Mun vanhemmilla on kummilapsia myös juurikin Sri Lankassa, jossa ovat monta kertaa käyneet heitä tapaamassa. Myös muut sisarukseni ovat siellä käyneet, oma reissuni meni muinoin sivu suun, kun kaaduin murtaen nilkkani juuri päivää ennen matkaa.
Minäkin toivon, että lapseni ja mies vielä joskus pääsevät tapaamaan kummilapsiamme. Meidän matka kummilasten kanssa on vasta alussa, ja jos kaikki hyvin menee, olisi ihan mahdollista matkustaa sinne joskus muutaman tai useamman vuoden päästä. Juurikin yhdistää koko perheen lomamatkan ja kummien tapaamisen. Tuntuu, että lapsille se olisi jopa tärkeämpää kuin mulle. Heille samanikäiset kummilapset toisella puolella maailmaa ovat tulleet niin merkityksellisiksi, että en ihan vieläkään ymmärrä, miten siinä niin on päässyt edes käymään.
Antoisaa reissua teille!
Onnea matkaan, vaikka varmaan onkin aika raskas reissu.
Itsellänikin on 2 kummilasta ja muiden kokemukset näkemisestä aina kiinnostaa.
Jatkoa odotellessa, että miten kaikki sujuikaan.
Kiitos! Reissu tulee varmasti olemaan raskas, mutta samalla antoisa. Odotan innolla, minkälaisia ajatuksia ja minkälaista lisäymmärrystä matka tuo. Ja tietenkin odotan kummilasten tapaamista <3
Hyvää, turvallista ja kaikella tavalla antoisaa matkaa! Odotan innolla ajatuksiasi ja matkakokemuksia tänne blogiin sitten reissun jälkeen.
Kiitos 🙂 Ja on kyllä kiva, että voin purkaa ja pohtia matkakokemustani jälkikäteen sitten teidän lukijoiden kanssa <3
Miten teillä on järjestetty miehen vuorotyö ja lasten hoito tuolle ajalle? Hyvää matkaa! 🙂
Säätöähän se vaati. Ystävämme tulee auttamaan lastenhoitokuvioissa, minkä lisäksi mies joutui ottamaan muutaman viikkovuoron vapaaksi. Ja viikonloppuna – miehen ollessa töissä ja päiväkodin ollessa kiinni kokonaan – anoppini tulee Pohjanmaalta auttamaan. Että ihan helposti ei tässä elämäntilanteessa pääse irrottautumaan viikoksi muille maille, mutta kiitos lähipiirin ja miehen joustavan työpaikan se on kuitenkin mahdollista.
Vautsi mikä mahdollisuus! Odotan innolla kuvia ja raporttia reissusta 🙂
No äläpä, olen niin onnellinen, että saan tämän matkan kokea, vaikka se tuleekin olemaan raskas. Kuvia ja raporttia on varmasti tulossa useamman postauksen verran 🙂
Kuulostaa mielettömältä!
Itse kävin 11 vuotta sitten Costa Ricassa asuessani Guatemalan maaseudulla katsomassa Plan -kummilastamme. Jouduin matkaan vielä yksin, kun matkakumppaniltani varastettiin passi, eikä hän päässytkään pois Costa Ricasta. Oli kyllä sellainen kokemus, että sen olisi halunnut kokea jonkun kanssa. Sanoinkuvaamatonta oli myös päästä näkemään, minne ne omat kuukausirahat oikeasti käytetään, kun he esittelivät kouluja ynnä muita mitä Plan on alueelle rakentanut.
Antoisaa matkaa!
Oih, kuulostaa upealta ja antoisalta reissulta (vaikka matkakumppanin passivarkaus ei sitä tietenkään olekaan). Voin vain kuvitella, miten hienoa on oikeasti nähdä, mihin ne omat kuukausilahjoitusrahat menevät. Samaa odotan innolla ja mielenkiinnolla nyt World Visionin kohdalla.
Turvallista ja antoisaa matkaa! Odotan innolla postausta reissusta! Josko mekin sitten ryhtyisimme kummeiksi, sellainen kun on mielessä aina välillä käynyt. Ja tsemppiä myös miehelle kotiin siksi ajaksi!
Kiitos! Ja lyhyen kummitaipaleeni perusteella suosittelen lämpimästi kummiksi ryhtymistä. Se on jännä, miten antaessaan samalla saa ihan valtavasti itselle hyvää mieltä. Ja erityisen onnellinen olen siitä, miten läsnä lapset elävät tätä kummiuttamme.
Kerron tsempit miehelle 🙂
Ohoh! Tuollaisen reissun jälkeen ei varmaan hetkeen masentele nämä Suomen säät ja pimeys, kun saa perspektiiviä. Tekisi hyvää meikäläiselle.